Kahden lapsen äitinä järjettömän rankkaa

Kuule, ei se lasten syntymäjärjestys määrittele sitä millaisia tarpeita kullakin lapsella on. Blogeihin on ihan turha verrata omaa elämää, luultavasti niitä oikeita arjen hetkiä puidaan leikkipuiston hiekkalaatikolla tai perhekahvilassa, kun ollaan tultu tutuiksi naamatusten ja voi toiselle kertoa, että olipa muuten ihan vitun  paska yö - eikä ikinä sellaista kirjoittaisi blogiin.

Teillä on "normaali, tavallinen" esikoinen ja temperamenttisempi toinen lapsi, jolla on lisäksi ongelmia terveyden kanssa. Ihan turha verrata näitä lapsia toisiinsa tai elämäntilannetta sellaiseen perheeseen,jolle on sattunut syntymään pari suht helppohoitoista ja perustervettä lasta. Te olette väsyneitä vanhempia ja se on ihan ok, kuka tahansa väsyisi tuollaisessa tilanteessa. Siitä ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa, vaan haette kaiken tuen ja avun mikä vain arkeanne auttaa. Tuollaisessa tapauksessa esim. 4-vuotiaan kokopäivähoito voi olla ihan onnenpotku KAIKILLE perheenjäsenille.

Turha jäädä miettimään, että "hyvä vanhempi jaksaa valvoa, hyvä vanhempi hoitaa lapsensa itse, hyvä vanhempi panostaa parisuhteeseen ja seksielämään, hyvä vanhempi ei itke pitkin päivää". Teillä EI ole normaali perhetilanne, jossa lapset saa hoidettua pienellä vaivalla ja elämä on helpottanut vauvan kasvaessa. Teidän arkenne on täynnä univajetta ja sairaan lapsen hoitamista. Siinä on teidän lähtökohtanne, eikä jossain blogiunelmassa. Ei kaikkea tarvitse kestää, etenkään yksin. Tarjolla on päivähoitoa ja kotipalvelua ensi hätään, käyttäkää niitä.  Älkää jääkö miettimään että pakko on kestää yksin ja että kyllä se joskus helpottaa. Te tarvitsette helpotusta NYT. Heti.

Vierailija kirjoitti:

Ap, meillä esikoinen (toistaiseksi ainoa lapsi, sattuneesta syystä) oli tuollainen kun sun kuopus, ja on edelleen 3,5-vuotiaana haastava monin tavoin. Että tsemppiä vaan! Mutta ei kannata yleistää, että yhden lapsen kanssa on aina helppoa...

 

Ei varmasti yhden lapsen kanssa aina olekaan helppoa. Mutta kyllä se on helpompaa kun haastavia lapsia on yksi kuin että lisäksi olisi toinen lapsi, joka on hieman haastava hänkin. Tai yksi haastava lapsi ja helppo lapsi. Onhan se niin, että kun lapsia on yksi voivat vanhemmat vuorotella paremmin hoidossa. Jos äidillä on rankka päivä vauvan kanssa, tulee isä (jos sellainen on perheessä) töiden jälkeen ja ottaa vauvan hoitoonsa. Äiti saa levätä. Sitten taas vaihdetaan. Yhden lapsen kanssa on myös helpompi liikkua ja lähteä. Yhden lapsen saa helpommin hoitoon sukulaisille kuin kaksi.

Kahden lapsen kohdalla se esikoinenkin saattaa kaivata vanhemman huomiota niin paljon, että illalla toinen vanhempi antaa hänelle lähes täyden huomion. Molemmat vanhemmat ovat yleensä kiinni jommassakummassa lapsessa. Ja meidän tilanteessamme isovanhemmat (tai itse asiassa vain toinen isovanhempi) jaksaa hoitaa isompaa, mutta vauvan ja esikoisen kanssa heilläkin olisi liian rankkaa. Näin ovat sanoneet. Kun meidänkin vanhemmat ovat jo vanhoja. Sysää siinä lapset hoitoon kun anoppi on Alzheimer-potilaan puoliso ja omaishoitaja tai kun oma äiti on syövän vuoksi niin huterossa kunnossa, että leikkiminenkin saattaa hengästyttää. Vauvaa hän ei oikein jaksa edes kanniskella.

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle! Ärsyttää nuo kommentit "elämä on niin rankkaa kuin siitä itse tekee"... Joopa joo. Meille syntyi toinen lapsi esikoisen ollessa 2 v. Vauva ei todellakaan solahtanut perheen rytmiin, vaan valvoi yöt itkien. Päivät nukkui. Meni 2 kk kääntää vauvan rytmi oikein päin, ja sinä aikana olin tulla hulluksi. Esikoinen nukahti illalla klo 21, vauva heräsi klo 23 ja nukahti n. klo 05, esikoinen heräsi seitsemältä. Eli illalla sain nukkua 2 tuntia, aamuyöstä toiset 2 tuntia. Se oli ihan järjettömän raskasta. Ajan kanssa tilanne kuitenkin helpottui. Hae apua, sinun olisi tärkeää saada nukkua. Ja lohdutuksen sana: Tuo vaihe tulee menemään ohi. Pian teillä on jo helpompaa.

No jos kerrot koska se helpottaa?! Meillä minä olen nukkunut 4v sen 2-3h yössä, senkin pätkissä. Ja ei en valita! Itse olen lapset halunnut ja kehitysvammalle en mitään voi. Silti on jaksettava pitää yllä parisuhde jne. t: 10, se 5:den lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle! Ärsyttää nuo kommentit "elämä on niin rankkaa kuin siitä itse tekee"... Joopa joo. Meille syntyi toinen lapsi esikoisen ollessa 2 v. Vauva ei todellakaan solahtanut perheen rytmiin, vaan valvoi yöt itkien. Päivät nukkui. Meni 2 kk kääntää vauvan rytmi oikein päin, ja sinä aikana olin tulla hulluksi. Esikoinen nukahti illalla klo 21, vauva heräsi klo 23 ja nukahti n. klo 05, esikoinen heräsi seitsemältä. Eli illalla sain nukkua 2 tuntia, aamuyöstä toiset 2 tuntia. Se oli ihan järjettömän raskasta. Ajan kanssa tilanne kuitenkin helpottui. Hae apua, sinun olisi tärkeää saada nukkua. Ja lohdutuksen sana: Tuo vaihe tulee menemään ohi. Pian teillä on jo helpompaa.

No jos kerrot koska se helpottaa?! Meillä minä olen nukkunut 4v sen 2-3h yössä, senkin pätkissä. Ja ei en valita! Itse olen lapset halunnut ja kehitysvammalle en mitään voi. Silti on jaksettava pitää yllä parisuhde jne. t: 10, se 5:den lapsen äiti

Eikö sinunkin kannattaisi hakea apua? Kerroit, ettet käy missään kodin ulkopuolella. Ei tuollaista loputtomiin jaksa. Kyllä sekä äidillä että isällä taytyy olla oma elämäkin lastenhoidon ohessa. Olen seurannut Joukolatar-blogia ja huomannut, kuinka ihanasti voi elämänsä järjestää lapsen kanssa. Siksi tulevaisuudessa vain yksi lapsi, jos suodaan.

PS: Et kai enää tee lisää lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle! Ärsyttää nuo kommentit "elämä on niin rankkaa kuin siitä itse tekee"... Joopa joo. Meille syntyi toinen lapsi esikoisen ollessa 2 v....

Ikinä kuullut ehkäisystä? Ei Suomessa lapsia vaan "synny", kyllä ne tarkoituksella tehdään, jätetään abortoimatta ja jätetään antamatta adoptioon. Jokaikinen lapsi on perheessään siksi, että vanhemmat on sen sinne päättäneet hankkia. Siksi elämä on todellakin niin rankkaa kuin siitä itse tekee, ainakin sen suhteen, että lapsiluku on täysin, 100% itse valittu elämän ominaisuus. Jos ei halua lasten aiheuttamaa rankkuutta, voi jättää lapset tekemättä. Ihan itse tehty (sic) ongelma siis.

Up

-onko allergiat selvitetty, tuollainen herääminen ei ole normaalia

-maito pullosta, korvikkeena

-unikoulu, ei enää mitään tassuttelua

-palkattu hoitaja

-hampaisiin kipulääkettä

-älä lue blogeja, elä teidän elämää ja tee niin kuin parhjaaksi näet, älä niin kuin muut tekee

t. 3 helppoa lasta näillä ohjeilla

Nyt vaan töihin. Äitiyslomakin loppuu. Sitten se oikeasti on raskasta

Vierailija kirjoitti:

Olen uupunut äiti kahdelle lapselle: 4v ja melkein 8 kk. Jos olisin tiennyt, kuinka paljon raskaampaa on kahden lapsen äitinä, olisi toinen lapsi jäänyt hankkimatta. Kaikki neuvolasta ja sukulaisista lähtien paapovat esikoisvauvojen perheitä, toisella kierroksella pitäisi sitten mukamas olla niin paljon helpompaa. "Kaksi menee siinä missä yksikin". "Kakkonen on oppinut sopeutumaan ja kulkee siinä sivussa mukana". Vaan ei meillä.

Molemmat lapsemme ovat syntyneet hieman etuajassa, rv 35-36. Ovat olleet hyväkuntoisia syntyessään, mutta voi miten uuvuttavaa syöminen on ollut. Kumpikaan ei ole ollut tarpeeksi vahva ruokailemaan suoraan rinnasta, ei edes kuukausien harjoittelun jälkeen. Ensimmäiset 4-5 kk olenkin siis pumpannut heille kaiken maidon - yhteensä jopa 4-5 tuntia päivässä.

Viime kerralla elämä helpottui tuon loputtua. Ja mikäs siinä oli yli puolivuotiaan kanssa. Yöt nukuttiin hyvin ja päivät menivät stressittä vaunulenkeillä, kahviloissa, vauvajumpissa ja matkustettiinpa me vauvan kanssa parikin kertaa kun se oli yhden vauvan kanssa niin helppoa.

Toisen kohdalla en odottanutkaan, että elämä olisi yhtä kiireetöntä. Mutta tämä on ihan helvettiä ja uuvuttavaa.

Toinen vauva on haastava temperamentti, ihan neuvolan sanojen mukaankin. 4 kk iässä alkoi itkuisuus ja huono nukkuminen. Syynä hampaat, jatkuvat infektiot ja korvatulehduskierre. Viimeisen 2 kk sisällä olemme syöneet jo kolme antibioottikuuria. Tulehdukset ovat olleet niin selviä tapauksia, ettei ole ollut vaihtoehtoa jäädä odottamaan tulehdusten parantumista itsestään. Ne ovat olleet niin itsepintaisia, että kestävät pahimmillaan viikkoja.

Koko 8 kk aikana emme ole nukkuneet yhtään kokonaista yötä. Tai kokonaista yötä emme edes villeissä unelmissamme odottaisikaan. Mutta kun ne "hyvät" yötkin, jolloin vauva herää itkemään 4-5 kertaa ovat harvinaisia. Veikkaisin, että vauva herää yössä noin 10-15 kertaa keskimäärin. Hän ei enää tarvitse yösyöttöjä, vaan herää itkemään - yleisimmin kipeitä hampaita tai korvia. Aina tassuttelukaan ei auta, vaan kuljetan vauvaa sylissäni ympäri asuntoa.

Mistään emme saa apua, enkä saa edes sympatiaa. Mies hoitaa heräämiset 2 viimeistä tuntia aamusta, minä muuten. Hän vain sanoo, että miten voin olla niin negatiivinen. Että lapsi voisi olla pahasti vammainenkin. No, näinkin on, mutta unen, levon ja oman ajan puutteessa olen täysin masentunut. Masennuslääkkeitä en halua alkaa syödä, koska oikea lääke olisi uni. Lisäksi pelkään rajuja aloitusoireita. Hoida siinä sitten hirveän ahdistuksen ja huimauksen keskellä kahta lasta.

Päiväsaikaan en saa levättyä. Vauva nukkuu päiväunia noin 2-3 x 45 min. Nämäkin ajat hän saattaat havahtua tuon tuosta. Lisäksi kotona on kiukutteleva 4-vuotias, joka joskus ihan tahallaan herättää vauvan omilla kiukuillaan. Lähteminen ulos on tuskaa varsinkin näin talvella, kun saa taistella kiukuttelevan esikoisen kanssa ja vauva huutaa samaan aikaan vaunuissa. Kotona ryömivät vauva vaatii jatkuvaa valvomista. Huutaa helposti turhautumistaan. Esikoisen kanssa ei ehdi oikein keskittyä tekemään mitään. Onneksi esikoisella on osa-aikainen hoitopaikka rakkaalla perhepäivähoitajalla. Saa edes siellä ikäistään seuraa, mielekästä tekemistä ja huomiota. Minäkin yritän näitä antaa, mutta harvoin se onnistuu. Kaiken lisäksi tunnen huonoa omaatuntoa esikoisen päivähoidosta, totta kai. Asiaa ei helpota se, kuinka suppea näkemys arvostelijoilla on perheemme tilanteesta.

