15 vuotta yläkoulun opena - ja huomaan olevani hieman kyynistynyt...

Vierailija kirjoitti:

Te pidätte yläkouluikäistä vastuussa omasta elmästään? Vaaditte niitä tajuamaan jotain mitä moni AIKUINENKAAN ei tajua? Teidänhän pitäisi suuressa viisaudessanne ja tärkeässä roolissa jaksaa ymmärtää pahoinvoivaa nuorta jolla on elämän palaset hukassa.

Silloin turha syyttä yhteiskuntaa, jos ei itse lapsiaan kasvata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te pidätte yläkouluikäistä vastuussa omasta elmästään? Vaaditte niitä tajuamaan jotain mitä moni AIKUINENKAAN ei tajua? Teidänhän pitäisi suuressa viisaudessanne ja tärkeässä roolissa jaksaa ymmärtää pahoinvoivaa nuorta jolla on elämän palaset hukassa.

Juuri tästähän tässä keskustelussa on kyse. Miksi monet aikuiset eivät tajua, vaikka ovat aikuisia? Olettaisin, että opettajat kyllä ymmärtävät nuoria, joilla on elämän palaset hukassa. Mutta opettajanko ne palaset pitää kasata? Opettajako on vastuussa siitä, että oppilaasta ei tule aikuisena köyhää? Vaikka oppilas vastustaa kaikkea oppimista, käy hädintuskin koulua, vanhemmat paskan nakkaavat. Pitääkö opettajan alkaa maksamaan viikkorahaa ja kuskaamaan harrastuksiin niitä, joista ei kotona välitetä? Käydä peittelemässä sänkyyn ja varmistaa, että läksyt on tehty ja reppu pakattu seuraavaa koulupäivää varten? Kai nämä on kuitenkin vanhempien vastuulla.

..ja näin opettaja voi hylätä vaikean lapsen osaltaan ja keskittyä helppoihin tapauksiin. Kaksi pahaa ei tee hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te pidätte yläkouluikäistä vastuussa omasta elmästään? Vaaditte niitä tajuamaan jotain mitä moni AIKUINENKAAN ei tajua? Teidänhän pitäisi suuressa viisaudessanne ja tärkeässä roolissa jaksaa ymmärtää pahoinvoivaa nuorta jolla on elämän palaset hukassa.

Juuri tästähän tässä keskustelussa on kyse. Miksi monet aikuiset eivät tajua, vaikka ovat aikuisia? Olettaisin, että opettajat kyllä ymmärtävät nuoria, joilla on elämän palaset hukassa. Mutta opettajanko ne palaset pitää kasata? Opettajako on vastuussa siitä, että oppilaasta ei tule aikuisena köyhää? Vaikka oppilas vastustaa kaikkea oppimista, käy hädintuskin koulua, vanhemmat paskan nakkaavat. Pitääkö opettajan alkaa maksamaan viikkorahaa ja kuskaamaan harrastuksiin niitä, joista ei kotona välitetä? Käydä peittelemässä sänkyyn ja varmistaa, että läksyt on tehty ja reppu pakattu seuraavaa koulupäivää varten? Kai nämä on kuitenkin vanhempien vastuulla.

..ja näin opettaja voi hylätä vaikean lapsen osaltaan ja keskittyä helppoihin tapauksiin. Kaksi pahaa ei tee hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te pidätte yläkouluikäistä vastuussa omasta elmästään? Vaaditte niitä tajuamaan jotain mitä moni AIKUINENKAAN ei tajua? Teidänhän pitäisi suuressa viisaudessanne ja tärkeässä roolissa jaksaa ymmärtää pahoinvoivaa nuorta jolla on elämän palaset hukassa.

Silloin turha syyttä yhteiskuntaa, jos ei itse lapsiaan kasvata.

 

Ketä syytetään? Lasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa heräämistä odottelen oman 17-vuotiaan pojan kanssa. Isosisko on vuotta vanhempi, hänellä koulu-, työ-, kaveri-, raha- ja päihdeasiat ikää vastaavalla tasolla. Velipoika säätää viinan, nuuskan, kannabiksen, pelikoneiden ym ym kanssa.

