Miesystävä suuttui kun sai tietää että olen sairastanut anoreksiaa

Up.

Jos tää on totta niin, vetäkää ittenne jojoon suomalaiset "miehet". Vittu mitä metsäläisten paskaa te olette. Hermottomia ja arvottomia paskahousuja. Mä en miehenä oikeesti usko, että nykyajan aikuiset voi olla näin sekaisin. Mikä teitä vaivaa? Onko elämä liian helppoa nykyään?

Vierailija kirjoitti:

On meillä puhelimet, hän ei vastaa. Eli todennäköisesti on yhä kämpässäni. No, pari tuntia ja isä pääsee töistä. Menen mukaan mutta odotan autossa, soitin isälle ja hän sanoi että tietysti sopii että häätää sen pois kämpästäni jos hän  siellä vielä on.

Riiia, kyllä minusta läheisten apu on tällaisessa tilanteessa tärkeää.

Ap

Sun miehelels tais vaan tulla shokkina tuo, se ei ole tajunnut et anoreksia voi olla sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On meillä puhelimet, hän ei vastaa. Eli todennäköisesti on yhä kämpässäni. No, pari tuntia ja isä pääsee töistä. Menen mukaan mutta odotan autossa, soitin isälle ja hän sanoi että tietysti sopii että häätää sen pois kämpästäni jos hän  siellä vielä on.

Riiia, kyllä minusta läheisten apu on tällaisessa tilanteessa tärkeää.

Ap

Sun miehelels tais vaan tulla shokkina tuo, se ei ole tajunnut et anoreksia voi olla sairaus.

Voi miesparkaa. No nyt on kasvun paikka hällä, ja yksinolo opettaa.

Voi olla että tästä on jo mainittu, mutta kellä on paperikuvia irrallisena? Miksi syömishäiriöstä on haluttu muistoja seinille?

Joo sori en jaksanut lukee ekaa sivua pitemmälle.

Hei Ap, miten menee? Mikä tilanne?

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että tästä on jo mainittu, mutta kellä on paperikuvia irrallisena? Miksi syömishäiriöstä on haluttu muistoja seinille?

Joo sori en jaksanut lukee ekaa sivua pitemmälle.

Tämä kuvajuttu on käsitelty perusteellisesti aikaisemmin keskustelusta, joten voit lukea sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

24, en ole koskaan laittanut anoreksian aikaisia kuviani nettiin ja yhä edelleen tulostan kuvat koneelta itse valokuvapaperille, tulee halvemmaksi kuin teettää Ifillä. Olen ilmeisesti jonkin sortin harvinaisuus kun kuvani ovat albumeissa, eivät netissä.

Ap

Olet kyllä erikoisuus muista vielä jokun vuosikymmeniä sitten Konkan tehneen Ifin ja olet 24 vuotta

Ifi eli Ifolor on kyllä edelleen toiminnassa...

Höpö höpö konkan jälkeen, vaihtanut nimensä ja ihan eri frima on tuo Iflor. Ifiltä meni businekset nurin kun ihmiset alkoivat filmin sijaan käyttää digikameroita.

Ja silti vanha nimi on jäänyt elämään, ja tämän tietää Ifolorkin. Kun googletat Ifi, ensimmäinen hakutulos on Ifolorin mainos oheisella otsikolla: "Ifi kuvapalvelu =Ifolor - Ifolor.fi".

Joka tapauksessa on täysin tavallista käyttää vieläkin nimeä Ifi kyseisestä yrityksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

24, en ole koskaan laittanut anoreksian aikaisia kuviani nettiin ja yhä edelleen tulostan kuvat koneelta itse valokuvapaperille, tulee halvemmaksi kuin teettää Ifillä. Olen ilmeisesti jonkin sortin harvinaisuus kun kuvani ovat albumeissa, eivät netissä.

Ap

Olet kyllä erikoisuus muista vielä jokun vuosikymmeniä sitten Konkan tehneen Ifin ja olet 24 vuotta

Missä ap sanoo olevansa 24-vuotias?

No juuri tuossa mi un lainaamassa viestissä jonka itsekin lainasit ensimmäiset kaksi merkkiä ovat 2 ja 4. Oli vastaus viestiin jossa kysyttiin APn ikää. Tuntuu että lukutaito on aliarvostettua nykyisin.

Siis se 24 viestin alussa viittasi siihen, että kyseessä oli vastaus numerolle 24! Lukutaito tosiaan... :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla että tästä on jo mainittu, mutta kellä on paperikuvia irrallisena? Miksi syömishäiriöstä on haluttu muistoja seinille?

