Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
15 vuotta yläkoulun opena - ja huomaan olevani hieman kyynistynyt...
20.12.2015 |
Esim. tuo Hesarin köyhyys-jutun nostama keskustelu. Kuulkaa kun olen tuhansien teinien ahkerointia ja "ahkerointia" vuosituhannen alusta seurannut, niin kyllä se niin on, että ihmisen yritteliäisyydellä, teoilla ja valinnoilla on seurauksia oman elämän kulun kannalta. Se on sitten eri asia, että mikä saa ihmisen jo nuorena uskomaan tai ihan vaan olemaan tajuamatta, että omaan elämään voi vaikuttaa. Ja vanhempiahan ei saa syyllistää, vaikka näin open näkökulmasta suuri osa nuorten ongelmista olisi ihan omien vanhempien hoidettavissa, jos vaan vanhemmilta tahtoa ja yritystä löytyisi.
Ja lopuksi anteeksi, tunnen itsekin nyt itseni pahaksi ihmiseksi kun sanon tämän ääneen. Toivon tietysti kaikille nuorille mahdollisimman hyvää elämää ( ja anteeksi taas, mutta sen oman elämän eteen voisi ihan vähän laittaa itsekin tikkua ristiin, eikä vaan perseillä ja torpedoida muiden auttamisyrityksiä)
Kommentit (152)
Tottakai opettajissa on hyviä ja huonoja. Suurin osa on tavallisia, keskivertoja. Jotkut on karismaattisempia ja sosiaalisesti lahjakkaampia kuin toiset. Jos me ajatellaan, että opettajiksi pitäisi saada kaikkein innokkaimmat, sosiaalisesti taitavimmat, karsimaattisimmat ja osaavimmat yksilöt, niin voidaan suoraan nostaa opettajien palkka 10 000 Euroon ja lyhentää työpäiviä. Miksi ihmeessä jokainen erityisen monilahjakas ja sosiaalinen haluaisi juuri opettajaksi? Suomessa nyt opeksi sentään hakeutuu paljon parempaa porukkaa kuin monissa muissa maissa. Tavallisuuden täytyy riittää.
Tuossa joku viittaa siihen, että pitää tunnistaa neurologiset ongelmat. Tervemenoa kouluun vaan. Kun siellä luokassa on se 20 oppilasta, niin ihan hirveän syvälliseen analyysiin ei jokaisen kohdalla pysty niissä aikarajoissa. Ja yksilöllisyys jää pieniksi pintaraapaisuiksi silloin tällöin. Tottakai jotkut on huonompia oppimaan kuin toiset. Sitä pidetään yksinkertaisuutena, ehkä tyhmyytenäkin. Emmehän me ole kaikki yhtä kauniita tai hyviä juoksemaankaan. Harjoitella voi ja ulkonäköä voi viilata, mutta luonnon antamat eväät poikkeaa toisistaan. Voidaanhan me eritellä, että hitaan juoksemisen takana on sitä ja tätä tai se ulkonäkö ei ole hyvä, koska nenä on tämmöinen ja silmät tuollaiset. Yhtälailla oppimattomuuden takaa voidaan löytyy miljoona syytä, mutta yhtä kaikki heikkoa se oppiminen on silti edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai opettajissa on hyviä ja huonoja. Suurin osa on tavallisia, keskivertoja. Jotkut on karismaattisempia ja sosiaalisesti lahjakkaampia kuin toiset. Jos me ajatellaan, että opettajiksi pitäisi saada kaikkein innokkaimmat, sosiaalisesti taitavimmat, karsimaattisimmat ja osaavimmat yksilöt, niin voidaan suoraan nostaa opettajien palkka 10 000 Euroon ja lyhentää työpäiviä. Miksi ihmeessä jokainen erityisen monilahjakas ja sosiaalinen haluaisi juuri opettajaksi? Suomessa nyt opeksi sentään hakeutuu paljon parempaa porukkaa kuin monissa muissa maissa. Tavallisuuden täytyy riittää.
