Etkö alunperinkään pitänyt opiskelualastasi mutta valmistuit silti?

Valmistuin sairaanhoitajaksi, vaihdoin heti alaa, mutta keikkatyöllä elätin itseni opiskeluajan. Myöhemmin tienasin mukavasi juhlapyhinä.

En. Lähdin litomaan. Ennen sitä, hain täysin erilaiselle alalle ja pääsin sisään. Nyt olen huomattavasti onnellisempi, kuin ennen. Jos en olisi lähtenyt, olisin nyt varmaan sairaalassa, olin niin henkisesti uupunut edellisessä oppilaitoksessa.

Valmistuin aineenopettajaksi. Valintani olin tehnyt siksi, että saatoin opiskella tutussa kaupungissa ja en oikeasti tiennyt mitä lähteä opiskelemaan.

Valmistuttuani menin töihin, aloin tehdä avoimessa yliopistossa opintoja, hakeuduin muutaman vuoden kuluttua pääkaupunkiseudulle töihin ja sain opiskelupaikan yliopistosta. Tein toisen tutkinnon työn ohella.

Ensimmäisellä alallani aineenopettajana työskentelin yhteensä kahdeksan vuotta. Tavallaan pidin työstäni ja olin tuona aikana pariin otteeseen vakituisessa työpaikassa, josta halusin vaihtaa. Olin erityyppisissä oppilaitoksissa peruskoulusta ammattikorkeakouluun.

Ammatissa tuntiin olevan paljon valmisteltavaa aina kun aloitin joko uudessa koulussa tai uutta kurssia. Vastaavasti taas olin aika kyllästynyt rutiineihin sekä siihen, että saatoin opettaa saman kurssin vaikka kahdeksan kertaa vuoden aikana. Olin oikeastaan "urani huipulla", sillä opettajanaan työtehtävät ovat tavallaan hyvinkin samanlaisia, vaikka oppilaitos vaihtuukin ja varsinaisia etenemismahdollisuuksia ei ole. Olin kyllä innokas silloinkin kouluttautumaan ja opiskelemaan uutta, mikä tuolloin reilu kymmenisen vuotta sitten oli esimerkiksi verkko-opetus.

Toiselle alalle vaihdoin kymmenisen vuotta sitten. Aluksi olin erittäin innoissani ja varmaan ensimmäiset viisi vuotta alanvaihdon jälkeen tuntuivat lähes hämmentävän hyvältä. Opin uutta, nautin hyvästä työilmapiiristä, kiinnostavista työtehtävistä ja siitä tunteesta, että tunsin kehittyväni jatkuvasti ja sain iloa saatuani jonkun haastavan ongelman ratkeamaan.

Sitten Suomessa pitkään jatkunut taloudellinen taantuma on tuonut ikäviä realiteetteja. Firmoissa, joissa olen työskennellyt, on ollut yt-neuvotteluita ja irtisanomisia. Toistaiseksi olen ollut onnekas ja työni on jatkunut. Mitään varmaa ei kuitenkaan ole olemassa ja nytkin olen alkanut miettiä, että mitä uutta voisin opiskella, että taitoni ovat hyödylliset työmarkkinoilla edelleenkin.

Joskus olen huvikseni käynyt ensimmäisen työpaikkani nettisivuilla. Vielä lähes parinkymmenen vuoden jälkeen osa samoista kollegoista näyttää siellä työskentelevän. Jos itsekin en sieltä olisi päättänyt ajat sitten lähteä, saattaisin olla siellä itsekin vielä.