¤¤¤¤HUHTIHIPPUSTEN viikkopino¤¤¤¤

Lohduttavaa kuulla, että muillakin palaa käämit. No aika yllättävää oliskin jos sattuisin olemaan maailman ainoa äiti, joka joskus saa raivokohtauksia :D Päätin, että muutan omaa hermostumiskäyttäytymistäni siten, että kun alan ärsyyntyä, näytän myös sen, enkä enää yritä olla pelkkää aurinkoa siihen asti kunnes itsehillintä pettää täysin. Ehkä se on loogisempaa myös lapselle ja toisaalta estää varmaan lopullista päreen polttamista.



Meillä on miehen kanssa aina ollut tosi hankalaa riidellä. Mies ei jotenkin osaa riidellä asioista, se vaan alkaa mököttää ja pitää mykkäkoulua ja sitten joskus seuraavana päivänä saattaa sanoa, että on vieläkin vihanen. Aha jaa, kun en ite enää edes muista mistä riideltiin. Sillä on omasta lapsuudestaan sellaisia muistoja, jotka saa sen ihan kammoamaan riitelyä. Ekoja kertoja kun meille tuli riita Helkan ollessa läsnä, mies meni melkein paniikkiin ja koitti hyssytellä mua että ei lasten nähden saa olla vihanen. Mun mielestä tuo ajatus on ihan peestä. Ei kai sellasta parisuhdetta olekaan, jossa ei ikinä tule mitään erimielisyyksiä?! Tärkeämpää mun mielestä ois se, että jos riidellään niin myös sovitaan lasten nähden. Mutta tää on toisinaan harvinaisen hankala asia, enhän minä voi toista pakottaakaan riitelemään, ja yksinään huutamisesta tulen vaan entistäkin vihasemmaksi.



Helkalla on nyt lusikasta kieltäytymiskausi. Ihan sama mitä herkkua tarjoaa, jos se tulee lusikasta niin suu napsahtaa tiukasti kiinni ja pää kääntyy pois. Syötin sitten tänään aamupuuron sellasella puisella hunajalusikalla (tai mikä sen nimi onkaan), iltapuuron sain joten kuten menemään kun sormiruokana oli raejuustoa. Ehkä pitäis pitää suosiolla taukoa koko lusikan kanssa, mutta mitä sitä sitten keksis aamu- ja iltapalaksi? Jos tekis vaikka puuroleipää, sitä se vois syödä ihan itse.



Nyt alan koettelemaan ompelutaitojani, käytiin tänään kirppiksellä ja löysin hauskaa kangasta josta ajattelin kokeilla tehdä Helkalle haalarit. Kävin kaivelemassa kirjastosta kirjan, jossa on perusohjeita väännettynä rautalangasta. Vähän jännittää, mutta eipä tule ainakaan kallis epäonnistuminen jos siitä tulee jotain muuta kuin mitä piti :)

MiljaMaarialle halusin tulla vielä sanomaan, että ensiksikin kiitos kommenteistasi koskien kasvukipuja ja toiseksi: et ole mitenkään " ulkopuolinen" , ja toivottavasti et koe asiaa niin! Ainakin musta tuntuu, että täällä huhtikuisissa on kiva ja avoin meininki, ja kaikki äidit ovat tervetulleita kirjoittelemaan kuulumisiaan!



(Muutama päivä sitten oli muuten pakko käydä tutkimassa sitä lokakuisten äitien riitelyä ja porukan kahtiajakoa. Siis siellä on joku aktiivisten salaseura, haloo!?! Tulee ihan ala-aste mieleen.)



Sitten riitelystä; minunkin mieheni kanssa on vaikeaa riidellä - hän ei myöskään riitele eikä edes mökötä. Eli kun meillä riidellään, minä riitelen tyhjille seinille. Yleensä en tule edes ajatelleeksi asiaa, mutta välillä tajuan, että haloo, onko sen mielestä kaikki todella niin okei? Ja olenko m i n ä muka aina niin täysin ok ja oikeassa, ettei sen tarvitse musta ärsyyntyä? Enkä takuulla ole. Saatan olla todella peemäinen ja sanoa rumasti, jos sille päälle satun, enkä ole siitä ominaisuudestani kovin ylpeä. Mutta jostain syystä mieheni käsittelee ärtymyksensä jollain muulla tavalla kuin suuttumalla, ja millaisella - siitä mulla ei ole hajuakaan. Mieheni lapsuudenkodissa ei kuulemma juuri koskaan riidelty (paitsi joskus sisarusten kesken), ja jos jotain erimielisyyksiä joskus oli, niin niitä ei varsinkaan sovittu. Maton alle vaan! Musta se on todella pelottavaa. On varmasti paljon inhimillisempää lasten nähdä myös riitoja ja sen, miten niitä sovitaan. Itse tosin tajusin juuri, että me ei olla varmaan koskaan sovittu riitaa Lauran nähden, vaan jonain kahdenkeskisenä hetkenä. Pitäisikin kiinnittää tähänkin huomiota sitten seuraavan kerran! : )



Musta on muuten huvittavaa, kun erilaiset parisuhdeohjeet korostavat sitä, että riidellessä olisi hyvä käyttää tietynlaista, ei-syyllistävää ja riidasta huolimatta toista kunnioittavaa kommunikointia. Kuinka moni muistaa tämän silloin, kun ottaa eniten päähän? En ainakaan minä.



