Onko onnellisuus mielestäsi asenne?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se elämä jota elämäksi voidaan laskea on se läsnä ollut ajanjakso ja jolloin ihminen ei "pilaa" muitten elämää. Demantikot ja alzit ei elä vaan ovat pelkästään elossa ja samoin masentuneet. Ne on pelkästään vaan elossa. Sitten on se ryhmä jotka ovat hyvin onnettomia ja jotka levittävät sitä ympäristöön. Ne tuhoavat muita ja syyllistyvät siten elämän raskaampaan rikokseen. Näillä kun olisi se ymmärrys että vapaaehtoisesti poistuisivat tästä elämästä asiat voisivat korjaantua. Niitten takia moni tekee itsemurhan. 

Oletkohan sä edes ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on sattumien summa, niin on myös päinvastainen tila. 

 

Oikeastaan tämä on aika hyvä määritelmä. 

Vaikka itsekkään en ole helpolla päässyt elämässä, niin tiedän monia joiden elämä on sellaista epäonnen sumaa vuodesta toiseen, että oikeasti ihmettelee, miten vieläkin jaksavat sinnitellä täällä.

Ja vaikka kukaan ei haluakkaan ajatella itseään jotenkin "helpolla päässeenä", niin faktaa on että toisille sattuu enemmän kuin toisille, niin hyvässä kuin pahassa. AP

Ei onnellisuus riipu pelkästään siitä, mitä tapahtuu tai on tapahtumatta. Onnellisuus on sisäinen olotila, ei ulkoinen tapahtuma. Jollekin voi tapahtua pahojakin asioita, mutta siitä huolimatta voi olla onnellinen. Ja taas joku, joka on "päässyt helpolla", ei välttämättä tajua omaa onneaan. 

 

Minun elämäni on esimerkiksi ollut hyvin tapahtumarikasta, huonossa mielessä. Lapseni on kuollut, minulla on ollut syöpä, mieheni on jättänyt minut, ja siitä huolimatta olen onnellinen. Olen hyväksynyt, että asioita nyt vain tapahtuu minulle ehkä enemmän kuin naapurin lissulle. Noista tapahtumista huolimatta olen löytänyt onnellisuuden, iloitsen kaikesta mitä elämässä on, ja siitä kuka minä olen ja elämästä jota elän.

 

Okei, ajatukseni oli ilmaistu vähän yksioikoisesti. Tarkoitin sitä, että ainakin itselleni onnellisuuden tunne liittyy hallintaan, siihen että on kiinni elämässä ja uskoa tulevaisuuteen. 

Aiemmalla tarkoitin sitä, että kun tapahtuu paljon asioita joihin ei voi itse vaikuttaa katoaa sellainen perusturvallisuuden tunne, joka on mielestäni olellinen osa onnellisuutta. Jos tuo perusturvantunne on kunnossa, niin vastoinkäymisistä (myös niistä itsestään riippumattomista) selviää paremmin. Jos taas turvallisuudentunne horjuu jatkuvasti, on vaikea päästä elämään uudelleen kiinni.

AP

Minusta onnellisuudessa on nimenomaan kyse tuosta. Luottamuksesta siihen, että tapahtuipa mitä tahansa, siitä tavalla tai toisella selviää. Ja tämän vuoksi ei tarvitse olla jatkuvasti peloissaan milloin mistäkin, jota ei välttämättä edes tapahdu koskaan. Onnellisuus on mielenrauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on sattumien summa, niin on myös päinvastainen tila. 

 

Oikeastaan tämä on aika hyvä määritelmä. 

Vaikka itsekkään en ole helpolla päässyt elämässä, niin tiedän monia joiden elämä on sellaista epäonnen sumaa vuodesta toiseen, että oikeasti ihmettelee, miten vieläkin jaksavat sinnitellä täällä.

