Onko onnellisuus mielestäsi asenne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on sattumien summa, niin on myös päinvastainen tila. 

 

Oikeastaan tämä on aika hyvä määritelmä. 

Vaikka itsekkään en ole helpolla päässyt elämässä, niin tiedän monia joiden elämä on sellaista epäonnen sumaa vuodesta toiseen, että oikeasti ihmettelee, miten vieläkin jaksavat sinnitellä täällä.

Ja vaikka kukaan ei haluakkaan ajatella itseään jotenkin "helpolla päässeenä", niin faktaa on että toisille sattuu enemmän kuin toisille, niin hyvässä kuin pahassa. AP

Ei onnellisuus riipu pelkästään siitä, mitä tapahtuu tai on tapahtumatta. Onnellisuus on sisäinen olotila, ei ulkoinen tapahtuma. Jollekin voi tapahtua pahojakin asioita, mutta siitä huolimatta voi olla onnellinen. Ja taas joku, joka on "päässyt helpolla", ei välttämättä tajua omaa onneaan. 

 

Minun elämäni on esimerkiksi ollut hyvin tapahtumarikasta, huonossa mielessä. Lapseni on kuollut, minulla on ollut syöpä, mieheni on jättänyt minut, ja siitä huolimatta olen onnellinen. Olen hyväksynyt, että asioita nyt vain tapahtuu minulle ehkä enemmän kuin naapurin lissulle. Noista tapahtumista huolimatta olen löytänyt onnellisuuden, iloitsen kaikesta mitä elämässä on, ja siitä kuka minä olen ja elämästä jota elän.

 

Okei, ajatukseni oli ilmaistu vähän yksioikoisesti. Tarkoitin sitä, että ainakin itselleni onnellisuuden tunne liittyy hallintaan, siihen että on kiinni elämässä ja uskoa tulevaisuuteen. 

Aiemmalla tarkoitin sitä, että kun tapahtuu paljon asioita joihin ei voi itse vaikuttaa katoaa sellainen perusturvallisuuden tunne, joka on mielestäni olellinen osa onnellisuutta. Jos tuo perusturvantunne on kunnossa, niin vastoinkäymisistä (myös niistä itsestään riippumattomista) selviää paremmin. Jos taas turvallisuudentunne horjuu jatkuvasti, on vaikea päästä elämään uudelleen kiinni.

AP

Onnellisuus on mielenrauhaa.

Kiitos tästä lauseesta. Juuri sitä se on. Kun on mielenrauhaa, ei haittaa vaikka elämä nakkelee välillä sinne tänne. Mielenrauhan avulla kaikesta selviää, ja pahoistakin asioista huolimatta voi elää onnellista elämää. 

Jokainen on vaatussa omasta onnellisuudestaan :) tekee harkiten suuria päätöksiä ja on kaukaa viisas. Jos mokaa ni sit se asenne ja sopeutuminen. Itse ajattelen aina et jos mulla onkin vaan tää yks elämä. Haluan ilahduttaa rakkaimpiani ja myös itseäni päivittäin <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on sattumien summa, niin on myös päinvastainen tila. 

 

Oikeastaan tämä on aika hyvä määritelmä. 

Vaikka itsekkään en ole helpolla päässyt elämässä, niin tiedän monia joiden elämä on sellaista epäonnen sumaa vuodesta toiseen, että oikeasti ihmettelee, miten vieläkin jaksavat sinnitellä täällä.

Ja vaikka kukaan ei haluakkaan ajatella itseään jotenkin "helpolla päässeenä", niin faktaa on että toisille sattuu enemmän kuin toisille, niin hyvässä kuin pahassa. AP

Ei onnellisuus riipu pelkästään siitä, mitä tapahtuu tai on tapahtumatta. Onnellisuus on sisäinen olotila, ei ulkoinen tapahtuma. Jollekin voi tapahtua pahojakin asioita, mutta siitä huolimatta voi olla onnellinen. Ja taas joku, joka on "päässyt helpolla", ei välttämättä tajua omaa onneaan. 

 

Minun elämäni on esimerkiksi ollut hyvin tapahtumarikasta, huonossa mielessä. Lapseni on kuollut, minulla on ollut syöpä, mieheni on jättänyt minut, ja siitä huolimatta olen onnellinen. Olen hyväksynyt, että asioita nyt vain tapahtuu minulle ehkä enemmän kuin naapurin lissulle. Noista tapahtumista huolimatta olen löytänyt onnellisuuden, iloitsen kaikesta mitä elämässä on, ja siitä kuka minä olen ja elämästä jota elän.

 

Okei, ajatukseni oli ilmaistu vähän yksioikoisesti. Tarkoitin sitä, että ainakin itselleni onnellisuuden tunne liittyy hallintaan, siihen että on kiinni elämässä ja uskoa tulevaisuuteen. 

Aiemmalla tarkoitin sitä, että kun tapahtuu paljon asioita joihin ei voi itse vaikuttaa katoaa sellainen perusturvallisuuden tunne, joka on mielestäni olellinen osa onnellisuutta. Jos tuo perusturvantunne on kunnossa, niin vastoinkäymisistä (myös niistä itsestään riippumattomista) selviää paremmin. Jos taas turvallisuudentunne horjuu jatkuvasti, on vaikea päästä elämään uudelleen kiinni.