Näissä tunnelmissa toivotan vielä toistamiseen kaikille hyvää yötä!

Ompunäiti

...pikakommentti eilisestä puuron syönnistä: puuro ei meinannut millään maistua. Sitten anopin ohjeesta laitoin vähän sokeria sekaan - ja johan upposi, koko kulhollinen. Päivällä sitten laitoin ruokaan tavallista enemmän yrttejä ja ruoka syötiin hyvin! Voisiko siis vauva jo kaivata makua lisää?

MugSkapille, olen tullut samaan tulokseen, että lisöö makua kaipaa meidänkin pikkumies. Ei meinaa enää peruna-porkkana-lihamössö kelvata. Makua antamaan olen laittanut erilaisia yrttejä, sipulia, purjoa, valkosipulia, pippuria keitinliemeen yms. Ja sipulista vielä, itse en pidä yhtään tuoreen sipulin pilkkomisesta, jotenka käytän kuivattua sipulia ja valkosipulia. Sitruunaa vois kanssa kokeilla kalan päälle. Ja puuro maistuu, jos seassa on vattuhilloa ja pikkuisen sokeria.



Riitelystä, meillä ei mies suostu riitelemään, joten minä saan yksin meuhkata. Ja enpä sitä viitsi tehdä. Mielestäni olisi hyvä silloin tällöin riidellä ja lapsetkin saisi nähdä, että aikuiset on erimieltä, mutta myös sopii.



Ja sitten omaa napaa, alkuviikosta haikailin vauvan perään ja nyt varovaisesti uskaltaudun kirjoittamaan, että jos kaikki hyvin menee, niin lokakuussa meille pitäisi syntyä vauva. Olo on aika sekava, vaikka tätä halusimmekin. En vain uskonut, että se onnistuisi luomusti ja näin nopsaan, kun ensimmäistä odotettiin se puolitoista vuotta ja lääkkeitäkin tarvittiin.



Mukavaa viikonloppua kaikille!



K & T 030405

Milja-Maaria ja kaikki muutkin harvempaan kirjottajat, olette totta kai aina enemmän kuin tervetulleita kirjottamaan! Sehän on vaan tosi ihanaa kun tulee useempia ihmisiä, välillä itse tuntuu että täällä höpisee päivittäin ihan typeriä juttuja... Niin ja Milja-Maarialle mukavia raskauspäiviä, eipä ole kesäkuuhunkaan enää pitkä aika.



Ja sitten Katsura, varovaiset mutta valtavat onnittelut, te saatte minut ihan sekaisin omissa hulluissa vauvakuumeajatuksissani!!



Eilen oli puhetta synttäreistä, me ollaan miehen siskon luona Göteborgissa Amandan synttäreiden aikaan. Heille syntyi pieni poika tammikuussa ja nyt siis pääsiäisenä nähdään ekaa kertaa vaaveli livenä. Siellä sitten jotkut ihan pienimuotoiset juhlat. Tuskin A-ressu paljoa lahjojakaan saa, turhaa tavaraa kun ei halua 5 ihmisen välttämättömien lisäksi tuoda koneessa ja kun meillä kaikkea jo on.



Täällähän on nuo vauvan purkkiruuat paljon maustetumpia (myös suolalla) kun Suomessa ja kun vauva kerran tottuu siihen niin ei meinaa enää suomalaiset purkkiruuat yhtään mennä. Yrtit ja sipuli on ihan kivoja mausteita itsetehtyihinkin soseisiin. Kyllä, sokeri maistuisi mutta yritän kyllä kovasti välttää sitä! Mutta niin se on että mitä makeempaa sen paremmin paistuu =( Meillä tykkää nuo isommat lapset kauheasti valkosipulista, mulla menee vaan vatsa sekaisin.



Ja hehkutus lopuksi, Amanda on nukkunut 4 yötä, NELJÄ, putkeen. Siis 11 tuntia parhaimmillaan niin että kerran on vähän käännähdellyt ja inissyt. Tämä on aivan uskomatonta! Nukkuu nyt koko yön vieressäni.



Oikein hauskaa viikonloppua kaikille, tutummille ja tuntemattomammille hipuille perheineen.