Ja vaikka kukaan ei haluakkaan ajatella itseään jotenkin "helpolla päässeenä", niin faktaa on että toisille sattuu enemmän kuin toisille, niin hyvässä kuin pahassa. AP

Ei onnellisuus riipu pelkästään siitä, mitä tapahtuu tai on tapahtumatta. Onnellisuus on sisäinen olotila, ei ulkoinen tapahtuma. Jollekin voi tapahtua pahojakin asioita, mutta siitä huolimatta voi olla onnellinen. Ja taas joku, joka on "päässyt helpolla", ei välttämättä tajua omaa onneaan. 

 

Minun elämäni on esimerkiksi ollut hyvin tapahtumarikasta, huonossa mielessä. Lapseni on kuollut, minulla on ollut syöpä, mieheni on jättänyt minut, ja siitä huolimatta olen onnellinen. Olen hyväksynyt, että asioita nyt vain tapahtuu minulle ehkä enemmän kuin naapurin lissulle. Noista tapahtumista huolimatta olen löytänyt onnellisuuden, iloitsen kaikesta mitä elämässä on, ja siitä kuka minä olen ja elämästä jota elän.

 

Okei, ajatukseni oli ilmaistu vähän yksioikoisesti. Tarkoitin sitä, että ainakin itselleni onnellisuuden tunne liittyy hallintaan, siihen että on kiinni elämässä ja uskoa tulevaisuuteen. 

Aiemmalla tarkoitin sitä, että kun tapahtuu paljon asioita joihin ei voi itse vaikuttaa katoaa sellainen perusturvallisuuden tunne, joka on mielestäni olellinen osa onnellisuutta. Jos tuo perusturvantunne on kunnossa, niin vastoinkäymisistä (myös niistä itsestään riippumattomista) selviää paremmin. Jos taas turvallisuudentunne horjuu jatkuvasti, on vaikea päästä elämään uudelleen kiinni.

AP

Mulla tuo perusturvallisuuden tunne on jotenkin sisäsyntyinen, riippumaton ulkoisista olosuhteista. Mulla vaan on, ja on aina ollut, tunne että elämä kyllä kantaa, eikä mistään tarvi murehtia. Ei vaikka tulisi sairaus tai työttömyys tai mikä vaan. Jotenkin sitä aina pärjää sen aikaa kun pärjää. Ja jokainenhan täältä joskus lähtee, moni paljon itseäni nuorempanakin, joten mitäpä sitäkään murehtimaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se elämä jota elämäksi voidaan laskea on se läsnä ollut ajanjakso ja jolloin ihminen ei "pilaa" muitten elämää. Demantikot ja alzit ei elä vaan ovat pelkästään elossa ja samoin masentuneet. Ne on pelkästään vaan elossa. Sitten on se ryhmä jotka ovat hyvin onnettomia ja jotka levittävät sitä ympäristöön. Ne tuhoavat muita ja syyllistyvät siten elämän raskaampaan rikokseen. Näillä kun olisi se ymmärrys että vapaaehtoisesti poistuisivat tästä elämästä asiat voisivat korjaantua. Niitten takia moni tekee itsemurhan. 

Oletkohan sä edes ihminen?

Se on sellainen ihminen joka ei luota onneen. Joka ymmärtää realismia ja sanoo sen ääneen. Toiset kun ei sitä uskalla vai eikö ne sitä sittenkään ymmärrä? 

Pahinta on elää valheessa, valtaapitävien valheessa. Se on nykyaikaisen ihmisen suurin epäonni. Ei kaikkien mutta monien 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Kirjoitit tuossa suunnilleen, että onnelliset ovat niitä yksinkertaisia, ja kaltaisesi monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei ihan syvällisyytensä vuoksi pysty olemaan onnellinen?

Etköhän nyt hieman aseta itseäsi jalustalle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuus on sattumien summa, niin on myös päinvastainen tila. 

 

Oikeastaan tämä on aika hyvä määritelmä. 

Vaikka itsekkään en ole helpolla päässyt elämässä, niin tiedän monia joiden elämä on sellaista epäonnen sumaa vuodesta toiseen, että oikeasti ihmettelee, miten vieläkin jaksavat sinnitellä täällä.

