kaverillani jäi nuoruus elämättä lapsen takia

Ei sitä tarvitse lohduttaa. Se on saanut muita asioita kuin nuoruuden kokemuksia. Ja kokemuksia voi hankkia joka päivä lisää.

Ei se elämätyä jäänyt, kun kerran on vielä hengissä. Elämässä ei ole standardia sille, miten sen pitäisi kenenkin kohdalla mennä.

Jep. Ei tarvetta lohdutukselle. Kokemuksia kerkeätte molemmat kerätä ja molemmilla teillä on yhtälailla murheet murehdittavana.

Sun kaveri avautui sulle, että nyt tuntuu tältä. Voit kuunnella ja ehkä auttaa? Mutta älä luule, että nuoruuden eläminen olisi loppupeleissä sen arvokkaampaa ystävällesi kuin hänen lapsensa, kyllä hän lapsesta varmasti on kiitollinen.

Tiedetäänhän me, välillä kaikki on paskaa ;) varsinkin, jos ei ole ihmisiä ympärillä auttamassa. Ole se ihminen joka auttaa.

Ja sillä on nyt ikää minkä verran? Jos parikymppisenä saa lapsen, on alle nelikymppinen, kun lapsi on aikuinen, joten ehtiihän siinä elää... Ja pikkulapsiaika ohi kun äiti on alle kolmekymppinen. Et oliks nyt just ikävuodet 20-23 jolloin olis pitäny saada tehdä jotain muuta? Hohhoijaa. Joiltain jää vielä enemmän elämättä kun kuolevat keskenkaiken; parin vauvavuodrn jälkeen elämänsä saa sentään takaisin...

Mä tulin raskaaksi 21 vuotiaana ja kerkesin elämään nuoruutta ihan yllin kyllin. 15-16 vuotiaasta saakka kerkisin tekemään vaikka ja mitä ja sain ihan laillistakin rellestysaikaa monta vuotta. Niin paljon, että nautin erittäin paljon kotona olemisesta lasten kanssa.

Nyt 40 vuotiaana edelleen nautin lasteni seurasta ja ihana urheilla, matkustella, tehdä ruokaa jne. heidän kanssaan. Toki mulla on omaakin aikaa, mutta en tajua miten parikymppisenä lapsen saanut menettää nuoruuttaan niin paljon kuin monet valittavat. Mieluummin lapset nuorena, niin kerkiää nauttimaan lastenlapsistakin eikä vasta väsyneenä eläkeläisenä.

Oma valinta, miksi sitä kitisemään. Olen nähnyt yh äitejä, jotka ovat opiskelleet korkeakoulututkinnon ja eläneet elämäänsä, lapsi mukana. Tietenkin osa vapaudesta on mennyt muihin verrattuna, mutta elämä on valintoja täynnä, tuskin ainakaan nuo aikaansaaneet äidit lapsiaan katuvat.

Äitinä voin sanoa, että kun äiti avautuu paskasta elämästä, lapsettomat ymmärtää sen usein niin kovin väärin. Se ymmärretään jotenkin niin, että asiat olisivat paremmin ilman lasta. Näin se kuitenkin hyvin hyvin harvoin on. Valitetaan vaan sitä, kun on rankkaa. Lasten kanssa on rankkaa ikään katsomatta :D ei kukaan äiti vaan kehtoo loppuun läväyttää, että lapset on kuitenkin parasta elämässäni enkä antais niitä ikinä pois, kuulostaa vähän kliseeltä :D lisäks ei aina muista, että lapsettomat ajattelee erilailla kuin lapselliset, jostain kommenteista sitten vasta huomaa et jaahas ei ihan tajunnut

Monella  jää   elämä  ns. elämättä, vaikkei lapsia  olisi koskaan. 

Se mitä elämättä jäämisellä tarkoitetaan, on sitten toinen asia. Jollekin riittää vähempi, toisella pitää olla enemmän . Kaipa luonne vaikuttaa, mitä sitten ajattelee elämästään puuttuvan.

