Lue keskustelun säännöt.
Väärällä alalla... taas
hukassa sittenkin
30.12.2015 |
Olen jo humanististen tieteiden kandi. Kandin tein hampaat irvessä ja tasantarkkaan pakon sanelemana. Muuten olisi tuet loppuneet, ja nykyisessä koulutuksessani käytänkin tämän ensimmäisen alan maisteritukia. Tai kandin kuukausia on jäljellä 8, maisteriin on jäljellä kaikki saatavat + 6 hyvityskuukautta.
Hain viime keväänä eräälle arvostetulle alalle, ja pääsin sisälle. Luin joka päivä puolen vuoden ajan, kävin valmennuskurssin ja perustin pääsykoelukupiirin. Luulin ihan tosissani, että tämä on se mun juttu. Koska eihän kukaan, joka ei hommaan ole motivoitunut, jaksa tuommoista rumbaa käydä, eihän..? Sisäänpääsyprosenttikin oli reippaasti alle 10.
No nykyisissä opinnoissani on jonkin verran lääketiedettä, ja nyt tätä tyttöä viedään. Olen hurahtanut, löytänyt intohimoni ja lääketiede on ala jossa olen menestynyt. Tenttitulokseni ovat välillä 4-5, kun aiemmin ne ovat olleet alle 3. Lukeminenkin on ensimmäistä kertaa jopa ihanaa!
Minua kuitenkin jarruttaa ajatus opintotuen loppumisesta, TAAS uudestaan alottamisesta ja tieto siitä, että minulla ei ole varsinaista matikkapäätä tai mitään peruskäsitystä laajempaa ideaa fysiikasta. Kemia on aina sujunut ja ollut todella kivaa, biologiakin on auennut 20 ikävuoden jälkeen.
Olen ihan solmussa. Ikääkin on pian "jo" 24, ja nämä uudet opinnot ovat vaativia. Ohessa lukeminen tuskin onnnistuisi. Mutta takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että mitäs jos...
Kommentit (50)
Anna palaa, jos siltä tuntuu! :) Kyllä ne asiat järjestyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mene ihmeessä opiskelemaan lääketiedettä jos siltä tuntuu, ja jos sisään pääset.
"ttä minulla ei ole varsinaista matikkapäätä tai mitään peruskäsitystä laajempaa ideaa fysiikasta"
Tämä voi teettää sulle työtä pääsykokeeseen valmistautumsiessa, mutta tuskin häiritsee enää opinnoissa juurikaan. Itse menin opiskelemaan DI:ksi lyhyen matiikan taustalla ja uskoen että olen täysin matemaattisesti lahjaton. No, enää en usko ollenkaan niin, enkä itse asiassa usko koko lahjakuuskäsitteeseen...
No haloo, olet tosi nuori vielä, 24. Vähän eri juttu jos olisit 42 ja perhettä ja paljon velkaa...
Kannattaa miettiä vähän aikaa, MIKSI koko ajan haluat opiskella jotain toista alaa ja MIKSI se mitä viime vuonna halusit tehdä ei tyydytäkään enää. Jos olet jo yhden kandin tehnyt ja välttämättä, innosta pomppien hakenut ja päässyt opiskelmaan jotain toista alaa (ilmeisesti logopediaa tai ehkä psykologiaakin), MIKSI se ei yhtäkkiä kelpaakaan. Kaipaatko vain uusia haasteita elämääsi? Kyllästytkö helposti? Kyllästyisitkö lääketieteeseenkin? Haluatko tehdä lääkärin TYÖTÄ? Sillä opiskelu ei ole kuin vai pieni osa lääkäriksi kasvamista. Kannattaa siis miettiä millaista työtä haluat lopun elämäsi tehdä ja käydä ehkä keskustelua alan ammattilaisten kanssa. Katso vaikka Kandit-sarjaa netistä. Samalla voit miettiä, miksei nykyinen alasi sovikaan sinulle ja miksi et sitä työtä haluakaan tehdä, vaikka niin kovasti opiskella tahdoitkin.
Onnea valitsemallesi tielle. Lääkikseen hakemiseen voi mennä vuosi tai monia vuosia. Ethän masennu, jos et vielä neljän vuoden päästäkään ole inessä.