Poika oli syksyn oman alan työharjoittelussa, sai palkkaakin noin 800-1000 euroa kuussa, mitään ei jäänyt säästöön.

Mikään järkipuhe ei mene perille. Pahinta on että opiskelee alaa missä on nollatoleranssi huumeille (maanrakennus) ja voi jäädä c-kortti suorittamatta. Itse olen tehnyt aktiivista yhteistyötä pojan asioissa koulun, opiskelijaterveydenhuollon, lasun, a-klinikan, poliisin ja syyttäjän kanssa. Huostaanottoa ei ole ajateltu, kun kaikki pitävät minun kasvatustaitojani riittävinä. Itsellä on kyllä aika riittämätön olo.

Mutta uskon että se mahdollinen herätys voi vielä tulla joltain ihan ulkopuoliselta taholta.

Eikö sijoituksia ole tehty myös vääränlaisten kaveriporukoiden vuoksi. Sijoitus toiselle paikkakunnalle katkaisee kierteen.

Mistä se poikasi sen viinan, kannabiksen ja nuuskan hankkii?

 

No kolme kertaa ollaan tänä vuonna lastensuojelun väkeä tavattu, joka kerta se viesti on ollut sama, ei niin isoa puuttumistarvetta, kun kotiolot vakaat. Pojalla myös halutessaan tosi hyvät käytöstavat ja on siisti ja kivannäköinen.

Ja mistä hankkii aineensa, siitä ei ole valmis puhumaan. Mutta on myynyt kaikki korut meiltä ja omat pelikoneensa, eli huonostihan sillä menee kaikilla mittareilla katsottuna. Se varmaan on lastensuojelun työntekijöillä painanut paljon, että koulun on käynyt suhteellisen tunnollisesti.

Oletko itse pyytänyt sijoitusta pojallesi?

Vierailija kirjoitti:

..ja näin opettaja voi hylätä vaikean lapsen osaltaan ja keskittyä helppoihin tapauksiin. Kaksi pahaa ei tee hyvää.

On muutamia oppilaita jotka voidaan koulun puolesta pelastaa. Kaikkia oppilaita ei saada edes käymään koulua. Koulua ei mielestäni voi syyllistää heitteille jätöstä, vanhemmat voidaan aina. Ihmeellistä katkeruutta koulua kohtaan, jos jollakin menee elämässä huonosti, miten se voisi olla koulun vika tai vastuulla?

Vierailija kirjoitti:

Olen osittain samaa mieltä. Toisaalta tiedän omasta kokemuksesta, että köyhyys aiheuttaa itsessään näköalattomuutta, nuori ei tunnista kykyjään tai keinoja auttaa itseään elämässä eteenpäin. Tässä on kodilla valtava merkitys. Luulin ylioppilaaksi pääsyyn (E-L-papereilla) asti, etten voi pärjätä elämässä, "kun ei meidän suvussa muutkaan ole koulussa pärjänneet". Kuvittelin ihan oikeasti reputtavani kokeet, vaikka näin aikuisena jälkikäteen ajatellen pelko oli täysin älytön. Tätä viestiä kun kuitenkin olin koko ikäni kuunnellut ja vielä auktoriteettina pitämieni vanhempien suusta, en tunnistanut lahjakkuuttani. Koulu voi vaikuttaa lapsen tai nuoren asenteisiin ja minäkuvaan vain rajallisesti, ensisijainen malli tulee kotoa, ja jos nuorelta ei mitään vaadita eikä häntä mihinkään kannusteta, ei koulussakaan voi ihmeitä odottaa. Myös esimerkiksi perheen suhteet, ihan jo työpaikan saamisenkin suhteen, sekä tapakasvatus vaikuttavat merkittävästi nuoren pärjäämiseen elämässä.

