Mies on vieraskorea omilla vanhemmillaan
Mutta esim.minun vanhempieni luona oma itsensä, puhuu ja istuu rennosti, pieree ja röyhtäilee tarvittaessa yms. Omilla vanhemmillaan mm.odottaa kiltisti ruokapöydässä että kaikki saavat syötävät eteensä, maha möyrii kun ei viitsi pieraista, syö vain hillittyjä määriä ei ikinä mahaansa täyteen, ei vastaa puheluihin tai viesteihin tai muutenkaan selaile kännykkää ja mitä näitä nyt on. Välit hänellä vanhempiinsa on ihan läheiset, asutaan samassa kaupungissa joten nähdään usein. Vanhempansa ovat kotonaan kuin kotonaan eli voivat pieraista tms.kun olemme siellä, julkisesti käyttäytyvät kuitenkin aika "hienostuneesti". Mielestäni tämä johtuu siitä että vanhemmilla on aina ollut kovat odotukset lapsistaan ja he myös näyttävät sen. Heistä olen saanut kuvan että rakkautta ei tule jos et ole meidänlaisemme (eli täydellinen). Huomaan kyllä että kasvatuksessa on menty pahasti metsään mutta on sääli että yli 30 vuorias mies käyttäytyy noin, olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä ja meillä on 2 lasta. Onko muilla tällaista ja miten saisin miehen vakuuttuneekai siitä että jos hän ei kelpaa vanhemmilleen sellaisena kuin on niin ei voi mitään.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Piereskelystä ja röyhtäilystäkö sen tietää rakastaako vanhemmat?
Suppealla mielikuvituksella ilmeisesti. Tässä tapauksessa ei kyse ole kuitenkaan tästä. Ymmärrän kommenttisi kun et koko tarinaa tiedä. Kiitos ketjun nostosta. ;) ap
Onneksi sentään uskaltaa piereskellä vapautuneesti appivanhempien luona! Pierun suodattelu ruokapöydässä on merkki teeskentelystä!
Kai tämä nyt sentään on ihan normaalia, että omien vanhempien kanssa ollaan vähän eri moodissa kuin muualla?
Se ei kylläkään ole normaalia, että 30v pieree ja röyhtäilee yhtään missään ruokapöydässä.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi sentään uskaltaa piereskellä vapautuneesti appivanhempien luona! Pierun suodattelu ruokapöydässä on merkki teeskentelystä!
Selvä. Ei meistä kukaan kuitenkaan ruokapöydässä piere. Ap
Vierailija kirjoitti:
Piereskelystä ja röyhtäilystäkö sen tietää rakastaako vanhemmat?
Palstalla oppii aina jotain uutta :D
Erityisesti viehättää miniä, joka laskee pierujuen määriä eri kyläilypaikoissa :)
Mitä enemmän sitä parempi ... onkohan Honey Boo Boo perheineen linjoilla :)
Eniten ihmetyttää miksi tuollaisella miehellä on nainen ja mulla ei...
Vierailija kirjoitti:
Kai tämä nyt sentään on ihan normaalia, että omien vanhempien kanssa ollaan vähän eri moodissa kuin muualla?
Se ei kylläkään ole normaalia, että 30v pieree ja röyhtäilee yhtään missään ruokapöydässä.
Niin en tiedä kenestä nyt puhut mutta ei mieheni ruokapöydässä piere, sanoinko jossain niin?
Itse olen vieraskoreampi kaikkialla muualla kuin oman perheeni luona. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piereskelystä ja röyhtäilystäkö sen tietää rakastaako vanhemmat?
Palstalla oppii aina jotain uutta :D
Erityisesti viehättää miniä, joka laskee pierujuen määriä eri kyläilypaikoissa :)
Mitä enemmän sitä parempi ... onkohan Honey Boo Boo perheineen linjoilla :)
No voi jessus. Ainiin, lauantai ilta! My bad! Unohtakaa koko juttu, palaan asiaan joku arkipäivä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piereskelystä ja röyhtäilystäkö sen tietää rakastaako vanhemmat?