AP

Onnellisuus on mielenrauhaa.

Kiitos tästä lauseesta. Juuri sitä se on. Kun on mielenrauhaa, ei haittaa vaikka elämä nakkelee välillä sinne tänne. Mielenrauhan avulla kaikesta selviää, ja pahoistakin asioista huolimatta voi elää onnellista elämää. 

Kyllä se niin on. Se on ehdottomasti mielenrauha. Hyvin huonot ja surulliset asiat voivat rikkoa voimastakin mielenrauhaa. Valitettavasti se on särkyvää sorttia. Hauras tila lopuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Eihän onnellisuus ja iloisuus ole synonyymejä!!! Onnellinen ihminenkin itkee ja suree, kun vaikkapa iäkäs äitinsä kuolee. Hän kuitenkin luottaa siihen, että kun ensimmäinen joulu, ensimmäinen äitienpäivä, äidin syntymäpäivä jne on ohi, suru ja ikävä helpottaa. Ja luottaa siihen, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän suru ja ikävä painuu taka-alalle jättäen vain kauniin haikean muiston. Ja äitiään muistellessaan muistaa ne onnelliset ja hyvät ajat eikä äitinsä viimeisiä kärsimysvuosia, kuolemaa ja hautajaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. 

Asenne ei auta, jos on rahaton.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä se kummasta rauhoittaa ja helpottaa elämää.

Tästä asiasta on helppo viisastella, mutta todellisuus on aika karua, ei siis tarua.

Minusta rahattomuuteenkin auttaa asenne. Tai no, jos ei nyt puhuta ihan ääripäästä, eli kodittomista ja nälkiintyneistä. Esimerkiksi isoisäni elää todella pienillä tuloilla ja on onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Hän lämmittää pientä mökkiään puilla, ja nauttii pihalla touhuamisesta. Talvisin hän saa paljon iloa lintujen ja oravien ruokinnasta ja seuraamisesta. Sanomalehtitilaus on luksusta, jonka hän on itselleen sallinut, ja johon rahat riittävät. Lehden tarkka lukeminen kuuluu hänen aamuisiin rutiineihinsa. Pyöräilystäkin hän pitää, talvellakin, kun muistaa ajaa varovasti ja pukeutua lämpimästi. Pyörällä hän ajaa kylän keskustaan katsomaan, onko kaupoissa hyviä tarjouksia, ja mahdollisesti samalla reissulla näkee tuttuja ja pääsee rupattelemaan. Välillä hän nauttii elämästä leipomalla jotain makeaa, leivonta ei kovin kallista ole. Tärkeintä hänelle taitaa olla omat lapset ja lapsenlapset. Hänellä on nykyään edullinen liittymä, johon kuuluu paljon puheaikaa, niin voi soittaa kauempana asuvia läheisiä usein läpi, jos ei ehdi usein nähdä. Kyllä isoisää toki rahallisesti autettaisiin, jos hän huolisi apua vastaan, mutta hän ei kuulemma tarvitse yhtikäs mitään. Parasta, mitä hänelle voi antaa, on käydä mahdollisimman usein vierailulla.

Isoisäni kaltaisia ihmisiä on tuossa ikäluokassa runsaasti. Toki on myös onnettomia vanhuksia, mutta onnettomuuteen yleensä liittyy huolenpidon puute tai yksinäisyys. En tiedä ketään vanhusta, jonka onnellisuus olisi pienistä tuloista kiinni. En tiedä, onko kyse siitä, että vanhempi sukupolvi on niin tottunut yksinkertaisempaan elämään, vai siitä, että elämänkokemuksen myötä sitä oivaltaa paremmin, mikä elämässä on oikeasti merkityksellistä. Silloin, kun tekee mieli marista, ettei ole ollut vaikkapa varaa mennä ulkomaanmatkalle neljään vuoteen, koitan ottaa oppia isoisäni asenteesta. Toki sairaudet, ihmissuhdesotkut ja läheisten menetykset ovat kaikille kova paikka, mutta minusta onnellisuus on myös osittain valinta. Tyytymättömyys, huono itsetunto ja kateus ovat suurimmat esteet useimpien onnelle.

Nimenomaan kyse on tottumuksesta. Nuoremmat sukupolvet taas on tottuneet toiseen. Kun muut ympärillä elävät hyvin eri tavalla, se aiheuttaa itselle ulkopuolisen olon. 

Olisitko itse onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, jos eläisit isoisäsi tavalla? Riittäisikö pyörällä ajaminen ja mökin lämmittäminen tekemään sinut onnelliseksi? En väheksy isoisäsi onnea, mutta lähtökohdat ovat niin erilaiset. Jos nykyisin 30-40v kysytään, mitkä asiat perheen lisäksi tekevät hänet onnelliseksi, todennäköisesti hän vastaa, että työ, jossa saa toteuttaa itseään, matkustelu, harrastukset, taide + kulttuuri, ystävät. Näistä ainoastaan työ ei vaadi rahaa. Ystävätkään ei välttämättä, mutta jos niiden kanssa haluaa tehdä jotain, käydä vaikka syömässä, sekin vie rahaa.

