Apua, poikani 2 4kk puree
Poika siis puree vieläkin vaikka on yli 2v. On purrut toisinaan myös päiväkodissa.
Yleensä poika puolustautuu puremalla, kun esim. otamme pojan kiinni vaatteiden vaihtoa varten . Toisinaan poika puree meitä vanhempia ihan yllättäen, ilman erityisempää syytä.
Rankaisemme kotona aina jäähyllä, mutta mikään ei tunnu auttavan.
Muutoin poika on iloinen, sosiaalinen, rohkea ja energinen. Ei mitenkään erityisen agressiivinen tai hankala.
En tiedä liittyykö tämä viimeaikainen vähän pahempi vaihe viimeisten poskihapaiden puhkeamiseen, kun lapsi on muutenkin tavallista vilkkaampi, syö ja nukahtaa huonosti.
Onko muilla kokemuksia vastavasta ? Miten tästä on päästy eroon ?
Kommentit (2)
Kaksivuotiaalle ei vielä pitkät selitykset toimi, mutta kyllä tämän ikäiset jo ymmärtävät vaikka mitä - ja tosi nopeasti hoksaavat, että tietystä toiminnasta palkitaan ja tietystä taas kielletään.
Eli syy- ja seuraussuhteen alkeioppimäärä käyttöön: kun puree/heittelee tavaroita/lyö/muuta epätoivottua, niin napakka kielto ("Ei.") ja jos ei usko, niin sitten aikuinen rauhallisesti mutta määrätietoisesti keskeyttää sen toiminnan. Purevan lapsen poskista voi ottaa kiinni, niin että jos jatkaa puremista, niin puraiseekin omaan poskeensa -> ymmärtää, ettei ole kiva juttu.
Varsinaista empatiaa voi käsittääkseni odottaa vasta 3-vuotiaalta tai vanhemmalta, eli lapsi nyt vaan ei vielä voi käsittää, että toiseen sattuu. Jos taas heittelee tavaroita kuten minun esikoiseni, niin on opittava ennakoimaan ne tilanteet ja ehdittävä kieltämään ajoissa ja jos ei usko, niin estämään heittäminen ottamalla kädestä kiinni. Toki voi silti jo sanoa, että Ei saa purra, se sattuu/Ei saa heittää, lasi menee rikki, mutta ei kannata odottaa lapsen tarttuvan tähän. Tiedän, rasittavaa ja väsyttävää, mutta kun viikonkin jaksaa olla tosi skarppina, niin jo helpottaa, kun lapsi tajuaa, että tietystä teosta seuraa aina tietty juttu, eli tässä: pureminen/heittäminen ei kannata. Jotkut lapset vähentävät ei-toivottua toimintaa jo päivässä!
Pelkkä EI!:n karjuminenhan ei tietenkään auta, jos lapselle ei hänen tasollaan ensin selvitä, että siitä seuraa jotain, joka ei ole kivaa. Lapsihan yleensä toimii toisin kuin vanhemmat toivoisivat siksi, että saa huomiota. Onhan se nyt kiva katella, kun äiti karjuu jotain yhtä sanaa naama vääränä, kun on sitä ennen keskittynyt vain kahvinjuontiinsa. Kun lapsi tajuaa, että vanhemmat eivät tykkää puremisesta, niin aika pian jo se pelkkä kieltosanan sanominen riittää. Toiset lapset tarvitsevat enemmän toistoja kuin toiset. Esikoiseni myös puri minua olkapäästä sylissä ollessaan, kun oli tylsistynyt, mutta johdonmukaisesti sanoin rauhallisesti "Ei." ja nostin hänet aina pois sylistä. Koska lapsesta on kiva olla sylissä, niin nopeastihan tuo oppi, että pureminen on huono juttu, kun äiti pistää pois. Toki otin lapseni sitten aika pian uudelleen syliin, jos halusi, mutta aina joutui heti pois, jos puri.
Tsemppiä, vanhemmuus ja etenkin kasvattaminen on rankkaa - mutta palkitaan kyllä aikanaan. On kiva huomata, että kas, lapsenihan on mukavasti käyttäytyvä leikki-ikäinen :-)
- Reeta, 5- ja 1,5-vuotiaiden äiti (isompi jo suht koulittu, pienempi vasta aloittelee metkujaan)
Meidän poika vastaavissa tilanteissa läiskii tai heittelee tavaroita. Erityisen hankalaa se tietysti on muihin lapsiin kohdistuvana. Mikä näihin natiaisiin oikein tehoaisi? Ei ainakaan "ei".