Parisuhde - mikä se on? Meillä ei miehen kanssa enää ole sellaista. Iltaisin mies tulee kotiin ja antaa 95 % huomiostaan esikoiselle, loput vauvalle. Käytännön syistä elämä on mennyt sellaiseksi, että mies "vahingossa" nukahtaa sohvalle ja siellä nukkuu yönsä. Seksiä ei ole huvittanut harrastaa toisen lapsen synnytyksen jälkeen. Meillä ei ole yhteistä aikaa, koska esikoisen nukuttaminen saattaa kestää tunnin, parikin. Jos vanhemmat keskustelevat esim. ruokapöydässä, esikoinen keskeyttää tahallaan aina. Jopa 5 min keskustelu tuntuu utopistiselta.

Tätäkö on muillakin kahden lapsen vanhemmilla? Jos blogimaailmaa on uskominen, niin ei. Juurikin luin Kaitaliinan blogia, jossa vauva heräsi parina yönä KERRAN, ja se oli lähes katastrofi. Perhe matkustelee vauvan kanssa Aasian viidakoissa. Meillä lentomatka edes Tukholmaan ei onnistuisi, koska todennäköisesti silloinkin olisi päällä korvatulehdus.

Vertaistukea, pliis. Ja yhden lapsen vanhemmat, kyllä teillä on oikeasti helppoa! Tiedän, inhosin tätä kommenttia itse aikanani, mutta miksei toista lasta suunnitteleville oikeasti voi avoimesti puhua siitä, miten rankkaa elämä on pahimmillaan kun lapsia on useampia. Ja en voi muuta kuin tuntea suurta sympatiaa niitä kohtaan, joilla on vielä enemmän lapsia, mahdollisesti vammaisia vielä. En ymmärrä miten he pärjäävät. Onko kyse sitten tuurista lasten temperamenttien suhteen? Sillä toisen kohdalla en enää tunne epävarmuutta äitiydestä ja lasten hoitamisesta. Luulisi, että varmuus toisi edes jotain helpotusta. Vaan eipä tuo. Ja nukkuminenkaan tuskin helpottuu, koska kyseessä taitaa olla kuopuksen herkempi temperamentti. Hän todennäköisesti on herkkä heräilemään vielä vuosia. Mutta mitäs teet? Neuvolassa surkutellaan tilannetta ja toivotetaan jaksamista. Mutta siihen se jää.

Ymmärrän sinua täysin, vaikka meillä onkin vain se yksi lapsi. Hän oli vauvana erittäin haastava ja ei ole helpoin lapsi vieläkään koululaisena. Teimme ihan harkitun päätöksen, että tämä yksi saa riittää meille. Muuten en ainakaan minä olisi selvinnyt järjissäni. Kertaakaan en ole päätöstäni katunut. Tsemppiä sinulle ap.!!!

Itse on neljän lapsen äiti ja ensinnäkin lopeta se pumppaaminen, ei mitään järkeä, pyydä neuvolasta neuvot unikouluun, siis toinen on välillä hoidossa, nauti siitä ajasta, jos voit nuku, itseasiassa aina kun voit niin nuku. Kodin siisteys ei tarvi olla lapsiperheessä tiptop, rentoudu sen suhteen. Sovi miehen kanssa että nyt on vaavi aika ja lempeän unikoulun jälkeen panostatte parisuhteeseen. Tee asunnosta täysin vauva turvallinen, kaikki hajoavat ylemmäksi ja kaikkeen kiellettyyn esteet, vaavi saa turvallisesti liikkua ilman että sun tarvii koko ajan hokea ei. Tämä on vaan vaihe, muista se.

Kyllä mä edelleen kokeilisin maidotonta lapselle, ilman sitä pumpattua maitoa, koska itse varmaan olet syönyt jotain maitoproteiinia. Mitäänhän et häviä siinä, päinvastoin. Tuollainen itku ja heräily noinkin "vanhana" ei ole normaalia. Tuon ikäiselle kuitenkin helppo kokeilla, koska ei syö samaa ruokaa useinkaan kuin muu perhe. Ja nimenomaan ilman mitään maitoa: pumpattua, korviketta... nro joku aiempi.