Tuossa joku viittaa siihen, että pitää tunnistaa neurologiset ongelmat. Tervemenoa kouluun vaan. Kun siellä luokassa on se 20 oppilasta, niin ihan hirveän syvälliseen analyysiin ei jokaisen kohdalla pysty niissä aikarajoissa. Ja yksilöllisyys jää pieniksi pintaraapaisuiksi silloin tällöin. Tottakai jotkut on huonompia oppimaan kuin toiset. Sitä pidetään yksinkertaisuutena, ehkä tyhmyytenäkin. Emmehän me ole kaikki yhtä kauniita tai hyviä juoksemaankaan. Harjoitella voi ja ulkonäköä voi viilata, mutta luonnon antamat eväät poikkeaa toisistaan. Voidaanhan me eritellä, että hitaan juoksemisen takana on sitä ja tätä tai se ulkonäkö ei ole hyvä, koska nenä on tämmöinen ja silmät tuollaiset. Yhtälailla oppimattomuuden takaa voidaan löytyy miljoona syytä, mutta yhtä kaikki heikkoa se oppiminen on silti edelleen.
Menit sitten sanomaan, että kouluissa on tyhmiä oppilaita! Suuri virhe! Odotettavissa tulikivenkatkuista palautetta!
Tuohan se on, että hirveän syvälliseen analyysiin ei ehdi, mutta silti ollaan valmiita leimaamaan. Jos omaa ya-luokkaa mietin niin suurimman osan elämä on mennyt eri tietä mitä ope olisi kuvitellut. Yksi suuri harha opeilla on, että ne tytöt jotka on opesta erittäin mukavia ja fiksuja, eivät olleetkaan menestyjiä. Ennemminkin elämä tulee sitten vastaan koulun ulkopuolella kovaa ja mielistelyllä ei päästä edes sisään oppilaitoksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen osittain samaa mieltä. Toisaalta tiedän omasta kokemuksesta, että köyhyys aiheuttaa itsessään näköalattomuutta, nuori ei tunnista kykyjään tai keinoja auttaa itseään elämässä eteenpäin. Tässä on kodilla valtava merkitys. Luulin ylioppilaaksi pääsyyn (E-L-papereilla) asti, etten voi pärjätä elämässä, "kun ei meidän suvussa muutkaan ole koulussa pärjänneet". Kuvittelin ihan oikeasti reputtavani kokeet, vaikka näin aikuisena jälkikäteen ajatellen pelko oli täysin älytön. Tätä viestiä kun kuitenkin olin koko ikäni kuunnellut ja vielä auktoriteettina pitämieni vanhempien suusta, en tunnistanut lahjakkuuttani. Koulu voi vaikuttaa lapsen tai nuoren asenteisiin ja minäkuvaan vain rajallisesti, ensisijainen malli tulee kotoa, ja jos nuorelta ei mitään vaadita eikä häntä mihinkään kannusteta, ei koulussakaan voi ihmeitä odottaa. Myös esimerkiksi perheen suhteet, ihan jo työpaikan saamisenkin suhteen, sekä tapakasvatus vaikuttavat merkittävästi nuoren pärjäämiseen elämässä.
Nyt saat puhua vain omasta puolestasi. Minä olin vuodesta toiseen luokkani paras, koulu oli helppoa liikoja yrittämättä. Ikinä en ole saanut mitään palkintoja kotoa hyvistä numeroista, ne otettiin itsestäänselvyytenä eikä toisaalta yksinhuoltajaperheessä olisi ollutkaan rahoja maksaa todistuksista. Sen sijaan kolmannen asteen tutkinnot jäi käymättä, kun eihän siitä koulutuksen tärkeydestä puhunut minulle kukaan, ei meidän suvussa sellaisia ole harrastettu vaan ansaittu rahat ihan rehellisellä duunarityöllä.
Tuo on asia johon toivoisin koulunkin pystyvän vaikuttamaan. Liian usein todella teräväpäiset jättävät hakeutumatta korkeammin koulutettuihin ammatteihin. Kympin tyttö, matikassa hirmu lahjakas haluaa kampaajaksi kun äitikin on? Ihan OK, mutta niillä aivoilla oltaisiin tehty paljon muutakin. Pahinta on jos itsensä alikouluttaneet harmittelevat tuota myöhemmin. Yläkoulussa on hieman ammatinvalintaa, monesta lukiosta se käytännössä puuttuu. Kannattaisiko panostaa siihen enemmän?
Olen tuo keskimmäisen lainauksen kirjoittaja. Meillä ainakin sekä yläasteella että lukiossa opon tunnit olivat enemmänkin vitsi - ei niistä jäänyt täyden vilpittömyyden nimessä käteen yhtikäs mitään. Jo peruskoulussa pitäisi päästä tutustumaan oikeaan työelämään ja erilaisiin ammatteihin enemmän!
Jos tällä elämänkokemuksella olisin nyt taas yläasteella ja valitsemassa uraa itselleni, se olisi todellakin jotain ihan muuta kuin mitä nyt teen työkseni. Eipä toki sillä, pari ammattia olen itselleni opiskellut silti ja olen nykyisessä työssäni todella hyvä. Oli kuitenkin pitkään ongelma, että rahkeita olisi riittänyt suoraan sanottuna vaikka mihin, ja kiinnostus oli (ja on edelleen) niin laaja-alaista että olisin ihan realistisesti voinut hakeutua vaikka mille alalle, pitkällekin. Mutta sitä korkeakouluttautumista ei valitettavasti ympäristö osannut painottaa, eikä teini sellaista mieti ilman minkäänlaista ympäröivää virikettä.
Lahjakkaimmat (motivoituneet) varsinkin pitäisi saada aika nuorina sellaiseen "putkeen", jonka päässä on jotain suurta. Jos on vähän enemmän tusinatyyppi, se pienempikin tavoite riittää paremmin eikä sen saavuttaminen ole yhtä pitkällinen prosessi - eli sitä ei ole niin pakko saada alulle jo varhaisessa vaiheessa.
Mutta miten ihmeessä sen lahjakkuuden vois aukottomasti tunnistaa? Omalta kohdaltani sanoisin että sitä ei ois voinut yläasteella tunnistaa yhtään mitenkään. Olin keskiverron lahjakas ja alisuoriutuja. Lukiosta en edes haaveillut kun ajattelin etten siellä pärjää. Mä en kyllä lämpene ajatukselle mistään yläkoulusta alkavasta lahjakkaiden putkesta - se sysää tulevasta menestyksestä syrjään ne joiden potentiaali ei peruskoulussa näy.
Mä en itse ole edelleenkään käynyt lukiota - mutta opiskelen silti nyt aikuisena kauppakorkeakoulussa. Kukaan, kaikkein vähiten minä itse oisin koskaan ikinä voinut kuvitella mun teiniaikoina että mä opiskelisin joskus tutkintoa Aallossa. Omien kokemusten pohjalta sanoisin että on hirveän tärkeää pitää ovet avoimina opintoihin ja pärjäämiseen apposen auki teiniajan jälkeenkin, ilman mitään yläkoulusta alkavia putkia jotka määrittelis ihmisen menestyksen tason hamaan tappiin saakka.
Taas näitä joille elämä on vain mustaa ja valkoista. Se, että ilmiselvän lahjakkaat ja motivoituneet saataisiin paremmin mukaan juttuihin, joiden avulla he pääsisivät hyödyntämään potentiaaliaan, EI missään tapauksessa ole sama asia kuin se, että VAIN lahjakkaat ja motivoituneet voisivat päästä pitkälle. Nyt kyllä ihmettelen puheita potentiaalistasi jos et sitä eroa ymmärrä? Se, että joku ilmiselvän lahjakas, motivoitunut opiskelija pääsee "pitkälle" ei millään muotoa ole pois niiltä joiden potentiaali ei ole niin selkeää, saati estä näitä vähemmän potentiaalisilta vaikuttavia pääsemästä itsekin pitkälle. Se lahjakkaimpien tukeminen ei ole pois yhtään keneltäkään! Se, että joku olisi "menestykseen johtavassa putkessa yläkoulusta asti" EI tarkoita sitä että ne kaikki muut olisivat sitten jossain ennalta määrätyssä rappioon ja tappioon johtavassa putkessa, josta ei ole ulospääsyä.
Suomessa vaan on vallalla sellainen "kaikki pelaa" -mentaliteetti ihan naurettavuuksiin asti. Ketään ei saisi töniä eteenpäin (paitsi tietysti niitä lahjattomimpia, ongelmatapauksia ja laiskoja), ettei vaan muille tule paha mieli kun kehdataan kertoa että toiset vaan ovat "parempia".
Ei ihme että Suomi on tässä jamassa, kun täällä ei kannusteta menestymään. Kaikki pyritään tasapäistämään jollekin korkeintaan keskivertoa vastaavalle tasolle.
On totta, että perseily voi johtua vanhemmista. Oma veljeni on täysin hakoteillä elämänsä kanssa. Lintsailee koulusta, on jäänyt jo alaikäisenä kiinni ryypiskelystä, ajokortti menny rattijuopumuksen takia, vain kerran ollut kesätöissä, pelaa koneella kaiket yöt, vinkuu joka viikkon "bensarahaa" sillon ku ajokortti on käytössä. Ja vanhemmat antaa aina rahaa, vaikka toinen on työttömänä veljen lisäksi. Ei auta, että sanon vanhemmille. Ei he laita veljeä edes tekeen kotitöitä. Jätkä saattaa ehkä kerran kuukaudes viedä roskat jos huvittaa. Isä hokee, et kyl armeija sitte kasvattaa ja äiti pelkästään vihjailee, että olis kiva ku joku muuki siivoais jne. Itse oon kasvanu ahkeraksi ihan itse. Oon aina laittanu opiskelun ja työnhaun elämässäni ykkössijalle ja kertaakaan en oo ollu työttömänä. Mun patistamana veli sen ainoan työpaikkansaki sai. Oon myös aina inhonnut sotkua ja siksi siivoan. Turhauttaa vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen osittain samaa mieltä. Toisaalta tiedän omasta kokemuksesta, että köyhyys aiheuttaa itsessään näköalattomuutta, nuori ei tunnista kykyjään tai keinoja auttaa itseään elämässä eteenpäin. Tässä on kodilla valtava merkitys. Luulin ylioppilaaksi pääsyyn (E-L-papereilla) asti, etten voi pärjätä elämässä, "kun ei meidän suvussa muutkaan ole koulussa pärjänneet". Kuvittelin ihan oikeasti reputtavani kokeet, vaikka näin aikuisena jälkikäteen ajatellen pelko oli täysin älytön. Tätä viestiä kun kuitenkin olin koko ikäni kuunnellut ja vielä auktoriteettina pitämieni vanhempien suusta, en tunnistanut lahjakkuuttani. Koulu voi vaikuttaa lapsen tai nuoren asenteisiin ja minäkuvaan vain rajallisesti, ensisijainen malli tulee kotoa, ja jos nuorelta ei mitään vaadita eikä häntä mihinkään kannusteta, ei koulussakaan voi ihmeitä odottaa. Myös esimerkiksi perheen suhteet, ihan jo työpaikan saamisenkin suhteen, sekä tapakasvatus vaikuttavat merkittävästi nuoren pärjäämiseen elämässä.
Nyt saat puhua vain omasta puolestasi. Minä olin vuodesta toiseen luokkani paras, koulu oli helppoa liikoja yrittämättä. Ikinä en ole saanut mitään palkintoja kotoa hyvistä numeroista, ne otettiin itsestäänselvyytenä eikä toisaalta yksinhuoltajaperheessä olisi ollutkaan rahoja maksaa todistuksista. Sen sijaan kolmannen asteen tutkinnot jäi käymättä, kun eihän siitä koulutuksen tärkeydestä puhunut minulle kukaan, ei meidän suvussa sellaisia ole harrastettu vaan ansaittu rahat ihan rehellisellä duunarityöllä.
Tuo on asia johon toivoisin koulunkin pystyvän vaikuttamaan. Liian usein todella teräväpäiset jättävät hakeutumatta korkeammin koulutettuihin ammatteihin. Kympin tyttö, matikassa hirmu lahjakas haluaa kampaajaksi kun äitikin on? Ihan OK, mutta niillä aivoilla oltaisiin tehty paljon muutakin. Pahinta on jos itsensä alikouluttaneet harmittelevat tuota myöhemmin. Yläkoulussa on hieman ammatinvalintaa, monesta lukiosta se käytännössä puuttuu. Kannattaisiko panostaa siihen enemmän?
Minä olen kympin tyttö, joka meni lukioon ja yliopistoon vanhempien ja opettajien painostuksesta. Kaikki sanoivat, että kun tällaiset aivot on, niin niillä pitää tehdä jotain hyödyllistä. En olisi halunnut, olisin halunnut käytännön ammatin. Aikuisiällä tein ammatinvaihdoksen ja nyt olen onnellinen duunari. Ymmärrän ajatuksen siitä, että älykkyys kannattaisi käyttää hyväksi, mutta toisaalta olen todella vihainen siitä, että minun älykkyyteni antoi kaikille tahoille oikeuden talloa minun tahtoni ylitse ikään kuin eläisin enemmän yhteiskuntaa kuin itseäni varten.
Miksi amissi teet aina näitä samanlaisia akateemisia tölviviä postauksia? Milloin olet kympin tyttö, joka ei halua kehittää älyään. Milloin opiskelet yliopistossa käymättä lukiota. Milloin annat palttua yliopistolle ja menet opiskelemaan siivoojaksi, vaikka olisit päässyt opiskelemaan lääkäriksi. Nämä postauksesi noudattavat vanhoja väsyneitä kaavoja.
En ole se, joksi minua luulet - en ole koskaan tehnyt akateemisia tölviviä postauksia. Arvostan akateemista koulutusta ja sen saaneita ihmisiä, yliopistomaailma ei vain ollut minun paikkani. Haluan kehittää älyäni, mutta en töissä vaan vapaa-ajalla.
Opettajat hyvät, teillä on todella suuri vaikutus oppilaiden elämässä. Jokainen sanomannme hyvin negatiivinen tai hyvin positiivinen asia jää mieleen. Jos sanotte sen henkilökohtaisesti tarkoittaen. Pyydän teitä olemaan tuomitsematta niitä typeryksiltä vaikuttavia oppilaita joita "ei kiinnosta". Olin itse sellainen.
Muistan sen väheksynnän mitä joiltain opettajilta tuli. Sen kun sain kutosen äidinkielestä huonon tuntikäyttäytymisen takia vaikka kokeista tuli aina vähintään 8. Jos opettaja olisi edes kerran kehunut se olisi auttanut paljon!
Keskiarvo oli ysiltä päästyäni 6,8. Kävin aikuislukion ja valmistuin 24-vuotiaana. Pääsin heti oikeustieteelliseen. Mutta nuo "hukkavuodet" olisi voinut välttää. Vasta keskeytyn lukion jälkeen 19-vuotiaana aloin saada positiivista ja kannustavaa palautetta työpaikalla. Innostuin aloittamaan lukion uudestaan, koska itsevarmuutta löytyi.
Opettajat vaikuttivat siihen millaisena näin itseni niin yläkoulussa kuin lukiossa. Niin suuren auktoriteetin negatiivinen kommentti oli isku vasten kasvoja. En puhu niistä "sääntöjä pitää noudattaa, numerot laskee"-saarnoista; vaan niistä kun opettaja paljastaa olevansa henkilökohtaisesti luovuttanut juuri minun suhteen. Älkää te tehkö samaa virhettä.
Ja todella epäselvä teksti kun olen imettänyt 2h, mutta ehkä joku tajusi pointin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riiia kirjoitti:
Opettajat hyvät, teillä on todella suuri vaikutus oppilaiden elämässä. Jokainen sanomannme hyvin negatiivinen tai hyvin positiivinen asia jää mieleen. Jos sanotte sen henkilökohtaisesti tarkoittaen. Pyydän teitä olemaan tuomitsematta niitä typeryksiltä vaikuttavia oppilaita joita "ei kiinnosta". Olin itse sellainen.
Muistan sen väheksynnän mitä joiltain opettajilta tuli. Sen kun sain kutosen äidinkielestä huonon tuntikäyttäytymisen takia vaikka kokeista tuli aina vähintään 8. Jos opettaja olisi edes kerran kehunut se olisi auttanut paljon!
Keskiarvo oli ysiltä päästyäni 6,8. Kävin aikuislukion ja valmistuin 24-vuotiaana. Pääsin heti oikeustieteelliseen. Mutta nuo "hukkavuodet" olisi voinut välttää. Vasta keskeytyn lukion jälkeen 19-vuotiaana aloin saada positiivista ja kannustavaa palautetta työpaikalla. Innostuin aloittamaan lukion uudestaan, koska itsevarmuutta löytyi.
Opettajat vaikuttivat siihen millaisena näin itseni niin yläkoulussa kuin lukiossa. Niin suuren auktoriteetin negatiivinen kommentti oli isku vasten kasvoja. En puhu niistä "sääntöjä pitää noudattaa, numerot laskee"-saarnoista; vaan niistä kun opettaja paljastaa olevansa henkilökohtaisesti luovuttanut juuri minun suhteen. Älkää te tehkö samaa virhettä.
Ja todella epäselvä teksti kun olen imettänyt 2h, mutta ehkä joku tajusi pointin.
Miten muut aikuiset suhtautuivat sinuun kouluvuosina - vanhemmat, sukulaiset, harrastusten ohjaajat ja opettajat, ystävien vanhemmat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta, hyvä aloitus! Mutta tämän takia oonkin miettinyt miksi esimerkiksi yläasteen alussa (esimerkiksi yhteiskunnan kurssilla) ei käydä läpi ammatteja ja sitä mitä työpäivät pitää sisällään, niihin pääsyä ja opintovaatimuksia. Monella "työläisperheen" lapsella ei oo mitään käsitystä esimerkiksi asianajajan tai lääkärin työstä ja niihin pääsy tuntuu ajatuksena mahdottomalta, kun kotona puhutaan vaan "rikkaista isoista herroista ja helppohan niiden on perinnöillä" eikä osata ajatella, että noihin pääsy on ihan kenellä tahansa mahdollista kunhan käy koulut kunnolla. Eli joo, kyllä nuorten pitäis ottaa itseään niskasta kiinni mutta ei kotiolojen asenneilmapiiriä pidä ohittaa.
Ihan kuin tämä olisi vaan "työläisperheiden" ongelma. Itselläni akateemiset, koulutustaan vastaavissa töissä olevat vanhemmat, ja MITÄÄN tukea tai oikeaa tietoa en työelämää tai opiskelua varten kotoa saanut, sen sijaan lannistamiseen pyrkinyttä, ehkä vuosikymmeniä sitten pätenyttä mutuilua tuli sitten senkin edestä. Sama koski myös koulun oppilaanohjausta, jota ei käytännössä ollut lainkaan. Yläasteella muutama hassu tunti ja lukiossa ei ollenkaan. Tämä oli vielä ennen internetin kulta-aikaa, joten mistään ei apua silloin ollut saatavilla.
Amen! Ei kyllä ollut aikanaan vanhemmilla mitään hajua siitä, mitä minun olisi kannattanut tulevaisuudellani tehdä, eikä oppilaanohjauksesta ollut sitäkään vähää iloa. Joku varttitunnin tapaaminen ysiluokan keväällä oli ihan täyttä paskaa.
Pahoin pelkään, että me nykypäivän vanhemmat ollaan ihan yhtä pihalla omien lastemme tulevaisuuden suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riiia kirjoitti:
Opettajat hyvät, teillä on todella suuri vaikutus oppilaiden elämässä. Jokainen sanomannme hyvin negatiivinen tai hyvin positiivinen asia jää mieleen. Jos sanotte sen henkilökohtaisesti tarkoittaen. Pyydän teitä olemaan tuomitsematta niitä typeryksiltä vaikuttavia oppilaita joita "ei kiinnosta". Olin itse sellainen.
Muistan sen väheksynnän mitä joiltain opettajilta tuli. Sen kun sain kutosen äidinkielestä huonon tuntikäyttäytymisen takia vaikka kokeista tuli aina vähintään 8. Jos opettaja olisi edes kerran kehunut se olisi auttanut paljon!
Keskiarvo oli ysiltä päästyäni 6,8. Kävin aikuislukion ja valmistuin 24-vuotiaana. Pääsin heti oikeustieteelliseen. Mutta nuo "hukkavuodet" olisi voinut välttää. Vasta keskeytyn lukion jälkeen 19-vuotiaana aloin saada positiivista ja kannustavaa palautetta työpaikalla. Innostuin aloittamaan lukion uudestaan, koska itsevarmuutta löytyi.
Opettajat vaikuttivat siihen millaisena näin itseni niin yläkoulussa kuin lukiossa. Niin suuren auktoriteetin negatiivinen kommentti oli isku vasten kasvoja. En puhu niistä "sääntöjä pitää noudattaa, numerot laskee"-saarnoista; vaan niistä kun opettaja paljastaa olevansa henkilökohtaisesti luovuttanut juuri minun suhteen. Älkää te tehkö samaa virhettä.
