Parisuhdeväkivaltaa kokeneet!

Googletapa possessiivisuffiksi.

Ei mitään, se oli jo valmiiksi rikki. Siksi tuo narsisti kai kimppuuni kävikin.

Itse erosin vasta reilu pari kuukautta sitten väkivaltaisesta miehestäni. Yritin nimittäin itsemurhaa ja vasta sitten tajusin, että nyt on pakko erota. Tällä hetkellä olen hyvin ahdistunut ja kärsin todella ahdistavista pakkoajatuksista ja peloista. Onneksi pääsen keväällä terapiaan ja jokin lääkityskin olisi varmaan hyväksi..

Ei mitään. Mä hakkasin sen pesarilla, hyvältä tuntu

Ei pitkäkestoisesti mitään. Siinä parisuhteessa toki olin jonkinlaisessa henkisessä stressitilassa usein, tarkkailin miehen eleitä ja varoin ärsyttämästä. Mutta kun lähdin suhteesta, olin heti ok henkisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin vasta reilu pari kuukautta sitten väkivaltaisesta miehestäni. Yritin nimittäin itsemurhaa ja vasta sitten tajusin, että nyt on pakko erota. Tällä hetkellä olen hyvin ahdistunut ja kärsin todella ahdistavista pakkoajatuksista ja peloista. Onneksi pääsen keväällä terapiaan ja jokin lääkityskin olisi varmaan hyväksi..

Kerro lisää noista pakkoajatuksista? Olen nimittäin huomannut itsekin oireilevani lievästi siten.

Olin itsemurhan partaalla. Täysin nurkkaan ajettu.

Kyllä se minua ahdisti ja ajauduin useasti lukkoon.

Ne liittyy esim. toisten ihmisten satuttamiseen ja sit pakonomaisesti tarkkailen itteäni. Pelkään sairauksia ja tauteja.. Tällä hetkellä pelkään ihan tosissani sairastuvani johonkin psykoosiin. En pysty nukkumaan juuri ollenkaan koska melkein kaikki aika menee itteni tarkkailemiseen ja sit googletan psykoosin oireita. Alan kuvittelemaan oireita itelleni yms. Taidan kyllä ennemmin kuolla väsymykseen ku sairastua psykoosiin :|

Ja sitten mulla alkoi tossa pari viikkoa sitten sellainen, että mun mieleen tulee lauseita ja sanoja jotka ei liity niihin tilanteisiin mitenkään. Ne on ihan outoja ja mua ahdistaa ne. Yritän sitten välttää niitä esim. laskemalla tai toistelemalla mielessäni jotain tiettyä sanaa. 

Hei Ap

Hae vertaiskontakteja nettiturvatalosta. Vaikka olisitkin päässyt eroon väkivaltaisesta miehestä, niin sinua voisi auttaa ne vertaiskirjoitukset.

www.turvakoti.net

Mulla on niin että joskus satunnaisesti tulee joitain muistoja mieleen tapahtumista enkä halua niitä muistaa niin tekee mieli juoda, viillellä, polttaa tai huutaa niin kovaa etten voi "kuulla" muistoa.

Eihän av palstan mukaan mun suhde varmaan taas ollutkaan tähän laskettava. Pitäis vissiin olla oikeasti hengenlähtö lähellä, että sais näistä asioista puhua, mutta puhun silti.

Mun mies ei koskaan lyönyt mua, mutta hajotti kaikki paikat ja aluksi pelkäsin sitä. Sitten se muuttui siihen, että menin väliin ja yritin suojella tavaroitani, jolloin mies "siirsi sivuun" minut, eli otti olkapäistä kiinni ja heitti yleensä seinään päin. En saanut usein myöskään lähteä kodista mihinkään, koska kuulemma jättäisin hänet. Kaikkea muuta hän saattoi suuttuessaan tehdä, mutta koskaan ei lyönyt. Mun kesti todella pitkään tajuta, että hän teki silti väärin. Nipisteli, potki, tukisti, töni. Olin aina mustelmilla, mutta omalle kohdalle pahinta oli elää rikkinäisessä kodissa. Inhosin sitä, että kotona tavaroista milloin mitkäkin oli täysin hajalla. 

Olin ollut jo aiemmin masentunut ja viillellyt ja suhteen aikana se alkoi uudestaan. Satutin itseäni fyysisesti, ettei henkisesti olo olisi niin paha. Ulospäin sitäkään tuskin kukaan huomasi, olin aina hyvä peittämään ongelmani ja kaikki kuvitteli, että meidän suhde on aivan upea. Tai ainakin kaikki ne, jotka ei olleet nähnyt mieheni raivareita.

