Lue keskustelun säännöt.
Uteliaat ihmiset ja liikkumisen apuvälineiden/tukien käyttö
aa pee
01.01.2016 |
Kärsin eräästä harvinaisesta sidekudossairaudesta, ja olen alkanut viimeisen vuoden aikana käyttämään toisinaan erilaisia tukia ja ortooseja, joskus kävelykeppiä. Olen nuorehko nainen, määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, opiskelen juuri uutta ammattia fyysisesti itselleni liian raskaan entisen ammattini tilalle.
Tosi moni tuntematon on tullut kyselemään mikä sairaus minulla on. Itseäni tämä vähän ihmetyttää. Miksi minun pitäisi kertoa tuntemattomalle? Onko niin että jos on jollain tavalla "vammainen" ja se näkyy, on ikäänkuin velvollinen kertomaan miksi käyttää apuvälineitä? Joskus olen kertonut, jos kysyjä on ollut selkeästi symppis,(tai lapsi/ symppis lapsi :) ) eikä ole vaan tullut utelemaan naama myrtsinä jotain että mikä sinuakin muka vaivaa, nuori ja terveen näköinen ihminen...:(
Nämä ovat minulle vielä uusia juttuja, koska tosiaan en ole vielä kauaa joutunut käyttämään liikkumiseen apuvälineitä. Miten te vastaatte, muut nuoret/nuorehkot ihmiset vastaavassa tilanteessa, jos ette halua alkaa kertomaan mikä sairaus teillä on?
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisille tuntuu olevan vaikea käsittää, että kepit eivät aina johdu onnettomuudesta. Puhumattakaan siitä, että "vammainen" voi pukeutua muuhun kuin verkkareihin sekä meikata. Ymmärrän sinua, ap.
Jos sitten kysyttäessä kertoo sairaudestaan, niin siitä tietämättömät alkavat tarjota vitamiineja ja kuntosalia. Kun ne auttoivat jalkansa murtunutta serkkuakin.. Jokaiselle ei vaan jaksa alkaa luennoimaan omasta sairaudestaan. Eikä siihen olisi aikaakaan, sillä voimavarat ovat usein rajatut.
Kyllä noihin uteluihin tottuu jopa niin, että olen aidosti yllättynyt että joku kiinnittää keppiini huomioita. Sekin käy reaktiosta uteluihin!
Se kieltämättä jännittää, että miten muut suhtautuisivat siihen jos minulla olisi pyörätuoli huonoina päivinä. Pitäisivätkö huijarina jos tulisin seuraavana päivänä kepin kanssa vastaan? Eli virheellinen käsitys siitä, että kaikki pyörätuolia käyttävät olisivat halvaantuneita. Urheasti pitäisi tuokin ennakkoluulo murtaa, tiedän kyllä..Kun olin kaksi vuotta sairaslomalla ennen kuin pääsin kuntoutustuelle/ ammatilliseen kuntoutukseen, niin kävin aina välillä työpaikallani, apuvälineiden kanssa. Usein siellä iihmeteltiin, olenko jotenkin sairas koska olen kauniissa vaatteissa ja huoliteltu. Miten se vaikuttaa siihen, että sairastan synnynnäistä sidekudossairautta? Minun on huonoina päivinä vaikea meikata ja laittaa hiuksiani, enkä sitä usein tee, mutta jos on käsissä voimia, laitan kyllä ripsaria ja huulikiiltoa ja esim. hameen farkkujen sijasta. Kuulin jopa että minua jotkut pitävät lintsarina juuri sen takia kun en näytä sairaalta. Silti mulla oli varsinkin viime talvena monia päiviä jolloin en päässyt ollenkaan sängystä ylös.
Ja mulla sama juttu, joskus voin joutua käyttämään pyörätuolia, ja joskus keppiä, joskus en mitään. Saa sitten nähdä mitä siitä sanotaan-tosin yritän olla sitten välittämättä. :)
ap
Kaiken lisäksi jotkut lääkäritkin uskovat, ettei siistin näköinen voi olla sairas. No, sinäkin olet onneksi diagnoosisi jo löytänyt ja siten myös hyvän erikoislääkärin. Taidetaan sairastaa samaa? Eds?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisille tuntuu olevan vaikea käsittää, että kepit eivät aina johdu onnettomuudesta. Puhumattakaan siitä, että "vammainen" voi pukeutua muuhun kuin verkkareihin sekä meikata. Ymmärrän sinua, ap.
