Lue keskustelun säännöt.
Uteliaat ihmiset ja liikkumisen apuvälineiden/tukien käyttö
aa pee
01.01.2016 |
Kärsin eräästä harvinaisesta sidekudossairaudesta, ja olen alkanut viimeisen vuoden aikana käyttämään toisinaan erilaisia tukia ja ortooseja, joskus kävelykeppiä. Olen nuorehko nainen, määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, opiskelen juuri uutta ammattia fyysisesti itselleni liian raskaan entisen ammattini tilalle.
Tosi moni tuntematon on tullut kyselemään mikä sairaus minulla on. Itseäni tämä vähän ihmetyttää. Miksi minun pitäisi kertoa tuntemattomalle? Onko niin että jos on jollain tavalla "vammainen" ja se näkyy, on ikäänkuin velvollinen kertomaan miksi käyttää apuvälineitä? Joskus olen kertonut, jos kysyjä on ollut selkeästi symppis,(tai lapsi/ symppis lapsi :) ) eikä ole vaan tullut utelemaan naama myrtsinä jotain että mikä sinuakin muka vaivaa, nuori ja terveen näköinen ihminen...:(
Nämä ovat minulle vielä uusia juttuja, koska tosiaan en ole vielä kauaa joutunut käyttämään liikkumiseen apuvälineitä. Miten te vastaatte, muut nuoret/nuorehkot ihmiset vastaavassa tilanteessa, jos ette halua alkaa kertomaan mikä sairaus teillä on?
Kommentit (49)
Tervetuloa kerhoon. Liikun pyörätuolilla ja kepit löytyy myös. Ihmiset ovat uteliaita ja jotkut eivät voi itselleen mitään. En todellakaan ala mitään diagnooseja kertomaan vaan vastaan tarvittaessa, että en keskustele asiasta tuntemattomien kanssa. Lapsen uteliasuus on eri juttu ja he tyytyvät siihen, kun sanon, että mun on vaikea kävellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kokenut aivan saman. Olen joutunut vaihtamaan sauvat pyörätuoliin ja huomannut että apuväline= lupa tulla kysymään sairaudestasi/ vammastasi mitä tahansa. Itse koen sen hyvinkin tungelttelevaksi ja en halua puhua siitä ulkopuolisille.
Ja nyt sitten ne kenenkä mielestä en ole asiaa hyväksynyt koska en halua siitä puhua voivat suksia kuuseen. Tsemppiä sulle jatkoon!!
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kokenut aivan saman. Olen joutunut vaihtamaan sauvat pyörätuoliin ja huomannut että apuväline= lupa tulla kysymään sairaudestasi/ vammastasi mitä tahansa. Itse koen sen hyvinkin tungelttelevaksi ja en halua puhua siitä ulkopuolisille.
Ja nyt sitten ne kenenkä mielestä en ole asiaa hyväksynyt koska en halua siitä puhua voivat suksia kuuseen. Tsemppiä sulle jatkoon!!
Kiitos paljon, tsemppiä sinullekin! Mullakin saattaa olla pyörätuoli joskus edessä, sairauteni on etenevä ja parantumaton. On aktivoitunut vasta nyt parin vuoden sisällä vaikka on synnynnäinen. Olen todella yllättynyt miten paljon huomiota herättää ihan tavallinen kävelykeppi nuorehkolla ihmsellä. Se myös ihmetyttää, että jos mulla on apuvälineitä, joitain on ihmetyttänyt 4-5 korot kengissäni, meikkini tai koruni tai vaatteeni. Pitäiskö pukeutua mahdollisimman neutraalisti jos on jotenkin erilainen?
ap
Minulla taas päinvastoin ihan kiva mieli kanssaihmisten kiinnostuksesta tai katseista. Ymmärrän oikein hyvin miten erikoiselta näyttää, kun edellämme mennä koheltaa KAKSI pyörätuolilla kulkevaa lasta. He ovat vielä niin saman ikäisiä, että vaikuttavat kaksosilta.
Uskon että monia kysymyksiä herää, jotkut esittävät kysymyksiä ääneenkin. Saa katsoa saa kysyä. Varmistan itse lapsilta haluavatko he, että selitän, ja aina se käy. Esittelevät mielellään tuolejaan ja temppujaan, tahtovat itsekin kuulla yhä uudelleen miksi ovat "erikoisia". Voihan olla, että iän myötä tai murrosiässä siihen tulee muutosta, mutta vielä ovat suorastaan ylpeitä pyörätuoleistaan ja puhetta tuottavista laitteistaankin.- Eikä ole käynyt pienessä mielessäkään. että heidät pitäisi pukea huonosti. Ei kukaan sellaista edellytä :O
Luulisin, että oma asenne ratkaisee paljon. Ihmiset hymyilevät eivätkä ole pahantahtoisia, kun itse heihin katsoo avoimesti ja hymyille takaisin. Oman reviirinsä voi kyllä pitää, jos kysymykset ovat tungettelevia. Riittää varmasti, kun sanoo "Tämän tahdon pitää yksityisasianani".
