Mun mielestäni jotenkin outoa ettei kaikki tunne omia serkkujaan

Mä en tunne. Mun vanhemmat on molemmat monilapsisista perheistä, äidillä on 8 sisarusta ja isällä 10. Näillä on niitä lapsia sitten melkoinen liuta, ja asuvat eri puolilla maata ja maailmaa. Yhdysvalloissa kaukaisimmat. Suuren osan serkuista olen nähnyt ohimennen jossain suvun häissä tms joskus, mutta en niistä läheisemmin tunne kuin pari, ne joiden vanhempien kanssa omat vanhemmat on olleet enemmän tekemisissä. 

Asiaan vaikuttanee se että mun vanhemmat on muuttaneet työn perässä aikoinaan kotiseuduiltaan pois ja sitä kautta läheisemmät suhteet omiin sisaruksiin on jääneet, saati näiden lapsiin.

Vanhemmillani on yhteensä 11 sisarusta. Serkkuja on yli 30, osa asuu maailmalla. Olin nuorimmaisten nuorimmainen ja kaikki muut ovat minua vanhempia. Serkuista kaksi on läheisiä ja kymmenisen tiedän nimeltä. Muista ei hajuakaan. Vanhempani eivät juuri pidä sukuun yhteyttä joten kummalta tuntuisi itsekään pitää.

Itse ymmärrän taas täysin. Olen oppinut tuntemaan serkkujani vasta aikuisiällä, sillä oma isäni ei ole ikinä oikein pitänyt yhteyttä sisaruksiinsa. Miehelläni taas on äidin puolen serkkuja niin paljon, ettei ole osaa edes nähnytkään ikinä. Riippuu hyvin paljon mielestäni siitä, miten paljon vanhemmat pitävät yhteyttä sisaruksiinsa.

Äidilläni on 10 sisarusta, neljä kokosisarusta ja loput 6 hänen vanhempiensa aiemmista liitoista. Äitini nuorin ja vanhin heistä yli 20v vanhempi. En ole ikinä tavannut edes hänen sisaruspuoliaan tai heidän lapsiaan eli serkkujani. Eikä kiinnostakkaan.

äidillä 14 sisarusta, isällä 11 ----> vanhempieni sisaruksilla on keskimäärin noin 4 lasta = serkkuja minulla on noin sata. Iältään serkkuni ovat suurimmaksi osaksi melkein 20 vuotta vanhempia kuin minä (vanhempani ovat perheidensä nuorimmasta päästä & vanhempani hankkivat lapset yli 30-vuotiaina). Suurin osa serkuistani ja heidän perheistään asuu eteläisemmässä suomessa, itse asun pohjoisessa.

Serkuistani tunnen muutaman, suurimman osan olen joskus nähnyt, osaa en ole koskaan edes nähnyt.

No se on varmasti tuo, että omiin sisaruksiin viilentyneet välit jostain syystä ja sitten ei olla tekemisissä tietystikkään heidän lastensa kanssakaan.

Onhan se aivan eri jos on 10 sisarusta kuin 3

Mäkin kuulun sukurakkaisiin. Olen jatkuvasti yhteydessä serkkujeni kanssa, ollaan toistemme lasten kummeja jne. Pikkuserkkuja mulla on yli 50, heihin kaikkiin en ole yhteydessä mutta joihinkin kyllä, ja kaikki tiedän nimeltä.

Mutta kaikki ihmiset eivät ole sukurakkaita, senkin ymmärrän.

mulla on kuusi serkkua ja kaikki tunnen. Lapsina oltiin paljonkin säännöllisesti tekemisissä. Nyt nähdään ehkä kerran-pari vuodessa vaikka kaikki asumme 20km säteellä toisistamme. Pikkuserkkujen kanssa en ole missään tekemisissä.

Mulla on yli 30 serkkua ja olen sieltä nuorimmasta päästä. Lapsesta asti on iso osa heistä ollut jos niin paljon vanhempia, ettei sellaista läheistä ole ollut kuin ihan muutamien serkkujen kanssa. En ole tuntenut mitään tarvetta hakeuta näiden vieraampien pariin, eikä noiden lapsuudesta tuttujenkaan kanssa enää mitään sielunsisaruutta ole. Minulla ei myöskään ole koskaan ollut isovanhempiin sellaiset välit, että olisin jotenkin hirveästi murehtinut heidän kuolemiaan. Vaikka lapsuudessa paljon heidän kanssaan kesiä tulikin vietettyä. 

Tunnotonko? ;)

Miten niin outoa??  Minun äidilläni on ollut viisi sisarusta, joista kaksi ovat olleet isänsä ensimmäisestä avioliitosta ja lapset ovat jääneet ensimmäisen vaimon vanhemmille kasvatettavaksi..

Isällä taas vain yhdellä veljellä ja siskolla lapsia. 

Minä olen serkkuparven nuorin, nyt ikää alle viiden kymmenen, vanhimmat serkut ovat jo kuolleet ja elossa olevatkin hipsivät siellä seittemänkympin ja kuoleman välissä. En tunne kaikkia, eikä ole mahdollisuutta enää tutustuakkaan. Ovat lähteneet jo leivän perässä maailmalle, kun minä olen vasta syntynyt..joten näkemiset ovat jääneet hautajaisiin.