Jos sitten kysyttäessä kertoo sairaudestaan, niin siitä tietämättömät alkavat tarjota vitamiineja ja kuntosalia. Kun ne auttoivat jalkansa murtunutta serkkuakin.. Jokaiselle ei vaan jaksa alkaa luennoimaan omasta sairaudestaan. Eikä siihen olisi aikaakaan, sillä voimavarat ovat usein rajatut.
Kyllä noihin uteluihin tottuu jopa niin, että olen aidosti yllättynyt että joku kiinnittää keppiini huomioita. Sekin käy reaktiosta uteluihin!
Se kieltämättä jännittää, että miten muut suhtautuisivat siihen jos minulla olisi pyörätuoli huonoina päivinä. Pitäisivätkö huijarina jos tulisin seuraavana päivänä kepin kanssa vastaan? Eli virheellinen käsitys siitä, että kaikki pyörätuolia käyttävät olisivat halvaantuneita. Urheasti pitäisi tuokin ennakkoluulo murtaa, tiedän kyllä..Kun olin kaksi vuotta sairaslomalla ennen kuin pääsin kuntoutustuelle/ ammatilliseen kuntoutukseen, niin kävin aina välillä työpaikallani, apuvälineiden kanssa. Usein siellä iihmeteltiin, olenko jotenkin sairas koska olen kauniissa vaatteissa ja huoliteltu. Miten se vaikuttaa siihen, että sairastan synnynnäistä sidekudossairautta? Minun on huonoina päivinä vaikea meikata ja laittaa hiuksiani, enkä sitä usein tee, mutta jos on käsissä voimia, laitan kyllä ripsaria ja huulikiiltoa ja esim. hameen farkkujen sijasta. Kuulin jopa että minua jotkut pitävät lintsarina juuri sen takia kun en näytä sairaalta. Silti mulla oli varsinkin viime talvena monia päiviä jolloin en päässyt ollenkaan sängystä ylös.
Ja mulla sama juttu, joskus voin joutua käyttämään pyörätuolia, ja joskus keppiä, joskus en mitään. Saa sitten nähdä mitä siitä sanotaan-tosin yritän olla sitten välittämättä. :)
ap
Kaiken lisäksi jotkut lääkäritkin uskovat, ettei siistin näköinen voi olla sairas. No, sinäkin olet onneksi diagnoosisi jo löytänyt ja siten myös hyvän erikoislääkärin. Taidetaan sairastaa samaa? Eds?
Jep, sama sairaus, jotenkin arvelinkin kirjoituksistasi että kumpikin ollaan eddyjä. ;-)
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisille tuntuu olevan vaikea käsittää, että kepit eivät aina johdu onnettomuudesta. Puhumattakaan siitä, että "vammainen" voi pukeutua muuhun kuin verkkareihin sekä meikata. Ymmärrän sinua, ap.
Jos sitten kysyttäessä kertoo sairaudestaan, niin siitä tietämättömät alkavat tarjota vitamiineja ja kuntosalia. Kun ne auttoivat jalkansa murtunutta serkkuakin.. Jokaiselle ei vaan jaksa alkaa luennoimaan omasta sairaudestaan. Eikä siihen olisi aikaakaan, sillä voimavarat ovat usein rajatut.
Kyllä noihin uteluihin tottuu jopa niin, että olen aidosti yllättynyt että joku kiinnittää keppiini huomioita. Sekin käy reaktiosta uteluihin!