En ole edellisen tekstin kirjoittaja, mutta kyllä minä olin hyvin onnellinen syksyllä niinä puolenatoista kuukautena jotka vietin just mummonmökissä eläen hyvin yksinkertaisesti. Perintömökillä kun oli metsässä tehtäviä töitä, eikä sieltä viitsinyt lähteä joka viikkokaan kaupoissa käymään. Vesi kaivosta, ja lämpimäksi muuripadassa.

Voisin asua siellä eläkkeelle jäätyäni jonkun vuodenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Eihän onnellisuus ja iloisuus ole synonyymejä!!! Onnellinen ihminenkin itkee ja suree, kun vaikkapa iäkäs äitinsä kuolee. Hän kuitenkin luottaa siihen, että kun ensimmäinen joulu, ensimmäinen äitienpäivä, äidin syntymäpäivä jne on ohi, suru ja ikävä helpottaa. Ja luottaa siihen, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän suru ja ikävä painuu taka-alalle jättäen vain kauniin haikean muiston. Ja äitiään muistellessaan muistaa ne onnelliset ja hyvät ajat eikä äitinsä viimeisiä kärsimysvuosia, kuolemaa ja hautajaisia. 

Mutta kuinka käy kun 10 vuotias lapsi menettää äitinsä? Onnellinen muuttuu onnettomaksi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. 

Asenne ei auta, jos on rahaton.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä se kummasta rauhoittaa ja helpottaa elämää.

Tästä asiasta on helppo viisastella, mutta todellisuus on aika karua, ei siis tarua.

Minusta rahattomuuteenkin auttaa asenne. Tai no, jos ei nyt puhuta ihan ääripäästä, eli kodittomista ja nälkiintyneistä. Esimerkiksi isoisäni elää todella pienillä tuloilla ja on onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Hän lämmittää pientä mökkiään puilla, ja nauttii pihalla touhuamisesta. Talvisin hän saa paljon iloa lintujen ja oravien ruokinnasta ja seuraamisesta. Sanomalehtitilaus on luksusta, jonka hän on itselleen sallinut, ja johon rahat riittävät. Lehden tarkka lukeminen kuuluu hänen aamuisiin rutiineihinsa. Pyöräilystäkin hän pitää, talvellakin, kun muistaa ajaa varovasti ja pukeutua lämpimästi. Pyörällä hän ajaa kylän keskustaan katsomaan, onko kaupoissa hyviä tarjouksia, ja mahdollisesti samalla reissulla näkee tuttuja ja pääsee rupattelemaan. Välillä hän nauttii elämästä leipomalla jotain makeaa, leivonta ei kovin kallista ole. Tärkeintä hänelle taitaa olla omat lapset ja lapsenlapset. Hänellä on nykyään edullinen liittymä, johon kuuluu paljon puheaikaa, niin voi soittaa kauempana asuvia läheisiä usein läpi, jos ei ehdi usein nähdä. Kyllä isoisää toki rahallisesti autettaisiin, jos hän huolisi apua vastaan, mutta hän ei kuulemma tarvitse yhtikäs mitään. Parasta, mitä hänelle voi antaa, on käydä mahdollisimman usein vierailulla.

Isoisäni kaltaisia ihmisiä on tuossa ikäluokassa runsaasti. Toki on myös onnettomia vanhuksia, mutta onnettomuuteen yleensä liittyy huolenpidon puute tai yksinäisyys. En tiedä ketään vanhusta, jonka onnellisuus olisi pienistä tuloista kiinni. En tiedä, onko kyse siitä, että vanhempi sukupolvi on niin tottunut yksinkertaisempaan elämään, vai siitä, että elämänkokemuksen myötä sitä oivaltaa paremmin, mikä elämässä on oikeasti merkityksellistä. Silloin, kun tekee mieli marista, ettei ole ollut vaikkapa varaa mennä ulkomaanmatkalle neljään vuoteen, koitan ottaa oppia isoisäni asenteesta. Toki sairaudet, ihmissuhdesotkut ja läheisten menetykset ovat kaikille kova paikka, mutta minusta onnellisuus on myös osittain valinta. Tyytymättömyys, huono itsetunto ja kateus ovat suurimmat esteet useimpien onnelle.

Nimenomaan kyse on tottumuksesta. Nuoremmat sukupolvet taas on tottuneet toiseen. Kun muut ympärillä elävät hyvin eri tavalla, se aiheuttaa itselle ulkopuolisen olon. 

Olisitko itse onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, jos eläisit isoisäsi tavalla? Riittäisikö pyörällä ajaminen ja mökin lämmittäminen tekemään sinut onnelliseksi? En väheksy isoisäsi onnea, mutta lähtökohdat ovat niin erilaiset. Jos nykyisin 30-40v kysytään, mitkä asiat perheen lisäksi tekevät hänet onnelliseksi, todennäköisesti hän vastaa, että työ, jossa saa toteuttaa itseään, matkustelu, harrastukset, taide + kulttuuri, ystävät. Näistä ainoastaan työ ei vaadi rahaa. Ystävätkään ei välttämättä, mutta jos niiden kanssa haluaa tehdä jotain, käydä vaikka syömässä, sekin vie rahaa.

