Mun mielestäni jotenkin outoa ettei kaikki tunne omia serkkujaan

En tiedä läheskään kaikkien serkkujeni vaiheista, muutamaa en varmaankaan tuntisi jos jossakin tallaisivat vastaan. Yhden kuulin kuolleen kai kymmenkunta vuotta tapahtuman jälkeen, tämän serkun olin tavannut muutaman kerran joskus lapsena. Luultavasti hänen veljeensä törmäsin Imatralla vuonna -76, heppu oli niin kännissä, etten alkanut selvittää kuka minä olen ja kuka hän on. Saattoi olla, että yhden näin vilaukselta Lahdessa olikohan toissa kesänä, siellä hän on viimeisten tietojeni mukaan asunutkin ja tämän serkun tapasin viimeksi joskus reilu parikymmentä vuotta sitten

Yhtäkään pikkuserkkuani en ole ikinä tavannut, en tiedä minkä nimisiä heitä on jos on. Muistelisin äitini joskus puhuneen erään jo edesmenneen näyttelijän olleen hänen serkkunsa tai pikkuserkkunsa, en ole viitsinyt alkaa selvittämään väitteen todenperäisyyttä kun ei tuo näyttelijä sentään mikään taunopalo ollut.

Sama juttu. Tai no tiedän oikeastaan molemmat ääripäät.. Toisen vanhemman puolen serkkujen kanssa ollaan tosi tiiviisti yhteen hitsautunut kymmenen ystävyksen jengi. Ja homma vaan paranee vuosi vuodelta, kun nuorimmatkin alkavat olla jo isompia (oon vanhin ja mäkin vasta 25v). En malta oottaa, mitä kaikkea vielä keksitään tässä kun aika kuluu kymmeniäkin vuosia. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kiitollisuutta, jota tunnen näistä serkuista ja myös heidän vanhemmistaan, joiden kanssa myös ollaan läheisiä.

Kun sitten taas serkut toisen vanhemman puolelta.. Noh, kyllä mä heidätkin kaikki tunnen ja varsinkin lapsena oltiin ihan hyviä kaveruksia. Mutta yhteydenpito vaan harvenee harvenemistaan, enkä nytkään ole muutamaa heistä nähnyt vissiin kolmeen vuoteen. Enkä mä heitä mitenkään kaipaa. En tiedä miksi, mutta näin se vaan on mennyt.

Eli periaatteessa ymmärrän molempia kantoja. Jos ei jonkun kanssa viihdy tai heitä kaipaa niin minkäs sille mahtaa. Mutta kyllä mä joka ikiselle ihmiselle mieluusti soisin kaiken sen onnen ja hyvän, mitä noista läheisemmistä serkuista olen omaan elämääni saanut.

Vierailija kirjoitti:

Minunkin perspektiivistä outoa, mutta meillä on äidillä kaksi siskoa ja isällä yksi veli. Serkkuja on mulla yhteensä neljä ja kaikkien kanssa on melko läheiset välit.

Myös meidän serkusten lapset tuntevat toisensa hyvin ja tavataan säännöllisen epäsäännöllisesti. Eli näitä pikkuserkuksia on toistaiseksi yhteensä yhdeksän (isäni puolelta 2 ja äidin puolelta 7)

Mutta sitten taas jos sisaruksia on molemmilla vanhemmilla vaikka kymmennen, on ihan ymmärrettävää, ettei sellaista läheistä sisarussuhdetta synny ja serkutkin jäävät etäisiksi tai täysin tuntemattomiksi.Vähän surullistakin toisaalta. En minäkään itseasiassa kaikki pikkuserkkujani ole koskaan tavannut, vaikka suku ei edes ole iso.

Vanhimman serkun lapset ovat itseäni vanhempia, serkku siis vanhempieni ikäinen. Serkkuja noin 20 ja muutama on lähes samaa ikäluokkaa. Ihmekös tuo, jos ei niin hyvin tunneta.

En minäkään ymmärrä, miksi serkkuihin pitäisi väkisin pitää yhteyttä, jos ei koe olevansa heidän kanssaan samalla aaltopituudella. Minä ainakin olen eniten tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa minulla on yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja/tai olemme luonteiltamme ja elämänarvoiltamme samanhenkisiä.

Huu, minä olen sitten varmaan superouto, en tunne edes kaikkia sisaruksiani! Kolmea en ole nähnyt kertaakaan, kaksi joskus lapsena.. kuten myös serkkuni. Siis kymmeniä vuosia sitten.