Ja vaikka kukaan ei haluakkaan ajatella itseään jotenkin "helpolla päässeenä", niin faktaa on että toisille sattuu enemmän kuin toisille, niin hyvässä kuin pahassa. AP

Niitä pahoja asioita sattuu paljon enemmän silloin, kun on itsellä negatiivinen asenne. Hyviä asioita tapahtuu silloin, kun niille antaa mahdollisuuden, omalla positiivisella suhtautumisella.

Mun onnellisuuteni lähde: en ajattele, vaan vain olen ja aistin. Toki välillä täytyy ajatellakin, mutta en harrasta lainkaan sellaista monille tyypillistä muuten vaan sisäistä puhetta ja pohdiskelua. Silloin kun ei tarvi ajatella jotain käytännön asiaa, minä vain olen, ilman ajatuksia, ja kuuntelen ja katselen ja tunnen. Se on autuaallisen onnellista ja rauhallista. 

Nuorempana olin kyllä toisenlainen, oikein murehtija. Päässäni pyöri jatkuvasti hullunmylly jossa aina mietin jotain, joko menneitä mokia tai onnistumisia, nykyhetken huolia, filosofisia tai teologisia kysymyksiä (kuten elämän tarkoitus), maailman vääryyksiä, tulevaisuuden pelkoja tai toivoja. Ja olin levoton ja usein masentunutkin, toivoton. Sitten tuli ihan kliininen masennus, ja sen myötä tajusin oman ajatteluni osuuden onnettomuuteeni, ja myös sen, että minä voin hallita ajatteluani. Että voin vaan lopettaa ajattelun, jos ajattelu kerran tuottaa ahdistusta, eikä ole mitenkään rakentavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. 

Asenne ei auta, jos on rahaton.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä se kummasta rauhoittaa ja helpottaa elämää.

Tästä asiasta on helppo viisastella, mutta todellisuus on aika karua, ei siis tarua.

Minusta rahattomuuteenkin auttaa asenne. Tai no, jos ei nyt puhuta ihan ääripäästä, eli kodittomista ja nälkiintyneistä. Esimerkiksi isoisäni elää todella pienillä tuloilla ja on onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Hän lämmittää pientä mökkiään puilla, ja nauttii pihalla touhuamisesta. Talvisin hän saa paljon iloa lintujen ja oravien ruokinnasta ja seuraamisesta. Sanomalehtitilaus on luksusta, jonka hän on itselleen sallinut, ja johon rahat riittävät. Lehden tarkka lukeminen kuuluu hänen aamuisiin rutiineihinsa. Pyöräilystäkin hän pitää, talvellakin, kun muistaa ajaa varovasti ja pukeutua lämpimästi. Pyörällä hän ajaa kylän keskustaan katsomaan, onko kaupoissa hyviä tarjouksia, ja mahdollisesti samalla reissulla näkee tuttuja ja pääsee rupattelemaan. Välillä hän nauttii elämästä leipomalla jotain makeaa, leivonta ei kovin kallista ole. Tärkeintä hänelle taitaa olla omat lapset ja lapsenlapset. Hänellä on nykyään edullinen liittymä, johon kuuluu paljon puheaikaa, niin voi soittaa kauempana asuvia läheisiä usein läpi, jos ei ehdi usein nähdä. Kyllä isoisää toki rahallisesti autettaisiin, jos hän huolisi apua vastaan, mutta hän ei kuulemma tarvitse yhtikäs mitään. Parasta, mitä hänelle voi antaa, on käydä mahdollisimman usein vierailulla.