En ole edellisen tekstin kirjoittaja, mutta kyllä minä olin hyvin onnellinen syksyllä niinä puolenatoista kuukautena jotka vietin just mummonmökissä eläen hyvin yksinkertaisesti. Perintömökillä kun oli metsässä tehtäviä töitä, eikä sieltä viitsinyt lähteä joka viikkokaan kaupoissa käymään. Vesi kaivosta, ja lämpimäksi muuripadassa.

Voisin asua siellä eläkkeelle jäätyäni jonkun vuodenkin. 

Mutta entä koko elämäsi? Tästä tässä oli kyse. Kyllä minäkin voisin rahattomana olla onnellinen jokusen vuoden, mutta en haluaisi käytttää koko elämääni eläen noin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. 

Asenne ei auta, jos on rahaton.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä se kummasta rauhoittaa ja helpottaa elämää.

Tästä asiasta on helppo viisastella, mutta todellisuus on aika karua, ei siis tarua.

Minusta rahattomuuteenkin auttaa asenne. Tai no, jos ei nyt puhuta ihan ääripäästä, eli kodittomista ja nälkiintyneistä. Esimerkiksi isoisäni elää todella pienillä tuloilla ja on onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Hän lämmittää pientä mökkiään puilla, ja nauttii pihalla touhuamisesta. Talvisin hän saa paljon iloa lintujen ja oravien ruokinnasta ja seuraamisesta. Sanomalehtitilaus on luksusta, jonka hän on itselleen sallinut, ja johon rahat riittävät. Lehden tarkka lukeminen kuuluu hänen aamuisiin rutiineihinsa. Pyöräilystäkin hän pitää, talvellakin, kun muistaa ajaa varovasti ja pukeutua lämpimästi. Pyörällä hän ajaa kylän keskustaan katsomaan, onko kaupoissa hyviä tarjouksia, ja mahdollisesti samalla reissulla näkee tuttuja ja pääsee rupattelemaan. Välillä hän nauttii elämästä leipomalla jotain makeaa, leivonta ei kovin kallista ole. Tärkeintä hänelle taitaa olla omat lapset ja lapsenlapset. Hänellä on nykyään edullinen liittymä, johon kuuluu paljon puheaikaa, niin voi soittaa kauempana asuvia läheisiä usein läpi, jos ei ehdi usein nähdä. Kyllä isoisää toki rahallisesti autettaisiin, jos hän huolisi apua vastaan, mutta hän ei kuulemma tarvitse yhtikäs mitään. Parasta, mitä hänelle voi antaa, on käydä mahdollisimman usein vierailulla.

Isoisäni kaltaisia ihmisiä on tuossa ikäluokassa runsaasti. Toki on myös onnettomia vanhuksia, mutta onnettomuuteen yleensä liittyy huolenpidon puute tai yksinäisyys. En tiedä ketään vanhusta, jonka onnellisuus olisi pienistä tuloista kiinni. En tiedä, onko kyse siitä, että vanhempi sukupolvi on niin tottunut yksinkertaisempaan elämään, vai siitä, että elämänkokemuksen myötä sitä oivaltaa paremmin, mikä elämässä on oikeasti merkityksellistä. Silloin, kun tekee mieli marista, ettei ole ollut vaikkapa varaa mennä ulkomaanmatkalle neljään vuoteen, koitan ottaa oppia isoisäni asenteesta. Toki sairaudet, ihmissuhdesotkut ja läheisten menetykset ovat kaikille kova paikka, mutta minusta onnellisuus on myös osittain valinta. Tyytymättömyys, huono itsetunto ja kateus ovat suurimmat esteet useimpien onnelle.

Nimenomaan kyse on tottumuksesta. Nuoremmat sukupolvet taas on tottuneet toiseen. Kun muut ympärillä elävät hyvin eri tavalla, se aiheuttaa itselle ulkopuolisen olon. 

Olisitko itse onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, jos eläisit isoisäsi tavalla? Riittäisikö pyörällä ajaminen ja mökin lämmittäminen tekemään sinut onnelliseksi? En väheksy isoisäsi onnea, mutta lähtökohdat ovat niin erilaiset. Jos nykyisin 30-40v kysytään, mitkä asiat perheen lisäksi tekevät hänet onnelliseksi, todennäköisesti hän vastaa, että työ, jossa saa toteuttaa itseään, matkustelu, harrastukset, taide + kulttuuri, ystävät. Näistä ainoastaan työ ei vaadi rahaa. Ystävätkään ei välttämättä, mutta jos niiden kanssa haluaa tehdä jotain, käydä vaikka syömässä, sekin vie rahaa.

En ole edellisen tekstin kirjoittaja, mutta kyllä minä olin hyvin onnellinen syksyllä niinä puolenatoista kuukautena jotka vietin just mummonmökissä eläen hyvin yksinkertaisesti. Perintömökillä kun oli metsässä tehtäviä töitä, eikä sieltä viitsinyt lähteä joka viikkokaan kaupoissa käymään. Vesi kaivosta, ja lämpimäksi muuripadassa.

Voisin asua siellä eläkkeelle jäätyäni jonkun vuodenkin. 

Mutta entä koko elämäsi? Tästä tässä oli kyse. Kyllä minäkin voisin rahattomana olla onnellinen jokusen vuoden, mutta en haluaisi käytttää koko elämääni eläen noin. 