Kent

Olen käynyt paljon lukemassa teidän muiden kuulumisia ja aina olen saanut lohtua johonkin ajankohtaiseen murheeseen kun on huomannut, että samat murheet on muillakin. Minun on pitänyt monesti kirjoittaa meidän kuulumisia, mutta nyt vasta tuntuu siltä että jaksan. Meidän hippunen syntyi 7.4. ja oli aivan ihana ja helppo poika, joka vain söi ja nukkui, eikä itkenyt koskaan. Ihanan kesän jälkeen olimme vihdoin toteuttamassa pitkäaikaista unelmaamme, muuttoa ulkomaille miehen työkomennuksen vuoksi, kun elämä sai täysin uuden käänteen. Viikko ennen muuttokuorman lähtöä tuli minulle soitto, imettäessäni 4 kk ikäistä vauvaani, että miehelläsi on todettu pahanlaatuinen syöpä ja hoidot täytyy aloitaa heti. Sen shokin ymmärtämisessä ja ulkoimaille muuttoa peruessa, meni muutama viikko kuin pilvessä. Syöpämuoto ei kuitenkaan ollut kovin aggressiivinen, joten kun hoidot alkoivat kulkemaan, niin opimme pian elämään uudenlaista arkea, koko perhe kotona, mutta yhtäkkiä ilman tulevaisuuden suunnitelmia, koska tulevasta emme tienneet. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin ihana vauvelimme, joka piti meidät kiinni arjen rytmissä ja sai meidät hymyilemään joka päivä. Ja vaikka aika oli vaikeaa, niin huomasimme, että rakkaus kantaa pahemmankin päivän yli.

Tällä hetkellä meille on noussut pieni toivo paremmasta huomisesta. Miehen hoidot ovat ohi ja syöpä on saatu kuriin. Hän ei tule koskaan paranemaan, mutta hoidot tehoavat. Loppukeväästä pääsemme myös jatkamaan ulkomaille muuttoamme.

Nyt pikkumies heräsi ja haluaa myös näpyttää konetta. Hän on toipilas tällä hetkellä, kun joutui viideksi päiväksi sairaalaan kurkunpääntulehduksen vuoksi.

Aurinkoista kevättä kaikille, uskon että se on myös meille nyt parempi!

Voi ameliaana.. onpa teillä ollut rankka syksy!! Onneksi nyt on parempi tilanne!! Tsemppi ja lohtuhali! ja kiva, että on apua ollut näistä pinoistakin.. Ite tosin olen ollu enemmän taustalla nykyään.. ei vaan aina ole mitään kirjoteltavaa (=ei ole tapahtunu mitään järisyttävää)



Katsuralle ONNEA!! Nythän on jo moni huhtimammoista uudelleen raskautunut.. hienoa.. (meille tuskin enää..)



MiljaMaaria (?) tai siis Namna.. minäki muistan erittäin hyvin sinut odotus-puolelta..tai yksityiskohtia en enää muista (kuka, mistä, yms) mutta nimimerkki on todella tuttu!! ja muutenki, KYllä tänne saa kaikki kirjotella!! :D



Ompunäiti: kiitti nauruista.. se bokseri-juttu oli huippu!! :DD



Aatelkaas.. ensi kuu on sit viimeinen kuukausi, kun tänne vauva-puolelle kirjotellaan.. sit meidät kai potkitaan tuonne taaperopuolelle.. ;) Hurjaa..miten noppeesti on vuosi menny.. huh..



Minä vietän " yh-viikonloppua" kun mies on reissussa.. eli sehän tarkoittaa erittäin hyvää syömistä.. :))



ja eiku eteenpäin, sano mummo lumessa

No vielä pikainen heipsis. Tapan tässä aikaa ja odottelen Suomi-Tsekki matsin alkua. Musta on tullut nyt virallisesti " vanha" -kotiäiti, joka viettää liikaa aikaa kotona ;-)

1. Mä olen ruvennut seuraamaan curlingia....siis häh :-0

2. Mä olen katsonut tv-.shoppia " punastuu" ja mä haluan sieltä ab-king-proon tai mikä liekään ihmevekotin, joka taikoo mun vartalon 2 viikossa huippukuntoon.... niin varmaan ;-)



Joo, kuten sanoin tapan tässä aikaa (lapset jo nukkumassa, mies töissä), joten päätin käydä aikani kuluksi myös katsomassa sen lokakuisten tappelu pinon :-( siis voi itku, että aikuiset ihmiset viitsivät tuolla tavalla tapella ja jakaantua kahtia.....



Tästä aasin siltana KIITOS KAIKILLE AIVAN IHANILLE HUHTiMAMMOILLE, jotka olette olleet minun vertaistukiryhmäni/psykiatrini/turvani ja tukeni tällä matkalla tämän huhtihippusen äidiksi :-)

Täällä olen aina kokenut saavani sanoa, mitä tunnen/ajattelen. Enkä ole ikinä pahansuopaisuuteen törmännyt.... kiitos myös siitä.



Niin ja tervetuloa kaikki uudet ihan milloin vain.