Isoisäni kaltaisia ihmisiä on tuossa ikäluokassa runsaasti. Toki on myös onnettomia vanhuksia, mutta onnettomuuteen yleensä liittyy huolenpidon puute tai yksinäisyys. En tiedä ketään vanhusta, jonka onnellisuus olisi pienistä tuloista kiinni. En tiedä, onko kyse siitä, että vanhempi sukupolvi on niin tottunut yksinkertaisempaan elämään, vai siitä, että elämänkokemuksen myötä sitä oivaltaa paremmin, mikä elämässä on oikeasti merkityksellistä. Silloin, kun tekee mieli marista, ettei ole ollut vaikkapa varaa mennä ulkomaanmatkalle neljään vuoteen, koitan ottaa oppia isoisäni asenteesta. Toki sairaudet, ihmissuhdesotkut ja läheisten menetykset ovat kaikille kova paikka, mutta minusta onnellisuus on myös osittain valinta. Tyytymättömyys, huono itsetunto ja kateus ovat suurimmat esteet useimpien onnelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkälti joo, kyllä. Eräs työkaverini on sellainen, että lasi on aina puolityhjä. Sää kun on paska, siitä mainitaan, hyvästä ei mainita, kaikkeen mistä voi marista, tartutaan ja minusta oikein mässäillään. Me työkaverit olemme saaneet koko joulukuun kuulla, miten tästä tulee kamala joulu, kun ei ole lunta ja plaaplaaplaa. Nyt kun sitä vähän tuli, hän tuhahteli ja puhahteli, että sulaahan tuollainen märkä paska heti. Nyt taitaa olla ilonpäivä, kun se sulaa tosiaan.

Hänellä on kaikki perusasiat kunnossa, kaikki asiat hyvin, mutta silti ei mikään.

 

Mutta hän voi silti olla onnellinen sisäisesti. Itse olen tuon tapainen, mutta tuo narina nyt on vaan sellainen tapa ja rooli, nautin siitä melodramaattisuudesta. Oikeasti en ole kuitenkaan onneton eikä ne asiat joista narisen oikeasti edes haittaa minua. Puhunpa vaan lämpimikseni.

Ihan lämpimiksesi levität vitutusta ympärillesi...?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se elämä jota elämäksi voidaan laskea on se läsnä ollut ajanjakso ja jolloin ihminen ei "pilaa" muitten elämää. Demantikot ja alzit ei elä vaan ovat pelkästään elossa ja samoin masentuneet. Ne on pelkästään vaan elossa. Sitten on se ryhmä jotka ovat hyvin onnettomia ja jotka levittävät sitä ympäristöön. Ne tuhoavat muita ja syyllistyvät siten elämän raskaampaan rikokseen. Näillä kun olisi se ymmärrys että vapaaehtoisesti poistuisivat tästä elämästä asiat voisivat korjaantua. Niitten takia moni tekee itsemurhan. 

Minun on kyllä vaikea kuvitella, miten onnettomien, sairaiden ja vanhojen ihmisten kuoleminen lisäisi muidenkaan onnellisuutta. Oli asenteentaan paska ihminen, hyvä kun siitä päästiin? Tuskinpa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se elämä jota elämäksi voidaan laskea on se läsnä ollut ajanjakso ja jolloin ihminen ei "pilaa" muitten elämää. Demantikot ja alzit ei elä vaan ovat pelkästään elossa ja samoin masentuneet. Ne on pelkästään vaan elossa. Sitten on se ryhmä jotka ovat hyvin onnettomia ja jotka levittävät sitä ympäristöön. Ne tuhoavat muita ja syyllistyvät siten elämän raskaampaan rikokseen. Näillä kun olisi se ymmärrys että vapaaehtoisesti poistuisivat tästä elämästä asiat voisivat korjaantua. Niitten takia moni tekee itsemurhan. 

Minun on kyllä vaikea kuvitella, miten onnettomien, sairaiden ja vanhojen ihmisten kuoleminen lisäisi muidenkaan onnellisuutta. Oli asenteentaan paska ihminen, hyvä kun siitä päästiin? Tuskinpa. 