En ole tuon alkuperäisen kirjoittaja. Mutta minä voisin. 

Lopulta kyse on ensinnäkin siitä mitä itse haluaa, ja toiseksi siitä mikä on mahdollista. Esim. jos ihminen ei halua asua yksinkertaisesti mummonmökissä, niin sulaa hulluuttahan sellaisessa olisi väkisin asustaa jos kerran on mahdollisuus muuhunkin. Eikä kenenkään ole pakko niin elääkään, ei nykysuomessa: vaikka olisit vähävarainen eläkeläinen, vähintään voi muuttaa sieltä mökistään mukavuudet sisältävään kunnan vuokra-asuntoon, jos vaikka kaipaa enemmän kaupungilla ihmisten näkemistä tai kunto on sen verran huono että sen mökin työt käy jo raskaiksi. 

Toisaalta on viisautta tiedostaa sekin milloin joku haave ei vaan ole mahdollinen, ei ainakaan nyt. Näissä tilanteissa ei ole taas mitään järkeä vaan jäädä sisäisesti valittamaan että elämä on niin väärin, koska minä en saa mitä haluan. Parempi on hyväksyä asia ja etsiä elämään muuta sisältöä. Esim. minä olisin nuorena halunnut kovasti olla kirjailija, mutta kun ei ole pätkääkään lahjoja sellaiseen, niin pakkohan se oli hyväksyä että valitettavasti joudun elättämään itseni jollain tavanomaisemmalla työllä. Ei se kurjaa ole, kun sen on itse hyväksynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Eihän onnellisuus ja iloisuus ole synonyymejä!!! Onnellinen ihminenkin itkee ja suree, kun vaikkapa iäkäs äitinsä kuolee. Hän kuitenkin luottaa siihen, että kun ensimmäinen joulu, ensimmäinen äitienpäivä, äidin syntymäpäivä jne on ohi, suru ja ikävä helpottaa. Ja luottaa siihen, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän suru ja ikävä painuu taka-alalle jättäen vain kauniin haikean muiston. Ja äitiään muistellessaan muistaa ne onnelliset ja hyvät ajat eikä äitinsä viimeisiä kärsimysvuosia, kuolemaa ja hautajaisia. 

 

Mutta kuinka käy kun 10 vuotias lapsi menettää äitinsä? Onnellinen muuttuu onnettomaksi 

Kyllä. Hetkellisesti. Mutta jos sillä 10-vuotiaalla on hyvä perusturvallisuudentunne, hän luottaa siihen, että isä ja muut aikuiset pitävät hänestä huolta. Ja niin myös käy ja jonain päivänä hän huomaa, että ei enää mietikään äidin menetystä joka päivä tai edes joka viikko. Elämään tulee uusia hyvä asioita. 

Onhan se osittain, samoin kuin haastava lapsiperheaika yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Kirjoitit tuossa suunnilleen, että onnelliset ovat niitä yksinkertaisia, ja kaltaisesi monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei ihan syvällisyytensä vuoksi pysty olemaan onnellinen?

Etköhän nyt hieman aseta itseäsi jalustalle...

En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minustakin on hassua pitää kaikkia onnellisia yksinkertaisina ihmisinä. Kyllä onnellinenkin kykenee syvälliseen pohdintaan. Erona kuitenkin se, että onnellinen ihminen tiedostaa ja tunnistaa omat resurssinsa ja rajallisuutensa vaikuttaa asioihin. Sen vuoksi onnellinen ihminen ei nk kanna maailmantuskaa harteillaan vaan tietää, että se ei millään tavalla auttaisi näitä maailman kärsiviä. Eikä myöskään onnellista itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Eihän onnellisuus ja iloisuus ole synonyymejä!!! Onnellinen ihminenkin itkee ja suree, kun vaikkapa iäkäs äitinsä kuolee. Hän kuitenkin luottaa siihen, että kun ensimmäinen joulu, ensimmäinen äitienpäivä, äidin syntymäpäivä jne on ohi, suru ja ikävä helpottaa. Ja luottaa siihen, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän suru ja ikävä painuu taka-alalle jättäen vain kauniin haikean muiston. Ja äitiään muistellessaan muistaa ne onnelliset ja hyvät ajat eikä äitinsä viimeisiä kärsimysvuosia, kuolemaa ja hautajaisia. 

 

Mutta kuinka käy kun 10 vuotias lapsi menettää äitinsä? Onnellinen muuttuu onnettomaksi 

Kyllä. Hetkellisesti. Mutta jos sillä 10-vuotiaalla on hyvä perusturvallisuudentunne, hän luottaa siihen, että isä ja muut aikuiset pitävät hänestä huolta. Ja niin myös käy ja jonain päivänä hän huomaa, että ei enää mietikään äidin menetystä joka päivä tai edes joka viikko. Elämään tulee uusia hyvä asioita. 

Tuntemani lapset jotka ovat menettäneet isää tai äitiä ovat kyllä kokeneet rankkoja asioita. Kaikille koulunkäynti ja koulutus on kärsinyt pahasti. Lapsena kun menettää toista vanhempaa, ei pääse siitä ikinä yli. Se on se pahin asia mikä voi tapahtua ja se vaivaa aina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on sattumien summa, niin on myös päinvastainen tila. 