Vierailija kirjoitti:
Luulisin, että oma asenne ratkaisee paljon. Ihmiset hymyilevät eivätkä ole pahantahtoisia, kun itse heihin katsoo avoimesti ja hymyille takaisin. Oman reviirinsä voi kyllä pitää, jos kysymykset ovat tungettelevia. Riittää varmasti, kun sanoo "Tämän tahdon pitää yksityisasianani".
Joo tuota yritän opetella, mulla tosiaan aika uusi juttu nämä apuvälineet. :) Koitan itse olla positiivinen, mutta suoriin kysymyksiin esim. oletko ollut onnettomuudessa tms. pitää opetella vastaamaan niin ettei kerro liian avoimesti muttei kuitenkaan ole töykeä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas päinvastoin ihan kiva mieli kanssaihmisten kiinnostuksesta tai katseista. Ymmärrän oikein hyvin miten erikoiselta näyttää, kun edellämme mennä koheltaa KAKSI pyörätuolilla kulkevaa lasta. He ovat vielä niin saman ikäisiä, että vaikuttavat kaksosilta.
Uskon että monia kysymyksiä herää, jotkut esittävät kysymyksiä ääneenkin. Saa katsoa saa kysyä. Varmistan itse lapsilta haluavatko he, että selitän, ja aina se käy. Esittelevät mielellään tuolejaan ja temppujaan, tahtovat itsekin kuulla yhä uudelleen miksi ovat "erikoisia". Voihan olla, että iän myötä tai murrosiässä siihen tulee muutosta, mutta vielä ovat suorastaan ylpeitä pyörätuoleistaan ja puhetta tuottavista laitteistaankin.- Eikä ole käynyt pienessä mielessäkään. että heidät pitäisi pukea huonosti. Ei kukaan sellaista
Luulisin, että oma asenne ratkaisee paljon. Ihmiset hymyilevät eivätkä ole pahantahtoisia, kun itse heihin katsoo avoimesti ja hymyille takaisin. Oman reviirinsä voi kyllä pitää, jos kysymykset ovat tungettelevia. Riittää varmasti, kun sanoo "Tämän tahdon pitää yksityisasianani".
???Nyt en kyllä ymmärtänyt kirjoittamaasi.
Ensin kaikki joilla on joku vamma valittaa kun ihmiset kohtelee kuin ilmaa ja supattaa keskenään ihmetellen että mikä tuolla on sen sijaan että tulee kysymään suoraan. Nyt sitten vammaiset valittaa kun tullaan kysymään suoraan. Mikään ei teille näytä olevan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensin kaikki joilla on joku vamma valittaa kun ihmiset kohtelee kuin ilmaa ja supattaa keskenään ihmetellen että mikä tuolla on sen sijaan että tulee kysymään suoraan. Nyt sitten vammaiset valittaa kun tullaan kysymään suoraan. Mikään ei teille näytä olevan ok.
No koen vähän erikoisena nuo suorat utelut ja lähinnä sen miksi aikuinen kokee sille tarvetta. En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi sen ihmeemmin pitäisi toistan asioista supattaa. Et varmaan itsekään kokisi mielekkäänä, jos vieras ihminen utelee yksityisasioitasi. Lapset vähän eri juttu, kun ovat pieniä ja ihmettelevät kaikkea.
2
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin kaikki joilla on joku vamma valittaa kun ihmiset kohtelee kuin ilmaa ja supattaa keskenään ihmetellen että mikä tuolla on sen sijaan että tulee kysymään suoraan. Nyt sitten vammaiset valittaa kun tullaan kysymään suoraan. Mikään ei teille näytä olevan ok.
No koen vähän erikoisena nuo suorat utelut ja lähinnä sen miksi aikuinen kokee sille tarvetta. En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi sen ihmeemmin pitäisi toistan asioista supattaa. Et varmaan itsekään kokisi mielekkäänä, jos vieras ihminen utelee yksityisasioitasi. Lapset vähän eri juttu, kun ovat pieniä ja ihmettelevät kaikkea.
2
Itseasiassa minua ei haittaisi jos olisi jokin vamma että ihmiset tulee kysymään. Kertoisin sairaudesta ja valistaisin ihmisiä siitä mikä minulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin kaikki joilla on joku vamma valittaa kun ihmiset kohtelee kuin ilmaa ja supattaa keskenään ihmetellen että mikä tuolla on sen sijaan että tulee kysymään suoraan. Nyt sitten vammaiset valittaa kun tullaan kysymään suoraan. Mikään ei teille näytä olevan ok.