Dementikot eivät ole läsnä. Se oli se pointti. Ei kukaan halua niitten kuolevan paitsi ne itse silloin kun olivat yhä läsnä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkälti joo, kyllä. Eräs työkaverini on sellainen, että lasi on aina puolityhjä. Sää kun on paska, siitä mainitaan, hyvästä ei mainita, kaikkeen mistä voi marista, tartutaan ja minusta oikein mässäillään. Me työkaverit olemme saaneet koko joulukuun kuulla, miten tästä tulee kamala joulu, kun ei ole lunta ja plaaplaaplaa. Nyt kun sitä vähän tuli, hän tuhahteli ja puhahteli, että sulaahan tuollainen märkä paska heti. Nyt taitaa olla ilonpäivä, kun se sulaa tosiaan.

Hänellä on kaikki perusasiat kunnossa, kaikki asiat hyvin, mutta silti ei mikään.

Mistä sinä tiedät onko hän onnellinen vai ei? Ei pidä sekoittaa negatiivissävytteistä keskustelutyyliä onnellisuuteen tai onnettomuuteen, joillakin nyt vain on sellainen tapa puhua. Tämä on kaiken lisäksi hyvin tyypillistä tietyille alueille Suomessa, esim. Kainuussa ei tulisi kuuloonkaan kehua mitään, varsinkaan itseään, vaan ihmisyyden mittari on nöyryys ja kritiikki.

Älä ota työkaverin puhetta itseesi. Jos oma onnellisuutesi hänen takiaan jotenkin järkkyy, niin eipä ollut kovin lujaa tekoa alunperinkään.

Eikö niiden kainuulaisten kannattaisi pyrkiä vähän positiivisempaan ajatteluun, sen sijaan että märehtivät siinä kurjuuden ihannoinnissaan? Voisi olla elämä vähän mukavampaa itsellekin. Seutuhan on todella kaunista, ja voisin itsekin kuvitella muuttavani ainakin osaksi vuotta just tuollaiselle erämaaseudulle.

Ei kai kaikki kainuulaiset noin negatiivisia ole, olihan Suomen parhaimpiin kuulunut satiirikko Veikko Huovinenkin sikäläisiä.

Eikö kainuulaiset ole positiivista sakkia? Kaikki mihin olen törmännyt on iloisia veikkoja 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se elämä jota elämäksi voidaan laskea on se läsnä ollut ajanjakso ja jolloin ihminen ei "pilaa" muitten elämää. Demantikot ja alzit ei elä vaan ovat pelkästään elossa ja samoin masentuneet. Ne on pelkästään vaan elossa. Sitten on se ryhmä jotka ovat hyvin onnettomia ja jotka levittävät sitä ympäristöön. Ne tuhoavat muita ja syyllistyvät siten elämän raskaampaan rikokseen. Näillä kun olisi se ymmärrys että vapaaehtoisesti poistuisivat tästä elämästä asiat voisivat korjaantua. Niitten takia moni tekee itsemurhan. 

Minun on kyllä vaikea kuvitella, miten onnettomien, sairaiden ja vanhojen ihmisten kuoleminen lisäisi muidenkaan onnellisuutta. Oli asenteentaan paska ihminen, hyvä kun siitä päästiin? Tuskinpa. 

Dementikot eivät ole läsnä. Se oli se pointti. Ei kukaan halua niitten kuolevan paitsi ne itse silloin kun olivat yhä läsnä. 

Eräästä muutama vuosi sitten dementikkona kuolleesta mummosta mieleen jäi se leveä aurinkoinen hymy niinä hetkinä, kun hän oli hieman todellisuudessa kiinni. Tota kyllä on, että monilla dementikoilla elämänasenne on hyvin negatiivinen.

Ymmärrän kyllä, että omaishoitajalle dementikon hoitaminen voi olla raskasta ja masentavaa, kun ihminen on kuitenkin niin paljon vähemmän läsnä kuin parempina aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen on verrattavissa lanttuun. Se kukoistaa vaan aivan pienen hetken 

Tämä oli niin päätön vertaus, että pelkässä absurdiudessaan sai hyvälle tuulelle. Miten lantun, tuon multaisten kellareiden rujon, kevättalveen kestävän juureksen, voi kukaan mieltää hetken kestävän kukoistuksen vertauskuvaksi? Eihän se lanttu kukoista edes sitä hetkeäkään... Mutta hyvä vertaus silti, kaikessa päättömyydessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Minä taas uskon, että onnellisuus on mahdollista kaikille, koska se on sitä myös minulle, joka tunnistan erinomaisen hyvin itseni tuosta kuvauksestasi ja olen ollut lähes puolet elämästäni masentunut. En ole enää, koska lopulta tajusin ja opin.