 

Oikeastaan tämä on aika hyvä määritelmä. 

Vaikka itsekkään en ole helpolla päässyt elämässä, niin tiedän monia joiden elämä on sellaista epäonnen sumaa vuodesta toiseen, että oikeasti ihmettelee, miten vieläkin jaksavat sinnitellä täällä.

Ja vaikka kukaan ei haluakkaan ajatella itseään jotenkin "helpolla päässeenä", niin faktaa on että toisille sattuu enemmän kuin toisille, niin hyvässä kuin pahassa. AP

Niitä pahoja asioita sattuu paljon enemmän silloin, kun on itsellä negatiivinen asenne. Hyviä asioita tapahtuu silloin, kun niille antaa mahdollisuuden, omalla positiivisella suhtautumisella.

Tämä on juuri sellaista Secret-tyylistä ajattelua, jota inhoan.

Ei, suuria vastoinkäymisiä ei tapahdu enemmän vain siksi, että ihmisellä on "negatiivinen asenne". Mieti nyt vähän, mitä puhut.

Onnellisuus ei ole sillä tavalla asenne, että voisi aamulla päättää olevansa siitä sekunnista lähtien onnellinen. Joku tuolla aiemmin totesi, että onnellisuus imetään jo äidinmaidossa. Näin varmasti pitkälti onkin. Onnellisuuden pohjalla kun on se perusturvallisuudentunne ja luottamus siihen, että asiat tavalla tai toisella järjestyvät. Ei turhaan puhuta pienten lasten perusturvallisuudesta, koska sen puuttumisella on varmasti melko suuri vaikutus, miten ihminen pystyy olemaan myöhemmin elämässään onnellinen. 

Mä uskon, että ihmisen mahdollisuuksiin - tai miten helppoa on -  olla onnellinen vaikuttaa hyvin paljon tukiverkostot. Jos on perheestä ja suvusta, jossa pidetään huolta toisistaan, jossa saa olla erilainen ja jossa sallitaan epäonnistumisetkin, yksilöllä on paljon matalampi kynnys yrittää, ottaa riskejä ja toteuttaa unelmiaan. Joidenkin tutkimusten mukaanhan on todettukin, että Suomessa onnellisimpia ihmisiä ovat suomenruotsalaiset ja juuri siksi, että heillä on perheyhteisö tukenaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen on verrattavissa lanttuun. Se kukoistaa vaan aivan pienen hetken 

Tämä oli niin päätön vertaus, että pelkässä absurdiudessaan sai hyvälle tuulelle. Miten lantun, tuon multaisten kellareiden rujon, kevättalveen kestävän juureksen, voi kukaan mieltää hetken kestävän kukoistuksen vertauskuvaksi? Eihän se lanttu kukoista edes sitä hetkeäkään... Mutta hyvä vertaus silti, kaikessa päättömyydessään.

Näin ennen joulua lanttu tulee mieleen. 

Lanttu on siitä niin erikoinen että se kelpaa juhlapöytään edes kerran vuodessa, muulloin sitä ei muista kukaan eikä sitä haluta muistaa. 

Positiivisuudestaan tai iloisuudestaan suomalaisia ei tunneta maailmalla. Suomalaisia saatetaan arvostaa vakavuudestaan jos sellaiselle on tarvetta. Siksi se lanttu tuli mieleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Eihän onnellisuus ja iloisuus ole synonyymejä!!! Onnellinen ihminenkin itkee ja suree, kun vaikkapa iäkäs äitinsä kuolee. Hän kuitenkin luottaa siihen, että kun ensimmäinen joulu, ensimmäinen äitienpäivä, äidin syntymäpäivä jne on ohi, suru ja ikävä helpottaa. Ja luottaa siihen, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän suru ja ikävä painuu taka-alalle jättäen vain kauniin haikean muiston. Ja äitiään muistellessaan muistaa ne onnelliset ja hyvät ajat eikä äitinsä viimeisiä kärsimysvuosia, kuolemaa ja hautajaisia. 

 

Mutta kuinka käy kun 10 vuotias lapsi menettää äitinsä? Onnellinen muuttuu onnettomaksi 

Kyllä. Hetkellisesti. Mutta jos sillä 10-vuotiaalla on hyvä perusturvallisuudentunne, hän luottaa siihen, että isä ja muut aikuiset pitävät hänestä huolta. Ja niin myös käy ja jonain päivänä hän huomaa, että ei enää mietikään äidin menetystä joka päivä tai edes joka viikko. Elämään tulee uusia hyvä asioita. 

 

Tuntemani lapset jotka ovat menettäneet isää tai äitiä ovat kyllä kokeneet rankkoja asioita. Kaikille koulunkäynti ja koulutus on kärsinyt pahasti. Lapsena kun menettää toista vanhempaa, ei pääse siitä ikinä yli. Se on se pahin asia mikä voi tapahtua ja se vaivaa aina. 