Olisit vaan jättänyt lapset tekemättä ja keskittynyt valittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sinulle! Ärsyttää nuo kommentit "elämä on niin rankkaa kuin siitä itse tekee"... Joopa joo. Meille syntyi toinen lapsi esikoisen ollessa 2 v....

Ikinä kuullut ehkäisystä? Ei Suomessa lapsia vaan "synny", kyllä ne tarkoituksella tehdään, jätetään abortoimatta ja jätetään antamatta adoptioon. Jokaikinen lapsi on perheessään siksi, että vanhemmat on sen sinne päättäneet hankkia. Siksi elämä on todellakin niin rankkaa kuin siitä itse tekee, ainakin sen suhteen, että lapsiluku on täysin, 100% itse valittu elämän ominaisuus. Jos ei halua lasten aiheuttamaa rankkuutta, voi jättää lapset tekemättä. Ihan itse tehty (sic) ongelma siis.

Tolla periaatteella lähes kaikki muukin on ihmisen ihan omaa syytä.

Vakava sairastuminen -oliko/onko elintavoissa, joku asiaa edistänyt tekijä (yksikin hyvin mitätön asia riittää)? >oma moka, älä valita.

Vahinkotilanne, jossa käy huonosti -olisiko tilanteessa ennen vahinkoa/onnettomuutta voitu toimia toisin? >oma moka, älä valita.

Puoliso kuoli -olisi aina voinut valita sen naapurin Pertin tai Maritan, joka ei ole niin herkkä kuolemaan eli oma vika, älä valita.

Myöhästyminen -kulkeminen toista reittiä tai toisella tavalla olisi ehkäisyt myöhästymisen eli oma moka jne.

Kaikkia näitä tilanteita yhdistää se, että henkilöllä täytyy olla kristallipallo nähdääkseen tulevaisuuden ja välttää huonon vision toteutuminen. Lapsen hankinta on samanlaista arpapeliä kuin elämä muutenkin.

Täältä löytyy kyllä ymmärrystä aloittajan perheelle. Meillä myös esikoinen poikkeuksellisen temperamenttinen ja kovaääninen tapaus. Nukuttu on 1,5 vuotta surkeasti, vauvana neiti huusi koliikkia ja noin puolivuotiaasta asti ihan muuten vain, kun turhautui. Nyt alkaa näkyä jo uhmaa tai ainakin itkupotkuraivarit iskee, kun jotain kieltää. Välissä ehti olla noin 2kk rauhallisempaa aikaa. Nyt on onneksi nukuttu jo pikkuisen paremmin (herätään ehkä pari kertaa yössä), mutta nukuttaminen tapahtuu illalla ja yöllä edelleen sylissä keinutellen (vie 15-60min), kun muuten raukka satuttaa hillittömässä raivarissaan itsensä pinnasängyssä reunoihin. Silittelyä yms on kokeiltu viikko kerrallaan, mutta meillä on kaikki unikoulut vaan saaneet tytön hirmuisen raivon valtaan.

Elo on ollut unen puutteen ja hankalan luonteen vuoksi sen verran kurjaa, että ei kyllä toinen piltti houkuta. Ikävä kyllä läheisiltä tulee vain sellaista kommenttia, että ei lapsen ole hyvä olla ainoa jne. Onneksi on työpaikka, mihin oon päässyt nyt pari kuukautta sitten nauttimaan aikuisten seurasta. Ennen töihin paluuta alkoi tulla jo itsetuhoisiakin ajatuksia, mutta nyt on helpottanut. Jos meille tulee lisää lapsia, saa mies jäädä kotiin.

Yksi ratkaisu: tutteli. Alusta asti jos imetys ei onnistu. Lypsäminen stressaavaa. Vauva saa ravinteikasta ruokaa, rintamaito ei aina sitä ole. Vauva voi itkeä nälkäänsä tai itkeä vatsakipujaan jostain mitä olet syönyt. Imetysfanaatikot, kivittäkää vaan mutta imetys on jees vainkuin se onnistuu ja lapsi on tyytyväinen. Ei pakolla.