Kaikilla ei ole serkkuja ollenkaan :/

Voisiko mitenkään olla, että on erilaisia sukuja?

Joillain voi olla kymmeniä serkkuja.

Tunnen ja tiedän kaikki serkkuni (9kpl), mutta yhteyttä ei pidetä. Ei ole mitään syytä, ihan ok tyyppejä, mutta näin se vaan on mennyt.

18 serkkua, kaikki olen kyllä joskus tavannut ja nimeltä muistan. Mutta ei se sukulaisuus sitä merkitse, että tuntisin että ovat ihmisenä jotenkin läheisiä, ja että haluaisin pitää yhteyttä. Yhtä hyvin voitaisiin poimia kadulta mitkä tahansa 18 suunnilleen samanikäistä ihmistä. 

Osasyy voi olla se jonka joku muukin jo mainitsi: Vanhemmat aikoinaan muuttivat työn perässä toiselle puolelle maata, jolloin yhteydenpito jäi vähäisemmäksi. Tämä oli aikaan ennen mitään nettejä ja kännyköitä.

Minusta sukuun on hyvä pitää yhteyksiä, koska silloin tuntee ns. juurensa. Jos juttelee omien vanhempien kanssa vert. tädin/sedän/enon kanssa, voikin saada tietoonsa vähän eri juttuja mitä omilta vanhemmilta, koska eri ikäiset muistavat eri asioita.

Minusta on luonnollista pitää serkkuihinsa yhteyttä, kaikkiin en pidä, koska on ns. "esteitä" yhteydenpidolle. Esim. ikäero: juhlissa kyllä näemme jne. mutta jollakin tavalla juttu luistaa paremmin n. oman ikäisten serkkujen kanssa vert. 30-vuotta itseäni vanhempien serkkujen kanssa. Lisäksi yhdellä sedälläni on lapsia "herra ties missä", osan on tunnustanut ja näistä yhtä lukuun ottamatta kaikki tunnen (yhden äiti on katkaissut sukuumme välit jo vuosikymmeniä sitten) mutta lasten todellista lukumäärää ei kukaan tiedä.

Yksi syy miksi serkkuihin on kiva pitää yhteyksiä on se, että kaikki ovat ns. mukavaa ja fiksua porukkaa. Ymmärrän että jos suku on täynnä juntteja juoppoja niin heidän seurassaan ei viihdy. Mutta kun kaikki ovat ns. normaaleja ihmisiä joiden kanssa juttu luistaa, niin enemmän ihmettelen sitä jos joku ei halua serkkujensa kanssa olla tekemisissä.

Nykyään pistetään niin helposti välit poikki sukulaisiin etten ihmettele yhtään.

Serkkuja ei välttämättä nykyisin edes tapaa, koska sukujuhlat on aikuisille ja harva viettää lapsuuttaan kotona niin, että elämänpiiriin kuuluu päivittäine yhteydenpito sukulaisiin, kuten vielä 60-luvulla oli ihan normaalia. Ennen suku oli rikkaus ja tuki, nykyisin taakka.

Mun äidillä on ollut 9 sisarusta joista äitini nuorin, mun serkuista osa on mun äidin ikäisiä. Osa suvusta asuu pääkaupunkiseudulla, osa eteläpohjanmaalla ja jopa Kuhmossa asti, ei ole tullut serkkuja juuri nähtyä sen jälkeen kun ei olla vanhempien mukana enää kuljettu kyläreissuilla. Tiedän suurinpiirtein että mulla on äidinpuolelta n. 20 serkkua, mutta osan olen nähnyt viimeksi jopa 30 vuotta sitten lapsena, niin en tuntisi vaikka vastaan kävelisivät. Niistä serkuista joiden kanssa lapsena leikin on osa facekavereita ja yksi serkku jopa kävi kylässä viime kesänä kun oltiin sitä varmaan liki 20 vuotta meinattu. Kaikilla on oma elämänsä, ei mun äitikään sisarustensa kanssa ole jatkuvasti tekemisissä, enkä minäkään omieni kun kaikki asutaan eri paikkakunnilla, osalla on lapsia osalla ei. Isäni puolelta taas en tunne serkkuja juurikaan sen takia kun vanhemmat erosi kun olin 2v. ja isälläni meni välit poikki omiin sukulaisiin muutama vuosi sen jälkeen, en ollut itsekään isän kanssa tekemisissä ainakaan 16 vuoteen, isän yhden siskon lapset on mun lasten ikäisiä ja toisen taas mua paljon vanhempia, en tiedä yhtään edes minkä näköisiä ovat.