Mä en uskaltanut yrittää erota. Mä uskoin täysin siihenkin, että kun oltiin menty kihloihin ja luvattu olla aina yhdessä täytyy niin tosiaan tehdä. Uskoin, että olin luvannut rakastaa tätä ihmistä ja häntä rakastan. Koska en kuitenkaan saanut enää hyvinäkään aikoina positiivista huomiota aloin etsimään sitä muualta. Aloin juomaan paljon ja selittämään humalassa eroavani pian ja soittavani sitten niille miehille joiden numeroita keräilin. Saatoin suudella kenen tahansa muun miehen kanssa ja lopulta päädyin sänkyyn eksäni kanssa. 

Jäin pettämisestä lopulta kiinni ja mies heitti mut pihalle. Olin helpottunut, kai olin alitajuisesti halunnut erota näin koska en uskaltanut lähteä itse. Hankalaa tilanteesta teki kuitenkin se, että jo seuraavana päivänä mies olisi halunnut minut takaisin, mutta onneksi ystäväni jonka luo muutin oli tukenani kun en mennyt painostuksista huolimatta. 

Sinkkuna kaikki ongelmani oli poissa, mutta kun tapasin nykyiseni niin alku oli hankalaa. Aina kun hän huusi, vaikkei edes minulle ja vaikka hän huusi harvoin niin minä menin aivan lukkoon. Lukittauduin kylpyhuoneeseen nurkkaan enkä päästänyt ketään sisään. En uskaltanut päästää nykyistäni luokseni koska pelkäsin hänen satuttavan minua. Ajan kanssa nykyinen oppi ymmärtämään käyttäytymistäni. Hän ei huuda oikeastaan koskaan, vaikka nykyään sitä jo kestänkin. Hän myös ymmärsi jo suhteen alussa, että toisinaan ahdistun niin, että tilanteesta on päästävä pois. Saatoin lähteä yhtäkkiä mistä vaan tilanteesta pois, niistä hyvistäkin koska olin vain niin ahdistunut, enkä edes tiedä miksi. 

Nyt olen ollut nykyiseni kanssa 6 vuotta väkivallattomassa suhteessa, mutta edelleen kaikki rikkinäinen kodissani saa minut hajoamaan. Kaikki mikä hajoaa pitää laittaa heti pois tai korjata ja silti suhtaudun asiaan jostain syystä liian raskaasti. Ennen eksavomiestäni en juurikaan tavaroista välittänyt, mutta kai siinä on jotain kun ne lempi lautaset, hyllyt ja muu on tahallaan rikottu niin sitä alkaa tarrautumaan omiin asioihinsa entistä kovemmin. Enpä tiedä.

Itellä oli alkoholin kanssa ongelmia, mutta nyt oon päättänyt lopettaa ihan kokonaan, koska muuten koko touhu lähtee taas käsistä ja kohta maataan taas teholla..  Kannattaa pitää mielessä, että juominen ei auta yhtään mitään.

Viesti 13

Kertomasi kuulostaa todella ikävältä ja pelottavalta :( Olen pahoillani, että olet kokenut jotain noin kamalaa. Minun eksäni uhkasi hajottaa paikat, mutta hän ei voinut koska oltiin suurin osa ajasta minun luonani ja asun vielä vanhemmillani, koska olen vasta 18-vuotias. Hän kyllä heitteli tavaroitani, mutta koskaan mikään ei onneksi hajonnut. Tukistamista, kuristamista, uhkailua ja lyömistä oli paljon enemmän ku tavaroiden heittelemistä. Itsekin päädyin lopulta pettämään häntä ja erottiin, mutta vain viikoksi ja hän halusi minut takaisin. Ennen tuota pettämistä fyysistä väkivaltaa ei ollut ollut pitkään aikaan, mutta henkistä sitäkin enemmän. Pettämisen jälkeen fyysinen väkivalta paheni ja silloin aloin juomaan jälleen kerran joka ilta. Ja lopulta petin häntä uudestaan enkä kertonut hänelle vaan yritin riistää itseltäni hengen. Tällä hetkellä ahdistus on pahentunut niin paljon, että olisi parempi jos en olisi selvinnyt siitä.

Vierailija kirjoitti:

Viesti 13

Kertomasi kuulostaa todella ikävältä ja pelottavalta :( Olen pahoillani, että olet kokenut jotain noin kamalaa. Minun eksäni uhkasi hajottaa paikat, mutta hän ei voinut koska oltiin suurin osa ajasta minun luonani ja asun vielä vanhemmillani, koska olen vasta 18-vuotias. Hän kyllä heitteli tavaroitani, mutta koskaan mikään ei onneksi hajonnut. Tukistamista, kuristamista, uhkailua ja lyömistä oli paljon enemmän ku tavaroiden heittelemistä. Itsekin päädyin lopulta pettämään häntä ja erottiin, mutta vain viikoksi ja hän halusi minut takaisin. Ennen tuota pettämistä fyysistä väkivaltaa ei ollut ollut pitkään aikaan, mutta henkistä sitäkin enemmän. Pettämisen jälkeen fyysinen väkivalta paheni ja silloin aloin juomaan jälleen kerran joka ilta. Ja lopulta petin häntä uudestaan enkä kertonut hänelle vaan yritin riistää itseltäni hengen. Tällä hetkellä ahdistus on pahentunut niin paljon, että olisi parempi jos en olisi selvinnyt siitä.

Onneksi olet sinäkin päässyt eroon tuosta. Kamalaa luettavaa on myös sun kokemuksesi. Itse olin myös nuori kun tuon eksäni kanssa olin. 17-20, eli 3 vuotta sitä katsoin. On vaikea sanoa yhtään, mitä sille ahdistuksellekin voi tehdä. Musta tuntuu, että mä itse yritin vaan unohtaa sen ja hävittää ja se pääsi vain toisinaan esiin. Mulla myös auttoi tuo nykyiseni löytäminen sitten. Hän pelasti mut monella tasolla. Auttoi selvittämään ajatuksia ja oli tukena ja turvana. Mä olin itseasiassa myös aivan veloissani kun tavattiin ja tuo auttoi niistäkin yli. Meillä on nykyään 2 ihanaa lastakin. Kerron nämä siksi, että haluan sun tiedostavan, että kaikki on mahdollista kun siitä ahdistuksesta selviää ja siitä on mahdollista selvitä. 

On tärkeetä löytää taas se itsetuntonsa ja ymmärtää ansaitsevansa enemmän. Mun äiti on sellainen kliseiden laukoja ettei oo tosikaan, mutta ei se ollut väärässä kun sanoi, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Ootko sä päässyt juttelemaan tuosta ahdistuksesta ja muusta ihan ammattilaiselle? 

-13

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viesti 13

Kertomasi kuulostaa todella ikävältä ja pelottavalta :( Olen pahoillani, että olet kokenut jotain noin kamalaa. Minun eksäni uhkasi hajottaa paikat, mutta hän ei voinut koska oltiin suurin osa ajasta minun luonani ja asun vielä vanhemmillani, koska olen vasta 18-vuotias. Hän kyllä heitteli tavaroitani, mutta koskaan mikään ei onneksi hajonnut. Tukistamista, kuristamista, uhkailua ja lyömistä oli paljon enemmän ku tavaroiden heittelemistä. Itsekin päädyin lopulta pettämään häntä ja erottiin, mutta vain viikoksi ja hän halusi minut takaisin. Ennen tuota pettämistä fyysistä väkivaltaa ei ollut ollut pitkään aikaan, mutta henkistä sitäkin enemmän. Pettämisen jälkeen fyysinen väkivalta paheni ja silloin aloin juomaan jälleen kerran joka ilta. Ja lopulta petin häntä uudestaan enkä kertonut hänelle vaan yritin riistää itseltäni hengen. Tällä hetkellä ahdistus on pahentunut niin paljon, että olisi parempi jos en olisi selvinnyt siitä.

Onneksi olet sinäkin päässyt eroon tuosta. Kamalaa luettavaa on myös sun kokemuksesi. Itse olin myös nuori kun tuon eksäni kanssa olin. 17-20, eli 3 vuotta sitä katsoin. On vaikea sanoa yhtään, mitä sille ahdistuksellekin voi tehdä. Musta tuntuu, että mä itse yritin vaan unohtaa sen ja hävittää ja se pääsi vain toisinaan esiin. Mulla myös auttoi tuo nykyiseni löytäminen sitten. Hän pelasti mut monella tasolla. Auttoi selvittämään ajatuksia ja oli tukena ja turvana. Mä olin itseasiassa myös aivan veloissani kun tavattiin ja tuo auttoi niistäkin yli. Meillä on nykyään 2 ihanaa lastakin. Kerron nämä siksi, että haluan sun tiedostavan, että kaikki on mahdollista kun siitä ahdistuksesta selviää ja siitä on mahdollista selvitä. 