Suppealla mielikuvituksella ilmeisesti. Tässä tapauksessa ei kyse ole kuitenkaan tästä. Ymmärrän kommenttisi kun et koko tarinaa tiedä. Kiitos ketjun nostosta. ;) ap
Ai kun sä olet rakastettava ihminen ap.
Ihanan pierukeskeinen aloitus :D. Kummalliselta kuitenkin kuulostaa sun miehen ja vanhempiensa suhde
Ei meilläkään pierua tarvitse pidättää, mutta luojan kiitos ei piereskely noin tavallista ole että siitä voisi päätellä onko vieraskorea vai ei...!
Herrajestas mikä mielikuva... Ap siellä odottaa että antais nyt paukkua, ei olis noin vieraskorea! Ja omilla vanhemmillaan kaikki päästelevät höyryjä koko ajan: Meidän perheessä ollaan Niiin välittömiä! :-DDD Juu, tiedän ettet tarkoittanut sitä näin, mutta luehan oma tekstisi :-D Ei pahalla... :-D
Nokian mikin olevan vabhempinllani vieraskoreasti. He ovat mulle täysin vieraita ihmisiä läeTilktoon ku. Olemme kasvaneet erille me vuosien saatossa. En todellakaan colem heidän luonaan vapautuneesti. En ymmärrä miksi se Liisi ongelma puolisollesi.
Vierailija kirjoitti:
Kai tämä nyt sentään on ihan normaalia, että omien vanhempien kanssa ollaan vähän eri moodissa kuin muualla?
Se ei kylläkään ole normaalia, että 30v pieree ja röyhtäilee yhtään missään ruokapöydässä.
Siis tarkoitatko, että oot kotonas vieraskoreampi kuin muilla ihmisillä? Kaameaa. Omien vanhempien pitäisi olla lapsen ensisijaiset puolustajat ja hyväksyjät. Mikä saa olemaan rennommin muualla?
Oma huomioni kiinnittyi myös piereskelyyn?
Eli appivanhemmilla pieree ja röyhtäilee tarvittaessa? Onko koko perhe jotain suolisto sairaita vai mikä pieru rinki teillä on? Äläkä lauantaita syytä. Kahvia vahvempaa en ole tänään juonut.
=D Siis ei ole todellista! Te piereskelette toisten kotona ja sä pidät sitä rakkauden osoituksena.
Mulla on vähän saman tyyppinen tilanne ilmeisesti. Olen kylläkin nainen. Isän ja äidin seurassa ei päästellä ilmaa eikä kerrota alatyylisiä vitsejä, koska tiedän, etteivät he pidä sellaisesta. Oman miehen kanssa omassa kodissa olen rennommin.
Minäkin joudun omilla vanhemmilla käyttäytymään vieraskoreasti, jos haluan, että edes jonkunlaiset välit meillä säilyvät. Vanhempani ovat erittäin konservatiivisia ja tosikkoja. Emme ole kovin läheisiä. Miehen vanhemmilla taas voin olla oma itseni. Se ei kylläkään silti tarkoita pieremistä ja röyhtäilyä...
Teidän kotona on ihan normaalia röyhtäillä ja piereskellä avoimesti, ja sä sanot huomanneesi että miehesi kasvatuksessa on menty metsään, ja kuitenkin mies haluaa käyttäytyä paremmin omien vanhempiensa seurassa? Onko tää joku kirjoitettu piilokamera...?
Voi hitto unohtakaa nyt se piereminen tästä jutusta. Laitoin sen nyt vaa esimerkiks ku ajattelin sen olevan sellanen juttu mitä voi tehdä tosi tuttujen seurassa mutta ei vieraiden. :D Ehkä kirjotin siitä sit liikaa, mä uskon kuitenkin että suurin osa teistä oikeesti ymmärsi mitä hain takaa. Ei ilmeisesti ole juurikaan kohtalontovereita tässä asiassa. Ap
Piereskelystä ja röyhtäilystäkö sen tietää rakastaako vanhemmat?