Erityisherkkä ystäväni kävi aamulla kylässä, meille syntyi hirveä konflikti :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli selvä provo, jonka tarkoitus oli pilkata herkkiä ihmisiä. Aiemmin luin vastaavan ketjun introvertin syntymäpäivistä, joka oli vielä selkeämpi provo. En tiedä oliko se samalta kirjoittajalta, mutta tyyli oli sama.

Tunnustan, sama tekijä :) Mulla on ollut tänään tylsää... Aloitus on tuulesta temmattu, mutta ei tarkoituksenani ollut ketään pilkata, sillä itsekin olen "erityisherkkä". Tuskin kukaan oikeasti tuommoisesta mitään kriisiä saisi aikaan, mutta kyllä monet noista tunteista ainakin itselleni on ihan tyypillisiä.

Ap

Tää oli hyvä :D

Vittu teil on rankat duunit. Menkää ituhipit kunnon töihin.

Vierailija kirjoitti:

Hae ap apua!

Tämä. Mutta ei se hae, kun eihän hänessä ole mitään vikaa, vikaa, vikaa..

Kuulkaas, kyllä arkistonhoitajia on edelleen. Meilläkin on töissä kolme, tai oikeastaan yksi arkistonhoitaja ja kaksi arkistovirkailijaa.

No todellakin on :D Kerronkin maanantaiaamuna arkistonhoitajallemme, että häntä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei ole arkistonhoitajia, joten ei jatkoon.

No onhan :D 

Vierailija kirjoitti:

Kuulkaas, kyllä arkistonhoitajia on edelleen. Meilläkin on töissä kolme, tai oikeastaan yksi arkistonhoitaja ja kaksi arkistovirkailijaa.

Meilläkin on! Olen kerran jopa nähnyt hänet!

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin erityisherkkä, joten tulemme yleensä hyvin toimeen keskenämme. Meillä oli tänään aamulla hyvin aikaa viettää aikaa yhdessä, koska minulla oli kovan stressin vuoksi sairaslomaa ja ystäväni tekee vain nelipäiväistä työviikkoa, jottei kuormittuisi liikaa töissä. Olemme molemmat arkistonhoitajia ammatiltamme. Joimme yhdessä kamomillateetä ja keskustelimme mm. kukkien kasvattamisesta ja maalaustaiteesta. Ylpeänä näytinkin ystävälleni uutta maalamaani vesiväriteosta, jossa on kaksi lintua syömässä pieniä siemeniä maasta. Hän kehui maalausta kauniiksi, mutta havaitsin hänen kasvojen ilmeistä, ettei hän pitänyt siitä. Tämä ystäväni taisi huomata, että havaitsin hänen eleistään todellisen mielipiteensä ja yritti paikata tilannetta olemalla avoimen rehellinen ja totesi, että edellinen vesivärimaalaukseni oli hienompi. Pahoitin mieleni siitä, ettei hän todellisuudessa pitänyt uudesta maalauksestani, mutta yritin salata ikävät tunteet kiittämällä häntä kauniista sanoista. Ystäväni kuitenkin aisti todelliset tunteeni ja vaihtoi hienovaraisesti aihetta.

Vaikka keskustelumme siirtyikin jo muihin aiheisiin, mietin silti koko ajan mielessäni, että miksi hän ei pitänyt maalauksestani. Oliko se oikeasti huonosti maalattu vai oliko teoksen aihe kenties liian raju? Yritin saada ajatukset muualle, mutta huomasin, että olin jo ylikuormittunut ja tuskainen. Ystäväni aisti minusta, että kaikki ei ole hyvin ja hän sanoikin hienotunteiseen sävyyn, että hänen täytyy lähteä kotiin. Ystäväni oli selkeästi poissa tolaltaan tämän raastavan ja voimia vievän konfliktin seurauksena. Olen koko päivän itkenyt sitä, että ystävyytemme ei välttämättä ikinä palaa ennalleen. Kuinka selviän tästä umpikujasta? Voimmeko vielä olla ystäviä kaiken tämän jälkeen?

Ota lisää teetä ja hellittele kissaasi, se auttaa toipumaan ja jatkamaan arkea. Sitten voit ommella pari patalappua ja paistaa jonkun kasvislaatikon jouluksi kinkun tilalle. Illalla käyt sitten joogassa ja lähetät timoteipipareita ystävällesi Ilomantsiin.

Kiitos ap. Tunnistan ihmistyypin helposti ja olen itse aika tinkimätön näitä ihmisiä kohtaan kysymällä suoraan että mikäs nyt mättää. Pakotan heidät kertomaan sanallisesti tunteensa koska se on ihmisten oikea tapa kommunikoida toistensa kanssa. En koskaan, siis ikinä koskaan, suostu ymmärtämään sanatonta viestintää ja se saa raivon valtaan tämän ihmistyypin. En "ymmärrä" myöskään vihjailuja joten ne jotka eivät osaa puhua kunnolla eivät saa sanomaansa läpi.

Mielestäni tämä oli hieno aloitus. Huikeisiin sfääreihin sen olisi vienyt se, että ap olisi vielä vastaillut viesteihin ja jatkanut teemaa. Lisää näitä! :)

Jokohan konfliktista on selvitty?