Joo sori en jaksanut lukee ekaa sivua pitemmälle.

Tämä kuvajuttu on käsitelty perusteellisesti aikaisemmin keskustelusta, joten voit lukea sieltä.

Oho, sori, niinpä olikin. :) Olisi pitänyt arvata, että tähän on puututtu. Luen yleensä kaikki ketjun viestit ennen kuin kommentoin, jos kommentoin. Nyt tuli poikkeus, ja heti huomasin, ettei kannattanut. Itsekin inhoan niitä jotka kommentoivat keskelle keskustelua jotain tyhmää joka on jo puitu. Sorry.

Jätä se mies. Se olisi myös merkki siitä, että itsearvostuksesi on kohonnut.

Olet tainnut olla vielä toipumisen tiellä, kun olet alkanut seukata tuon "miehen" kanssa. Siis et ole arvostanut itseäsi kovin korkealle, kun olet kelpuuttanut tuollaisen.

Hylkää typerä tupakoija ja huolehdi jatkossa yhtä hyvin kuin nyt omasta hyvinvoinnistasi.

Aivan karmea mies, jätä se ihan heti. Ja jätä ihan oikeasti. Tässä painaa paitsi miehesi aivan paska naiskuva, myös oma terveytesi, voit oikeasti sairastua uudestaan jos jäät tuollaisten kommenttien kohteeksi.

Terv. Itsekin anoreksiasta parantunut 

Siellähän se vielä oli kun isä oli käynyt, käski keräämään tavaransa ja häipymään. Oli saanut sitten joltain kaveriltaan kyydin. Juttelimme illalla puhelimessa ja hän pyysi kyllä anteeksi, mutta sitten luetteli että mitä saisin jatkossa tehdä ja mitä en. Esim. lihominen ei ole ok, jos liikun jossain porukassa missä miehiä mukana niin on ilmoitettava säännöllisesti missä menen, olisi kuulemma "kiva" jos pitäisin parempaa huolta karvoituksesta (eli pitäisi olla posliini) ja siinä vaiheessa syttyi joku lamppu päässäni.

Sanoin etten todellakaan suostu vahdittavaksi kuin joku pikkulapsi ja että tämä suhde oli tässä ja etten halua nähdä häntä enää. Hän sanoi että en voi välttyä näkemiseltä kun hänen sohvansa on vielä täällä.

Nyt pitää vaan järkätä sen kuljetus jotenkin ettei tarvitse nähdä häntä. En kai voi sohvaa ulos mahdolliseen vesisateeseenkaan kantaa. En jaksaisi alkaa tappelemaan jostain sohvan korvaamisesta enää.

Ap

Aivan uskomaton tyyppi. Onneksi pääsit eroon.

Ehkä kannattaa hankkiutua sohvastakin eroon jo ennen joulua niin pääset jatkamaan omaa elämääsi mahdollisimman pian. Ja pyytää isääsi paikalle silloin kun tyyppi hakee sohvansa. Sinulla ei nimittäin ole mitään velvollisuutta säilytellä asunnossasi toisen sohvia.

Vierailija kirjoitti:

Jos painoeroa on vain 11 kg, niin ei sen pitäisi kovin pahasti edes osua miehen silmään.

Mitääh?

Sokea olisi jos ei "osu silmään". 5kg jo näkyy vilkaisulla, aiheuttaa merkittävän eron. Ellei nyt sitten ole kyse jostain 111kg ja 100kg erosta.

Säälittäviä ovat miehet, jotka kuolaavat julkisuuden henkilöitä ja yrittävät omaa naistaan muokata vastaavaan kuosiin. Unelmoivat jetsetnaisista mutta kun rahkeet eivät riitä niin alkaa natsimainen käytös. Kannattaa karttaa aivokääpiöt, parempia miehiä löytyy kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Siellähän se vielä oli kun isä oli käynyt, käski keräämään tavaransa ja häipymään. Oli saanut sitten joltain kaveriltaan kyydin. Juttelimme illalla puhelimessa ja hän pyysi kyllä anteeksi, mutta sitten luetteli että mitä saisin jatkossa tehdä ja mitä en. Esim. lihominen ei ole ok, jos liikun jossain porukassa missä miehiä mukana niin on ilmoitettava säännöllisesti missä menen, olisi kuulemma "kiva" jos pitäisin parempaa huolta karvoituksesta (eli pitäisi olla posliini) ja siinä vaiheessa syttyi joku lamppu päässäni.

Sanoin etten todellakaan suostu vahdittavaksi kuin joku pikkulapsi ja että tämä suhde oli tässä ja etten halua nähdä häntä enää. Hän sanoi että en voi välttyä näkemiseltä kun hänen sohvansa on vielä täällä.