Minäkin, joka olen isäni puolelta duunarisuvun vesa, pelkäsin reputtavani YO-kokeet ja olinkin YO-kirjoituksissa sen vuoksi koko ajan aivan paniikissa. :S Kuitenkin yläasteella ja lukiossa keskiarvoni oli ollut lähellä kymppiä. Tosiaan isän suvun puolelta olin ensimmäinen ylioppilas ja tuohon aikaan isän puolen sukulaiset kannustivat menemään lähinnä amikseen ja mahdollisesti ammattikorkeakouluun, mutta yliopistoja pidettiin turhana eliittihömpötyksenä. Äidin puolen sukuni on kyllä korkeakoulutettua, mutta hekin jotenkin angstasivat niistä kirjoituksista ja niihin lukemisesta todella paljon, kun itse olin tottunut vetämään kymppejä edellisen päivän lukemisilla siihen mennessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

..ja näin opettaja voi hylätä vaikean lapsen osaltaan ja keskittyä helppoihin tapauksiin. Kaksi pahaa ei tee hyvää.

On muutamia oppilaita jotka voidaan koulun puolesta pelastaa. Kaikkia oppilaita ei saada edes käymään koulua. Koulua ei mielestäni voi syyllistää heitteille jätöstä, vanhemmat voidaan aina. Ihmeellistä katkeruutta koulua kohtaan, jos jollakin menee elämässä huonosti, miten se voisi olla koulun vika tai vastuulla?

Jokainen tekee oman osuutensa. Jos vanhemmat eivöt osaa, ei se tarkoita sitä ettei opettajan tarvitse tehdä sitä mikä on opettajan vastuulla. Se, että opettaja luovuttaa oman osuutensa suhteen, on epäammattimaista ja epäeettistä.

Vierailija kirjoitti:

Mä autan mun lapsia koulunkäynnissä ja vitosella on nuorin poika. No ope ei tästä taas tykkää eli teet niin tai näin niin ei kelpaa.

Monet pojan kaverit luuhaa ulkona, kun pitäisi lukea kokeisiin.

Jumppavaatteista kyselen että onko mukana ja läksyjen teon varmistan.

Jos johonkin tarvitsee puuttua niin puututaan heti. Olen huomannut poikieni kavereiden vanhemmista ettei kortilla olla ollenkaan lapsen kouluasioista. No niin makaa kuin petaa.

Teet aivan oikein kun olet vielä viidesluokkalaisen apuna kotitehtävissä. Kyllä opettaja tykkää enemmän siitä, että olet aktiivisesti mukana kuin ettet olisi kiinnostunut pätkääkään. Opettaja kyllä näkee tehdyistä tehtävistä, jos ne on vanhemman tekemiä. Olet myös itse huomannut, että lasten kavereiden vanhemmilla ei ole mitään käsitystä lastensa koulunkäynnistä. Tämä ei ole valitettavasti aivan tavatonta. Vanhemmuuteen kuuluu kysyä mitä tuli läksyksi, onko läksyt tehty. Jos ei tule vastausta sitten mennään yhdessä avaamaan kirjoja ja kysymään mitä asioita olette viimeksi käsitelleet koulussa. Jos lapsi ei pysty kertomaan, silloin otetaan yhteyttä kouluun ja aletaan selvittää, miksi lapsi ei tiedä läksyistään mitään tai ei pysty seuraamaan opetuksen etenemistä. Olipa lapsella ongelmia koulunkäynnissä tai ei, näin hänelle tulee myös mielikuva siitä, että vanhempaa kiinnostaa hänen koulutyö, eikä se ole pelkästään aivan sama, kuten kenties lapselle itselleen.

21- koulunkäyntiavustajalle.

En voi olla kyseenalaistamatta sinun pätevyyttäsi arvioida oppilaiden sosioekonomista asemaa mm. lihavuuden perusteella. Oletko tietoinen mm. hormonitoiminnan vaikutuksesta yläkouluikäisen painon kehitykseen?

Koulunkäyntiohjaajan koulutus on hyvin lyhyt, enkä viitsi edes ryhtyä keskustelemaan siitä millaiset taustat on yleensä henkilöillä itsellään, jotka ko. koulutukseen hakeutuvat. En kuitenkaan nostaisi heitä esimerkeiksi yhteiskuntamme menestyjistä/ osaajista. Edes koulutuksen alalla.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee oman osuutensa. Jos vanhemmat eivöt osaa, ei se tarkoita sitä ettei opettajan tarvitse tehdä sitä mikä on opettajan vastuulla. Se, että opettaja luovuttaa oman osuutensa suhteen, on epäammattimaista ja epäeettistä.