Ongelma liittyy mielestäni enemmänkin siihen, että asennemuutoksen luullaan olevan helppo toteuttaa (kuten se osalle ihmisistä onkin, ja siinäkin kuvauksesi osuu maaliin). Itse asiassa usein kuitenkin helpompaa on huijata itseään luulemaan, että on onnistunut asennemuutoksessa, vaikka ei oikeasti olekaan. Ex-miehelleni kävi näin ja se johti ikävään lopputulokseen. On raskasta ylläpitää itsestään mielikuvaa onnellisena ihmisenä, vaikka olisi oikeasti aivan muuta. En tiedä onko hän vieläkään huomannut tätä ristiriitaa itsessään.

Fiksuilla ihmisillä ongelmana ei ole se fiksuus sinänsä, vaan ylimielisyys. Omia käsityksiä maailmasta pidetään helposti aivan liian absoluuttisen oikeina, ja muiden käsitykset tuomitaan helposti höpöhöpönä silloin, kun ne poikkeavat omista - sinänsä yleensä hyvin perustelluista - ajatuksista. Tämä kognitiivis-analyyttisella prosessilla muodostettuihin perusteluihin ja maailmankuvaan uskominen oli koitua minunkin kohtalokseni, kunnes tajusin että mitä tahansa paskaakin voidaan perustella uskottavan oloisesti, jos perustelujen kehittäjä vain on riittävän etevä laatimaan niitä. Ts. se, että jokin asia on hyvin perusteltu, ei kerro vielä mitään sen totuusarvosta. Tieteessähän hypoteeseja pyritään falsifioimaan, ei verifioimaan, jolloin saatetaan tavoittaa edes jotenkin todemukaista tai käyttökelpoista tietoa. Verifioimalla ei yleensä tavoiteta yhtään mitään.

 

Opettelin siis katsomaan itseäni ja omia mentaalisia prosessejani ulkopuolelta, ja näkemään ne vain yhden ihmisen vajavaisina ja väistämättä harhaisinakin ajatuksina. Tämä on mahdollistanut minulle sen, että en lyö enää lukkoon synkkiä ajatuksiani ja käsityksiäni, vaan pidän avoinna myös mahdollisuuden myönteisiin tulkintoihin. Ylipäänsä en enää niin hirveästi tulkitse mitään. Annan asioiden tapahtua ja kas: minulle on alkanut tapahtua hyviä asioita.

 

Tässä mielessä onnellisuus on valinta, mutta on toki kovasti vahingollista käyttää tätä ajatusta aseena onnettomia ihmisiä vastaan.

Olipa muuten hyvä kirjoitus.

Onnellisuus on tunnetaso ja jotta sellaisen pystyisi tuntemaan pitäisi olla hetkessä läsnä.  Väittäisin jopa että moni haavelija ei ole onnellinen vaan siksi että hän haaveilee paremmasta ja kaikki ihana menee ohi. 

Kukaan meistä ei halua tulla dementikoiksi. Minä en ole ainakaan törmännyt sellaiseen joka siitä tilasta haaveilee. Päinvastoin,  yleensä sitä pelätään ja moni tekee omia ratkaisuja ennen sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Valtion pitäisi tutkia kansalaisiaan ja jakaa punaiset ja vihreät kortit heille. Näitä ei saisi sekoittaa keskenään ja myös niitten väliset avioliitot pitäisi olla kiellettyjä. Punaiset omiin kouluihin ja omiin työpaikkoihin ja vihreät omiin. 