No vetäydyn tässä television ääreen " hehkuttaa" makkariin. Kun Elmo siirrettiin 3 viikkoa sitten omaan huoneeseen päätimme hankkia makkariin television. Eli nyt tämä mamma menee vaaka-asentoon ja rupeaa seuraamaan matsia ;-)

Oskari nukkuu ja mies katsoo kiekkoa, joten kerrankin saan surffata rauhassa:)

MiljaMaaria ja ameliaana, tervetuloa vaan, itsekin olen täällä aika uusi kirjottelija, mutta eipä ole tullut kertaakaan sellaista oloa etten tänne ¿kuuluisi¿. Mukavia ovat nämä hippumammat:) Ameliaanalla on kyllä ollut rankkaa, olen iloinen että asiat ovat nyt paremmin.



Katsuralle sydämelliset onnittelut, mulla kyllä nyt vauvakuume nousee ihan huippulukemiin!! MiljaMaarialle myös onnittelut:)



Tuosta riitelystä vielä, yllätyin lukiessani miten monilla on niin ettei miehen kanssa voi riidellä. Meillä ei myöskään mies riitele, yleensä sitten yksin huudan ja mies vain kohauttelee olkapäitään. Minua se tietenkin kiukuttaa entistä enemmän. Mutta olen myös sitä mieltä, että kyllä lapsen nähden voi riidellä, kunhan muistaa sitten sopiakin. (Ei kyllä aina onnistu). Kävin myös lukemassa lokakuisten riitelyn ja oli se kyllä inhottavaa. Tuli myös mieleeni, että ovat kuin teinitytöt... Luulisi että tälläiseen forumiin mahtuisivat kaikki kirjoittamaan.



MugSkab; minusta tuntuu myös, että O kaipaa jo lisää makua ruokaansa. Olenkin yrteillä ja sipulilla yrittänyt maustaa hänen ruokiaan. Ja tunnustan, O on saanut jo maistaa pipariakin... Siis vain muutaman kerran:) Vaikka olin vakaasti päättänyt että alle vuoden ikäisenä ei mitään niin... Vaan tuskinpa se nyt haitallista on:)



1-v synttäreistä... Innolla myöskin olen jo miettinyt että minkälainen kakku, ketä tulee ja mitä lahjaksi. Siitäpä kysymys: Mitä aiotte 1-v hipuillenne antaa? Itse ajattelin jotain muki+lautanen juttua, siis vaikka Pentikin tai jotain... Mutta tällä menolla niitä voi käyttää vasta 2-vuotiaana ettei heitä niitä lattialle rikki:D Eikä hän kyllä taida vielä edes lahjojen päälle niin ymmärtää. Mutta laittakaapa ehdotuksia!



No niin, tulihan tässä tätä tarinaa ja puolet jäi kommentoimatta. Toivottelen mukavaa lauantai-ilta(myöhää) kaikille!



Miiru ja Oskari



p.s Olihan mulla vielä jotain: Me saimme ekan kakkasaaliin pottaan ja oli poikakin ihmeissään että mikäs sinne pottaan ilmestyi:D

Oltiin tänään yhden kaverin luona kyläilemässä, ja meidän Helka sujuvasti leikki niiden lapsen palikkalaatikolla ja vastaavilla. Ja minä tarjoilen sille kotona vaan pilttipurkin kansia, että " kopsuttelepa noita" . No vähän kärjistetysti näin, mutta eipä meillä paljon leluilla retostella... Ehkä me voitais jotain uutta laittaa. Ja tänään tapahtui myös se, että kun luettiin Maisa-kirjaa, tyttö osasi osoittaa sivulta kuka on Tellu, Maisa, Keke, Maisan kissa :) Ihana tipu mulla :) Mitä lastenkirjoja Vaakamom suosittelit joku aika sitten? En jaksa lähteä kaivamaan sitä pinoa. Minä olen tykästynyt noihin Maisa-kirjoihin, niissä on kivat värit ja kivoja tapahtumia. Uskoisin että niistä saa iloa irti vähän pidempään kuin monista muista kuvakirjoista, koska Maisan piirrokset on aika monipuolisia.



Syömisestä ja sen hankaluudesta vielä, en oikein usko että lusikkalakko on ruokien mausta kiinni. Ruoka kuitenkin uppoaa ihan hyvällä halulla jos se tulee suuhun jollain muulla välineellä kuin lusikalla, samoin sitten kun tyttö unohtaa lusikan olemassaolon. Ja jos aamupuuro banaani-vadelmalla ei ole hyvää, niin ei sitten mikään. Suolaa ja sokeria yritän vielä vältellä, muita mausteita sekä yrttejä käytän aika paljonkin. Ehkä tääkin on taas joku ajan kanssa ohimenevä juttu.



Varovasti onnea Katsurallekin! Täältähän yks jos toinenkin pompsahtelee odotuspalstailijaksi. Hurjalta tuntuu MiljaMaaria (Namna) nuo sun viikot, kun vastahan tässä laitokselta tultiin! Hassua oli myös kun tuolla näkyi olevan kysymys maalis-huhtikuisten ulos viemisestä (en kyllä lukenut viestiä, mutta oletin otsikon perusteella). Yhyy, ja mun kaverikin ilmoitti olevansa raskaana, onpas kaikki niin kovin liikkistä ja herkkistä tänään.



Minä en ole vielä synttäreitä miettinyt, mutta täytyy kyllä sanoa, että monella tavalla on tämä vauvavuosi yllättänyt. On ollut osittain paljon helpompaa kuin odotin, osittain vaikeampaa. Helpompaa on kaikesta huolimatta ollut vauvan hoito, olin lähinnä varautunut pahimpaan :) Vaikeampaa kuin kuvittelin on ollut varsinkin parisuhteen hoitaminen tai edes ylläpitäminen. Monissa asioissa olen kääntänyt takkini (esim. lapsen kotona hoitamisen suhteen), joitakin asioita olen ymmärtänyt täysin vasta oman lapsen kautta ja joihinkin, lähinnä omia mielialoja koskeviin asioihin en osannut ollenkaan varautua (esim. kuinka hillittömän mustasukkainen olen lapsesta kaikille miehen sukulaisille, miten kuristavaa pelkoa voi tuntea oman lapsensa puolesta, jne).



Mutta joo, minustakin alkaa vähitellen tuntua siltä, että elämä kuitenkin on löytämässä uuden uomansa näin perheenä. Tässä on ehtinyt tajuta, ettei entiseen ole todellakaan paluuta ja jo osittain hyväksyäkin sen. Toki edelleen tulee välillä sellanen olo, että nyt jos ois ennen niin tekisin sitä ja tätä...



Mutta eipä tässä muuta lauantai-illalle, taidan lähteä LUKEMAAN sänkyyn. Ihan totta, olen saanut jo kolme kirjaa luettua viimeisen kahden kuukauden aikana! (Nää on siis ihan aikuisten kirjoja, Maisan seikkailuja ei tähän lasketa) Juhuu, sivistys palaa pätkittäin!



errj & H 14.4.



En minä muuten sitä haalaria saanut eilen valmiiksi, juutuin surffailemaan... On mulla sentään jo kankaat valmiiksi leikattuina, ehkä tässä viikonlopun kuluessa jossain välissä saan hurautettua.

Täältä löytyy myös liikaa kotona oleva vanhakotiäiti, aivan oikein minäkin olen seurannut curlingia ;)



Mies kattelee matsia ja Anton nukkuu, sängystä kuuluu välillä ätttiiää yms, unissaan taitaa jutella Anton.



Ensiksikin tervetuloa ameliaana ja MiljaMaaria, ette mitenkään ole ulkopuolisia =)Ameliaana, onpa teillä ollut rankka syksy, onneksi asioilla on tapana järjestyä. Toivon teille kaikkea hyvää ja jaksamista



Katsuralle varovaiset onnittelut =)



Ompunäiti:Minulla oli esikoisn kanssa hyvin samanlaisia tuntemuksia. Vaikka Anton on toinen lapsi, otti oman aikana kasvaa tämä äidiksi, meillä oli senverta iso ikäerokin, että esikoinen oli aika omatoiminen, toki tarvitsee paljon seuraa, mutta pukeminen, syöminen sujui jo hyvin. Anton on ollut paljon vaativampi ja moni asia on ihan uutta. Kun näiden kanssa on plajon yksin, mies tulee melkein joka ilta 20-21 kotiin, niin välillä tuntuu, että taju lähtee, mutta hyvin on silti selvitty.



Kent: Ihanaa, että yöt on sujuneet noin hyvin teillä =) ja aikaisemmin kysyit olympialaisten katsomisesta, minä seuraan jonkin verran ainakin toisella silmällä katselen



Nyt matsia katsomaan, IHANAA KUN OLETTE OLEMASSA (minäkin kävin niitä lokakuisten riitoja katsomassa, tuli tosi kurja olo niistä, samalla ajattelin miten ihania ihmisiä huhtipinossa on, siis kiitos teille kaikille)



T:jostain syystä kovin herkällä tuulella oleva mareila+Anton 9kk

Plaah, kyllä taas innolla odottelen aikaa, kun lapselle (elmolle) voi sanoa, että nyt on viikonloppu, nukutaan vielä :-) Meillä kun herätään kello 7 joka aamu oli sitten arki tai viikonloppu :-)



ONNITTELUT vielä kaikille plussanneille !!!!!! Me käytiin miehen kanssa mielenkiintoinen keskustelu tuossa alkuviikosta. Aloitin nämä e-pillerit eivätkä vielä oikein ole vakuuttaneet muo......vuotoa kuukausi putkeen, hermot kireällä kuin piip jousi etc. No anyway, mies sitten ehdotti, että jos menisin steriloitavaksi !!!!!!! Kai se oli puoliksi vitsi, mutta minä sanoin, että katkaise sä vaan omat piuhat jos siltä tuntuu, multa ei kyllä katkota mitään, vaikka lapsia ei enää tehtäiskään. Paitsi, että tunnustan....... millään en raatsisi Elmon vauva vaatteista luopua, kun voishan niitä vielä tarvita..... ;-) Siis kaiken tämän älyttömyyden keskellä kipuilen ajatusta, että ei kai ne lapset vielä tässä ole. HULLU, MIKÄ HULLU !!!!