On tärkeetä löytää taas se itsetuntonsa ja ymmärtää ansaitsevansa enemmän. Mun äiti on sellainen kliseiden laukoja ettei oo tosikaan, mutta ei se ollut väärässä kun sanoi, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Ootko sä päässyt juttelemaan tuosta ahdistuksesta ja muusta ihan ammattilaiselle? 

-13

Ihana kuulla, että asiasi ovat nykyään paremmin! Tahdon uskoa, että selviän tästä, vaikka se viekin aikaa. Oon mä jonkin verran päässyt juttelemaan, mutta liian vähän ja siksi varmaan tämä olokin vain pahenee :/ Toivon mukaan pääsen nyt viikottain keskustelemaan sairaanhoitajan kanssa ja keväällä sitten sinne terapiaan. Tällä hetkellä varmaan pahinta on se, että en saa nukuttua juuri ollenkaan. En tiedä mitä pitäisi tapahtua, että saisin taas nukutuksi. Pitäisikö mun saada aikaan joku kauhea paniikkikohtaus vai mitä? On sellanen olo, että jonkun lukon pitäisi aueta, että tämä helpottaisi..

Itse erosin viime keväänä vajaat kolme vuotta kestäneestä suhteesta, jossa jatkuva henkinen väkivalta lopulta kulminoitui siihen että mies sylkäisi minua kasvoihin. En jäänyt odottamaan sitä ensimmäistä lyöntiä vaan lähdin saman tien, ja hyvä niin; tämä mies nimittäin kävi viime viikonloppuna erääseen ystävääni (nainen) käsiksi, vain sen takia ettei tätä naista kiinnostanut hänen lähentelynsä.

.

Henkinen väkivalta alkoi hyvin viekkaasti ja niin pikkuhiljaa, että tilanteen tajuamiseen meni kauan. Laitan ranskalaisilla viivoilla niin on helpompi lukea:

- Miehen persoonallisuus muuttui yhtäkkiä mukavasta ja itsevarmasta lapselliseksi takertujaksi, puheääntä myöten

- Mies suuttui aina jos sanoin yhtään vastaan, ja löi ja potki seiniä ja huonekaluja

- Miehen alkoholinkäyttö riistäytyi käsistä ja hän pakotti myös minut juomaan enemmän kuin halusin

- Yhtäkkiä käyttämäni sanat ja ilmaisut olivat tyhmiä ja väärin (olen ulkosuomalainen yhdeksättä vuotta, mies britti, eikä kielitaidossani ole yhtään mitään vikaa)

- En saanut ylipainosta huolimatta laihduttaa

- Mies suuttui jos opin uuden taidon tai olin missään häntä parempi

- Mies halusi aina riidellä julkisesti

- Katoamistemput riidan aikana, mies saattoi lähteä kaverilleen ryyppäämään kahdeksi päiväksi, puhelin kiinni, ilmoittamatta missä oli

- Kaikki riidat jälkipuitiin vaikka keskellä yötä niin että syyllisyys varmasti meni tasan

- En saanut tehdä mitään aamuisin ennen kuin mies lähti töihin. Koska häntä harmitti työnteko, myös minun piti istua naama venähtäneenä jopa tunnin ajan ennen miehen töihinlähtöä, puhumatta, olematta vahingossakaan iloinen mistään (itse työskentelin iltapäivät ja illat)

- Isäni saatua syöpädiagnoosin mies alkoi ryypätä entistä enemmän ja vaatimukset kasvoivat entisestään

- Otti myös laillista huumetta ja päätyi oksentamaan ja tripille jouluyönä

- Nykyään hakee sääliä ja puhuu siitä miten hirveä viime vuosi oli kun kauhea kontrolloiva eksä (minä) jätti

...

