Parisuhdeväkivaltaa kokeneet!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viesti 13

Kertomasi kuulostaa todella ikävältä ja pelottavalta :( Olen pahoillani, että olet kokenut jotain noin kamalaa. Minun eksäni uhkasi hajottaa paikat, mutta hän ei voinut koska oltiin suurin osa ajasta minun luonani ja asun vielä vanhemmillani, koska olen vasta 18-vuotias. Hän kyllä heitteli tavaroitani, mutta koskaan mikään ei onneksi hajonnut. Tukistamista, kuristamista, uhkailua ja lyömistä oli paljon enemmän ku tavaroiden heittelemistä. Itsekin päädyin lopulta pettämään häntä ja erottiin, mutta vain viikoksi ja hän halusi minut takaisin. Ennen tuota pettämistä fyysistä väkivaltaa ei ollut ollut pitkään aikaan, mutta henkistä sitäkin enemmän. Pettämisen jälkeen fyysinen väkivalta paheni ja silloin aloin juomaan jälleen kerran joka ilta. Ja lopulta petin häntä uudestaan enkä kertonut hänelle vaan yritin riistää itseltäni hengen. Tällä hetkellä ahdistus on pahentunut niin paljon, että olisi parempi jos en olisi selvinnyt siitä.

Onneksi olet sinäkin päässyt eroon tuosta. Kamalaa luettavaa on myös sun kokemuksesi. Itse olin myös nuori kun tuon eksäni kanssa olin. 17-20, eli 3 vuotta sitä katsoin. On vaikea sanoa yhtään, mitä sille ahdistuksellekin voi tehdä. Musta tuntuu, että mä itse yritin vaan unohtaa sen ja hävittää ja se pääsi vain toisinaan esiin. Mulla myös auttoi tuo nykyiseni löytäminen sitten. Hän pelasti mut monella tasolla. Auttoi selvittämään ajatuksia ja oli tukena ja turvana. Mä olin itseasiassa myös aivan veloissani kun tavattiin ja tuo auttoi niistäkin yli. Meillä on nykyään 2 ihanaa lastakin. Kerron nämä siksi, että haluan sun tiedostavan, että kaikki on mahdollista kun siitä ahdistuksesta selviää ja siitä on mahdollista selvitä. 

On tärkeetä löytää taas se itsetuntonsa ja ymmärtää ansaitsevansa enemmän. Mun äiti on sellainen kliseiden laukoja ettei oo tosikaan, mutta ei se ollut väärässä kun sanoi, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Ootko sä päässyt juttelemaan tuosta ahdistuksesta ja muusta ihan ammattilaiselle? 

-13

 

Ihana kuulla, että asiasi ovat nykyään paremmin! Tahdon uskoa, että selviän tästä, vaikka se viekin aikaa. Oon mä jonkin verran päässyt juttelemaan, mutta liian vähän ja siksi varmaan tämä olokin vain pahenee :/ Toivon mukaan pääsen nyt viikottain keskustelemaan sairaanhoitajan kanssa ja keväällä sitten sinne terapiaan. Tällä hetkellä varmaan pahinta on se, että en saa nukuttua juuri ollenkaan. En tiedä mitä pitäisi tapahtua, että saisin taas nukutuksi. Pitäisikö mun saada aikaan joku kauhea paniikkikohtaus vai mitä? On sellanen olo, että jonkun lukon pitäisi aueta, että tämä helpottaisi..

Mä huomasin itsestäni, että kun näpersin jotain niin keskityin toisinaan vaan siihen. Mua auttoi siis askartelu ja muu. Tuunailin esimerkiksi servettitelineen itselleni ja peilipöytäni. Maalailin ja töhertelin kaikenlaista. Pääasia oli se, että keskityin johonkin muuhun. Leipominen oli itselleni myös yksi hyvä. 

Toisten ahdistukseen taas auttaa urheilu, muakin auttaa metsään itsekseen lähteminen kävelemään tai juoksemaan. Ehkä voisit yrittää keksiä itselles sopivan unohdus tavan aina sille ajalle, että pääset taas puhumaan jollekulle? 

Perinteinen huutaminen ja raivoaminenkin varmaan vois auttaa. Mä kävin yks yö eron jälkeen eksäni luona raivoamassa ja huutamassa kun ahdisti. Oikeastaan ihan ilman syytä vaan herätin sen ja kävin räyhäämässä ja sillon vasta jätin avaimeni sille. Muistan kuinka itkin autossa sen jälkeen varmaan tunnin ennen kun uskalsin ajaa kotiini. Mutta se helpotti.

Yksi mikä kuulostaa aika hölmöltä on se, etten eron jälkeen tai sen suhteen aikana juurikaan katsonut peiliin, koska en tykännyt siitä mitä näin. Jossain vaiheessa pakottauduin katsomaan kunnolla peiliin ja ne virheet jota naamassani näin opettelin peittämään. Meikkasin niin kauan, että sain itsestäni siedettävän näköisen. Tein sitä aina välillä ja lopulta sitä huomas, että meikkimäärä vaan väheni ja joku aamu sitä katselikin kuvaansa niin, että ilman meikkiäkin oli jo ihan ok. 