Kirjoista : aah miten niin, mun lempi-aihe ;-)

No ne kirjat, mitä suosittelin oli Anna ja Antti kirjoja, mutta ne ovat vähän vanhemmille (3v -- eteenpäin). Meidän poikien suuria suosikkeja pienenä on ollut juuri maisa-kirjat, Tomppa- kirjat ja puppe-kirjat. Ylipäätään kaikki luukku-kirjat, jossa älyttömän vähän tekstiä ja sitten ihana ylläri luukun alla ;-) esim. Possu- pallerot on aivan ihania.



Mä olen ollut aika positiivisesti yllättynyt tuon Vau´kirjakerhon tarjontaan. Viime viikolla tuli kirjat aurinkopäivästä ja sadepäivästä. Mukana oli aivan ihana aurinkohattu (Elmo oli sen kanssa tosi söpö) ja sitten sydvesteri (jota Elmo ei voinut sietää).



Joo, mutta asiasta viidenteen. Kirjat on sellainen pyhä kapine meidän perheessä, että pojat ovat tosi pienenä saaneet oppia, että kirjoja ei revitä, tai äiti SUUTTUU. Oikeastaan eivät kyllä kirjoja ole tuhonneetkaan. Katselin kauhulla ystävän muksun kirjoja, kun ne melkein kaikki on puoliksi revitty tai vähintäänkin piirrelty :-( No kukin tyylillään.



Meillä Elmo aivan TOOODELLA haluaa jo makuaa ruokaansa. Ylipäätään kaikki, mikä on äidin lautasella on tuhat kertaa parempaa kuin omalla lautasella oleva !!!! Täytyy olla ;-)

Tossa on muuten yks asia, mitä mä aikoinani kipuilin, että sais syödä joskus rauhassa ja vielä lämpimän ruoan. Niin ja tietty vessassa ois kiva käydä yksin. Jos ette vielä ole saaneet tuta esikoisenne kanssa niin kohta huomaatte mitä tarkoitan ;-)

Tiedän, lupasin, etten sairaalareissun jälkeen valita arjesta, mutta valitan nyt kuitenkin. Tai ehkä en valita, ja ehkä en arjesta puhu, mutta kuitenkin.



Tuossa Ameliaanan viestiä luin.. Elämä tuntuu välillä heittävän niin paljon niskaan. Mutta asioilla on outo tapa selvitä. tai siihen haluan aina uskoa. Kaikkea hyvää teille



Positivista ajattelua olen yrittänyt viljellä, mutta olen ollut vaan Jorvi-reissun jälkeen lohduttoman väsynyt, itkuherkkä ja jotenkin masentunut. Esikko 3-v. reagoi äidin poissaoloon hyvin uhmakkaasti ja tekee koko ajan aivan älyttömyyksiä - minä itken ja huudan: olen itsekin kolmivuotiaan tasolla. Huudahdin jo Pihlallekin,sillä hän ei syö. Kolmas alahammas tekee tuloaan, maha on antibiooteista aivan kuralla ja neiti on koko ajan väsynyt. Ei siis ihme, jos ei ruoka maistu. Mutta kun itse on yliväsynyt ja huolissaan, tuntuu niin ahdistavalta ja raivostuttavalta, kun toinen vain kieltäytyy syömästä.



Mies sanoi,että on ikävä vaimoaan.. Niin, siihen rooliin ei jotenkin tunnu enää taipuvan tämän kaiken keskellä. Parin viikon sisällä on tuntunut, ettei jaksa edes halata.. kuulostaa oudolta, mutta näin se vaan on.



Perjantaina ystäväni Jenkeistä soitti minulle. HÄnen rintasyöpä on edennyt aivoihin, ja hänelle on annettu 3-12kk elinaikaa. Lapset jäävät ilman äitiä, mies ilman vaimoa.. Minä menetän ystävän. Tuollaisia uutisia kuullessaan on olo kuin marathonin jälkeen. Mehut on imetty eikä osaa sanoa mitään. ei voi lohduttaa toista eikä itseäänkään. MIetin, että hittoako tässä valitan sairaalareissuista tai väsymyksestä tai mistään, kun toinen taistelee elämästä. Mutta ei tämä niin toimi. Aina ei saa karistettua pahaa oloa, vaikka kuinka yrittäisi.



En tiedä, osasinko selittää tuntemuksia nyt yhtään. Siis kun oikeastaan kaikki on hyvin, mutta sellainen perkuleen ahdistus vaan painaa. Ja se menee ohi kyllä. Nyt vain on tällainen fiilis. Tiistaina sitten tsemppailenkin jo työpaikkahaastattelussa ja tämä masentuneisuudentila on mennyttä..

Terkka,



En olekaan aikoihin kirjottanut talle puolelle kun on pinot ollut niin hiljasia mutta taallahan on alkanut ruuhkautumaan.