Eipä sitä tule niin yhteyksiä pidettyä kenenkään kanssa, kun mumma (äidinäiti) eli, niin silloin näki kesälomalla kun siellä oli, joskus serkkuja, mutta mummakin on ollut haudassa jo 30 vuotta.

Ihan normaalia, ettei tunne, kun asutaan ympäri maailmaa.

Anteeks nyt mut mulla on melkein 80 serkkua plus muut vajaa 300 sukulaista, joten ei nyt ihan ole mahdollista....

Minulla on kymmenen serkkua, näistä vanhin täytti tänä vuonna 74 vuotta ja nuorin 59, itse olen 50-vuotias. Olen tavannut koko lauman yhden kerran yhdessä, keväällä 2011, kun kokoonnuimme setämme perijöinä perunkirjoitukseen. Osa perinnöstä on saatu jaettua, osa ei, koska kaksi serkkuani, jotka ovat serkukset keskenään, tappelevat intohimoisesti siitä, kuka käskee ja millä myydään. Ennen kaikkea paino on sanoilla kuka käskee. Kysymyksessä on kaksi vanhaa miestä, joista toinen on yli 60- ja toinen melkein 70-vuotias.

Olen vakaasti sitä mieltä, että kaikkein parasta on, kun pysyy mahdollisimman kaukana sukulaisistaan. Mieheni aina viisaasti sanoo, että ystäväsi voit valita, sukulaisiasi et, ja koska näin on, välimatkaa sukulaisiin on oltava reilusti. Muuten tulee hyvin paha olla, ja kukas sitä nyt tahallaan itselleen pahaa mieltä haluaisi aiheuttaa. En minä ainakaan.

Minun molemmilla vanhemmilla on 7 sisarusta ja mulla 32 ensimmäistä serkkua. Tunnen kaikki ja suurimman osan kanssa säännöllisesti tekemisissä.

Mulla on yksi serkku. Nuorempana olin ehkä vähän kateellinen niille, jotka pääsivät käymään serkkujen luona. Siellä tehtiin aina kaikkea kivaa, kohellettiin ja oltiin läheisiä isovanhempien kanssa. Joillekin serkut ovat niitä parhaita luottoystäviä aikuisenakin. Näin minäkin olisin halunnut ja kun on muutenkin todella (yhden käden sormilla laskettava) pieni suku niin kyllähän se serkut toisivat lisää elämään, ehkä. Ymmärrän etteivät kaikki tätä kaipaa, mutta itse kaipaisin. Minusta olisi kiva myös muistella ihania isovanhempia niiden kanssa, jotka olisivat myös heidät tunteneet. 

Omat lapseni tuntevat serkkunsa, joita ei ole kovin montaa ja jotka ovat suurin piirtein samanikäisiä kuin lapseni. Asumme kaukana toisistamme ja näemme vain muutaman kerran vuodessa, joten kovin läheistä serkkusuhdetta ei ehkä pääse syntymään, mutta usein serkukset näyttävät siltikin suoraan jatkavan siitä, mihin viimeksi jäivät, vaikka tapaamisesta olisi puolikin vuotta. Kemiat osuvat siis hyvin yksiin.

Sen sijaan mun omat serkut on 20-30 vuotta mua vanhempia, eivätkä he asuneet enää kotonaan, kun vanhempani vierailivat sisaruksillaan ollessani lapsi. Heitä on myös aika paljon, sillä sekä äitini ja isäni olivat suurten sisarusparvien nuorimmat. En osaisi luetella kuin muutaman serkun nimeltä, enkä heidänkään elämistään tiedä mitään. Asuvatkin ihan eri puolilla Suomea. Serkkujen lapsia en tunne lainkaan. 

Puolisoni puolestaan asuu yhä samassa kaupungissa useammankin serkkunsa kanssa ja he viettivät lapsina paljon aikaa yhdessä, mistä olen hieman kateellinen. Nyt aikuisina eivät kuitenkaan ole enää tekemisissä hekään, kun ovat niin kasvaneet erilleen. Lopputulema siis tässäkin, ettei puolisoni enää tunne serkkujaan, mutta tietää sentään nimet, asuinpaikat ja perheenjäsenet.

Sukuja ja tilanteita on vaan niin erilaisia. Ideaalimaailmassa olisi kieltämättä ihana, jos olisi aikuisenakin lämmin ja tiivis suhde omiin serkkuihin, mutta aika moni joutuu pärjäämään ilman, eikä sellaista suhdetta ehkä osaa kaivatakaan.

Ei kiinnosta.