Ajattelustasi paistaa se, että opettajien virkavastuulla on paikata kodin kyvyttömyys kasvattaa lasta. Perusopetuksessa näin ei ole. Erityisluokilla ja kodin ulkopuolelle sijoituksessa on omat vastuunsa. Ei kannata yrittää tyrkyttää sitä vastuuta koululle ja väittää epäammattimaiseksi opettajaa, jolla on 100 lasta viikossa opetettavana. Onko heillä kaikilla oikeus tulla erityishuomioiduiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa heräämistä odottelen oman 17-vuotiaan pojan kanssa. Isosisko on vuotta vanhempi, hänellä koulu-, työ-, kaveri-, raha- ja päihdeasiat ikää vastaavalla tasolla. Velipoika säätää viinan, nuuskan, kannabiksen, pelikoneiden ym ym kanssa.

Poika oli syksyn oman alan työharjoittelussa, sai palkkaakin noin 800-1000 euroa kuussa, mitään ei jäänyt säästöön.

Mikään järkipuhe ei mene perille. Pahinta on että opiskelee alaa missä on nollatoleranssi huumeille (maanrakennus) ja voi jäädä c-kortti suorittamatta. Itse olen tehnyt aktiivista yhteistyötä pojan asioissa koulun, opiskelijaterveydenhuollon, lasun, a-klinikan, poliisin ja syyttäjän kanssa. Huostaanottoa ei ole ajateltu, kun kaikki pitävät minun kasvatustaitojani riittävinä. Itsellä on kyllä aika riittämätön olo.

Mutta uskon että se mahdollinen herätys voi vielä tulla joltain ihan ulkopuoliselta taholta.

Eikö sijoituksia ole tehty myös vääränlaisten kaveriporukoiden vuoksi. Sijoitus toiselle paikkakunnalle katkaisee kierteen.

Mistä se poikasi sen viinan, kannabiksen ja nuuskan hankkii?

 

No kolme kertaa ollaan tänä vuonna lastensuojelun väkeä tavattu, joka kerta se viesti on ollut sama, ei niin isoa puuttumistarvetta, kun kotiolot vakaat. Pojalla myös halutessaan tosi hyvät käytöstavat ja on siisti ja kivannäköinen.

Ja mistä hankkii aineensa, siitä ei ole valmis puhumaan. Mutta on myynyt kaikki korut meiltä ja omat pelikoneensa, eli huonostihan sillä menee kaikilla mittareilla katsottuna. Se varmaan on lastensuojelun työntekijöillä painanut paljon, että koulun on käynyt suhteellisen tunnollisesti.

Oletko itse pyytänyt sijoitusta pojallesi?

 

En noin suoraan. Mutta olen kyllä ääneen todennut etten pysty omasta mielestäni riittävää tukea tarjoamaan pojalle. Siihen ovat vastanneet että heidän näkökulmastaan tuki ja vanhemmuus on riittävää ja heillä on asiakkaana paljon hankalammin oireilevia nuoria joihin he priorisoivat. Poika on siitä saanut itselleen oivan "aseen", huutaa aina joka asiaan, että mä olen ylihuolehtiva hullu ämmä ja sen on sossukkin todenneet.

Näillä mennään.

Vierailija kirjoitti:

21- koulunkäyntiavustajalle.

En voi olla kyseenalaistamatta sinun pätevyyttäsi arvioida oppilaiden sosioekonomista asemaa mm. lihavuuden perusteella. Oletko tietoinen mm. hormonitoiminnan vaikutuksesta yläkouluikäisen painon kehitykseen?

Koulunkäyntiohjaajan koulutus on hyvin lyhyt, enkä viitsi edes ryhtyä keskustelemaan siitä millaiset taustat on yleensä henkilöillä itsellään, jotka ko. koulutukseen hakeutuvat. En kuitenkaan nostaisi heitä esimerkeiksi yhteiskuntamme menestyjistä/ osaajista. Edes koulutuksen alalla.

