Lue keskustelun säännöt.
Väärällä alalla... taas
hukassa sittenkin
30.12.2015 |
Olen jo humanististen tieteiden kandi. Kandin tein hampaat irvessä ja tasantarkkaan pakon sanelemana. Muuten olisi tuet loppuneet, ja nykyisessä koulutuksessani käytänkin tämän ensimmäisen alan maisteritukia. Tai kandin kuukausia on jäljellä 8, maisteriin on jäljellä kaikki saatavat + 6 hyvityskuukautta.
Hain viime keväänä eräälle arvostetulle alalle, ja pääsin sisälle. Luin joka päivä puolen vuoden ajan, kävin valmennuskurssin ja perustin pääsykoelukupiirin. Luulin ihan tosissani, että tämä on se mun juttu. Koska eihän kukaan, joka ei hommaan ole motivoitunut, jaksa tuommoista rumbaa käydä, eihän..? Sisäänpääsyprosenttikin oli reippaasti alle 10.
No nykyisissä opinnoissani on jonkin verran lääketiedettä, ja nyt tätä tyttöä viedään. Olen hurahtanut, löytänyt intohimoni ja lääketiede on ala jossa olen menestynyt. Tenttitulokseni ovat välillä 4-5, kun aiemmin ne ovat olleet alle 3. Lukeminenkin on ensimmäistä kertaa jopa ihanaa!
Minua kuitenkin jarruttaa ajatus opintotuen loppumisesta, TAAS uudestaan alottamisesta ja tieto siitä, että minulla ei ole varsinaista matikkapäätä tai mitään peruskäsitystä laajempaa ideaa fysiikasta. Kemia on aina sujunut ja ollut todella kivaa, biologiakin on auennut 20 ikävuoden jälkeen.
Olen ihan solmussa. Ikääkin on pian "jo" 24, ja nämä uudet opinnot ovat vaativia. Ohessa lukeminen tuskin onnnistuisi. Mutta takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että mitäs jos...
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Lääkiksessä ihan sama juttu. Pintaraapaisu vähän joka aiheeseen, hirveä määrä luettavaa tentteihin. Vasta harjoitteluissa pääsee oppimaan oikeasti erilaisia toimenpiteitä, mutta niitäkin saa odottaa muutaman vuoden. Erikoistuminen on sitten homma erikseen, mutta tietääkseni myös puheterapeutti voi erikoistua. Jos kaipaat akateemista vapautta ja syvällistä kirjoihin paneutumista suosittelen palaamaan humanistiselle puolelle ja panostavan vaikka tutkijan uraan. Ei perusopinnoissa koskaan käydä kaikkea niin syvällisesti, että tulisi ns. asiantuntijaksi. Se on sitten jatkokoulutuksen tehtävä. Tietysti, jos aikaa riittää, voihan sitä perehtyä itsenäisestikin muuhunkin kirjallisuuteen kuin pelkästään kurssikirjoihin.
Mieti siis mitä olet valmis tekemään hyvin työllistävän ammatin eteen iänikuisen epäkohtien etsimisen ja valittamisen sijaan. Ruoho ei aina ole vihreämpää siellä aidan toisella puolen.
Lääkäreiden sisäänottomäärien nostamista on alettu miettiä sen takia, että nykyään lääketiede on niin kehittynyttä, että ei ole tarpeeksi yhden alueen erikoisosaajia. Sen takia opiskelu voi tuntua pintaraapaisulta, koska pienetkin lääketieteen haarat menevät jo niin syvälliseksi, ettei yhden ihmisen ole mahdollista perehtyä moneen asiaan.
Suomen lääkiksiin on kai ensi vuonna ensikertalaiskiintiön ulkopuolella hakeville 30 % paikoista.
Ikävää, jos jossain on latistavia proffia, se vaikuttaa opiskeluun todella paljon. Meillä on yliopistolla etenkin eräs professori, joka oikeasti sananmukaisesti opettaa eikä jätä opiskelijoita itsekseen ihmettelemään sekä pitää yllä hyvää asennetta. Se vaikuttaa suoraan motivaatioon ja tuloksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy ihmeessä juttelemassa useammankin alalla olevan kanssa! Saat paljon konkreettisemman ja realistisemman kuvan alan oikeista mahdollisuuksista. Ja kenties kannattaisi jutella parinkin lääkärin ja lääkiksen opiskelijan kanssa. Älä välitä proffista. Ne taitavat olla lannistavia kaikilla aloilla. Puheterapialla pystyt kuitenkin merkittävästi vaikuttaa ihmisten elämään hyvällä tavalla. Ainakin kannattaa selvittää mitä työ olisi ennenkuin hylkäät opinnot. Voi olla, että olisit yhtä pettynyt lääkärin arkeen, tai enemmänkin. Ja varmaan olisi hyvä jutella jonkin ammattilaisen kanssa.