Minäkin tunnen lapsia, joille on käynyt noin. Mutta heille on ollut yhteistä se, että perusturvallisuus on ollut alunperinkin heikko ja/tai vanhemman kuoleman jälkeen heillä ei ole ollut sellaisia läheisiä aikuisia, jotka olisivat omalla toiminnallaan pystyneet palauttamaan lapselle sen perusturvallsuuden tunteen, jota lapsi tarvitsee. On voinut käydä niin, että toinen vanhempi on alunperinkin ollut kykenemätön tähän tai puolison kuolema on romuttanut myös tämän vanhemman oman perusturvallisuuden. Tunnen myös lapsia, jotka ovat menettäneet toisen vanhempansa (ja tunnen yhden, joka menetti molemmat), mutta jotka silti selvisivät asiasta muiden läheisten aikuisten avulla. Ja jotka nyt aikuisina ovat pärjänneet oikein hyvin elämässään ja ovat onnellisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. 

Asenne ei auta, jos on rahaton.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä se kummasta rauhoittaa ja helpottaa elämää.

Tästä asiasta on helppo viisastella, mutta todellisuus on aika karua, ei siis tarua.

Minusta rahattomuuteenkin auttaa asenne. Tai no, jos ei nyt puhuta ihan ääripäästä, eli kodittomista ja nälkiintyneistä. Esimerkiksi isoisäni elää todella pienillä tuloilla ja on onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Hän lämmittää pientä mökkiään puilla, ja nauttii pihalla touhuamisesta. Talvisin hän saa paljon iloa lintujen ja oravien ruokinnasta ja seuraamisesta. Sanomalehtitilaus on luksusta, jonka hän on itselleen sallinut, ja johon rahat riittävät. Lehden tarkka lukeminen kuuluu hänen aamuisiin rutiineihinsa. Pyöräilystäkin hän pitää, talvellakin, kun muistaa ajaa varovasti ja pukeutua lämpimästi. Pyörällä hän ajaa kylän keskustaan katsomaan, onko kaupoissa hyviä tarjouksia, ja mahdollisesti samalla reissulla näkee tuttuja ja pääsee rupattelemaan. Välillä hän nauttii elämästä leipomalla jotain makeaa, leivonta ei kovin kallista ole. Tärkeintä hänelle taitaa olla omat lapset ja lapsenlapset. Hänellä on nykyään edullinen liittymä, johon kuuluu paljon puheaikaa, niin voi soittaa kauempana asuvia läheisiä usein läpi, jos ei ehdi usein nähdä. Kyllä isoisää toki rahallisesti autettaisiin, jos hän huolisi apua vastaan, mutta hän ei kuulemma tarvitse yhtikäs mitään. Parasta, mitä hänelle voi antaa, on käydä mahdollisimman usein vierailulla.

Isoisäni kaltaisia ihmisiä on tuossa ikäluokassa runsaasti. Toki on myös onnettomia vanhuksia, mutta onnettomuuteen yleensä liittyy huolenpidon puute tai yksinäisyys. En tiedä ketään vanhusta, jonka onnellisuus olisi pienistä tuloista kiinni. En tiedä, onko kyse siitä, että vanhempi sukupolvi on niin tottunut yksinkertaisempaan elämään, vai siitä, että elämänkokemuksen myötä sitä oivaltaa paremmin, mikä elämässä on oikeasti merkityksellistä. Silloin, kun tekee mieli marista, ettei ole ollut vaikkapa varaa mennä ulkomaanmatkalle neljään vuoteen, koitan ottaa oppia isoisäni asenteesta. Toki sairaudet, ihmissuhdesotkut ja läheisten menetykset ovat kaikille kova paikka, mutta minusta onnellisuus on myös osittain valinta. Tyytymättömyys, huono itsetunto ja kateus ovat suurimmat esteet useimpien onnelle.

Nimenomaan kyse on tottumuksesta. Nuoremmat sukupolvet taas on tottuneet toiseen. Kun muut ympärillä elävät hyvin eri tavalla, se aiheuttaa itselle ulkopuolisen olon. 

Olisitko itse onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, jos eläisit isoisäsi tavalla? Riittäisikö pyörällä ajaminen ja mökin lämmittäminen tekemään sinut onnelliseksi? En väheksy isoisäsi onnea, mutta lähtökohdat ovat niin erilaiset. Jos nykyisin 30-40v kysytään, mitkä asiat perheen lisäksi tekevät hänet onnelliseksi, todennäköisesti hän vastaa, että työ, jossa saa toteuttaa itseään, matkustelu, harrastukset, taide + kulttuuri, ystävät. Näistä ainoastaan työ ei vaadi rahaa. Ystävätkään ei välttämättä, mutta jos niiden kanssa haluaa tehdä jotain, käydä vaikka syömässä, sekin vie rahaa.

En ole edellisen tekstin kirjoittaja, mutta kyllä minä olin hyvin onnellinen syksyllä niinä puolenatoista kuukautena jotka vietin just mummonmökissä eläen hyvin yksinkertaisesti. Perintömökillä kun oli metsässä tehtäviä töitä, eikä sieltä viitsinyt lähteä joka viikkokaan kaupoissa käymään. Vesi kaivosta, ja lämpimäksi muuripadassa.

Voisin asua siellä eläkkeelle jäätyäni jonkun vuodenkin. 

Mutta entä koko elämäsi? Tästä tässä oli kyse. Kyllä minäkin voisin rahattomana olla onnellinen jokusen vuoden, mutta en haluaisi käytttää koko elämääni eläen noin. 