Jos lääkikseen pääset niin työpaikka on aivan varman valmistumisen jälkeen, joten lainaa uskaltaa ottaa. Itse valmistuin 26v ja sitten olinkin 3v työtön humanisti kun mitään töitä ei vain saanut. Eli kolmekymppisenä minäkin olen työelämässä aloittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietipäs nyt hiukan pidemmälle. Käy ammatinvalinnanohjaajalla ja pohdi asiaa ammattilaisen kanssa.
Muista myös se lääkärin arki, eli se, että ollaan töissä huudetaan potilas sisään, kuunnellaan keuhkot, kurkataan nieluun, kirjoitetaan saikku ja aloitetaan sama uudestaan seuraavan potilaan kanssa.... Opiskellessa käydään pikaisesti läpi paljon mielenkiintoisia sairauksia, käytännössä niihin ei vaan törmää.
Jos alallasi opiskellaan lääketieteellisiä aineita, niin silloin tulet niitä tarvitsemaan tulevassa ammatissasikin, eli valitsemalla työpaikkasi saatat tehdä mielenkiintoisempaa hommaa kun tuo perus lääkäriarki. Vaikee analysoida kun et tarkkaan kerro mitä nyt opiskelet. Puheterapiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän harmituksesi, mutta ihan rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että kaltaisesi koulutusshoppailijat joutavatkin maksaa oman kolmannen tutkintonsa. Korkeakouluttamisesi on yhteiskunnalle kallista, jotain rajaa siihenkin on laitettava paljonko yhden ihmisen oman itsensä löytämistä rahoitetaan.
Kannattaa kuitenkin pyrkiä sinne lääkikseen, etpähän jää miettimään "mitä jos" -vaihtoehtoja.
Lääkis sopii sellaiselle, joka tykkää opiskella kaikenlaista ja jaksaa opiskella. Työ on ihanaa ja monipuolista, ainoa miinuspuoli erityisesti alussa musertava vastuu, joka todella painaa. Stressinsietokyky aivan ykkösasia sekä opiskeluissa (päntätä pitää jaksaa) mutta erityisesti työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä mäkin mietin, että onko tää nyt "koulutusshoppailua" ja sitä, että kyllästyn vain helposti. Ehkä näyttämisen tarvettakin? Ja siitäkin olen samaa mieltä, että mulle on annettu jo tilaisuuksia vaikka millä mitalla - sietääkin maksaa koulutus itse. Olen myös harkinnut Viroon hakemista, jos se olisikin parempi että maksaisin konkreettisesti itse. Jospa se pakottaisi pysyvyyteen? En tiedä.
Harmittaa vain se eka tutkinto. Opinnot oli alusta asti pakkopullaa ja sisäänkin pääsin kaksinumeroiselta varasijalta... eli alusta alkaen oli suht selvää, ettei ole mun juttuni. Olisinpa vain tajunnut sen itsekin silloin. Lainaakin tuli tehtyä, ei nyt hirveästi, mutta jonkin verran.
Lääkärin työssä mua houkuttelee vastuu ja idea siitä, että opiskelujen jälkeenkin opiskelu on oleellinen osa ammattitaidon ylläpitoa. Olen myös kiinnostunut ihmisen kehon toiminnasta ja syy-seuraus-suhteista.
Se on selvää että ihmisten kanssa haluan työskennellä, mutta oikeastaan voisin kuvitella myös viihtyväni tutkijaryhmässäkin paneutumassa hyvinkin spesifeihin ongelmiin.
... että näin solmussa olen. Koko ajan tuntuu, että olen menossa vähän sinne päin, mutten kuitenkaan. Suku painostaa ns tyytymään jo saavutettuun ja valmistumaan ensin ja katsomaan sitten.
Mistä pääsen ammatinvalintapsykologille? Meidän opot eivät ole mistään kotoisin.
Ap
Ja niin. Puheterapia on alani.
Eniten tässä alassa tuntuu mättäävän se, etten käsitä miten tästä on kenellekään apua.
En oikein saa ideasta enää kiinni, ja oloni on lannistettu niin proffien kuin muidenkin taholta. Ikään kuin mitään merkittävää tällä alalla ei voisi enää saada aikaankaan.