Jotkut hoitaa pieniä lapsia kaksikymppisenä ja jotkut kolme- tai nelikymppisenä. Ihan samalla tavalla ne vuodet voi jättää "elämättä" lasten takia,oli ikä mikä tahansa. Harvalla on pieniä lapsia aina ja ikuisesti.

No, en koe että nuoruus jäi kokonaan elämättä, vaikka tulin raskaaksi 19 vuotiaana. Baareissa olin juossut jo alaikäisenä ja se elämä ei sopinut mulle. Yksin muutin jo 17 vuotiaana. Mutta ainoa mitä kaipaan edelleen, on muuttaminen ulkomaille yksin asumaan. Kyllähän sitä monesti sillonkin suunnitteli, mutta koskaan ei ollut rahaa tai sitten oli töitä. Kyllähän sitä viikon matkalla tuli kavereiden kanssa kerran käytyä, mutta sellainen täydellinen irtiotto kaikesta, sellaista olisin halunnut, mutta tulin raskaaksi ja mietin lähdenkö nyt ulkomaille ja teen abortin, eroan, vai pidänkö lapsen ja jään tänne. Mietin, että kyllä lapsenkin kanssa voi matkustaa ja muuta.

No, eipä sitä rahaa ole nyt kun pakollisiin ja lapsen kanssa ei voi säästää esimerkiksi ruuasta ja töitä ei voi tehdä niin paljon, koska aikaa pitää olla lapsillekin. Nyt niitä on jo kaksi. Kolmekymppisenä lapset on jo kouluikäisiä ja nelikymppisenä täysiikäisiä. Voin myös sillon lähteä ja turvana on tietysti se, että on kokemusta, järkeä, rahaa ja ei ole niin suuri riski tulla esimerkiksi raiskatuksi, koska en ole parikymppinen nuori nainen yksin ulkomailla. Ehkä siis parempi näin päin. Sitä ennen voin matkustaa lasten kanssa, kunhan saan koulutuksen loppuun ja paremman palkan.

Sain myös lapsen 20-vuotiaana yh:na ja on jäänyt elämää elämättä, sellaista nuoren aikuisen elämää. Olisin voinut matkustaa, mennä armeijaan, muuttaa uuteen kaupunkiin opiskelemaan/muuten vaan, mennä opiskelijavaihtoon, olla kavereiden kanssa, tavata uusia ihmisiä, tehdä erilaisia suhdekokeiluja ilman tarvetta näyttää esimerkilliseltä, käydä konserteissa, festareilla, tehdä vuorotöitä, löytää itsensä, harrastaa. Rakastua ja viettää päiväkausia sängyssä nousten välillä vain syömään. Kyllä, olen saanut lapsen kanssa myös paljon, mutta nuo asiat ovat sellaisia, joita ei ole samanlaista tehdä enää 40-vuotiaana ja kyllä koen menettäneeni paljon. Olisin joutanut vaikka seitsemän vuotta viettää sitä nuoren aikuisen elämää ja sitten kolmekymppisenä vakiintua lapsiarkeen. Tämä arjen tasaisuus ja rutiini on kuitenkin sellaista, mistä ihminen vasta vanhemmiten usein alkaa nauttia, luonne-eroja tietenkin on. Kyllä se kokoaikavanhemmuus syö voimavaroja ja jaksamista ihan valtavasti ja yksinhuoltajuus on rajoittanut elämää paljon enemmän kuin osasin edes kuvitella etukäteen.

Itse sain lapseni 16-vuotiaana (muutaman päivän päästä täytin 17), mieheni (silloinen poikaystäväni) oli silloin kaksikymppinen ja hyvin ollaan pärjätty. Kumpikin meistä käy töissä, itse opiskelen samalla. En koe, että nuoruus olisi jäänyt elämättä.



En tietenkään ole yksinhuoltaja, joten se saattaa vaikuttaa, mutta mene ja tiedä.