 

Käsitys lihavuudesta köyhyyden symbolina tuli hesarin jutusta. Havainnointini koulusta, kun liikunnan tunnilla lyllertää oppilas, joka ei ole selvästi koskaan joutunut ottamaan juoksuaskelia ja sitten vanhempainillassa samaa kokoluokkaa oleva oppilaan vanhempi tulee vastaan, se vain vahvistaa käsitystäni siitä, että oppilaan kotikasvatuksessa on tietyltä osin puutteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee oman osuutensa. Jos vanhemmat eivöt osaa, ei se tarkoita sitä ettei opettajan tarvitse tehdä sitä mikä on opettajan vastuulla. Se, että opettaja luovuttaa oman osuutensa suhteen, on epäammattimaista ja epäeettistä.

Ajattelustasi paistaa se, että opettajien virkavastuulla on paikata kodin kyvyttömyys kasvattaa lasta. Perusopetuksessa näin ei ole. Erityisluokilla ja kodin ulkopuolelle sijoituksessa on omat vastuunsa. Ei kannata yrittää tyrkyttää sitä vastuuta koululle ja väittää epäammattimaiseksi opettajaa, jolla on 100 lasta viikossa opetettavana. Onko heillä kaikilla oikeus tulla erityishuomioiduiksi?

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että kyse ei ole erityiskohtelusta eikä opettajan yksinvastuusta? Opettajalla on oman ammattinsa puolesta tietty vastuu oppilaastaan? Tämä ei ole mustavalkoinen kysymys, jossa koko vastuu olisi kodilla tai koululla. Opettajat ovat koulutettu ja palkattu tekemään työnsä. Ei se ole riippuvaista siitä mitä kotona tapahtuu/ei tapahdu tai kuinka pahoin lapsi voi.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on musta kahta näkökulmaa: yläkoulun opettajien poikkileikkaus ikäluokasta, ja vanhempien pitkittäisleikkaus omien ja lasten kavereiden kehityksestä. Tuo poikkileikkaus on murrosiästä, hankalimmasta vaiheesta ihmisen elämässä. Hyvin kriittinen aika, ja siinä ihan oikeasti minusta voitaisiin myös miettiä noita ihmisenä kasvamisen tukemisjuttuja enemmän. On muutama tunti kotitaloutta, vähän äikässä harjoitellaan esitelmiä, mutta kyllä monia muitakin kasvamiseen liittyviä juttuja voitaisiin käsitellä enemmän. Ihmisellä on suuri tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi ja ymmärretyksi, jos ei kotona niin ehkä tuossa koulu voi auttaa? Jos opet mietitte niitä teidän ongelmallisimpia oppilaita, niin olisko jostain tuollaisesta enemmän hyötyä kuin päntätä muuta vahva verbi lisää? Ja kustannukset, niin, maksaahan se. Mutta paljonko maksaa syrjäytynyt nuori yhteiskunnalle koko elinaikanaan? Tuohan tarkottaisi enemmän yheteistyötä koulujen ja sosiaalivranomaisten ja nuorisotyön kanssa, ehkä enemmän koulupsykologeja?  Nuo pitkittäisleikkauksessa ongelmallisimmat perheet ja lapset tarvitsevat kyllä tukea koko lapsuusajan, mutta monia muita tuollainen muutos yläkoulussa voisi auttaa, myös opeja jos koululuokat saataisiin näin rauhallisemmiksi. Ja voisi auttaa myös niitä yläkoulun onnistujia pitemmän päälle. Turhan paljon olen nähnyt tapauksia, joissa nämä erinomaisesti koulunsa suorittavat jossain vaiheessa joko alkavat kapinoimaan (eikö opetkin muista omalta opiskeluajalta niitä kilttejä tyttöjä ja poikia joilla elämä villiintyi kun kotoa pääsi) tai lyyhistyvät paineidensa alle (masennus kesken loistavien opiskelujen, luvut jää kun pää ei kestä kun paineet liian kovat).

Opettajan tehtävänä on opettaa, ei toimia sosiaalipsykologina.

Jo nyt nuorilla on mahdollisuus hurjaan määrään erilaista tukea, mutta luuletko oikeasti, että oma sosiaalihoitaja, terapeutti, psykologi, koulupsykologi, koulukuraattori, terveydenhoitaja, mielenterveyteen erikoistunut sairaanhoitaja ja psykiatri yhdessä pystyy vähempään kuin opettaja, joka lopettaa vuodeksi opettamisen ja keskittyy siihen, että kaikki tulevat kuulluiksi?

