Valmennuksen laatu ja loukkaantumiset, kun lasten valmentajana on nuori aikuinen?
Lapseni liikuntaharrastuksessa on tyypillistä, että valmentajat ovat hädin tuskin 18 vuotiaita. Joka vuosi haetaan uusia "juuri 18 vuotta täyttäneitä" ja siten "valmentajaksi sopivia". Heillä on jonkinlainen koulutus tähän, tottakai. Kilpatasollakin valmentajat ovat enimmäkseen nuoria aikuisia. Ei nyt vain vedota tähän lyhyeen koulutukseen ja omakohtaiseen harrastuneisuuteen vaan...
Mikä siinä on ettei saada vanhempia ja kokeneempia valmentajia? Nuorilla ei ole omakohtaista kokemusta vammojen vaikutuksesta loppuelämään. He voivat olla hyvässä uskossa, että hallitsevat pikkuduuninsa (pieni palkka tiedetään ja vähän tunteja) tai välinpitämättömiä.
Esim. Laittavat lapset itse vastaamaan lämmittelystä ja käyttävät tämän osan valmennusajasta älypuhelimellaan. Eivät ohjaa turvallisiin ja oikeaoppisiin tapoihin liikkua niin seikkaperäisesti kuin harjoitusajalla olettaisi ehtivän. Eivät havaitse lasten rakenteellisia eroja, jotka lisäävät loukkaantumisriskiä, vaan ohjaavat jokaista samalla tavalla. Häätävät vanhemmat pois katsomasta. Eihän lapsi heti sitä edes käsitäkään, että taso on ollut huonoa! Lapselta saa monen kuukauden jälkeen vasta kuulla, että miten vain juostiin ympyrää, kun valmentaja ei neuvonut tai yksi lapsi satutti..., kun ei neuvottu, että… ja ei ole kiva kun valmentaja vain… Ei olekaan. Maksamme koko ajasta, joten luulisi, että siellä opitaan jotain, kunto kasvaa, ohjaatte koko ajan ja toimitte turvallisesti! Lapsia ei pidä aliarvioida. Miten he muka oppisivat, jos mennään vähiten oppivan mukaan?
Mitä kehittävää liikuntaa lapsi voisi enää harrastaa? Missä on kiinnitetty huomiota siihen ettei valmentajat ole näin kokemattomia tai vastuuttomia valmentajina, vaikkakin oma kokemus lajista olisi olemassa? Eihän lapsia pitäisi laittaa tuleville liikunta-alan ammattilaisille tai omaa uraansa rahoittaville harjoituskappaleiksi!
Kommentit (7)
Maksa enemmän. Nuoren valmentajan saa halvalla. Meillä kausimaksu oli 2000 euroa kun oli ammattivalmentaja, nyt harrastusvalmentajan kanssa se on 600 euroa. Rahalla saa jos sitä on.
Onko parempi että on 20 lasta joukkueessa vai se että siellä on neljä ja joukkuetta ei ole?
No jopa oli trolli taas. Ota pumpulissa kasvanut ruikuttava natiaisesi omaan henkilökohtaiseen valmennukseesi, kun sinulla tuntuu olevan valmennukselliset prinsiipit hallussa.
Ei voi muuta sanoa, kuin että oli se vaan toista ennenvanhaan. Natiaisille ei tullut mieleenkään arvostella valmentajien metodeja, vaan tehtiin se mitä käskettiin ja jos ei joku laji kiinnostanut, niin vaihdettiin toiseen. Vanhemmat eivät juurikaan lapsien harrastamiseen puuttuneet, pikemminkin päinvastoin. Itse fillarilla, tai jalpapelillä mentiin harjoituksiin. Ei ollut puhettakaan, että isukki tai äityli olisi harjoituksiin vienyt. Itse sai painavat harjoituskassit roudata, eikä kenellekään tullut edes pieneen mieleen siitä valittaa, koska se oli normi ja itsestään selvyys, että itse oli homma hoidettava, kun kerran oli harrastukseen lähtenyt.
Nykyään on entistä enemmän tullut kuvaan mukaan pullamössösukupolven vanhemmat, jotka ovat alkaneet roudata kullannuppujaan harjoituksiin dollarin kuvat ja leppoisat eläkepäivät mielessään ja tässä on sitten tulos, kun ei omasta liisa-petteristä tulekaan lätkäammattilaista, tai vormulakuskia, eikä edes huipputaitoluistelijaa.
Niin no, olen itse valmentanut sillon 17-20-vuotiaana, en tosin huipputasolla, mutta vakavissani kuitenkin. Silloin minulle maksettiin siitä joku 15 e/tunti, ja niitä tunteja taisi olla viikkoon kuusi. Nyt kun olen perheellinen ja aikuinen, en ikimaailmassa luopuisi "vähän" paremmin palkatusta päätyöstäni vain valmentaakseni, mutten toisaalta ole valmis uhraamaan niin paljoa vapaa-aikaanikaan, koska se on heti pois omalta perheeltä. 6 tuntia valmentamassa tarkoittaa todellisuudessa vähintään 12-18 tunnin pyyhkimistä pois vapaa-ajasta, kun sinne treenipaikalle pitää kulkea jotenkin, pitää pitää yhteyttä seuran ihmisiin ja vanhempiin, pitää huolehtia ilmoittautumisista kisoihin ja organisoida kulkemiset ja syömiset, treeniohjelmat pitää suunnitella ja vielä kouluttautuakin.
Vaihda seuraa.