kuumeileva rouva

Olen 28-vuotias avioliitossa elävä nainen. Menimme naimisiin vuoden alussa seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen ja elämämme on tällä hetkellä vakaa, niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Olen itse aina tiennyt että haluan lapsia ja nyt jo iänkin puolesta olisi sopiva aika alkaa suunnittelemaan sitä elämänvaihetta. Puolisoni on kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä että vauvan aika on sitten, kun minä olen 30-vuotias. Hänen perustelunsa tälle on, että hän haluaa vielä nauttia vapaudestaan ja tehdä asioita joita ei voi sitten pienten lasten kanssa tehdä. Hän on tässä melko ehdoton ja aina kun yritän aiheesta puhua, saadaan siitä jonkin tason riita aikaiseksi.

Olen melko neuvoton tällä hetkellä. En tietenkään voi pakottaa miestäni isäksi - se ei olisi kenenkään etujen mukaista. Myönnän puhuvani asiasta ehkä liiankin paljon ja hän sen saattaa tulkita painostuksena. Asia on mielessäni päivittäin. Minua hirvittää ajatus että sitten kun päätämme antaa vauvalle mahdollisuuden tulla maailmaan, löydämme itsemme lapsettomuuden kiviseltä taipaleelta - niitä vauvoja kun ei tehdä, jokainen on lahja...

Onko muita jotka painiskelevat samassa tilanteessa tai ovat vastavaa kokeneet ensimmäisen raskauden suunnittelua edeltävänä aikana (vuosina)?

Kommentit (4)

Hankalaa...

Hankala tilanne. Itsehän sanoin miehelle jo seurustelun alussa että haluan muksut tehdä alle kolmekymppisenä, mieluiten pari ekaa ennen kuin olen 25. ihan vaan hedelmällisyyttä ajatellen + haluan olla suht nuori äiti. Ja haaveissa on 2-4 lasta yhteensä. Itselle lapset ovat niin tärkeä asia ja suurin haave elämässä, että en suostuisi tekemään kompromisseja tässä asiassa, vaikka lähes kaikesta muusta annankin miehen päättää(asuinpaikka, millainen talo, lemmikit, teen tuolle kaikki ruuat jne...).

Nyt olen 22, mies 25 ja ollaan yritetty elokuusta asti vauvaa tuloksetta. Ensi kesänä on häät ja jos en ole siihen mennessä raskaana, menemme tutkimuksiin. Toki olen vielä hyvin toiveikas. :) Minulla on myös samanikäinen ystävä, joka juurikin muutama kuukausi sai miehensä kanssa esikoisensa, he joutuivat yrittämään noin kaksi vuotta ennen onnistunutta raskautta. Näinkään nuorena  lapsia ei aina tehdä vaan saadaan. Tietysti monet tulevat kertayrityksestä tai ihan vahingossakin raskaaksi, mutta mitään ei voi tietää etukäteen.

Toki ymmärrän myös, että kun jotakuta hirmuisesti rakastaa niin on hirveän vaikea laittaa mitään dealbreaker ehtoja pöytään, etenkin kun miehesi on sanonut, että lapset ovat parin vuoden päästä tervetulleita. Tietäähän miehesi, miten tärkeä asia oikeasti on sinulle? Ja onko miehesi sellainen, että hänen sanaansa voi tässä asiassa luottaa? Eli kun olet kolmekymmentä hän ei uudelleen lykkää lastenhankintaa taas "parilla vuodella" ja sitten parin vuoden päästä ei ole vieläkään valmis jne... Minusta on huono merkki, jos asiasta ei voi edes puhua ilman riitaa...

Tsemppiä, toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen. <3 Täytyy kyllä sanoa, että olen täysin sinun puolellasi tässä asiassa, minusta tilanteenne kuulostaa todella hyvältä vauvaa ajatellen, ja ainakin sinä olet vielä sen verran nuorikin että jaksat hyvin. Ja ehtisitte rauhassa miettiä sitäkin, montako sisarusta haluatte lapsellenne. Elämä ei lopu siihen lapsensaantiin, muuttuu vain. Lastenkin kanssa voi pitää hauskaa, välillä toinen vanhempi hoitaa muksuja kun toisella on omaa aikaa ja lapsia voi toisinaan laittaa hoitoonkin niin että pääsee pariskuntana jonnekkin. :) Ja ikinä ei ole täysin täydellistä elämäntilannetta, jos sellaista jää odottelemaan jää lapset pian saamatta.

Kiitos mietteistäsi. Tilanne on tosiaan hankala ja hiertää. Toisaalta toivon, että hän itse pienin edistysaskelein alkaa itse haluamaan lasta nopeammin (jota onkin jo ihan vähän tapahtunut, mutta ei vielä mitään suurta mullistavaa), mutta toisaalta tällainen "turha" odottelu ei oikein tunnu reilulta. Ero ei kuitenkaan tule kysymykseen, hän tulee olemaan lasteni isä, oli se sitten ennemmin tai myöhemmin.

Luulen, että tähän omaan "hätäilyyni" on osasyyllisenä myös se, että olen seurannut muutamien tuttava pariskuntien kamppailua lapsettomuuden kanssa. Jos olisi varma, että me emme siihen samaan hullunmyllyyn joudu ja tärppää pian aloituksen jälkeen, niin tuskin olisin tässä pisteessä ajatuksieni kanssa. Eli kyllä, ulkopuolinen paine saa myöskin osansa tähän kuumeiluun. 

Onko muita joilla samanlaisia ajatuksia?

"A dream is a wish your heart makes." Walt Disney

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Hei.

Olen 27-vuotias 1 v 2 kk tytön äiti. Mies on saman ikäinen kuin minä. Minä olen kuumeillut jos 22-23-vuotiaasta, mies ei oikeastaan missään vaiheessa ole edes kuumeillut. Olemme olleet noin 10 v yhdessä. 

Meillä homma eteni niin, että lopetin hormonaalisen ehkäisyn, kerroin tästä miehelle ja ostin jopa kasoittain kondomeja. Kerran tai kaksi mies tuon kumipuvun puki päälle.. Keskeytetyllä yhdynnällä mentiin puolisen vuotta, kun kerran sitten mies sanoi aktin aikana, että tulee sisällä, no enhän minä vastaan laita tietenkään. Muistutin miestä miten voi käydä (raskaus) ja mies otti riskin. Raskaaksi tulin kertalaakista.. 

Mies oli raskauden alussa paniikissa ja mietti jopa että kerää kamansa ja lähtee. Puolessa välissä raskautta kun maha näkyi kunnolla ja potkut tuntuivat mahan läpi mies rupesi pääsemään vähän mukaan odotukseen ja antoi huomiota masulle. 

suunnitellussa sektiossa mies oli mukana ja itki tytön synnyttyä ja hoito pientä perhehuoneessamme hienosti. 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla