Muita pitkässä liitossa olevia, jotka rakastavat puolisoaan nyt enemmän kuin ennen?
Nyt, liki kolmekymmentä vuotta yhdessä olleena, voin sanoa että tunnen vahvemmin kuin nuorempana. Muita?
Kommentit (5)
6 vuotta vasta oltu yhdessä mutta vastaan silti. Luottamus ja tietynlainen tasapaino näkyy paremmin kuin aiemmin, mikä tekee sen että arvostan ja rakastan miestäni enemmän kuin suhteen alkuaikoina, vaikka sitä alkuhuumaa ei enää ole.
Itsekkin mielenkiinnosta kuulisin miten pitkään yhdessä olleet kokee suhteensa, onko rakastuneempi vai onko suhde kuihtunut vuosien saatossa.
Sama täällä, rakkaus lisääntyy yhteisten kokemuksen ja paremman itsetuntemuksen ja toisen tuntemisen myötä. Olen aina vähän ihmetellytkin sitä, että miksi juuri parisuhteessa se ajatusmalli menee niin, että suurin rakkaus sijoittuisi niihin vuosiin, kun ei vielä tunne toista ja itseään samalla lailla kuin pitkässä suhteessa. Että mitkä asiat silloin on sen suuren rakkauden tunteen aiheuttanut, mikä ei sitten ole kestänyt aikaa ja arkea. Eihän elämässä mikään muukaan toimi niin. Kaikissa asioissa kokemus ja sitoutuminen tuo yleensä asioihin erilaista perspektiiviä ja ymmärrystä. Toki se vaatii työtä ja sellaista realismia joka joskus voi tehdä kipeääkin.
Joo, mulla ihan sama! Rakkaus ja kiintymys on kasvanut vuosien saatossa, ja vähän se ihmetyttääkin, kun rakkauden ajatellaan olevan joku nuorten juttu. Haluan vaellella vanhainkodin käytävilläkin vielä yhdessä.
Yhteisiä vuosia 35.
Kyllä rakkaus on pysynyt ja vahvistunut. Yhdessä ollaan oltu 29v ja mukavaa on. Lapset lentäneet omilleen,
eikä ole tyhjän pesän syndroomasta tietoakaan, meillä on toisemme ja lapsiin hyvät välit.
Terveys ei ole paras mahdollinen, mutta näillä mennään.
Teillä on jo pitkä matka yhdessä, meillä vasta 8v :) mutta kyllä, rakkaus lisääntyy vuosi vuodelta, joka vuosi kiintyy enemmän tuohon ihmiseen, eikä enää osaisi edes kuvitella olevansa ilman.
Pystytään helposti kuvittelemaan että ollaan seuraavat 8v, 20v jopa loppuelämä yhdessä.
On kolme lasta meillä, ja haluamme ehdottamasti yhdessä nähdä kaiken tulevan, eihän se joka hetki yhtä mieluisaa ole mutta ei se rakkaus häviä silti.