Miten näihin sitten olisi voinut tutustua?? Ei mitenkään, heillä on ollut oma elämänsä ja minulla omani.

Mun isäni ei ollut juurikaan tekemisissä sisarustensa kanssa, joten miten mä olisin tutustunut serkkuihin lapsena? Harva lapsi itsenäisesti hoitaa yhteydenpitoa... Aikuisena ei enää kiinnosta, elämässä on ihmisiä muutenkin. Mulla on 5 sisarusta ja heillä yhteensä 10 lasta, joten heissä on sukua tarpeeksi.

Vanhempien välit saattaa olla viilentyneet epäoikeudenmukaisen kohtelun perusteella.

Meilläkin äidin veljelle annettiin kesämökki tuosta noin vaan kertomatta muille sisaruksille mitään.

Sinne meni suvun kesänviettopaikka, eikä sen koommin enää käyty. Äidin veli koki asian oikeutetuksi.

Mielestäni järkevä veli olisi oikaissut asian ja määrännyt kesämökin kaikille sisaruksille, mutta hänpä ei niin tehnyt vaan osoitti oman epäoikeudenmukaisuutensa ja ahneutensa.

nro 9 lisää vielä: Ja pikkuserkut on mulle yhtä tuntemattomia kuin kuka tahansa vastaantulija.

Minulla on yli 30 serkkua, joista yhdenkään kanssa en ole missään tekemisissä. Yhden tunsin pintapuolisesti teini-iässä, mutta olemme niin erilaisia luonteita ja kulkeneet niin erilaisia polkuja, ettei meillä ole mitään tekemistä keskenämme. Minusta ihmisen ei tarvitse viettää aikaa kenenkään kanssa vain sen vuoksi, että tämä sattuu olemaan sukua.

En edes ymmärrä koko sukurakkauden käsitettä. Miksi joitain ihmisiä pitäisi rakastaa sen takia, että on sattumalta syntynyt samaan sukuun niiden kanssa? Tai miksi niiden kanssa täytyisi pitää yhteyttä, jos ei ole mitään yhteistä, ei mitään toisiaan kiinnostavaa, eikä edes pidä erityisesti koko ihmisestä? Mitä hyötyä tai iloa sellaisesta pakkoyhteydenpidosta on kummallekaan?

No mulla vanhimmat serkut ovat yli 20 vuotta itseäni vanhempia eikä nyt muutenkaan isosti ole nähty. Omilla lapsillani on serkkuja myös sellainen liuta, etten ole yhtään kärryillä, montako heitä on, miehen puolelta. Kun mies ei pidä sisaruksiinsa paljonkaan yhteyttä ja useimmat serkutkin lapsiani paljon vanhempia, ei luonnollisesti mitään isompaa yhteyttä synny. Osa on ihan vieraita, muutamaa taas läheisempi.  Itse en ole pitänyt miehen sisaruksiin yhteyttä, ovat niin eri maailmasta. 

Minunkin perspektiivistä outoa, mutta meillä on äidillä kaksi siskoa ja isällä yksi veli. Serkkuja on mulla yhteensä neljä ja kaikkien kanssa on melko läheiset välit.

Myös meidän serkusten lapset tuntevat toisensa hyvin ja tavataan säännöllisen epäsäännöllisesti. Eli näitä pikkuserkuksia on toistaiseksi yhteensä yhdeksän (isäni puolelta 2 ja äidin puolelta 7)

Mutta sitten taas jos sisaruksia on molemmilla vanhemmilla vaikka kymmennen, on ihan ymmärrettävää, ettei sellaista läheistä sisarussuhdetta synny ja serkutkin jäävät etäisiksi tai täysin tuntemattomiksi.Vähän surullistakin toisaalta. En minäkään itseasiassa kaikki pikkuserkkujani ole koskaan tavannut, vaikka suku ei edes ole iso.

Äidin puolen serkkujeni kanssa olen enemmän tekemisissä, isän puolen serkkujen kanssa tapaan lähinnä sukujuhlissa. Ei vain ole kauheasti yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja olemme muutenkin luonteiltamme niin erilaisia, ettei vain tule pidettyä enempää yhteyttä.

Ap: jos sun vanhemmat ei olisi pitäneet yhteyttä sisaruksiinsa ja tutustuttaneet serkkuihisi, niin missä iässä ja miten luulet että olisit alkanut selvittää serkkujen olemassaoloa? Olisit ensin kaivanut jostain tätiesi/setiesi/enojesi puhelinnumerot (jos edes heidän nimensä on tiedossa, etenkin moni nainen vaihtaa sukunimeä) ja alkanut kysellä onko heillä lapsia? Esittäytynyt näille serkuille että moi, mä oon Marjo, kuka sä oot, aletaanko pitää yhteyttä? 

Ei se kuule ihan niin vain käy, jos omat vanhemmat eivät ole niihin sisaruksiinsa ja serkkuihin tutustuttaneet.

No entä jos eivät vain kemiat kohtaa? Verisukulaisuus ei takaa sitä, että tultaisiin hyvin toimeen.