Se kieltämättä jännittää, että miten muut suhtautuisivat siihen jos minulla olisi pyörätuoli huonoina päivinä. Pitäisivätkö huijarina jos tulisin seuraavana päivänä kepin kanssa vastaan? Eli virheellinen käsitys siitä, että kaikki pyörätuolia käyttävät olisivat halvaantuneita. Urheasti pitäisi tuokin ennakkoluulo murtaa, tiedän kyllä..Kun olin kaksi vuotta sairaslomalla ennen kuin pääsin kuntoutustuelle/ ammatilliseen kuntoutukseen, niin kävin aina välillä työpaikallani, apuvälineiden kanssa. Usein siellä iihmeteltiin, olenko jotenkin sairas koska olen kauniissa vaatteissa ja huoliteltu. Miten se vaikuttaa siihen, että sairastan synnynnäistä sidekudossairautta? Minun on huonoina päivinä vaikea meikata ja laittaa hiuksiani, enkä sitä usein tee, mutta jos on käsissä voimia, laitan kyllä ripsaria ja huulikiiltoa ja esim. hameen farkkujen sijasta. Kuulin jopa että minua jotkut pitävät lintsarina juuri sen takia kun en näytä sairaalta. Silti mulla oli varsinkin viime talvena monia päiviä jolloin en päässyt ollenkaan sängystä ylös.
Ja mulla sama juttu, joskus voin joutua käyttämään pyörätuolia, ja joskus keppiä, joskus en mitään. Saa sitten nähdä mitä siitä sanotaan-tosin yritän olla sitten välittämättä. :)
ap
Kaiken lisäksi jotkut lääkäritkin uskovat, ettei siistin näköinen voi olla sairas. No, sinäkin olet onneksi diagnoosisi jo löytänyt ja siten myös hyvän erikoislääkärin. Taidetaan sairastaa samaa? Eds?
Onneksi on muutama ihana lääkäri jotka uskovat meitä. <3 Ystäväni tyttärellä on ollut tosi samanlaisia oireita kuin mulla, tyttö on vasta 17, siellä suht pienessä kaupungissa hänelle on naurettu päin naamaa. Nyt on eka lääkäri vilauttanut eds- korttia, ja saanee lähetteen perinnöllisten sairauksien polille. Mulla on myös ollut lapsesta saakka oireita, samassa kaupungissa mulle aikanaan naurettiin ja passitettiin psykiatrille. Sain diagnoosin vasta 35-vuotiaana, onneksi tietoisuus on kasvanut ja ystäväni tytär saanee diagnoosin jo alle 20-vuotiaana.
a p
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma kuin ap:lla mutta pidemmälle edenneenä.
Kun menen kauppaan ostamaan ruokaa, 75% asiakkaista tuijottaa minua heviosastolla kuin kummitusta. Vieressä voisi olla vaikka terroristiryhmä mutta siitäkin huolimatta minua tuijotetaan. En ole edes myymälävaras ja pyrin ostamaan ekologisesti järkevää ruokaa.
Törkeintä oli kun ruokakaupassa yksi nainen tuli selän takaa ja jyräsi minut ostoskärryillä nurin lattialle. En pääse lattialta ylös ilman tukea ja naisella oli todella hauskaa naureskella ystävättärensä kanssa minulle.
Eikä, kuulostaa ihan karmaisevalta!! Tätä itsekin olen pelännyt, siksi olenkin lykännyt apuvälineiden käyttöä viimeiseen saakka, ihmisten ilmoilla ollessani. :(
a p
Joskus tekisi ehkä mieli silleen olla kiva ja mennä juttelemaan sellaiselle joka käyttää vaikkapa apuvälineitä. Mikäs olisi parempi aloitus kuin joku niihin välineisiin liittyvä, ja kaipa se empaattista ihmistä kiinnostaakin että mitä kaikkea ihminen voi joutuakin kohtaamaan ja minkä kanssa elää.
Hehän kun monesti sanovat ettei heille edes puhuta vaan avustajalle vain. Tai huudetaan kuin kuurolle ja lässytetään kuin lapselle.
Mutta koska ei saa tuijottaa ja ei saa korostaa mitään ja ei saa sitä sun tätä, niin jos joku apuvälineitä tarvitseva tulee vastaan niin en ole näkevinäänkään etteivät vain ajattele että tuijottaisin tai olisin jotenkin utelias. Katselen vain ohitse vaikka vastaavassa tilanteessa katselisin tervettä ihmistä ihan sumeilematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kyselin mitä kannattaa vastata kyselijöille
Emme me ole mikään yhtenäinen ryhmä jonka kaikki jäsenet ajattelevat samoin
ap
Eivät ne kyselijätkään ole yksi yhtenäinen ryhmä. Toisin sanoen, täällä voi sata ihmistä kertoa sinulle, että vastaa näin ja näin, mutta sitten eteesi tuleekin ihminen, jolle se vastaus "ei kelpaa".