Suurin osa koulussa menestyneistä menestyy elämässä edelleenkin eikä suinkaan masennu tai päädy luusereiksi. Jos pidettäisiin koulu kouluna, oppimisen paikkana, ja järjestettäisiin terapiat muualla.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että kyse ei ole erityiskohtelusta eikä opettajan yksinvastuusta? Opettajalla on oman ammattinsa puolesta tietty vastuu oppilaastaan? Tämä ei ole mustavalkoinen kysymys, jossa koko vastuu olisi kodilla tai koululla. Opettajat ovat koulutettu ja palkattu tekemään työnsä. Ei se ole riippuvaista siitä mitä kotona tapahtuu/ei tapahdu tai kuinka pahoin lapsi voi.

Ei minun ole vaikeaa ymmärtää, että työhön liittyy vastuu kasvatuksesta. Oletko sitä mieltä, että jos vain opettaja tekee oman osuutensa, lapsella ei ole mitään hätää, oli kotona olot millaiset hyvänsä? Nimittäin, jos kotona kaikki on hyvin, lapsi saa varmasti saman opetuksen ja huolenpidon koulussa kuin muutkin. Jos kaikki kotona ei ole hyvin ja lapsi oirehtii, hän saa hyvin todennäköisesti tukipalveluja koulusta. Ovatko ne riittäviä kaikkien lasten kohdalla, ei ole yksittäisen opettajan syytä, myös kunta ja valtio vaikuttavat siihen onko tukitoimet riittävällä tasolla.

Väitätkö nyt erityisesti että joku opettaja on tehnyt työnsä huonosti? Minä voin väittää että tiedän vanhempia jotka ovat kasvattaneet lapsensa huonosti. Sen näkee lapsen käytöksestä, ja osittain myös oppimistuloksista.

Olen siis joka auttaa vitos luokalla olevaa poikaa ja tenttaan siis koealuen lävitse monta kertaa ja sehän opea ärsyttää.

Olen vaan huomannut että poikalasten kanssa pitää olla erityisen tiukka.

Se kasvatustyö pitää aloittaa jo ekalta luokalta lähtien. Tunnollisuuteen kasvatetaan ja samoin myös käytökseen.

Meillä ei mennä ulos jos kokeet on tulossa.

Pari kertaa on taisteltu pojan kanssa oikein kunnolla, kun kokeisiin ei huvittanut lukea. Nyt varsinkin, kun historia ja fysiikka on uutena aineena niin koulu ei enää olekkaan niin helppoa. Nelosella ainut lukuaine oli ymppä ja englanti.

Kyllä se oppilaan asenne koulunkäyntiin tulee paljon vanhemmista. Mulla oli hyvä äiti ja erittäin rakas mutta oli juuri sellainen ettei tukenut koulunkäyntiä millään tavalla. Siksi itse toimin toisin.

No yläasteella en tehnyt läksyjä enkä lukenut kokeisiin ja kukaan ei välittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen osittain samaa mieltä. Toisaalta tiedän omasta kokemuksesta, että köyhyys aiheuttaa itsessään näköalattomuutta, nuori ei tunnista kykyjään tai keinoja auttaa itseään elämässä eteenpäin. Tässä on kodilla valtava merkitys. Luulin ylioppilaaksi pääsyyn (E-L-papereilla) asti, etten voi pärjätä elämässä, "kun ei meidän suvussa muutkaan ole koulussa pärjänneet". Kuvittelin ihan oikeasti reputtavani kokeet, vaikka näin aikuisena jälkikäteen ajatellen pelko oli täysin älytön. Tätä viestiä kun kuitenkin olin koko ikäni kuunnellut ja vielä auktoriteettina pitämieni vanhempien suusta, en tunnistanut lahjakkuuttani. Koulu voi vaikuttaa lapsen tai nuoren asenteisiin ja minäkuvaan vain rajallisesti, ensisijainen malli tulee kotoa, ja jos nuorelta ei mitään vaadita eikä häntä mihinkään kannusteta, ei koulussakaan voi ihmeitä odottaa. Myös esimerkiksi perheen suhteet, ihan jo työpaikan saamisenkin suhteen, sekä tapakasvatus vaikuttavat merkittävästi nuoren pärjäämiseen elämässä.