Nyt pitää vaan järkätä sen kuljetus jotenkin ettei tarvitse nähdä häntä. En kai voi sohvaa ulos mahdolliseen vesisateeseenkaan kantaa. En jaksaisi alkaa tappelemaan jostain sohvan korvaamisesta enää.

Ap

Laita sille "miehelle" viestiä, että hakee sohvan hetimiten pois, tai voi noutaa sen pihalta. Ja jos miestä ei näy eikä kuulu määräaikaan mennessä, niin sitten kuljetatte sohvan pihalle vaikka kaverisi kanssa. Näin yksinkertaista. M34

Vierailija kirjoitti:

Ei ole provo vaan ihan totta. Pahoittelen että otsikko huonosti muotoiltu.

Ap

Voi olla hyvinkin totta. Jos kuvassa vaatteet päällä, niin ei välttämättä näytä sairaanloisen laihalta. Ja anorexiahan voi olla vaikka ei olisikaan tuntuvati kuihduttanut itseään. Kysehän on siitä että näkee itsensä vääränlaisena ja syö ihan sikavähän.

Vierailija kirjoitti:

Paranemisestani on viitisen vuotta aikaa. Seurustelin sairauteni aikaan toisen miehen kanssa mutta suhde loppui kun sairaus vei kaikki voimani. Aloitin nyt vuosi sitten seurustelemaan uuden miehen kanssa. Aihe on minulle yhä arka ja luulin hävittäneeni kaikki sen aikaiset valokuvat. Siivoilimme eilen kaappeja kun ajatuksena on (oli?) että hän muuttaa luokseni ja teimme hänelle kaappitilaa vaatteitaan varten.

Kaapista löytyi kuitenkin yksi valokuva anoreksian ajaltani. Painoin silloin 11 kiloa vähemmän kuin nyt. Olen nykyään normaalipainossa. Hän katsoi kuvaa ja meni aivan vakavaksi. Lopetti siivoamisen ja meni mitään sanomatta tupakalle. Oli siellä ainakin puoli tuntia. Kun hän tuli takaisin niin ennen kun sain suunvuoroa kertoa, hän alkoi nurista että kyllä exän takia olin pitänyt itseni timminä, mutta hänkö ei ole sen arvoinen, että hänen kanssaanko on ok että olen "päästänyt itseni läskistymään" ja että oliko ex jotenkin parempaa laatua kuin hän.

Tuli aivan helvetin paha olo ja ne kaikki muistot palasivat mieleen. Aloin itkeä ja yritin selittää että olin sairas. Hän väitti että keksin tekosyitä ja huusi minulle, että hänkin kasvattaa sitten kaljamahan ja lakkaa ajamasta partaansa kun minuakaan ei kiinnosta pitää huolta itsestäni.

En pystynyt kuuntelemaan ja lähdin itku kurkussa siskolle. Ei ole edes soittanut ja pyytänyt anteeksi. Miten yhdestä kuvasta voi vetää tuollaiset kilarit? En ole enää yhtään varma haluanko hänen muuttavan luokseni, tällä hetkellä en. Kuitenkin pidän hygieniastani huolta, meikkaan, käytän nättejä vaatteita ja kuten sanoin, en ole kyllä mielestäni tai kenenkään muunkaan mielestä kuin hänen, mistään kohtaa pullea tai "läskistynyt" (Viisi vuotta sitten en olisi ikinä kuvitellut sanovani itsestäni näin)

En tiedä onko hän yhä kämpässäni eikä huvittaisi mennä kuuntelemaan lisää haukkuja. Hänen kämpälleen on kuitenkin tunnin ajomatka eikä hänellä ole autoa vaan hain hänet niin en tiedä onko päässyt millään sinne takaisin. Mitenhän tässä nyt olisi järkevää edetä? Tai mitä tekisitte minuna?

Ihan ensiksi, hienoa että olet saanut itsesi tolpillesi, kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siitä, hienoa!

Missään nimessä et muuta tuon omaa napaansa ajattelevan idiootin kanssa yhteen. Jätä se. Itselläni on ollut anoreksiaa sairastava työkaveri ja ystävä, joka valitettavasti kuoli siihen. Häntä ei millään saatu lääkäriin, kun sairastui 20-v. aikuisena. Alaikäisen olisi voinut pakottaa hoitoon. Et tarvitse tuollaista miestä elämääsi, hänellä ei ole sydämessä sellaista käsitettä kuin empatia. Et missään nimessä tarvitse häntä!