Onko onnellisuus mielestäsi asenne?

Ei se kyllä oikeasti valitettavasti ole. 20 vuotta itsekin tuota uskottelin itselleni, mutta en jaksa enää. Samoja turhia hokemia kun: raha ei tuo onnea. Kun se tuo.

On, ehdottomasti.

On se osittain. Ihminen voi valita, katsooko elämää positiivisesti vai negatiivisesti. Voi päättää, onko hyvällä tuulella vai valittaako, onko tyytyväinen siihen mitä on vai haluaako aina jotain, mitä ei ole.

Periaatteessa kyllä. Sitten voi käydä joku onnettomuus tms mikä vie sen onnellisuuden (esim perhe kuolee), jonka jälkeen on taas asenteesta kiinni jääkö ikuisesti vatvomaan vai pääseekö yli.

Kyllä ja ei. Minulla on ihan hyvä perusasenne, iloitsen siis pienistäkin asioista, en jaksa olla vihainen ihmisille pitkän aikaa ja annan anteeksi jo itsenikin vuoksi. Mutta, sitten tuli masennus. En tunne iloa, onnea tai hyvää oloa enää mistään. Enkä oikeasti usko että masennukseni oli vain yhtäkkinen asennemuutos.

Odotan yhä että saisin takaisin oman itseni, kun aamulla koiran kanssa lenkkeily täyttää seesteisellä hyvänolontunteella ja tyytyväisyydellä. Kun esimerkiksi lumen kimaltelu ja kaunis, punainen taivas kauneudellaan liikuttaa. Nykyinen maailmani on niin harmaa ja vaikea ja yritän vain selvitä hetkestä hetkeen.

Kyllä, ainakin osittain. On ihmisiä, jotka osaavat kaivaa asiasta kuin asiasta ne positiiviset puolet ja ovat vähästäkin tyytyväisiä ja onnellisia. Sitten on se toinen ääripää eli ne, jotka eivät koskaan löydä mistään asiasta mitään hyvää, vaan kaivelevat aine kaikki mahdolliset negatiiviset puolet esille. Mikään ei riitä, aina asiat ovat huonosti, miten sitten voisikaan olla onnellinen, ei mitenkään. Kokemukseni mukaan noilla positiivisia puolia näkevillä on paljon mukavampi elämä. He myös ymmärtävät, että onnellisuus ei ole jatkuva olotila. Siihenhän turtuisi aika pian! Mutta ne onnen pipanat tuovat hyvän olon.

Vierailija kirjoitti:

On se osittain. Ihminen voi valita, katsooko elämää positiivisesti vai negatiivisesti. Voi päättää, onko hyvällä tuulella vai valittaako, onko tyytyväinen siihen mitä on vai haluaako aina jotain, mitä ei ole.

En ole koskaan tajunnut tuota, että onnellisuus olisi kiinni siitä, ettei tyydy siihen mitä on. Uskon kyllä, että muille se saattaa näyttäytyä sellaisena. 

Ts. Tarve saada jotakin (lisää) on vain sekundaarista, onni lähtee jostakin ihan muusta. 

Myöskään negailu ei välttämättä ole merkki siitä, etteikö olisi onnellinen. Itselläni on esimerkiksi taipumusta olla ajoittain hyvinkin pessimistinen ja rasittava valittaja (yritän kyllä itse kontrolloida tätä ominaisuutta, mutta ko. asioita tulee ilmaistua huomaamattakin), mutta se ei taas tarkoita kuitenkaan sitä ettenkö olisi onnellinen tai ainakin osittain elämääni tyytyväinen. 

AP

Kyllä se hyvin pitkälti on. Fakta on se, että jokainen meistä kuolee, ja monet sairastuvat vakavasti sitä ennen. Yllättävän moni ihminen leijuu elämän läpi kuvitellen, että vastoinkäymiset kuuluvat vain muille ihmisille, minulle ei pidä tapahtuman mitään epämiellyttävää. Ja sitten kun käy, niinkuin elämässä aina käy, aletaan syyttää koko maailmaa. Ruikuttajat eivät tajua sitä, että muillakin on murheita, he vaan eivät tuo niitä esille jokaiselle vastaantulijalle.

Ei ole, ja tuon hokeman viljely on jopa vaarallista.

Jokainen meistä on ikään kuin virittynyt tietylle taajuudelle eletyn elämänsä ja myös syntymässä saadun temperamentinsa pohjalta. Osa on lähtökohtaisesti positiivisempia, osa taas näkee enemmän haasteita, eikä osaa suhtautua ongelmiin kepeästi. Toki omaa asennoitumistaan voi ensinnäkin tarkastella, ja sitä kautta myös tietoisesti yrittää säätää, mutta kokonaan omaa perusluonnettaan ei voi muuttaa.

