Yksinäisen uusi vuosi

Mies valitsi jälleen kaverit ja alkoholin ohitse minun ja lapsen. Tunnen oloni tylsäksi kotiäidiksi, niin tylsäksi että mieskin pakenee ettei vaan kuole siihen paikkaan.

Se oli sellanen uusi vuosi se, vietin vuoden lopun sekä alun itkien sängyssä sitä kuinka en ole rakastettu enkä tunne oloani arvostetuksi tai että edes välitettäisiin. Ai niin, olen tylsä sillä odotan toista lasta, ei paljon nuo kaljottelut kiinnosta.

Ja tiedän että hän haluaa kavereiden kanssa kuppia ottaa, on vain sen tehnyt 2kk aikana noin 39484783 kertaa ja jätti uutena vuotenakin kotiin yksin niin en ymmärrä. Oon varmasti hirveä emäntä. Lapsetkin varmaa karkaa kun huomaavat tylsyyteni.

Tuhoontuomittu22

Ja Tuhoontuomittu 22 lisää, "kaverit" lähtivät jo pari vuotta sitten kun selvisi että olen raskaana. "Käyvät joskus ja jouluna" eli yleensä elokuisena kylmänä iltana kutsuvat muiden mukaan kahville kahvilaan. Kerran vuodessa. Yhden kerran.

Vaikka olen sanonut että olen vapaana about 365 päivää vuodessa, niin en saa kutsua mihinkään. Nykyään en saa enää edes lasta hoitoon, pyörin vain kämppää ympäri ja käyn kaupassa, vaunulenkillä. Shoppailen suruuni vaikka kuka kodissani edes käy katsomassa kauniita sisustuselementtejä tai uusia huonekaluja. Tai kuka näkee uudet vaatteeni ja koruni, kuka kehuu ja kysyy "paljonko maksoi".

Kuka katselee lapseni vaatteita tai lelujen paljoutta

Purkaan tylsyyteni kodin kauniiksi laittamiseen ja laitan itseäni. Turhaan. En saa edes mieheltä kehuja kuinka nätisti kiharsin hiukseni vaikka kiharrin ei ole näissä hiuksissa käynyt vuosiin. Ei kiitosta ruuasta tai yllätyksistä mitä tuon/annan. En ole saanut synttärilahjoja vuosiin, en kortteja en edes äitienpäivälahjaa tai joululahjaa. Olisi kiva tuntea itsensä tärkeäksi edes joskus, tai että olisin edes jonkun ajatuksissa.

Tuhoontuomittu22, jäin ihmettelemään, miksi halusit toisen lapsen tuon miehen kanssa? Vai vasta nytkö sille kaverit on tärkeempiä kuin sä ja lapsi? Ei sillä, tokihan pitää olla myös kavereita ja muutakin elämää kuin perhe, mutta sain kuvan että sitä on aika usein nyt ollut? Harmi ettei sulla ole muita äitikavereita, jossa voisitte lapsen kanssa käydä. Tai onko sun sukulaiset kaukana, että jos olisitkin menny uudeks vuodeks sinne?

Huomenta

Jostain syystä päädyin tänne näin krapulaisena aamuna,todenäköisesti mieleeni tuli eräs työkaverini kenen tiedän viettävän lähes kaiken vapaa-aikansa yksin kotonaan,vastoin omaa tahtoaan. Eilenkin hän todennäköisesti pelasi koko yön ja katseli ikkunasta ulos.

Vaikka olen mies ja minulla kyllä kavereita on,joiden kanssa oikein hauska uusi vuosi vietettiinkin (tarkoituksena ei ole vittuila).

Niin meinaa itseä ruveta itkettämään,kun täällä lueskelee näitä viestejä :(

Tiedän kyllä millaista on olla yksinäinen,voimia vuoteen 2016.

"Ihailen teitä, jotka osaatte asennoitua yksinäisyyteen oikein! Itselleni tämä tuntuu vain joka vuosi yhtä pahalta. Arkena yksinäisyys ei niin haittaa, koska näen kuitenkin koulukavereita. Tänäkin iltana vain sydän särkyy, kun ajattelen, ettei minulla ole ketään, jolle olisin tärkeä. -ap "

Perheen kanssa mutta yksin tuli vietettyä tämäkin juhla. Kavereita ei ole ja FB:sta poistuin kun vitutti ne muiden positiiviset päivitykset. Suosittelen. Harrastuksetkin lopahtaneet pitkäaikaissairauteen, viikko mennyt maaten kun ei pääse oikein kävelemäänkään kipujen vuoksi. Paras kaverini on särky ja opiaatit nykyään, vaimo ei ymmärrä ollenkaan eikä empatioita heru. Lasten vuoksi vain pitää jaksaa päivä kerrallaan.

Semmoisen lupauksen tein itselleni että juhlin seuraavaakin uutta vuotta.

Koiran kanssa eilinen meni. Nyt iski taas se tunne, että elämän on pakko muuttua ja tästä vuodesta täytyy tulla parempi kuin vanhasta. Vuodet 2014 ja 2015 menivät aivan sumussa. En oikein muista niistä mitään. Olivat ne  silti parempia kuin aikaisemmat. Pelkään nykyisin vuosilukuja ja kauhistelen aina, kun tuntuu, että vuodet vaan kuluvat ja minä en pysy mukana, kun olen jämähtänyt sinne edelliselle vuosikymmenelle. Tuntuu, että elän jotain vuotta 2008 tai 2009.