Updatea: Anna kehittyi aika hitaasti, puolivuotiaana vasta alkoi kunnolla kaantyilemaan yms. Mutta sen jalkeen pikapikaa oppi ryomimaan, konttaamaan ja nyt jo seisoo pitkiakin aikoja ilman tukea. Selvia sanoja ei viela sano (jos ei mammaammaa ja pappappaa lasketa) eika nayttele kuvia/esineita. Mutta tunnistaa kun kysytaan missa isa tai aiti on niin katsoo oikeaa ihmista.



Monet kirjottaa etta nyt alkaa hellittamaan vaikeat vauva-ajat, musta tuntuu ihan painvastaselta. Anna oli helppo vauva, joskus oli itkusuutta mutta siina se ja on 2kk asti nukkunut taydet younet heraamatta. Mutta nyt kun on paassyt liikkeelle niin ei ole sekuntiakaan paikallaan, saa hirveita raivareita kun ei saa jotain tavaraa tai joutuu olemaan vaunuissa liian kauan, tai syotetaan tai tai tai. Tuntuu etta lapsi vaatii nyt kaiken ajan ja saa varoa ettei syo lattialta mitaan tukehduttavaa yms. ja yot on valilla tosi risasia. Kaipaan nyt enemman omaa aikaa, kun tahan asti kaikki on ollut helppoa ja idyllista. Siis ei tama nytkaan hankalaa ja vaikeata ole, vasyttavampaa vaan. Ja uskon etta Anna on edelleen helppo lapsi mutta se mihin vertaan on Anna ennen ja Anna tanaan.



Olinkin jo ihan valmis menemaan toihin osa-aikaiseksi kun tyonantaja pudotti pommin etta saan ihan p***homman ja paivat ois ma, ke ja pe eli aika hankalaa lapsenhoidon kannalta. Ensin pyysivat kaymaan etta kuulevat mita haluisin tehda ja mita en ja tarjosivat kaikki ne jutut jota en halunnut tehda eli hiillostavat mua ulos. Nyt sitten haen muita toita rauhassa ja irtsanoudun. Masentaa kun tuntuu etta aiempien vuosien tyosta ei ollutkana mitaan hyotya. Kokoaikaseksi en halua koska tyomatkojen kanssa aikaa menisi 10-11h paivassa ja en nakisi Annaa kun puoli tuntia tai tunnin paivassa.



Mekin kylla riidellaan lapsen kuullen, en kylla muista ollaanko sovittukin lapsen kuullen vai onko riita vaan mennyt itellaan ohi. Ihmeen vahan olen kiukutellut lapselle tai miehelle siihen nahden mita kuvittelin enne lapsen syntymaa.



Vauvakuume on valilla aika kova, varsinkin kun lukee taalta uusia plussia jatkuvasti. Me vaan hissuksiin suunnitellaan isoa reissua eli sapattivuotta joten sita ennen ois aika hankala...mutta elama vie, katellaan.



Ameliaana, pahalta tuntuu teidan puolesta! Onneksi syopa on nyt kurissa, kaikkea hyvaa teille. Ja jos haluat vertaiskokemuksia muutosta niin annan mielellani, monta kertaa maasta toiseen muuttaneena.



Mukavaa sunnuntaita siskoset!



Korelia ja Anna

Minä olen Mareila kanssasi ihan samaa mieltä, on ihanaa kun kaikki hippuset ovat olemassa näin netin kautta!!



Ameliaana, paljon voimia teille. Kurjaa että vauvavuodesta ette ole samalla tavalla päässeet nauttimaan, mutta pääasia että nyt kaikki tuntuu olevan paremmin! Toivotaan tosiaan että jatkossakin kaikki sujuu hyvin!!



Lyle, minusta tuo on ihan normaalia käytöstä sinulta, siis että itkettää ja hermot menee kaikesta. Tiedätkö, kun on ollut kauhea stressi niin kun teillä varmasti Pihlan leikkausten ja sairastelujen takia niin sitten kun kaikki on taas hetkeksi " ohi" niin tuntuu että sitten vasta purkautuu oma paha olo ja jännitys. Vähän kun joskus aikoinaan opiskellessa saattoi olla kauhea stressi ja sitä kesti ja sitten kun kaikki oli ohi niin sairastui tai rupesi itkettämään kaikki jne. Eikä mun opiskeluista nyt voi puhua edes samana päivänä Pihlan juttujen kanssa mutta ymmärrän kyllä mistä johtuu että nyt " arkiasiat" tuntuu kaatuvan päälle. Ja sitten vielä tuo hyvän ystäväsi kaamea kohtalo! Toivottavasti miehesi nyt jaksaa olla kärsivällinen vaimon puutteesta, kyllä se vaimo sieltä tulee vielä esiin. Tuntuu että mäkin vasta nyt pikkuhiljaa rupean " vaimoutumaan" ja välillä miettimään miestäkin.