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin erityisherkkä, joten tulemme yleensä hyvin toimeen keskenämme. Meillä oli tänään aamulla hyvin aikaa viettää aikaa yhdessä, koska minulla oli kovan stressin vuoksi sairaslomaa ja ystäväni tekee vain nelipäiväistä työviikkoa, jottei kuormittuisi liikaa töissä. Olemme molemmat arkistonhoitajia ammatiltamme. Joimme yhdessä kamomillateetä ja keskustelimme mm. kukkien kasvattamisesta ja maalaustaiteesta. Ylpeänä näytinkin ystävälleni uutta maalamaani vesiväriteosta, jossa on kaksi lintua syömässä pieniä siemeniä maasta. Hän kehui maalausta kauniiksi, mutta havaitsin hänen kasvojen ilmeistä, ettei hän pitänyt siitä. Tämä ystäväni taisi huomata, että havaitsin hänen eleistään todellisen mielipiteensä ja yritti paikata tilannetta olemalla avoimen rehellinen ja totesi, että edellinen vesivärimaalaukseni oli hienompi. Pahoitin mieleni siitä, ettei hän todellisuudessa pitänyt uudesta maalauksestani, mutta yritin salata ikävät tunteet kiittämällä häntä kauniista sanoista. Ystäväni kuitenkin aisti todelliset tunteeni ja vaihtoi hienovaraisesti aihetta.

Vanha aloitus, mutta mitä kettua tuossa sanotaan. Arkistonhoitaja ja työstressiä? Neljä päivää viikossa. Huoh. Kuinka ihmeessä tuollaiset ihmiset pärjäävät elämänsä läpi...

Kohtuullisen hyvin rakennettu aloitus. Koitappa saatko kirjoitettua pidempää proosaa ja pidettyä yllä vähintään saman tason. Pienellä harjoittelulla voisi alkaa syntyä ihan lukukelpoista tarinaa jolle voisi löytyä ehkä joku lukijakin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvähän erityisherkkien on pullistella, kun myötätuntoa sataa joka puolelta. Toista on meillä muilla. Minä olen erityismoukka, jota kaikki inhoo. Just se työpaikalla niiskuttava ja rykivä, vääränlaista musiikkia kuunteleva hylkiö. 

Minä olen myös erityismoukka. Törmäilen ja lauon totuuksia. En saa ymmärrystä keneltäkään.

Toivoisin, että erityismoukkuus tunnistettsisiin oikeaksi häiriöksi. Alkaisin saada ymmärrystä tästä vaikeasta häiriöstä. Nyt minua vaan haukutaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin erityisherkkä, joten tulemme yleensä hyvin toimeen keskenämme. Meillä oli tänään aamulla hyvin aikaa viettää aikaa yhdessä, koska minulla oli kovan stressin vuoksi sairaslomaa ja ystäväni tekee vain nelipäiväistä työviikkoa, jottei kuormittuisi liikaa töissä. Olemme molemmat arkistonhoitajia ammatiltamme. Joimme yhdessä kamomillateetä ja keskustelimme mm. kukkien kasvattamisesta ja maalaustaiteesta. Ylpeänä näytinkin ystävälleni uutta maalamaani vesiväriteosta, jossa on kaksi lintua syömässä pieniä siemeniä maasta. Hän kehui maalausta kauniiksi, mutta havaitsin hänen kasvojen ilmeistä, ettei hän pitänyt siitä. Tämä ystäväni taisi huomata, että havaitsin hänen eleistään todellisen mielipiteensä ja yritti paikata tilannetta olemalla avoimen rehellinen ja totesi, että edellinen vesivärimaalaukseni oli hienompi. Pahoitin mieleni siitä, ettei hän todellisuudessa pitänyt uudesta maalauksestani, mutta yritin salata ikävät tunteet kiittämällä häntä kauniista sanoista. Ystäväni kuitenkin aisti todelliset tunteeni ja vaihtoi hienovaraisesti aihetta.

Vanha aloitus, mutta mitä kettua tuossa sanotaan. Arkistonhoitaja ja työstressiä? Neljä päivää viikossa. Huoh. Kuinka ihmeessä tuollaiset ihmiset pärjäävät elämänsä läpi...

Huoh. Kuinka ihmiset jotka uskovat kaiken mikä lukee keskustelupalstalla pärjäävät elämänsä läpi...

Muuten hyvä, mutta ap:n kuvailema ihmistyyppi ei kyllä ole erityisherkkää nähnytkään. Kivahan se on repiä hauskuutta asiasta mistä ei selvästikään ymmärrä mitään. Halpamaista tosin.

Vierailija kirjoitti:

Muuten hyvä, mutta ap:n kuvailema ihmistyyppi ei kyllä ole erityisherkkää nähnytkään. Kivahan se on repiä hauskuutta asiasta mistä ei selvästikään ymmärrä mitään. Halpamaista tosin.

Toisella sivullahan ap tunnustaa itsekin olevansa erityisherkkä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei ole arkistonhoitajia, joten ei jatkoon.

Onpa!

Mutta kaiva kadonnut huumorintajusi esiin.

Olen erityisherkkä, huumorintajuni ei kuitenkaan ole kadonnut. Repesin vähän.

kiitos nauruista! Teki hyvää nauraa pitkästä aikaa kunnolla :D