No koen vähän erikoisena nuo suorat utelut ja lähinnä sen miksi aikuinen kokee sille tarvetta. En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi sen ihmeemmin pitäisi toistan asioista supattaa. Et varmaan itsekään kokisi mielekkäänä, jos vieras ihminen utelee yksityisasioitasi. Lapset vähän eri juttu, kun ovat pieniä ja ihmettelevät kaikkea.
2
siis en ymmärrä, miksi pitäisi toisten asioista sen ihmeemmin supattaa. Voihan oikeinkirjoitus...
Vierailija kirjoitti:
Ensin kaikki joilla on joku vamma valittaa kun ihmiset kohtelee kuin ilmaa ja supattaa keskenään ihmetellen että mikä tuolla on sen sijaan että tulee kysymään suoraan. Nyt sitten vammaiset valittaa kun tullaan kysymään suoraan. Mikään ei teille näytä olevan ok.
Minua ei ainakaan ole koskaan kohdeltu kuin ilmaa eikä kukaan ole supattanut. olen käyttänyt keppiä ja tukia ihan muutaman kuukauden, ja kyselin mitä kannattaa vastata kyselijöille jos ei halua kertoa avoimesti sairaudestaan tuntemattomille. minä en ole ainakaan koskaan sanonut että tykkäisin siitä jos tullaan suoraan kysymään. Miksi yleistät kaikki samanlaisiksi? Emme me ole mikään yhtenäinen ryhmä jonka kaikki jäsenet ajattelevat samoin, miksi pitäisikään olla. Itse ajattelen että kepin kanssa kävelevään voisi suhtautua ihan kuten kaikkiin muihinkin ihmisiin. En usko että siinä mitään ihmeellistä on. :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisille tuntuu olevan vaikea käsittää, että kepit eivät aina johdu onnettomuudesta. Puhumattakaan siitä, että "vammainen" voi pukeutua muuhun kuin verkkareihin sekä meikata. Ymmärrän sinua, ap.
Jos sitten kysyttäessä kertoo sairaudestaan, niin siitä tietämättömät alkavat tarjota vitamiineja ja kuntosalia. Kun ne auttoivat jalkansa murtunutta serkkuakin.. Jokaiselle ei vaan jaksa alkaa luennoimaan omasta sairaudestaan. Eikä siihen olisi aikaakaan, sillä voimavarat ovat usein rajatut.
Kyllä noihin uteluihin tottuu jopa niin, että olen aidosti yllättynyt että joku kiinnittää keppiini huomioita. Sekin käy reaktiosta uteluihin!
Se kieltämättä jännittää, että miten muut suhtautuisivat siihen jos minulla olisi pyörätuoli huonoina päivinä. Pitäisivätkö huijarina jos tulisin seuraavana päivänä kepin kanssa vastaan? Eli virheellinen käsitys siitä, että kaikki pyörätuolia käyttävät olisivat halvaantuneita. Urheasti pitäisi tuokin ennakkoluulo murtaa, tiedän kyllä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin kaikki joilla on joku vamma valittaa kun ihmiset kohtelee kuin ilmaa ja supattaa keskenään ihmetellen että mikä tuolla on sen sijaan että tulee kysymään suoraan. Nyt sitten vammaiset valittaa kun tullaan kysymään suoraan. Mikään ei teille näytä olevan ok.
No koen vähän erikoisena nuo suorat utelut ja lähinnä sen miksi aikuinen kokee sille tarvetta. En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi sen ihmeemmin pitäisi toistan asioista supattaa. Et varmaan itsekään kokisi mielekkäänä, jos vieras ihminen utelee yksityisasioitasi. Lapset vähän eri juttu, kun ovat pieniä ja ihmettelevät kaikkea.
2
Itseasiassa minua ei haittaisi jos olisi jokin vamma että ihmiset tulee kysymään. Kertoisin sairaudesta ja valistaisin ihmisiä siitä mikä minulla on.
Voihan sen noinkin nähdä ja ei varmasti kaikkia haittaa, mutta itse pidän diagnoosini omana tietonani. Koen, että se on yksityisasia.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, multa on kyselty, mutta en kokenut sitä vaikeaksi. Ehkä siksi koska kyseessä oli vammautuminen ja odotin vuoden parin sisään kuntoutuvani.
Kun antauduin juttusille ihmisten kanssa, kävi ilmi, että tosi monet, jotka avoimesti uskaltautuivat kysymään, olivat ihmisiä, joilla itsellään tai läheisellä oli sellainen sairaus, joka ennen pitkää voi jollain todennäköisyydellä johtaa apuvälneiden käyttötarpeeseen. Usein se oli joko hiljan todettu tai hiljattwin edennyt uuteen vaiheeseen. Heitä askarrutti, mitä edessä on ja he halusivat nähdä ja kuulla jonkun tulevan toimeen rajoitteen kanssa apuvälneiden avulla. He halusivat nähdä, että sitä pysyy ihmisenä.