Up. Vieläkö seuraa ap keskustelua?
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on, että tulet olemaan kuten kaikki muutkin naiset. Eli opiskelet asiat vain ulko ymmärtämättä niitä oikeasti syvällisesti. Juu, tenttitulokset voivat olla hyviä, mutta unohdat asiat pian, etkä osaa soveltaa ja yhdistää asioita kunnolla. Tästä syystä ehkä ne lääketieteen vaativat opinnot kannattaisi jättää miehille, etenkin kun et matemaattisesti ole kovinkaan kykeneväinen.
AWWW....nyt on niin p*skaa provoa, että ihan liikutuin sun yksinkertaisuudesta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle heräsi myös ajatus siitä, että mietitköhän liikaa sitä millaista se opiskelu on? Kannattaa opintojen alussakin suunnata aina katse siihen kun olet jo työelämässä. Ja kannattaa miettiä työtä myös toiselta kantilta (mielenkiintoisuuden lisäksi siis) - onko sen työajat hyvät, onko vapaa-aikaa tarpeeksi, kaipaatko haastetta ja kunnon uraa vai riittääkö sinulle vähempikin yms.
Itse olen vain amk-taustainen (eli av:n mukaan täysi 0), mutta jouduin myös "hakemaan" alaani kokeilemalla. Lopulta päädyin siihen mitä olin alunperinkin ajatellut, mutta lähdin tähtäämään vähän eri tavoitteita. Olen ollut tyytyväinen valintaani. Kannattaa muistaa, että elämä ei ole pelkästään opiskeluaikaa tai työtä, joten ala kannattaa valita senkin mukaan. Haluaako vaikka perhettä, pitkiä lomia tai joustavaa työaikaa. Itse haluan työltäni myös joustoa vapaa-ajalleni ja perheelleni, ja vasta tämän tajuttuani osasin lähteä hakeutumaan oikeaan suuntaan. Btw, minäkin olen ihan erilainen kun opiskelutoverini. Onneksi kaikille aloille tarvitaan erilaisia osaajia.
Lääkiksen sisäänottomäärät ovat nousseet reilusti ja päälle tulee lisäksi sote-uudistus, jonka myötä suljetaan useampia sairaaloita, vähennetään resursseja ja myös yksityisen puolen tukemista kiristetään. Aiemman tutkinnon tai opiskelupaikan omaavan on hankalampi päästä tiedekuntaan sisään kuin ensikertalaisen. Opiskelu on uusilla kursseilla ilmeisesti tosi hankalaa; ryhmät ovat valtavia, luentosaleihin ei mahduta millään, potilaita tai edes dissektioruumiita ei pääse ruuhkassa kunnolla kopeloimaan, kiinnostavat harjoittelupaikat revitään käsistä ja vähemmän suosittuihinkaan ei meinaa mahtua. Yliopistojen talousvaikeuksien vuoksi tutkimuspuolelle ei riitä entiseen malliin rahoitusta, mikä tietää todennäköisesti usean ryhmän pienentymistä ja projektin loppumista. Erikoislääkärien kouluttamista ruvetaan suitsimaan (mikä on kyllä erittäin hyvä), halutuille aloille tulee vielä nykyistä kovempi kilpailu. Psykiatria, fysiatria, reumatologia, geriatria, patologia, kliininen kemia ja mikrobiologia, oikeuslääketiede ja jossain määrin radiologia ovat ne alat, joille tulevaisuudessakin pääsee melko helposti, muihin alkaa olla hankala päästä - vaaditaan tutkimuksen tekoa ym. aktiivisuutta. Kaikki esim. eri kirurgian aloille, gynekologialle, lastentaudeille, ihotaudeille ja muille supersuosituille aloille koulutetut eivät välttämättä pääse tekemään oman erikoisalansa hommia vaikka saisivat erikoistumispalvelut kasaan, sillä ylitarjontaa on. Koulutuspaikkojakin joutuu jonottamaan jopa vuosia, vaikka olisi valmis muuttamaan toiselle puolelle Suomea.