Ja mitäs tuolla sitten voitettaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. 

Asenne ei auta, jos on rahaton.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä se kummasta rauhoittaa ja helpottaa elämää.

Tästä asiasta on helppo viisastella, mutta todellisuus on aika karua, ei siis tarua.

Minusta rahattomuuteenkin auttaa asenne. Tai no, jos ei nyt puhuta ihan ääripäästä, eli kodittomista ja nälkiintyneistä. Esimerkiksi isoisäni elää todella pienillä tuloilla ja on onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Hän lämmittää pientä mökkiään puilla, ja nauttii pihalla touhuamisesta. Talvisin hän saa paljon iloa lintujen ja oravien ruokinnasta ja seuraamisesta. Sanomalehtitilaus on luksusta, jonka hän on itselleen sallinut, ja johon rahat riittävät. Lehden tarkka lukeminen kuuluu hänen aamuisiin rutiineihinsa. Pyöräilystäkin hän pitää, talvellakin, kun muistaa ajaa varovasti ja pukeutua lämpimästi. Pyörällä hän ajaa kylän keskustaan katsomaan, onko kaupoissa hyviä tarjouksia, ja mahdollisesti samalla reissulla näkee tuttuja ja pääsee rupattelemaan. Välillä hän nauttii elämästä leipomalla jotain makeaa, leivonta ei kovin kallista ole. Tärkeintä hänelle taitaa olla omat lapset ja lapsenlapset. Hänellä on nykyään edullinen liittymä, johon kuuluu paljon puheaikaa, niin voi soittaa kauempana asuvia läheisiä usein läpi, jos ei ehdi usein nähdä. Kyllä isoisää toki rahallisesti autettaisiin, jos hän huolisi apua vastaan, mutta hän ei kuulemma tarvitse yhtikäs mitään. Parasta, mitä hänelle voi antaa, on käydä mahdollisimman usein vierailulla.

Isoisäni kaltaisia ihmisiä on tuossa ikäluokassa runsaasti. Toki on myös onnettomia vanhuksia, mutta onnettomuuteen yleensä liittyy huolenpidon puute tai yksinäisyys. En tiedä ketään vanhusta, jonka onnellisuus olisi pienistä tuloista kiinni. En tiedä, onko kyse siitä, että vanhempi sukupolvi on niin tottunut yksinkertaisempaan elämään, vai siitä, että elämänkokemuksen myötä sitä oivaltaa paremmin, mikä elämässä on oikeasti merkityksellistä. Silloin, kun tekee mieli marista, ettei ole ollut vaikkapa varaa mennä ulkomaanmatkalle neljään vuoteen, koitan ottaa oppia isoisäni asenteesta. Toki sairaudet, ihmissuhdesotkut ja läheisten menetykset ovat kaikille kova paikka, mutta minusta onnellisuus on myös osittain valinta. Tyytymättömyys, huono itsetunto ja kateus ovat suurimmat esteet useimpien onnelle.

Nimenomaan kyse on tottumuksesta. Nuoremmat sukupolvet taas on tottuneet toiseen. Kun muut ympärillä elävät hyvin eri tavalla, se aiheuttaa itselle ulkopuolisen olon. 

Olisitko itse onnellinen ja tyytyväinen elämääsi, jos eläisit isoisäsi tavalla? Riittäisikö pyörällä ajaminen ja mökin lämmittäminen tekemään sinut onnelliseksi? En väheksy isoisäsi onnea, mutta lähtökohdat ovat niin erilaiset. Jos nykyisin 30-40v kysytään, mitkä asiat perheen lisäksi tekevät hänet onnelliseksi, todennäköisesti hän vastaa, että työ, jossa saa toteuttaa itseään, matkustelu, harrastukset, taide + kulttuuri, ystävät. Näistä ainoastaan työ ei vaadi rahaa. Ystävätkään ei välttämättä, mutta jos niiden kanssa haluaa tehdä jotain, käydä vaikka syömässä, sekin vie rahaa.