Enpä tiedä. Minä sain ekan lapsen 19-vuotiaana ja toisen 21-vuotiaana, omasta tahdostani, enkä koe että olisi mitenkään jäänyt nuoruus elämättä. Olen sen luontoinen että en olisi sellaisesta perinteisestä  nuoruudesta menoineen ja kavereineen välittänytkään, olen jo nuorena ollut hiljainen, rauhallinen yksin viihtyvä kotihiiri.  

Mutta ehkä tuollaisia murehtivan koittaisin saada ymmärtämään, että sitä on vaan turha enää miettiä, koska millään ei tehtyä saa tekemättömäksi eikä toisinpäin. Nenä eteenpäin, eikä menneitä muistelemaan. Useimmat asiat joita "nuoruudessa" on jäänyt tekemättä sitä paitsi ovat ihan mahdollisia vaikka nelikymppisenä, harvat asiat oikeasti on niin että jos et niitä tehnyt 15-25 ikävuosina niin se on ohi sitten.

Minä sain samana päivänä esikoiseni kun täytin 20v. ja olin todellakin ehtinyt elää nuorutta, olin asunut vuosia pois vanhempien nurkista ja opiskellut ja valmistunutkin jo. Mitä hittoa sitä pitäisi ties miten vanhaksi elää sitä jotain erikoista "nuoruutta"? Minä olin aikuinen kun sain lapsen, vaikkakin nuori aikuinen, ja olin nuori aikuinen vielä vuosia lapsen syntymän jälkeen. Ei lapsi koskaan estänyt minua elämästä, juoppo mies kyllä esti, ja siitä hankkiuduinkin eroon ja jatkoin lapsen kanssa normaalia elämää. Löysin 25 vuotiaana nykyisen aviomieheni, enkä ole mikään ikäloppu vieläkään vaikka olen nelikymppinen. Suurin syy mikä estää minkäälaista "hauskaa" elämää on yleensä rahan puute. Jos on rahaa voi matkustella vaikka olisi kymmenen kersaa. Ilman rahaa ei matkustella eikä juhlita sinkkunakaan.

Miksi on okei, että aikuisuus jää elämättä lapsen takia? Viis nuoruudesta, kyllä minua ainakin kylmäisi todella paljon uhrata elämäni parhaat vuodet vanhemmuuden alttarilla. Lasten hankinta rajoittaa kuitenkin aikuisikää vielä paljon enemmän kuin se rajoittaa nuoruutta.

Mikä sääntö se on että vain ojan pohjalla örveltäminen ja muu holtiton sekoilu on Aitoa Nuoruutta™?

Semmosta se elämä on. Jokainen valitkoon oman reittinsä ja pyrkiköön sillä reitillä onnellisuuteensa. Itse olen venyttänyt nuoruuttani kolmeenkymppiin. Asun ulkomailla ja elän unelmaani. Voihan se olla, että olen pilannut mahdollisuuteni lisääntymiseen, koska olen odottanut pitkään. Mutta ei voi sitten mitään. 

Millaisia asioita sinä olet kokenut ja tehnyt, ap?

Sama kokemus kuin numerolla 11. Täysin samat ajatukset. Lapsen isä kyllä elää täysillä omaa ihanaa elämäänsä. Ei ole meidän kanssa tekemisissä. Voimia ♡

Vierailija kirjoitti:

Semmosta se elämä on. Jokainen valitkoon oman reittinsä ja pyrkiköön sillä reitillä onnellisuuteensa. Itse olen venyttänyt nuoruuttani kolmeenkymppiin. Asun ulkomailla ja elän unelmaani. Voihan se olla, että olen pilannut mahdollisuuteni lisääntymiseen, koska olen odottanut pitkään. Mutta ei voi sitten mitään. 

Kerrotko tarkemmin? Ihan vaan mielenkiinnosta vertaisin, kun minäkin asun ulkomailla ja olen tyytyväinen elämääni. Minulla on yksi lapsi.