Kannattaa kokeilla tälläisiä ja katsoa mikä auttaa. Nukkumisestakaan en osaa oikein sanoa mitään. Itse olin tietokoneella monet yötkin enkä juurikaan nukkunut. Nukkumaanmeno ahdisti. Yksi ystäväni ei saanut kesällä ja tossa syksyllä nukuttua, kun meidän ystävä kuoli. Ystäväni oli hänen kanssaan todella läheinen ja aivan rikki asiasta. Hän katsoi joka ilta/yö 2-3 elokuvaa ennen kuin kesken leffan nukahti. Nukkui siis tosi huonosti ja oli jatkuvasti todella väsynyt, mutta näin hän hoiti asian, jotta sai nukuttua edes vähän.

-13

Hienoa, että olet löytänyt asioita joihin olet pystynyt keskittymään ja unohtanut murheet edes hetkeksi .. Itse olen niin ahdistunut, että en jaksaisi tehdä oikein mitään.. Täytyy jotenkin jaksaa ja saada edes vähän nukutuksi. Tuntuu vain, että romahdan eikä mikään auta :( Kiitos viestistäsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin viime keväänä vajaat kolme vuotta kestäneestä suhteesta, jossa jatkuva henkinen väkivalta lopulta kulminoitui siihen että mies sylkäisi minua kasvoihin. En jäänyt odottamaan sitä ensimmäistä lyöntiä vaan lähdin saman tien, ja hyvä niin; tämä mies nimittäin kävi viime viikonloppuna erääseen ystävääni (nainen) käsiksi, vain sen takia ettei tätä naista kiinnostanut hänen lähentelynsä.

.

Henkinen väkivalta alkoi hyvin viekkaasti ja niin pikkuhiljaa, että tilanteen tajuamiseen meni kauan. Laitan ranskalaisilla viivoilla niin on helpompi lukea:

- Miehen persoonallisuus muuttui yhtäkkiä mukavasta ja itsevarmasta lapselliseksi takertujaksi, puheääntä myöten

- Mies suuttui aina jos sanoin yhtään vastaan, ja löi ja potki seiniä ja huonekaluja

- Miehen alkoholinkäyttö riistäytyi käsistä ja hän pakotti myös minut juomaan enemmän kuin halusin

- Yhtäkkiä käyttämäni sanat ja ilmaisut olivat tyhmiä ja väärin (olen ulkosuomalainen yhdeksättä vuotta, mies britti, eikä kielitaidossani ole yhtään mitään vikaa)

- En saanut ylipainosta huolimatta laihduttaa

- Mies suuttui jos opin uuden taidon tai olin missään häntä parempi

- Mies halusi aina riidellä julkisesti

- Katoamistemput riidan aikana, mies saattoi lähteä kaverilleen ryyppäämään kahdeksi päiväksi, puhelin kiinni, ilmoittamatta missä oli

- Kaikki riidat jälkipuitiin vaikka keskellä yötä niin että syyllisyys varmasti meni tasan

- En saanut tehdä mitään aamuisin ennen kuin mies lähti töihin. Koska häntä harmitti työnteko, myös minun piti istua naama venähtäneenä jopa tunnin ajan ennen miehen töihinlähtöä, puhumatta, olematta vahingossakaan iloinen mistään (itse työskentelin iltapäivät ja illat)

- Isäni saatua syöpädiagnoosin mies alkoi ryypätä entistä enemmän ja vaatimukset kasvoivat entisestään

- Otti myös laillista huumetta ja päätyi oksentamaan ja tripille jouluyönä

- Nykyään hakee sääliä ja puhuu siitä miten hirveä viime vuosi oli kun kauhea kontrolloiva eksä (minä) jätti

...

Anteeksi pitkä viesti. Kyseessä oli siis kolmekymppinen, muka normaali mies, kuten aluksi luulin. Pääsin hänen koukustaan vasta lähiaikoina; yritimme olla kavereita eron jälkeen mutta mies yritti yhä pelata hallintapelejään -> bye bye. Onneksi yhteiset ystävämme ovat vihdoinkin alkaneet tajuta, mikä siellä miehen hauskan kuoren alla oikein piileekään.

 

Todella kamalaa luettavaa :( Taitaa tosiaan olla parempi, että ei ole tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä! Voimia sinulle :)

Kiitos! Vieläkin oireilen suhteesta sen verran, etten osaa luottaa kehenkään ja säikyn vihaisia ihmisiä. Yritän pakonomaisesti tulkita ihmisten ilmeitä ja aina kun joku soittaa tuntemattomasta numerosta, pelkään että eksäni on valehdellut jotain ja nyt saan haukut puhelimitse. Ihan järjetöntä, tiedän, mutta paranoiaa vastaan on vaikea taistella kun on tottunut siihen, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Eksäni oli myös valehtelun mestari.

Onhan tuota tullut koettua vaikka mies olenkin. Naamalle sylkemistä, tukistamista, nyrkkiä naamaan(tästä tuli musta silmä yhdellä kertaa) mutta ennenkaikkea järkyttävä määrä henkistä väkivaltaa ja valehtelua, pettämistä jne jne.

Enkä ole oikeastaan edes katkera. Rakastan tuota sekopäätä vieläkin, mutta en minä suhteeseen häntä kanssani enää halua. Ellei joskus aikuistu. Vinkvink H, otahan sitten yhteyttä kun oot saanu pääsi kuntoon!

Sai sen sekaisin. Milloin koin ahdistusta, itseinhoa, luottamuspulaa muita ihmisiä kohtaan, väliinpitämättömyyttä, turtuneisuutta, vihaa ja milloin kiitollisuutta sitä kohtaan että koin tämän kantapään kautta, jätin väkivaltaisen narsistin jonka jälkeen löysin elämäni miehen :) ilman väkivaltaa, en olisi ehkä koskaan osannut irroittautua sen narsistin naruista.

Vertaistukea ja ihan käytännön tukea saat

naistenlinja.fi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin viime keväänä vajaat kolme vuotta kestäneestä suhteesta, jossa jatkuva henkinen väkivalta lopulta kulminoitui siihen että mies sylkäisi minua kasvoihin. En jäänyt odottamaan sitä ensimmäistä lyöntiä vaan lähdin saman tien, ja hyvä niin; tämä mies nimittäin kävi viime viikonloppuna erääseen ystävääni (nainen) käsiksi, vain sen takia ettei tätä naista kiinnostanut hänen lähentelynsä.

.

Henkinen väkivalta alkoi hyvin viekkaasti ja niin pikkuhiljaa, että tilanteen tajuamiseen meni kauan. Laitan ranskalaisilla viivoilla niin on helpompi lukea:

- Miehen persoonallisuus muuttui yhtäkkiä mukavasta ja itsevarmasta lapselliseksi takertujaksi, puheääntä myöten

- Mies suuttui aina jos sanoin yhtään vastaan, ja löi ja potki seiniä ja huonekaluja

- Miehen alkoholinkäyttö riistäytyi käsistä ja hän pakotti myös minut juomaan enemmän kuin halusin

- Yhtäkkiä käyttämäni sanat ja ilmaisut olivat tyhmiä ja väärin (olen ulkosuomalainen yhdeksättä vuotta, mies britti, eikä kielitaidossani ole yhtään mitään vikaa)

- En saanut ylipainosta huolimatta laihduttaa

- Mies suuttui jos opin uuden taidon tai olin missään häntä parempi

- Mies halusi aina riidellä julkisesti

- Katoamistemput riidan aikana, mies saattoi lähteä kaverilleen ryyppäämään kahdeksi päiväksi, puhelin kiinni, ilmoittamatta missä oli

- Kaikki riidat jälkipuitiin vaikka keskellä yötä niin että syyllisyys varmasti meni tasan

- En saanut tehdä mitään aamuisin ennen kuin mies lähti töihin. Koska häntä harmitti työnteko, myös minun piti istua naama venähtäneenä jopa tunnin ajan ennen miehen töihinlähtöä, puhumatta, olematta vahingossakaan iloinen mistään (itse työskentelin iltapäivät ja illat)

- Isäni saatua syöpädiagnoosin mies alkoi ryypätä entistä enemmän ja vaatimukset kasvoivat entisestään

- Otti myös laillista huumetta ja päätyi oksentamaan ja tripille jouluyönä

- Nykyään hakee sääliä ja puhuu siitä miten hirveä viime vuosi oli kun kauhea kontrolloiva eksä (minä) jätti

...

Anteeksi pitkä viesti. Kyseessä oli siis kolmekymppinen, muka normaali mies, kuten aluksi luulin. Pääsin hänen koukustaan vasta lähiaikoina; yritimme olla kavereita eron jälkeen mutta mies yritti yhä pelata hallintapelejään -> bye bye. Onneksi yhteiset ystävämme ovat vihdoinkin alkaneet tajuta, mikä siellä miehen hauskan kuoren alla oikein piileekään.

 

Todella kamalaa luettavaa :( Taitaa tosiaan olla parempi, että ei ole tuollaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä! Voimia sinulle :)

Kiitos! Vieläkin oireilen suhteesta sen verran, etten osaa luottaa kehenkään ja säikyn vihaisia ihmisiä. Yritän pakonomaisesti tulkita ihmisten ilmeitä ja aina kun joku soittaa tuntemattomasta numerosta, pelkään että eksäni on valehdellut jotain ja nyt saan haukut puhelimitse. Ihan järjetöntä, tiedän, mutta paranoiaa vastaan on vaikea taistella kun on tottunut siihen, että mikään ei ole sitä miltä näyttää. Eksäni oli myös valehtelun mestari.

Oireilusi on ymmärrettävää. Minunkin on vaikea luottaa ihmisiin ja kuvittelen, että kaikki miehet haluavat minulle pahaa, vaikka eihän se oikeasti ole niin. Olen päättänyt, että mietin parisuhdetta vasta sitten kun olen oikeasti saanut pääni kuntoon. 

Ahdistus on kova ja nyt ihan pelottaa mennä nukkumaan jos uni ei tulekaan tai herään keskellä yötä ahdistuneena :(