Ymmärrän, että ne perusopinnot ovat syvää kuraa lähes missä vain, mutta kauhistuttaa. Niin ne oli viimekin tutkinnossa, entä jos tämäkin on "merkki" siitä, että mennään perse edellä mettään kovaa vauhtia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta on, että tulet olemaan kuten kaikki muutkin naiset. Eli opiskelet asiat vain ulko ymmärtämättä niitä oikeasti syvällisesti. Juu, tenttitulokset voivat olla hyviä, mutta unohdat asiat pian, etkä osaa soveltaa ja yhdistää asioita kunnolla. Tästä syystä ehkä ne lääketieteen vaativat opinnot kannattaisi jättää miehille, etenkin kun et matemaattisesti ole kovinkaan kykeneväinen.
Puheterapia on monipuolinen ala, vaikkei sitä ehkä heti opintojen alussa tulekaan hahmotettua. Opiskelemaan on vaikeaa päästä, koska työllisyystilanne on ainakin tällä hetkellä hyvä verrattuna moniin muihin ammatteihin. Ja harvasta yliopistotutkinnosta nyt valmistuu suoraa ammattiin. Tietysti lääkärilläkin riittää töitä, ammattina varmasti mielenkiintoinen ja antoisa, mutta myös raskas ja vastuullinen.
Sinuna olisin ylpeä opiskelupaikasta noinkin tavoitellulla opiskelualalla. Moni muu olisi varmaan onnellinen saamastaan paikasta. Oliko hakeminen puheterapiaan vain hetkellinen päähänpisto? Jos todella tuntuu siltä, ettei puheterapialla ole sinulle mitään annettavaa, jätä se kesken. Ihan turhaan hengailet yliopistolla, kun voisit senkin ajan keskittyä siihen, mitä todella haluat tehdä.
Jos tahdot lääkikseen, tarvitset aikaa, ja tähän taas tarvitaan rahaa. Joko tarvitset rahaa siihen, että voit lukea 8 h päivässä tai tarvitset rahaa siihen, että muutat ulkomaille opiskelemaan. Ei tartoonkaan ihan jokainen pääse. Pitää olla motivaatiokirje ja kohtuullinen todistus ja oliko vielä joku testikin biologiasta. Ensi keväänä tulevat kiintiöt voivat tulevaisuudessa hankaloittaa opiskelupaikan saamista Suomessa.
On paljon asioita, joita tulee olla valmis luopumaan, jos lääkikseen tahdot. Aloita siis jo nyt, jos voit olla 100% varma, että puheterapia oli virhe ja fysiikka ei tuota liikaa vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on, että tulet olemaan kuten kaikki muutkin naiset. Eli opiskelet asiat vain ulko ymmärtämättä niitä oikeasti syvällisesti. Juu, tenttitulokset voivat olla hyviä, mutta unohdat asiat pian, etkä osaa soveltaa ja yhdistää asioita kunnolla. Tästä syystä ehkä ne lääketieteen vaativat opinnot kannattaisi jättää miehille, etenkin kun et matemaattisesti ole kovinkaan kykeneväinen.
Mitä helvettiä??? :D
En vaihtais alaa.
Perushommat lääkärinä ja puheterapeuttina työpaikasta riippuen ihan samaa. Tutkit asiakkaan, kirjoitat lausunnon, annat suositukset, osallistut moniammatillisen tiimin palavereihin jne. (toki muunlaisiakin työnkuvia on) Puheterapeuttina varma ihmisläheinen työ, jossa ollaan tekemisissä lääketieteen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Puheterapia on monipuolinen ala, vaikkei sitä ehkä heti opintojen alussa tulekaan hahmotettua. Opiskelemaan on vaikeaa päästä, koska työllisyystilanne on ainakin tällä hetkellä hyvä verrattuna moniin muihin ammatteihin. Ja harvasta yliopistotutkinnosta nyt valmistuu suoraa ammattiin. Tietysti lääkärilläkin riittää töitä, ammattina varmasti mielenkiintoinen ja antoisa, mutta myös raskas ja vastuullinen.
Sinuna olisin ylpeä opiskelupaikasta noinkin tavoitellulla opiskelualalla. Moni muu olisi varmaan onnellinen saamastaan paikasta. Oliko hakeminen puheterapiaan vain hetkellinen päähänpisto? Jos todella tuntuu siltä, ettei puheterapialla ole sinulle mitään annettavaa, jätä se kesken. Ihan turhaan hengailet yliopistolla, kun voisit senkin ajan keskittyä siihen, mitä todella haluat tehdä.