Tee mitä haluat. Ei ole mitään yhtä ja oikeaa vastausta riippuen kysyjästä, vaan riippuen sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Joskus tekisi ehkä mieli silleen olla kiva ja mennä juttelemaan sellaiselle joka käyttää vaikkapa apuvälineitä. Mikäs olisi parempi aloitus kuin joku niihin välineisiin liittyvä, ja kaipa se empaattista ihmistä kiinnostaakin että mitä kaikkea ihminen voi joutuakin kohtaamaan ja minkä kanssa elää.
Hehän kun monesti sanovat ettei heille edes puhuta vaan avustajalle vain. Tai huudetaan kuin kuurolle ja lässytetään kuin lapselle.
Mutta koska ei saa tuijottaa ja ei saa korostaa mitään ja ei saa sitä sun tätä, niin jos joku apuvälineitä tarvitseva tulee vastaan niin en ole näkevinäänkään etteivät vain ajattele että tuijottaisin tai olisin jotenkin utelias. Katselen vain ohitse vaikka vastaavassa tilanteessa katselisin tervettä ihmistä ihan sumeilematta.
Mika siina on etta Suomessa ei osata sanoa 'huomenta' naapurille mutta vammautuneelta pitaa menna kyselemaaan vaikka mita. Karsea maa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus tekisi ehkä mieli silleen olla kiva ja mennä juttelemaan sellaiselle joka käyttää vaikkapa apuvälineitä. Mikäs olisi parempi aloitus kuin joku niihin välineisiin liittyvä, ja kaipa se empaattista ihmistä kiinnostaakin että mitä kaikkea ihminen voi joutuakin kohtaamaan ja minkä kanssa elää.
Hehän kun monesti sanovat ettei heille edes puhuta vaan avustajalle vain. Tai huudetaan kuin kuurolle ja lässytetään kuin lapselle.
Mutta koska ei saa tuijottaa ja ei saa korostaa mitään ja ei saa sitä sun tätä, niin jos joku apuvälineitä tarvitseva tulee vastaan niin en ole näkevinäänkään etteivät vain ajattele että tuijottaisin tai olisin jotenkin utelias. Katselen vain ohitse vaikka vastaavassa tilanteessa katselisin tervettä ihmistä ihan sumeilematta.
Mika siina on etta Suomessa ei osata sanoa 'huomenta' naapurille mutta vammautuneelta pitaa menna kyselemaaan vaikka mita. Karsea maa.
Mulle tuli ihan sama mieleen. Miksi ihmeessä mun pitäisi alkaa selittää miksi vaikka käytän molemmissa ranteissa rannetukia? Tätä multa kysyi tuntematon nainen hiljattain.
ap
Täällä ilmoittautuu ketjuun uusi samaa vaivaa edustava.
En ole kertonut kuin yhdelle ystävälleni tämän nimen. Se vielä puuttuisi, että kadulla joutuisin selittelemään.
Saatan tarvita tulevaisuudessa niskatuen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En henkilökohtaisesti edes ymmärrä, miten ihmisiä jaksaa niin paljon kiinnostaa muiden sairaudet/vammautumiset/erilainen ulkonäkö. Enkä tarkoita tätä siis millään pahalla. Jotkut ihmiset vain näyttävät erilaiselta, ja jotkut tarvitsevat apuvälineitä liikkumiseen, en käsitä mitä niin hirveän ihmeellistä siinä on. En itse kiinnitä näihin asioihin mitään huomiota, esim. kaupassa en rekisteröi pyörätuolin kanssa liikkuvaa ihmistä mitenkään erityisesti ja ala miettimään mikähän hänelläkin on. Samaan "kappas, ihminen"-kategoriaan kaikki menevät.