Anteeksi pitkä viesti. Kyseessä oli siis kolmekymppinen, muka normaali mies, kuten aluksi luulin. Pääsin hänen koukustaan vasta lähiaikoina; yritimme olla kavereita eron jälkeen mutta mies yritti yhä pelata hallintapelejään -> bye bye. Onneksi yhteiset ystävämme ovat vihdoinkin alkaneet tajuta, mikä siellä miehen hauskan kuoren alla oikein piileekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viesti 13

Kertomasi kuulostaa todella ikävältä ja pelottavalta :( Olen pahoillani, että olet kokenut jotain noin kamalaa. Minun eksäni uhkasi hajottaa paikat, mutta hän ei voinut koska oltiin suurin osa ajasta minun luonani ja asun vielä vanhemmillani, koska olen vasta 18-vuotias. Hän kyllä heitteli tavaroitani, mutta koskaan mikään ei onneksi hajonnut. Tukistamista, kuristamista, uhkailua ja lyömistä oli paljon enemmän ku tavaroiden heittelemistä. Itsekin päädyin lopulta pettämään häntä ja erottiin, mutta vain viikoksi ja hän halusi minut takaisin. Ennen tuota pettämistä fyysistä väkivaltaa ei ollut ollut pitkään aikaan, mutta henkistä sitäkin enemmän. Pettämisen jälkeen fyysinen väkivalta paheni ja silloin aloin juomaan jälleen kerran joka ilta. Ja lopulta petin häntä uudestaan enkä kertonut hänelle vaan yritin riistää itseltäni hengen. Tällä hetkellä ahdistus on pahentunut niin paljon, että olisi parempi jos en olisi selvinnyt siitä.

Onneksi olet sinäkin päässyt eroon tuosta. Kamalaa luettavaa on myös sun kokemuksesi. Itse olin myös nuori kun tuon eksäni kanssa olin. 17-20, eli 3 vuotta sitä katsoin. On vaikea sanoa yhtään, mitä sille ahdistuksellekin voi tehdä. Musta tuntuu, että mä itse yritin vaan unohtaa sen ja hävittää ja se pääsi vain toisinaan esiin. Mulla myös auttoi tuo nykyiseni löytäminen sitten. Hän pelasti mut monella tasolla. Auttoi selvittämään ajatuksia ja oli tukena ja turvana. Mä olin itseasiassa myös aivan veloissani kun tavattiin ja tuo auttoi niistäkin yli. Meillä on nykyään 2 ihanaa lastakin. Kerron nämä siksi, että haluan sun tiedostavan, että kaikki on mahdollista kun siitä ahdistuksesta selviää ja siitä on mahdollista selvitä. 

On tärkeetä löytää taas se itsetuntonsa ja ymmärtää ansaitsevansa enemmän. Mun äiti on sellainen kliseiden laukoja ettei oo tosikaan, mutta ei se ollut väärässä kun sanoi, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Ootko sä päässyt juttelemaan tuosta ahdistuksesta ja muusta ihan ammattilaiselle? 

-13

 

Ihana kuulla, että asiasi ovat nykyään paremmin! Tahdon uskoa, että selviän tästä, vaikka se viekin aikaa. Oon mä jonkin verran päässyt juttelemaan, mutta liian vähän ja siksi varmaan tämä olokin vain pahenee :/ Toivon mukaan pääsen nyt viikottain keskustelemaan sairaanhoitajan kanssa ja keväällä sitten sinne terapiaan. Tällä hetkellä varmaan pahinta on se, että en saa nukuttua juuri ollenkaan. En tiedä mitä pitäisi tapahtua, että saisin taas nukutuksi. Pitäisikö mun saada aikaan joku kauhea paniikkikohtaus vai mitä? On sellanen olo, että jonkun lukon pitäisi aueta, että tämä helpottaisi..

Mä huomasin itsestäni, että kun näpersin jotain niin keskityin toisinaan vaan siihen. Mua auttoi siis askartelu ja muu. Tuunailin esimerkiksi servettitelineen itselleni ja peilipöytäni. Maalailin ja töhertelin kaikenlaista. Pääasia oli se, että keskityin johonkin muuhun. Leipominen oli itselleni myös yksi hyvä. 

Toisten ahdistukseen taas auttaa urheilu, muakin auttaa metsään itsekseen lähteminen kävelemään tai juoksemaan. Ehkä voisit yrittää keksiä itselles sopivan unohdus tavan aina sille ajalle, että pääset taas puhumaan jollekulle? 

Perinteinen huutaminen ja raivoaminenkin varmaan vois auttaa. Mä kävin yks yö eron jälkeen eksäni luona raivoamassa ja huutamassa kun ahdisti. Oikeastaan ihan ilman syytä vaan herätin sen ja kävin räyhäämässä ja sillon vasta jätin avaimeni sille. Muistan kuinka itkin autossa sen jälkeen varmaan tunnin ennen kun uskalsin ajaa kotiini. Mutta se helpotti.