Jos tahdot lääkikseen, tarvitset aikaa, ja tähän taas tarvitaan rahaa. Joko tarvitset rahaa siihen, että voit lukea 8 h päivässä tai tarvitset rahaa siihen, että muutat ulkomaille opiskelemaan. Ei tartoonkaan ihan jokainen pääse. Pitää olla motivaatiokirje ja kohtuullinen todistus ja oliko vielä joku testikin biologiasta. Ensi keväänä tulevat kiintiöt voivat tulevaisuudessa hankaloittaa opiskelupaikan saamista Suomessa.
On paljon asioita, joita tulee olla valmis luopumaan, jos lääkikseen tahdot. Aloita siis jo nyt, jos voit olla 100% varma, että puheterapia oli virhe ja fysiikka ei tuota liikaa vaikeuksia.
Ei ollut. Harkitsin alalle hakemista 2 vuotta, ja tutustuin työnkuvaan ja koulutukseen ennen hakupäätöstä. Kaikki vaikutti niin sopivalta.
Ja ylpeä saavutuksestani olenkin! Ja paikkani ansaitsikin kovalla työllä ja harjoittelulla, eikä kyse ole siitäkään ettei tämä ala olisi mukava ja antoisa... jotenkin vain on lannistettu olo.
Proffat ovat äärettömän epämotivoivia ja lannistavat pienimmätkin ideat. Toisaalta jotkut opiskelijat ovat tulleet kouluun "leikkimään lasten kanssa lattialle". Osa on varsinaisia tätejä jo ennen kuin täyttävät 30. Välillä on olo, että luin aikanani vain koristeelliset kuvat niistä työpaikoista, mitä on todellisuudessa tarjolla...
Voisikohan kyseessä olla vain tilapäinen motivaatiokados? Koska nämäkin opinnot ovat sujuneet varsin hyvin. Ja kyllä tietyt spesifit alat kiinnostavat - autismi, ääniterapia, aivohalvauspotilaat. Ja tämä on se syy etten jätä kaikkea kesken ainakaan vielä, ja haluaisin katsoa, josko erikoistuminen olisikin se mun juttuni. Kokeilla käytännön työtä harjoittelussa.
En tiedä. Koko ajan vahvistuu, että pitää käydä juttelemassa asiasta ammattilaisen kanssa. Ja ehkä jonkun oikean puheterapeutin kanssa.
Ap
Ala kuule mäkihyppääjäksi, taidot viittaa siihen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Ala kuule mäkihyppääjäksi, taidot viittaa siihen suuntaan.
Ei pysty, jalat ei kestä. Muuten vois.
Ap
Opiskelu ei IKINÄ vastaa täysin työelämää. Mistä voit olla varma, etteivät lääketieteen professorit olisi samanlaisia lannistajia? Miksi keskityt niin paljon siihen, mitä muut tekevät? Keskity omaan opiskeluusi, keskity kehittämään niitä taitoja, joissa olet hyvä. En todellakaan usko, että jokainen puheterapian koulutusohjelmassa opettava professori olisi ns. lannistaja. Minusta tuntuu, että koko juttu on pääsi sisällä. Haluat aina jotain parempaa. Koet, että lasten kanssa leikkivät parikymppiset "täti-ihmiset", eivät ole yhtä älykkäitä ja kykeneviä kuin sinä. Siitä johtunee sekin, että koet koko puheterapian alana turhanpäiväisenä höpinänä, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Et ole vielä käynyt yhtään harjoittelua ja nyt jo olet varma siitä, ettei puheterapiaa tarvitse mihinkään? Kuulostaa kovin naiivilta.
Edelleen suosittelen hakemaan lääkikseen, jos se on oikeasti se sinun todellinen intohimosi. Ei silloin mietitä, jospa nyt sittenkin olisin puheterapeutti ja opiskelisin tätä niin kauan kuin pääsen lääkikseen. Sinne lääkikseen ei vaan pääse ilman 100% omistautumista, vaikka olisi kuinka välkky ja oppivainen.
Siis häh