Minäkin, joka olen isäni puolelta duunarisuvun vesa, pelkäsin reputtavani YO-kokeet ja olinkin YO-kirjoituksissa sen vuoksi koko ajan aivan paniikissa. :S Kuitenkin yläasteella ja lukiossa keskiarvoni oli ollut lähellä kymppiä. Tosiaan isän suvun puolelta olin ensimmäinen ylioppilas ja tuohon aikaan isän puolen sukulaiset kannustivat menemään lähinnä amikseen ja mahdollisesti ammattikorkeakouluun, mutta yliopistoja pidettiin turhana eliittihömpötyksenä. Äidin puolen sukuni on kyllä korkeakoulutettua, mutta hekin jotenkin angstasivat niistä kirjoituksista ja niihin lukemisesta todella paljon, kun itse olin tottunut vetämään kymppejä edellisen päivän lukemisilla siihen mennessä.

Lisään vielä sen, että sitten eräästä eliittilukiosta kirjoitettuani mulla ei ollut mitään realistista aavistusta siitä, mihin kannattaisi hakea opiskelemaan. Meninkin opiskelemaan erittäin huonosti työllistäviä yhteiskuntatieteellisiä aineita yliopistoon (ko. alalle oli ja on edelleenkin vaikeaa päästä, mutta työllisyys on hyvin epävarmaa), vaikka matemaattisissa aineissa oli kympit ja olisin voinut esimerkiksi hakea vaikkapa lääkikseen tai muulle paremmin työllistävälle alalle. En jotenkin pystynyt kuvittelemaan itseäni tietyille aloille soveltuvaksi, vaikka todellisuudessa ne alat olisivat kiinnostaneet ja oma kykyprofiilikin olisi tukenut ko. pyrkimyksiä. Omat vanhempani eivät osanneet tukea ja ohjata minua ja koulun opo varmaan vieläkin vähemmän. Olen vasta myöhemmin tajunnut, kuinka ison virheen tein opiskeluvalintojeni osalta tuolloin.

Ja kyllä koti voi olla ihan normaali koti mutta vanhemmat vaan niin veteliä etteivät puutu lapsen koulunkäyntiin. Usein kuulen vanhempien suusta että lapset hoitaa koulunsa itse. Vanhemmat siis ulkoistaa itsensä. 58

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että kyse ei ole erityiskohtelusta eikä opettajan yksinvastuusta? Opettajalla on oman ammattinsa puolesta tietty vastuu oppilaastaan? Tämä ei ole mustavalkoinen kysymys, jossa koko vastuu olisi kodilla tai koululla. Opettajat ovat koulutettu ja palkattu tekemään työnsä. Ei se ole riippuvaista siitä mitä kotona tapahtuu/ei tapahdu tai kuinka pahoin lapsi voi.

Ei minun ole vaikeaa ymmärtää, että työhön liittyy vastuu kasvatuksesta. Oletko sitä mieltä, että jos vain opettaja tekee oman osuutensa, lapsella ei ole mitään hätää, oli kotona olot millaiset hyvänsä? Nimittäin, jos kotona kaikki on hyvin, lapsi saa varmasti saman opetuksen ja huolenpidon koulussa kuin muutkin. Jos kaikki kotona ei ole hyvin ja lapsi oirehtii, hän saa hyvin todennäköisesti tukipalveluja koulusta. Ovatko ne riittäviä kaikkien lasten kohdalla, ei ole yksittäisen opettajan syytä, myös kunta ja valtio vaikuttavat siihen onko tukitoimet riittävällä tasolla.

Väitätkö nyt erityisesti että joku opettaja on tehnyt työnsä huonosti? Minä voin väittää että tiedän vanhempia jotka ovat kasvattaneet lapsensa huonosti. Sen näkee lapsen käytöksestä, ja osittain myös oppimistuloksista.

On lapsia joita ei voi pelastaa millään, mutta opettaja ei saa oman ammattinsa rajoissa heittää hanskoja tiskiin. Opettaja ei voi olla se joka päättää, että lapsi on toivoton ja ansaitsee jäädä täysin heitteille ensin kodissa ja sitten vielä koulussakin.