Yksi mikä kuulostaa aika hölmöltä on se, etten eron jälkeen tai sen suhteen aikana juurikaan katsonut peiliin, koska en tykännyt siitä mitä näin. Jossain vaiheessa pakottauduin katsomaan kunnolla peiliin ja ne virheet jota naamassani näin opettelin peittämään. Meikkasin niin kauan, että sain itsestäni siedettävän näköisen. Tein sitä aina välillä ja lopulta sitä huomas, että meikkimäärä vaan väheni ja joku aamu sitä katselikin kuvaansa niin, että ilman meikkiäkin oli jo ihan ok. 

Kannattaa kokeilla tälläisiä ja katsoa mikä auttaa. Nukkumisestakaan en osaa oikein sanoa mitään. Itse olin tietokoneella monet yötkin enkä juurikaan nukkunut. Nukkumaanmeno ahdisti. Yksi ystäväni ei saanut kesällä ja tossa syksyllä nukuttua, kun meidän ystävä kuoli. Ystäväni oli hänen kanssaan todella läheinen ja aivan rikki asiasta. Hän katsoi joka ilta/yö 2-3 elokuvaa ennen kuin kesken leffan nukahti. Nukkui siis tosi huonosti ja oli jatkuvasti todella väsynyt, mutta näin hän hoiti asian, jotta sai nukuttua edes vähän.

-13

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin viime keväänä vajaat kolme vuotta kestäneestä suhteesta, jossa jatkuva henkinen väkivalta lopulta kulminoitui siihen että mies sylkäisi minua kasvoihin. En jäänyt odottamaan sitä ensimmäistä lyöntiä vaan lähdin saman tien, ja hyvä niin; tämä mies nimittäin kävi viime viikonloppuna erääseen ystävääni (nainen) käsiksi, vain sen takia ettei tätä naista kiinnostanut hänen lähentelynsä.

.

Henkinen väkivalta alkoi hyvin viekkaasti ja niin pikkuhiljaa, että tilanteen tajuamiseen meni kauan. Laitan ranskalaisilla viivoilla niin on helpompi lukea:

- Miehen persoonallisuus muuttui yhtäkkiä mukavasta ja itsevarmasta lapselliseksi takertujaksi, puheääntä myöten

- Mies suuttui aina jos sanoin yhtään vastaan, ja löi ja potki seiniä ja huonekaluja

- Miehen alkoholinkäyttö riistäytyi käsistä ja hän pakotti myös minut juomaan enemmän kuin halusin

- Yhtäkkiä käyttämäni sanat ja ilmaisut olivat tyhmiä ja väärin (olen ulkosuomalainen yhdeksättä vuotta, mies britti, eikä kielitaidossani ole yhtään mitään vikaa)

- En saanut ylipainosta huolimatta laihduttaa

- Mies suuttui jos opin uuden taidon tai olin missään häntä parempi

- Mies halusi aina riidellä julkisesti

- Katoamistemput riidan aikana, mies saattoi lähteä kaverilleen ryyppäämään kahdeksi päiväksi, puhelin kiinni, ilmoittamatta missä oli

- Kaikki riidat jälkipuitiin vaikka keskellä yötä niin että syyllisyys varmasti meni tasan

- En saanut tehdä mitään aamuisin ennen kuin mies lähti töihin. Koska häntä harmitti työnteko, myös minun piti istua naama venähtäneenä jopa tunnin ajan ennen miehen töihinlähtöä, puhumatta, olematta vahingossakaan iloinen mistään (itse työskentelin iltapäivät ja illat)

- Isäni saatua syöpädiagnoosin mies alkoi ryypätä entistä enemmän ja vaatimukset kasvoivat entisestään

- Otti myös laillista huumetta ja päätyi oksentamaan ja tripille jouluyönä

- Nykyään hakee sääliä ja puhuu siitä miten hirveä viime vuosi oli kun kauhea kontrolloiva eksä (minä) jätti

...

Anteeksi pitkä viesti. Kyseessä oli siis kolmekymppinen, muka normaali mies, kuten aluksi luulin. Pääsin hänen koukustaan vasta lähiaikoina; yritimme olla kavereita eron jälkeen mutta mies yritti yhä pelata hallintapelejään -> bye bye. Onneksi yhteiset ystävämme ovat vihdoinkin alkaneet tajuta, mikä siellä miehen hauskan kuoren alla oikein piileekään.

Todella kamalaa luettavaa :( Taitaa tosiaan olla parempi, että ei ole tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä! Voimia sinulle :)