Vierailija kirjoitti:

Täällä istutaan lasten ja pizzan kera:) käydään pihalla ihastelemassa raketteja ja tästä on meidän uv tehty))

Et ole yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Täällä istutaan lasten ja pizzan kera:) käydään pihalla ihastelemassa raketteja ja tästä on meidän uv tehty))

kusipää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä viime vuoden kirjoitukseni vastaavaan ketjuun:

"Istun päätteen ääressä, ulkona raketit paukkuu, ehkä pieniä humaltuneita ilonhuudahduksia kuulen, suljen säleverhot, avaan uuden oluen.

Tässä hieman humaltuneessa tilassa haaveilen edes pienestä molemminpuolisesta ihastumisesta työpaikan söpön naishenkilön kanssa. Tajuan tilanteen. Tukahdutan tunteet. Avaan uuden oluen."

Nyt antaisin melkein mitä vain tuosta olotilasta.

No mikä se olotila tänään ON?

Turtunut. Ei ihastusta, ei rakkautta, ei surua tai iloa. Vain harmaata.

Vaikka tietää jonkin asian olevan tavoittamattomissa, niin se on silti jotain mitä lapsenuskollasi ajattelet ehkä saavuttavasi. Se antaa voimaa ja saa aikaan hallitsematonta kihelmöintiä. Se estää vaipumisen synkkyyteen ja todistaa, että olet elossa.

Nyt pitää välillä tarkistaa kaulasta syke tietääkseen elävänsä.

Sama ongelma. Ihastukseni naimisissa ja isä. En todellakaan halua rikkoa hänen liittoaan, ja olen tahalleen erossa hänestä. Mutta ilman häntä minulla ei ole mitään. Ei edes toivoa.

Mulla meni taas uusvuos yksin kämpillä itkien. Oma vikanihan tää on kun en ole tarpeeksi sosiaalinen että turha pillittää. On mulla kavereita mutta he viettävät aikaansa mieluummin perheensä tai kumppaneidensa kanssa. Nyt avasin skumppapullon ja juon sen yksin AV:llä surffaillen. Uudenvuodenlupaukseni on että ensi vuonna en ole joulua enkä uuttavuotta yksin. N20

Tässä luen näitä viestejänne. Jokainen valittaa yksinäisyyttään, mutta siltikään ette tee mitään asialle. Lyön vaikka vetoa, että jos joku olisi älynyt ehdottaa teidän yksinäisten yhteistä kahvila/bubireissua asap per kaupunki, olisi varmasti seuraa löytynyt edes muutaman henkilön verran. Ettekö tiedä ettei yksinäisellä ole sitä luksusta odottaa kutsua? Täytyy ite kutsua ja tehdä. Kyllä metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Tehty on vaikka mitä, mut monet viettää juhlapäivät perheen parissa. Mulla on ystäviäkin, mutta muualla tai lasten kanssa kotona.

Viime uutena vuotena mullakin oli perhe, nyt ei enää. Lapset on miehen kanssa hänen uuden naisystävänsä luona. Minä yksin kotona. Ikää on yli 40 v eikä baareissa hilluminenkaan  yhtäkkiä vuosien jälkeen tunnu hyvältä.

Olin yksin eilisen ja tänään koko päivän, jouluna vähän sama. Kurjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihailen teitä, jotka osaatte asennoitua yksinäisyyteen oikein! Itselleni tämä tuntuu vain joka vuosi yhtä pahalta. Arkena yksinäisyys ei niin haittaa, koska näen kuitenkin koulukavereita. Tänäkin iltana vain sydän särkyy, kun ajattelen, ettei minulla ole ketään, jolle olisin tärkeä. -ap 

Opettele elämään sopusoinnussa sen elämäsi tärkeimmän ihmisen kanssa - itsesi. Se sinulla on aina mukana, se ei koskaan jätä. Jos rakastat sitä, sulla on sen kanssa aina hyvä olla. Hanki elämääsi sellaisia asioita, jotka miellyttävät sinua ja tekevät olosi onnelliseksi. Älä odota onnea toisten ihmisten taholta, joudut kuitenkin aina pettymään. Oma mielenrauha ja hyvinvointi pitävät sut onnellisena olosuhteista huolimatta. 

Kuten Apulanta sen sanoo Valot pimeyksien reunoilla

...ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa...

Sitä kun tarpeeksi usein pettyy niin ei enää jaksa yrittää. Olen kutsunut työkavereita ja tuttuja kylään, kysynyt baariin yms mutta aina on jotain muuta tärkeämpää menoa. Tai jos saadaan jotain sovituksi niin viime hetkellä kuitenkin peruuntuu. Parempi kun ei edes yritä niin ei petykään.

Itsellä oli ihan mukavaa, vaikka yksin olinkin. Lipittelin Eldorado-siideriä ja jumitin chatissa löpisemässä, josko löytyisi uusia kavereita ja facebookissakin alkoi juttuseuraa tulla siinä vaiheessa kun muut kotiutuivat raketteja paukuttelemasta. Loin deittiprofiilinkin jos mulle löytyis mies :)

Vierailija kirjoitti:

Tässä luen näitä viestejänne. Jokainen valittaa yksinäisyyttään, mutta siltikään ette tee mitään asialle. Lyön vaikka vetoa, että jos joku olisi älynyt ehdottaa teidän yksinäisten yhteistä kahvila/bubireissua asap per kaupunki, olisi varmasti seuraa löytynyt edes muutaman henkilön verran. Ettekö tiedä ettei yksinäisellä ole sitä luksusta odottaa kutsua? Täytyy ite kutsua ja tehdä. Kyllä metsä vastaa kun sinne huudetaan.

"BUBI"? Kertoo just paljonko mistään tiedät. Olisko sellainen bubireissu hyvä, jossa ollaan gollege päällä ja syödään groissantteja sekä ranskan perunoita. Pienon soittoa vielä taustalla.

Hei miksette te yksinäiset tajuu?!