Ei mitään uutta sitten eilisen, kisoja seurataan ja kateellisena katson kun Ruotsi kerää mitalit... Ja esikoinen hehkuttaa miten hänelle on kivaa kun voi kannustaa kahta tai jopa kolmea maata (mä tosin en ole niin innostunut sen Saksa-kannustuksista...).



Amanda koisii vaunuissa, on ollut ihana kevätpäivä, 10 astetta lämmintä ja aurinkoista ja nyt bongasin ekat narsissintaimet puistossa.



Aurinkoisin terkuin siis,



Kent

Totta turiset... ninhän se on, että se stressi laukeaa vasta myöhemmin.. Nyt on lupa olla heikkokin, eikä tarvitse vuorokauden ympäri huolehtia tytön terveydestä. (siis kun kotona on muitakin huolehtimassa ja tyttö on terve)



Kävin ystäväni kanssa kävelyllä ja olo helpotti taas. Ihanaa seurailla Pihlan puuhia. Tänään hän teki kädellä " tuiki-tuiki-tähtönen" -laulun tähtiä.



Siis, uuteen viikkoon hymyissä suin (vaikka pyykkivuori odottaakin silittäjäänsä)

Kommentoin eka juttuja, sitten omaa napaa



Vaakamom: Meillä kanssa noi puppe-kirjat ja maisa-kirjat olivat esikoisella hitti, Anton ei juurikaan jaksa katsoa kirjoja, hullu äiti juoksee kirja kädessä perässä ja koittaa lukea. Meilläkin kirjat ovat pyhiä ja niitä ei revitä, eikä varsinkaan niihin piirretä. Esikoinen katselee kirjoja aina iltaisin ennen nukahtamista, mielestäni hyvä keino rauhoittua iltasadun jälkeen.



Tuo vessa+syömis+lukurauha ovat asiat joita kaipaan ajalta ennen lapsia, siis että viikonloppuna voi lösähtää (jäädä) sänkyyn lukemaan ja lukea koko kirjan vaikka yhdältä istumalta...aah...joskus sitten.



Lylelle: Jaksuja kovasti ja lohtuhali. Tiedän tunteen, että välillä tuntuu siltä, ettei aina vaan jaksa edes halata, että ei taivu kaikkiin rooleihin. Meillä mies on paljon pois ja minä olen tosi paljon yksin poikien kanssa, välillä illalla on vaan niin väsynyt... Teillä on vielä kaikki sairaala reissut. Kyllä se ahdistus ohi menee.



Johanna: Samoin meillä tuntuu,että ei todellakaan helpota vaikka Anton kasvaa. Vauvana kun Anton oli tosi tyytyväinen, vaikka ei juuri muuaalla viihtynyt kuin sylissä, söi ja nukkui ihan hyvin, öisinkin heräili vähemmän. Nyt kun liikkuu saa olla kokoajan hakemassa pois kielletyistä paikoista ja Anton hermostuu jos ei saa kaikkia taaroita. Vieläkin viihtyy melkein kokoajan sylissä tai lattialla seisomassa, niin että minä pidän kiinni... Anton vie minut niin kokonaisvaltaisesti (varsinkin kun ollaan kahdestaan), että muulle ei jää tilaa. Nautin kyllä tästä, mutta joskus olisi kiva voida edes selata hesari. Mutta silti en vaihtaisi päivääkään pois ja toisaalta tämä on oma valinta, kyllä minun vanhempani ottaisivat Antonin hoitoon riemusta kiljuen, jos kysyisi.



Minä itse tällä hetkellä kipuilen lapsiluvun kanssa, ollaan puhuttu miehen kanssa, että yksi vielä ja jostain syystä se ajatus on muodostunut aivan hirveäksi, enää yksi meille... Vaikka ollaan puhuttu, että pari vuotta odotetaan , silti haluaisi jo nyt saada uuden vauvan... Nämä on varmaan tunteita, jotka on käytävä läpi, että voisi sitten nauttia viimeisen vauvan vauva ajasta. Tiedän tosin että mitä vaan voi käydä, silti nämä asiat alkavat pyöriä mielessä. Ehkä osasyynä on, kun Anton kasvaa, eikä ole enää ihan pikkuinen nyytti.



Ja nyt Anton on taas kieltäytynyt syömästä, kasvissose meni jotenkuten alas, puuro, jogurtti ja hedelmäsose ei ollenkaan, kai tämä tästä... Nyt lähden paistamaan pihvit ( aikaisemmin kun kirjoitin siitä syömisestä, ollaan tehty nykyään niin että syödään mihen kanssa kun pojat nukkuvat)



T:Mareila+Anton 9kk

myos Lylelle! Kuulostaa todella etta vasta nyt voit hengahtaa ja kaikki tunteet saavat tulla pintaan. Koita jaksaa ja Pihlan kanssa ootte nyt jo paremmalla puolella. Kaverin uutiset on aivan jarkyttavia, tuntuu etta paljon pelottavia uutisia joka puolella.



Kauniita unia kaikille!