Ärsyttävä ihminen kummiksi?
Niin, jos kyseessä on miehen veljen vaimo ja koska tätä veljeä pyydetään kummiksi, automaattisesti pitää pyytää molempia, eikö? Mieheni on heidän lapsensa kummi - minä en, kun en kuulu kirkkoon ja minusta oli puhetta epävirallisena kummina mutta ei ole sellainen olo että minua sellaisena pidettäisiin. Emmehän ole kertaakaan kelvanneet lastenvahdiksikaan, vaikka lapsi on kohta jo vuoden vanha. Muutaman kerran tarjouduimme ja vaimo sanoi, että hyvä tietää, mutta sen jälkeen on välillä todennut joistan menoista että ei oli päässyt jonnekin - vaikka me olisimme voineet tulla lastenvahdiksi, meitä vain ei ole pyydetty. Emme taida olla tarpeeksi hienoja siihen hommaan, muut kyllä kelpaavat.
Ärsyttävällä tarkoitan sitä, että tämä nainen heittää välillä sellaisia kommentteja, jotka ovat minua kohtaan olleet loukkaavia, hän ei siis ole kovin suvaitsevainen eikä osaa ajatella sitä, että asiat voi tehdä eri tavalla. Voisi luulla, että velikin on samanlainen, mutta he ovat monilta osin hyvin erilaisia - esim. mies ei kuulu kirkkoon ja nainen on taas " harras kristitty" ..
Tottahan se on, että mikäli naimisissa ovat jatkossakin, sietää täytyy. Sinänsä nainen on ihan mukava, mutta ne ärsyttävät kommentit. Esim. epiduraalipuudutuksesta, silloin kun hän oli raskaana, puhuimme asiasta ja sanoin, etten itse aio ottaa sitä sitten aikanaan. Siihen hän totesi, ettei aio leikkiä sankaria vaan ottaa kaiken mitä tarvitsee. Eli hänen mielestään leikin sankaria. Tämän lisäksi hän äskettäin totesi synnytyssairaalastamme heti ensimmäisenä, siis ensimmäinen lause oli; " saakohan siellä puudutuksia?" Olikohan unohtanut, että minä " leikin sankaria" .
Noh, täytynee sitä kummipyyntöä vetkuttaa viimeiseen asti, jos hän vaikka menisi möläyttämään vielä lisää typeriä juttuja, jotta olisi sitten varmasti pätevät perusteet olla pyytämättä häntä. Onhan se typerää pyytää toista kummiksi vain kohteliaisuuttansa. Ehkä toivonkin, ettei hän kummin tehtävään suostuisi, kun kyse on siviilikummeudesta ja hänhän on niin kirkollinen.
Eli pohdinpahan vain tässä, mitä pohdintoja muilla samassa tilanteessa olleilla on ollut.
Kommentit (23)
Tämä taitaa kyllä jonkin verran olla myös ns. suku-kysymys, koska meillä ei kyllä vedetä herneitä nenään, vaikka pyydetäänkin vain pariskunnasta se toinen. Minä en tällä ensimmäisellä kerralla pyytänyt omasta perheestäni ketään kummeiksi, koska molemmilla sisaruksillani on jo kummilapsia, eikä sitä pidetä meillä mitenkään kamalan tärkeänä asiana.
Sen sijaan paras ystäväni todella halusi kummiksi, mutta miksi ihmeessä hänen avomiehensä pitäisi tulla myös kummiksi (ei kyllä kuulu kirkkoonkaan, joten ei siis mahd.). Miehen puolelta sitten löytyi muutenkin enemmän halukkuutta, mutta ei sieltäkään ole otettu kuin " puolikkaita" pariskunnista. Miehen sisko ja serkku.
Tottahan se on, että yleensä sitä kummiutta hoidetaan vähän niinkuin yhdessä, mutta miksi laittaa kaikkia munia samaan koriin, eli meistä oli parempi jakaa kummiutta useammalle taholle, kun kuitenkin vain kolme virallista kummia otetaan.
Tuohon ärsyttävyyteen sanoisin vain, että ystävät voi valita sukuaan ei. Sen takia aika monet " sukulaiset" (oikeat tai väärän koivun kautta tulleet) ei vaan osu samalle aaltopituudelle.
Näin ainakin silloin, jos molempien osapuolten kanssa ollaan muutenkin tekemisissä. Mielestäni olisi hyvin loukkaavaa, jos esimerkiksi miestäni pyydettäisiin sukulaislapsen kummiksi, mutta ei minua. Haluamme tulla huomioiduksi pariskuntana, sillä koemme kuuluvamme yhteen ja monia asioita haluamme tehdä yhdessä. Myös sukulaisten tulee nähdä pariskunnat yhtenä kokonaisuutena useimmissa asioissa. Kuten tuossa jo jotkut muutkin totesivat, kummius on asia, jota pariskunta hoitaa yhdessä - ja useimmiten naispuolinen vielä enemmän, ainakin meillä minä huolehdin yhteisten kummilasten lahjojen ostamisesta. Eri asia mielestäni on, jos pyytää kummiksi kaveriaan eikä ole paljon kaverin puolison kanssa tekemisissä juuri lainkaan, niin kummiksi voisi pyytää pelkästään toista osapuolta.
Itse pyysimme kummeiksi veljeäni ja hänen vaimoaan, vaikka jälkimmäinen on usein kohdellut minua huonosti. Hän on kehitellyt riidan aiheita aivan tyhjästä, mutta ei ole saanut vastakaikua, sillä olen antanut lausahdusten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kummius on pelkästään positiivisella tavalla vaikuttanut meidän väliseen suhteeseen. Alkuperäisen antamat esimerkkitilanteet eivät mielestäni olleet sellaisia, joista itse suuttuisin. Jos vielä ensimmäisen vuoden aikana ette ole päässeet lasta kaitsemaan, niin se ei mielestäni ole vielä kovinkaan kummastuttavaa.
Kummien valitsemisessa on tärkeää, että he todella välittävät kyseisestä LAPSESTA, sillä hänellehän ne kummit valitaan, ei lapsen vanhemmille.
Ei me ajateltu toisen kummiudesta kieltäytymisen yhteydessä mitään " tasoissa" olemista. Se on ihan sama, miten monta kummilasta toisella on. Ei meillä ole siinä suhteessa mitään kilpailuasetelmaa.
Lähinnä tuntuu vaan oudolta. Kummin kanssa kai yleensä ollaan läheisissä väleissä ja jos kummi on jo parisuhteessa, tuntuu tosi hölmöltä olla läheisissä väleissä vaan toisen kanssa. Kyllä me ainakin karsitaan sitten niitä kummeja mieluummin niin, että kuitenkin valitaan pariskunta yhdessä.
Mutta jokainen tyylillään. Sekin tuntuu nykyään olevan oikeutettua, että sille omalle läheiselle ihmiselle voi viestittää, että ei me kuitenkaan sinun puolisostasi samalla tavalla välitetä. Varmaan lisää läheisyyttä.