En siis missään tapauksessa sano, että kaikki nämä uudistukset olisivat huonoja, monet ennemminkin hvin tervetulleita, mutta yksittäisen lääkärin näkökulmasta edessä on kyllä vaikeampia aikoja. Työllistyminen ei ole enää automaatio, koulutusvirkojen perässä voi joutua lyhyin väliajoin muuttamaan eri puolille Suomea, saattaa ajautua itselleen epämieluisalle erikoisalalle koska muualla ei ole töitä. Opiskelu ei ole yksilöllistä, päin vastoin, suuret ryhmäkoot jopa vaarantavat potilasturvallisuuden. Valmistuneet ovat epävarmoja, ahdistuneita, moni uupuu, sillä heti ensimmäisessä tk-työpaikassa joutuu kohtaamaan yksin kaiken, vaikka kuinka tuntuisi ettei vielä osaa. Työpäivät venyvät monilla alussa pitkiksi eikä ylitöistä yleensä makseta. Erityisesti sairaalapuolella, jossa erikoistuvilla on valmiiksi huonommat palkat ja pidempi työaika kuin perusterveydenhuollossa, ollaan työehtoja kiristämässä niin, että tuloksena on käytännössä palkanalennus. Todennäköisesti tällaisia kiristyksiä on tulossa jatkossa lisää.
Eli mieti tarkkaan. Lääkiksen kyllä selvittää perusfiksu ihminen, tosin sitä fysiikkaa kannattaa jonkin verran pääsykokeessa hanskata. Mutta koulutuksen laatu on heikentynyt suurten opiskelijamäärien ja resurssien vähentämisen vuoksi. Kaikista ei myöskään mitenkään voi tulla sankarikirurgeja tai lastenlääkäreitä, "tylsille" aloille joutuu moni vasten tahtoaan. Ja alalla kuin alalla työstä tulee jossain vaiheessa "vain" työtä - bulkkia siitä on suurin osa. Onko kaikki raataminen sitten kaiken vaivan arvoista, jos nyt on jo noin hyvä opiskelupaikka? Jos lääkis tuntuu kaikesta huolimatta unelmalta, niin ei kun fyssaa kertaamaan sitten vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitähän mahtaa kuulua ap:lle nykyään?
Vierailija kirjoitti:
Mitähän mahtaa kuulua ap:lle nykyään?
Todella vanha keskustelu, mutta kyllä sitä lääkistä edelleen viikoittain miettii. En kuitenkaan ole aloittanut lukemista tai muutakaan, pari fysiikan kirjaa lainasin kirjastosta mutta en ole ehtinyt lukemaan...
Ensimmäinen harjoittelu logopedialla siis takana. Harjoittelu oli "uusi ja innovatiivinen" systeemi, eli suomeksi sanottuna aivan paska ja epämotivoiva.
Kurssit, joita tällä hetkellä käyn, ovat opetukseltaan tasoa 0/5 ja sellaisina kuulemma jatkuvat. Ei ole opettajien mielestä järkeä opettaa mitään faktana, kun faktat sitten muuttuvat ennen valmistumista. Koulutusohjelman tarkoitus on nykyisellään antaa meille pohja, jonka avulla voimme hakea tietoa sitten itsenäisesti. Sinällään idea on ihan kiva ja luennot ovat keskustelevia - mutta kun 1,5 vuoden opiskelun jälkeen ei ole oikeasti realistista kuvaa siitä, mitä puheterapeutti voi työkseen tehdä, ei ole mitään pohjaa mille voisi rakentaa ammatti-identiteetin. Tai oikein mitään muutakaan. Ja kun keskustelu on tyylistä "no millähän tavalla tää ongelma sun mielestä vois näkyä ihmisessä? joojoo, niinhän se voi olla niin tai näin tai noinkin, kun ollaan niin erilaisii kaikki!"
Kurssityöt sentään ovat vaativia. Mutta niidenkin vaativuus tulee osin siitä, että pitää osata kirjoittaa lähdeviitteet prikulleen oikein ja arvailla, millaisia lähteitä opettaja haluaisi työstä löytää. Sinällään taas ihan ok, mutta mutta.
Miksen aikoinani miettinyt, mitä isona OIKEASTI haluaisin tehdä. Tarvitsee varmaan varata aikaa opintopsykologille, jospa saisi motivaation edes johonkin.
Lapset, nuoret ja muut, älkää tehkö samalla lailla kun minä.
Lisään edelliseen, että lääkis on eniten lukion kaltainen kaikista yliopistoaloista. Lukujärjestykset ovat tiukat, pakollista opetusta paljon ja opiskelijat jaettu pienempiin ryhmiin kuten lukiossakin.