 

En ole tuon alkuperäisen kirjoittaja. Mutta minä voisin. 

 

Lopulta kyse on ensinnäkin siitä mitä itse haluaa, ja toiseksi siitä mikä on mahdollista. Esim. jos ihminen ei halua asua yksinkertaisesti mummonmökissä, niin sulaa hulluuttahan sellaisessa olisi väkisin asustaa jos kerran on mahdollisuus muuhunkin. Eikä kenenkään ole pakko niin elääkään, ei nykysuomessa: vaikka olisit vähävarainen eläkeläinen, vähintään voi muuttaa sieltä mökistään mukavuudet sisältävään kunnan vuokra-asuntoon, jos vaikka kaipaa enemmän kaupungilla ihmisten näkemistä tai kunto on sen verran huono että sen mökin työt käy jo raskaiksi. 

 

Toisaalta on viisautta tiedostaa sekin milloin joku haave ei vaan ole mahdollinen, ei ainakaan nyt. Näissä tilanteissa ei ole taas mitään järkeä vaan jäädä sisäisesti valittamaan että elämä on niin väärin, koska minä en saa mitä haluan. Parempi on hyväksyä asia ja etsiä elämään muuta sisältöä. Esim. minä olisin nuorena halunnut kovasti olla kirjailija, mutta kun ei ole pätkääkään lahjoja sellaiseen, niin pakkohan se oli hyväksyä että valitettavasti joudun elättämään itseni jollain tavanomaisemmalla työllä. Ei se kurjaa ole, kun sen on itse hyväksynyt.

Hmm. On jokseenkin turhaa spekuloida tällaisella. Kukaan meistä ei voi julistaa, miten onnellinen ja vähääntyytyvä olisi, jos oikeasti joutuisi selkä seinää vasten elämään köyhää ja tulevaisuudennäkymiltään melko toivotonta elämää. Totuus on, ettei sitä tiedä ennen kuin sen kokee. Onnellisuus on niin monen asian summa, ja kuten jotkut aiemmin jo tässä ketjussa sanoivat, esim. onnellisuus ja iloisuus eivät ole sama asia. Ihminen voi pysyä peruspositiivisena vastoinkäymisten keskellä, mutta jos elämä muuttuu jatkuvien murheiden johdosta kovin ilottomaksi, kyllä se jollain tasolla vaikuttaa. Ja vaikutuksella voi olla kauaskantoiset seuraukset, vaikka tässä hetkessä pysyisikin vielä onnellisena.

Ihminen voi myös olla pahasti stressaantunut ja silti positiivinen/onnellinen. Se ei silti tarkoita, etteikö jatkuvasta ulkopuolelta tulevasta stressistä olisi elämänlaadulle ja terveydelle haittaa.

Se, että omasta halustaan muuttaa vaikka keskelle korpea elämään yksinkertaista elämää, ei ole tietenkään mitään todellista vähäosaisuutta. Se on valinta, seikkailu, kenties voimaannuttava ja opettava kokemus. Jos sen saa itse valita.

Myös kaikki tuntemani adoptoidut on katkeria kohtalostaan. Kukaan ihminen ei voi korvata biologisia vanhempia. 

Vaikka adoptiovanhemmat olisi hoitanut asian biologisten vanhempien tavoin katkeruus pysyy ja se häiritsee aina. 

Vierailija kirjoitti:

Myös kaikki tuntemani adoptoidut on katkeria kohtalostaan. Kukaan ihminen ei voi korvata biologisia vanhempia. 

Vaikka adoptiovanhemmat olisi hoitanut asian biologisten vanhempien tavoin katkeruus pysyy ja se häiritsee aina. 

Lapset yleensä etsivät adoptiovanhempien motiivia adoptiolle. Mikään syy harvoin kelpaa.  On se ihminen lopuksi niin outo kapsistus. 

Vierailija kirjoitti:

Myös kaikki tuntemani adoptoidut on katkeria kohtalostaan. Kukaan ihminen ei voi korvata biologisia vanhempia. 

Vaikka adoptiovanhemmat olisi hoitanut asian biologisten vanhempien tavoin katkeruus pysyy ja se häiritsee aina. 

Kaikki sinun tuntemasi adoptoidut. Minä itse tunnen yhden perheen, jossa on kaksi adoptiolasta, ja näillä lapsilla menee elämässä todella hyvin. Ovat korkeasti koulutettuja, luovia, iloisia ja energisiä. Toisessa perheessä taas on eri rotua oleva adoptiolapsi, minkä pitäisi tehdä sopeutumisesta vieläkin vaikeampaa, vaan eipä tunnu tässä tapauksessa tekevän, sillä tämä nuori mies on erittäin menestynyt kaikilla yleisesti käytetyillä mittapuilla.

Eihän "menestys" tietysti määrittele onnea, ja on mahdoton sanoa, ovatko he salaa katkeria kohtalostaan. Mutta ulospäin se ei ainakaan näy minkään sortin ongelmina. Sanotaanko niin, että minulle heidän katkera kohtalonsa kelpaisi kyllä, jos se katkera kohtalo on sitä, että elämässä menee hyvin ja iloa, motivaatiota ja energiaa riittää.