Ja todella epäselvä teksti kun olen imettänyt 2h, mutta ehkä joku tajusi pointin.
Miten opettajat ilmaisivat, että ovat täysin menettäneet toivonsa sinun suhteesi? Nimittäin näitä kutosen alisuoriutujia löytyy edelleen peruskoulusta ja muutaman vuoden päästä he ovat selättäneet pahimman murrosiän, löytäneet mielekkään tavoitteen ja ponnistelevat kohti sitä. On nimittäin aika iso taakka selätetty opettajien niskaan siitä, että yksi sana, jonka murrosikäinen tuittupäissään tulkitsee omalla tavallaan, aiheuttaa vuosikausien synkistelyn.
Tottakai on oikeasti oppilaita, joiden suhteen opettajat luovuttavat mutta uskoisin, että ennemminkin nämä ovat niitä lintsareita, nelos- ja vitosrivistöä, joiden kotoa ei löydy minkäänlaista tukea ja joka ei itse suostu ottamaan mitään vastaan. Varmasti löytyy niitä väliinputoajiakin, joita apu ei tavoita, mutta yleensä näiden luovutettujen suhteen on tehty koulun puolesta jo vaikka mitä: on palaveerattu vanhempien kanssa, suositeltu kuraattoria, psykologia, nuorisopolia, perhetyötä, erityisopettajan tukea jne. Jos nuori vain ei apua ota vastaan eivätkä vanhemmatkaan saa nuoreen intoa, niin vaikeaa se on koulun puolesta enää enempää tehdä. Seuraavana on vuorossa sosiaalityöntekijät.
Tottakai opettajan harkitsemattomat sanat satuttavat ja muokkaavat herkkää itsetuntoa. Kun opettajatkin ovat vain ihmisiä, niin varmasti suusta tulvii sammakoita aina silloin tällöin. Siksi olisikin tärkeää, että siellä kotona on tukevat ja auttavat vanhemmat, jotka osaavat sitä nuoren itsetuntoa vahvistaa ulkopuolisen maailman sammakoilta. Jos kotoa ei tätä löydy, voi löytyä se tukeva aikuinen aivan muista paikoista esim. harrastuksen parista tai kaverin vanhemmasta.
Tiedän nuoren, jonka yläkoulu meni painajaismaisesti eli hänelle osui sattumalta sellaisia sammakoita opettajien taholta, että niitä ei toivoisi kenellekään. Kodista löytyi hyvä tuki, joka jaksoi valaa uskoa ja koulussa oli muutama loistava opettaja, joiden avulla pahimmat karikot seilattiin.
Nuoriakaan ei voi kasvattaa pumpulissa. On olemassa ilkeitä opettajia ja on olemassa aivan loistavia opettajia. Murrosiän myrskyissä asioita tulkitaan vielä omalla tavalla. Virheitäkin sattuu. Emme ole kukaan täydellisiä. Peruskoulussa opitaan elämään, kohtaamaan muita ihmisiä, eikä kaikkea voi lakaista maton alle vain, koska nuorelle voi tulla paha mieli. . Siitä pahasta mielestä keskustellaan, mieluiten vanhempien aloitteesta, ja näytetään nuorelle, miten asioita hoidetaan.
Keskiarvo peruskoulussa 9,0, lukiossa 9,5 ja kirjotuksista LLLLE. DI-tutkinto suoritettu oivallisesti hyvällä keskiarvolla. Nyt elän mummoni perintökämpässä pienillä tuilla, koska olen eläkkeellä mt-ongelmien takia. Käsi sydämellä opettaja vastaisitko tähän: Menisikö mulla paremmin, jos keskiarvoni ja yo-paperini olisivat olleet parempia?
Alue: Aihe vapaa
Miksi amissi teet aina näitä samanlaisia akateemisia tölviviä postauksia? Milloin olet kympin tyttö, joka ei halua kehittää älyään. Milloin opiskelet yliopistossa käymättä lukiota. Milloin annat palttua yliopistolle ja menet opiskelemaan siivoojaksi, vaikka olisit päässyt opiskelemaan lääkäriksi. Nämä postauksesi noudattavat vanhoja väsyneitä kaavoja.