Joo, tätä varten on olemassa vertaistukiryhmät ja palvelut, ainakin tavanomaisemmissa irauksissa, mutta en mä itsekään tykännyt niissä käydä, kun niiden tunnelma oli usein aika ankea ja jotnkin ne tarinat ja keskustelut niissä velloivat just siinä, kuinka surkeaa on, judt päinvastin kin oisin tarvinnut.
Sairauksiin suhtautuminen on välillä erikoista. Minä sairastan yhtä sairautta ja aika usein kuulen, kuinka jonkun tuttu parani samasta taudista suunnilleen höyryhengityksellä. Että miksi minä en sitä ole vielä kokeillut. Kiitti vaan, mutta ei todellakaan ole tutullasi sama tauti ollut. Vähän kuin satunnainen päänsärky ja aivokasvain olisi sama asia, kun pään sisällähän ne molemmat on. Minullakin on apuväline käytössä ja saan siitä kyselyjä, mutta usein en vastaa tämän vähättelyksi kokemani kommentoinnin takia. Joskus kuulen jonkun parantuneen taudistani suunnilleen tahdonvoimalla. Kiitti vaan, joo tästäkin.
Onpa uteliasta porukkaa. Törkeää udella. Mulla ei tule mieleenkään udella asioita tuntemattomilta.
Ihmiset voivat olla aika ilkeitä. Jouduin käyttämään pari viikkoa kyynärsauvoja polvileikkauksen jälkeen, ja koskaan minua ei ole niin paljon tönitty ja tyrkitty kuin silloin! Jopa ihan avoimissa tiloissa kuten kadulla.
Sama ongelma kuin ap:lla mutta pidemmälle edenneenä.
Kun menen kauppaan ostamaan ruokaa, 75% asiakkaista tuijottaa minua heviosastolla kuin kummitusta. Vieressä voisi olla vaikka terroristiryhmä mutta siitäkin huolimatta minua tuijotetaan. En ole edes myymälävaras ja pyrin ostamaan ekologisesti järkevää ruokaa.
Törkeintä oli kun ruokakaupassa yksi nainen tuli selän takaa ja jyräsi minut ostoskärryillä nurin lattialle. En pääse lattialta ylös ilman tukea ja naisella oli todella hauskaa naureskella ystävättärensä kanssa minulle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisille tuntuu olevan vaikea käsittää, että kepit eivät aina johdu onnettomuudesta. Puhumattakaan siitä, että "vammainen" voi pukeutua muuhun kuin verkkareihin sekä meikata. Ymmärrän sinua, ap.
Jos sitten kysyttäessä kertoo sairaudestaan, niin siitä tietämättömät alkavat tarjota vitamiineja ja kuntosalia. Kun ne auttoivat jalkansa murtunutta serkkuakin.. Jokaiselle ei vaan jaksa alkaa luennoimaan omasta sairaudestaan. Eikä siihen olisi aikaakaan, sillä voimavarat ovat usein rajatut.
Kyllä noihin uteluihin tottuu jopa niin, että olen aidosti yllättynyt että joku kiinnittää keppiini huomioita. Sekin käy reaktiosta uteluihin!
Se kieltämättä jännittää, että miten muut suhtautuisivat siihen jos minulla olisi pyörätuoli huonoina päivinä. Pitäisivätkö huijarina jos tulisin seuraavana päivänä kepin kanssa vastaan? Eli virheellinen käsitys siitä, että kaikki pyörätuolia käyttävät olisivat halvaantuneita. Urheasti pitäisi tuokin ennakkoluulo murtaa, tiedän kyllä..
Kun olin kaksi vuotta sairaslomalla ennen kuin pääsin kuntoutustuelle/ ammatilliseen kuntoutukseen, niin kävin aina välillä työpaikallani, apuvälineiden kanssa. Usein siellä iihmeteltiin, olenko jotenkin sairas koska olen kauniissa vaatteissa ja huoliteltu. Miten se vaikuttaa siihen, että sairastan synnynnäistä sidekudossairautta? Minun on huonoina päivinä vaikea meikata ja laittaa hiuksiani, enkä sitä usein tee, mutta jos on käsissä voimia, laitan kyllä ripsaria ja huulikiiltoa ja esim. hameen farkkujen sijasta. Kuulin jopa että minua jotkut pitävät lintsarina juuri sen takia kun en näytä sairaalta. Silti mulla oli varsinkin viime talvena monia päiviä jolloin en päässyt ollenkaan sängystä ylös.
Ja mulla sama juttu, joskus voin joutua käyttämään pyörätuolia, ja joskus keppiä, joskus en mitään. Saa sitten nähdä mitä siitä sanotaan-tosin yritän olla sitten välittämättä. :)
ap
up