Enkä tosiaan tarkoita tätä millään pahalla ketään kohtaan. En vain ymmärrä miten nämä asiat pistävät muilla ihmisillä silmään, kun minä en juuri niitä edes huomaa :p
Vierailija kirjoitti:
En henkilökohtaisesti edes ymmärrä, miten ihmisiä jaksaa niin paljon kiinnostaa muiden sairaudet/vammautumiset/erilainen ulkonäkö. Enkä tarkoita tätä siis millään pahalla. Jotkut ihmiset vain näyttävät erilaiselta, ja jotkut tarvitsevat apuvälineitä liikkumiseen, en käsitä mitä niin hirveän ihmeellistä siinä on. En itse kiinnitä näihin asioihin mitään huomiota, esim. kaupassa en rekisteröi pyörätuolin kanssa liikkuvaa ihmistä mitenkään erityisesti ja ala miettimään mikähän hänelläkin on. Samaan "kappas, ihminen"-kategoriaan kaikki menevät.
Enkä tosiaan tarkoita tätä millään pahalla ketään kohtaan. En vain ymmärrä miten nämä asiat pistävät muilla ihmisillä silmään, kun minä en juuri niitä edes huomaa :p
Itse ajattelen ihan samoin. En tee pätkääkään numeroa siitä, onko jollain ihmisellä keppi tai tuki jossain, ja onko hän nuori tai vanha tms. Tuntemattomat ihmiset eivät kiinnosta niin paljon että viitsisin miettiä, saatika mennä kysymään miksi hänellä on keppi, tuki tai pyörätuoli. Siksi vähän ihmetyttää koko asia. Seuraavaksi kun joku tuntematon tulee kysymään tuistani, sanon kohteliaasti ja rauhallisesti, että minulla on tuet koska tarvitsen niitä. Sitten hymyilen ja jatkan matkaani. En todellakaan ala selittämään sairaudestani joka tuottaa minulle joka pivä ahdistusta, koska se on etenevä, eikä kukaan tiedä missä tahdissa se etenee. En vain halua puhua siitä, varsinkaan ventovieraiden kanssa. Mielestäni se ei ole mitenkään epäkohteliasta.
Huvittava ajatus, että liikkumisen apuvälineitä käyttäviltä saisi kysyä syytä miksi niitä käyttää. Saman periaatteen mukaisestihan minä voisin mennä kysymään kadulla ekalta vastaantulevalta ihmiseltä, että hei, sinulla on blondatut hiukset, saanko kysyä miksi? tai miksi sinulla on lävistyksiä ja tatuointeja. :D
Ihmisiä on erilaisia. Tuet tai apuvälineet aivät oiekuta uteluita, sen enempää kuin mitkään muutkaan tuntemattomien ihmisten henkilökotaiset asiat.
ap
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä ilmoittautuu ketjuun uusi samaa vaivaa edustava.
En ole kertonut kuin yhdelle ystävälleni tämän nimen. Se vielä puuttuisi, että kadulla joutuisin selittelemään.
Saatan tarvita tulevaisuudessa niskatuen.
Paljon voimia sinulle, samassa veneessä ollaan! <3 Mulla on tällä hetkellä pahin oire lihasheikkous. :(
ap
Vierailija kirjoitti:
Sairauksiin suhtautuminen on välillä erikoista. Minä sairastan yhtä sairautta ja aika usein kuulen, kuinka jonkun tuttu parani samasta taudista suunnilleen höyryhengityksellä. Että miksi minä en sitä ole vielä kokeillut. Kiitti vaan, mutta ei todellakaan ole tutullasi sama tauti ollut. Vähän kuin satunnainen päänsärky ja aivokasvain olisi sama asia, kun pään sisällähän ne molemmat on. Minullakin on apuväline käytössä ja saan siitä kyselyjä, mutta usein en vastaa tämän vähättelyksi kokemani kommentoinnin takia. Joskus kuulen jonkun parantuneen taudistani suunnilleen tahdonvoimalla. Kiitti vaan, joo tästäkin.
Kun minä kerron sairaudestani jollekin tutulle, ja kerron lihasheikkoudesta, yleensä saan neuvon harrastaa enemmän liikuntaa. Kun se vain pahentaa, huonoina kausina kun lihasheikkoutta on enemmän. silloin kun sitä ei ole, kevyt liikunta kuten kävely, opyöräily ja rauhallinen uinti sopivat.
Yhdellä nettipalstalla yksi nainen oli sitä mieltä että tahdonvoimalla voisin parantua kokonaan sairaudestani. Sairauteni on geneettinen, ja siten parantumaton, oli tahdonvoimaa eli ei. :)
Kun minulle ilmestyy lisää apuvälineitä, toivoisin että tutut, työkaverit, ystävät ja sukulaiset suhtautuisivat minuun samoin kuin ennenkin. Ei mitenkään sen kummemmin. Ja ymmärtäisivät miksi en enää tee fyysisiä juttuja kuten aiemmin. Vieraiden ihmisten odotan suhtautuvan minuun tukineni ihan samoin kuin muihinkin vieraisiin ihmisiin. Eli ei yleensä mitenkään, ellei tilanne sitä vaadi. En halua kertoa sairaudestani koska se on minulle kipeä paikka, ja sain tietää vasta ihan pari vuotta sitten että se saattaa olla invalidisoiva, ja viedä eläkkeelle hyvinkin nuorena. Lähimmilleni siitä vain puhun, ja tietty vertaistukiryhmissä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ilmoittautuu mukaan myös yksi EDS. Olen saanut kuulla mm. olevani laiska koska en käy enää salilla. Moni on ihmetellyt myös tukia, miksi välillä käytän niitä ja sitten taas en. Se on kuulemma huomionhakua. Moni tulee myös kyselemään sairaudesta, aluksi jaksoin kertoakin pääpiirteet, mutta ihmiset kehoittivat yleensä vain jumppaamaan, pilatekseen, venyttelyyn yms. Aina siinä samassa muistetaan myös kertoa kummin kaiman serkusta joka on parantunut ruokavaliolla, liikunnalla tai pyhällä hengellä.... Tsemppiä kohtalotovereille! Vink. Facebookissa on myös EDS vertaisryhmä, jos ette ole sielä vielä.... :)
Mulla on kolmas vuosi menossa apuvälineitten kanssa. Ihan muutama kerta on joku kysellyt asiaa. Yleensä vielä oman arvauksen kera. Tyyliin sä oot jalkas telonu. Noihin vastaan että en vaan mulla on tasapainon kanssa ongelmia. Mutta se saa riittää. En ala pidempää luentoa pitämään. Lapsille sanon että mä nyt vaan tartten näitä keppejä. Eniten ehkä ärsyttää ne jotka tuijottavat suu auki pitkään. Oli sitten kyseessä aikuinen tai lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ilmoittautuu mukaan myös yksi EDS. Olen saanut kuulla mm. olevani laiska koska en käy enää salilla. Moni on ihmetellyt myös tukia, miksi välillä käytän niitä ja sitten taas en. Se on kuulemma huomionhakua. Moni tulee myös kyselemään sairaudesta, aluksi jaksoin kertoakin pääpiirteet, mutta ihmiset kehoittivat yleensä vain jumppaamaan, pilatekseen, venyttelyyn yms. Aina siinä samassa muistetaan myös kertoa kummin kaiman serkusta joka on parantunut ruokavaliolla, liikunnalla tai pyhällä hengellä.... Tsemppiä kohtalotovereille! Vink. Facebookissa on myös EDS vertaisryhmä, jos ette ole sielä vielä.... :)
Tsemppiä sinulle myös! Joo olen ryhmässä, ihan korvaamaton. <3
ap
Varmaan sanottu jo, en jaksa koko keskustelua lukea mutta sano vaan että mulla on yks sairaus ja se siitä?
Minä onnun ja joskus käytän keppiä..olen keski-ikäinen nainen ja olen ollut tällainen lapsuudesta lähtien. Omille lapsilleni nuo utelut ja kyselyt ottavat korviin. Heille se on todella tiukka paikka, kun ventovieras tulee tivaamaan, miten ja missä olen jalkani loukannut.. Nykyään vastaan vain, että se on puujalka..kysyjä menee usein sanattomaksi, mutta lapsillani on hauskaa..
En loukkaa ketään, enkä jätä vastaamatta, kerron vain osatotuuden..eli on siinä jalassa proteesi, mutta lihasten alla..
Ihmiset eivät tajua sitä, että elämässään vaikeita asioita kokeva ihminen tarvii myös jotain iloa tuottavaa elämäänsä. Itsestään huolehtiminen ei ole liioittelua vaikka se vaikuttaa olevan syntiä monien mielestä.
Nykyäänhän on olemassa 3in1-meikkituotteitakin.