Nyt on kuitenkin muotia ajatella, että onnellisuus on vain asennekysymys. Sinun siis PITÄÄ PYSTYÄ ajattelemaan itsesi onnelliseksi, vaikka elämässä tapahtuisi mitä tahansa. Ja jos et tähän pysty, niin olet epäonnistunut. Olet siis jo valmiiksi onneton, ja kaiken lisäksi oikein ekstrahuono, kun et pysty kääntämään kaikkia vastoinkäymisiä iloksi. Tämä ajatusmalli lisää ahdistusta jo valmiiksi onnettomilla ihmisillä, mikä saattaa ääritapauksissa johtaa myös itsetuhoisuuteen. Tätä tukee myös tutkimustulokset, joita löytyy nettiä penkomalla myös suomeksi (esim. Maaret Kallion kautta).

Henkilökohtaisesti, oman kokemukseni perusteella lisään vielä sen, että tämä positiivisuussuggestio voi kyllä toimia vähän yksinkertaisten ihmisten kohdalla ihan hyvinkin. Siis sellaisten, jotka eivät tajua elämän monimutkaisia syy ja seuraus -suhteita, eivätkä ole sosiaalisestikaan kovin älykkäitä. Silloin ei kerta kaikkiaan osaa jäädä pohtimaan mitään kovin syvällisesti, vaan sen silver liningin löytäminen ikään kuin poistaa koko ongelman. Monimutkaisemmilla aivoilla varustettu ihminen ei vain kerta kaikkiaan pysty ohittamaan hankaluuksia noin totaalisesti, vaan vaivaavat asiat pitää jotenkin saattaa päätökseen. Nämä yksinkertaiset positiivarit jatkavat aidon iloisena eteenpäin, vaikka omalla käytöksellään loukkaisivatkin toisia, koska *onnellisuus on asenne*. Tavallaan kadehdin näitä ihmisiä, koskaan itse koskaan pysty samaan.

Ei se minusta ole. Jos itseäni ajattelen, niin se on jonkinlainen perusolotila silloin, kun mikään muu pinnallisempi asia ei varjosta sitä piiloon. Aina, kun en erityisemmin ajattele mitään olen hyvin onnellinen. Useimmat ajatuksetkaan ei sitä peitä, mutta toki jos nyt vaikka soitettaisiin että mieheni on kuollut onnettomuudessa, perusonnellisuus pitkäksi aikaa katoaisi surun ja ahdistuksen alle. Samoin kova fyysinen kipu voi peittää onnen ja rauhan tunteet alleen niin ettei niitä huomaa. 

Optimismin kanssa minusta asialla ei ole mitään tekemistä. Minä olen pessimisti, suorastaan nautin pessimismissäni kierimisestä, mutta olen silti onnellinen. Onni on eri tason asia kuin ajatukset. Minä katselen onnellisena ja rauhallisena kuin sivusta mieltäni, joka pyörittää sitä koomisuuteen asti menevää marinaa milloin mistäkin. Taivas ei mustu siitä että sillä kulkee joskus myrskypilviä, taivas itse pilvien yläpuolella on aina kirkas.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja ei. Minulla on ihan hyvä perusasenne, iloitsen siis pienistäkin asioista, en jaksa olla vihainen ihmisille pitkän aikaa ja annan anteeksi jo itsenikin vuoksi. Mutta, sitten tuli masennus. En tunne iloa, onnea tai hyvää oloa enää mistään. Enkä oikeasti usko että masennukseni oli vain yhtäkkinen asennemuutos.

Odotan yhä että saisin takaisin oman itseni, kun aamulla koiran kanssa lenkkeily täyttää seesteisellä hyvänolontunteella ja tyytyväisyydellä. Kun esimerkiksi lumen kimaltelu ja kaunis, punainen taivas kauneudellaan liikuttaa. Nykyinen maailmani on niin harmaa ja vaikea ja yritän vain selvitä hetkestä hetkeen.

Tämä. Uskon myös että masennukseen liittyvä eristäytyminen johtuu ainakin osaksi ympäristön asenteista. 

Koska masennus kuten onnikin on vain asenne, masentunut "voi päättää" olevansa onnellinen, ei anneta tilaa toivottomuuden ja väsymyksen tunteille tai ainakaan niiden ilmaisemiselle(tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että jatkuva vellominen olisi hyödyllistä tai suotavaa) on ihan luonnollistakin, että tukea saamaton masentunut vetäytyy omiin oloihinsa, jolloin tilanne muuttuu masentuneen kannalta entistä toivottomammaksi. 

Ei ole. 

Asenne ei auta, jos on rahaton.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä se kummasta rauhoittaa ja helpottaa elämää.

Tästä asiasta on helppo viisastella, mutta todellisuus on aika karua, ei siis tarua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se osittain. Ihminen voi valita, katsooko elämää positiivisesti vai negatiivisesti. Voi päättää, onko hyvällä tuulella vai valittaako, onko tyytyväinen siihen mitä on vai haluaako aina jotain, mitä ei ole.

 

En ole koskaan tajunnut tuota, että onnellisuus olisi kiinni siitä, ettei tyydy siihen mitä on. Uskon kyllä, että muille se saattaa näyttäytyä sellaisena. 

Ts. Tarve saada jotakin (lisää) on vain sekundaarista, onni lähtee jostakin ihan muusta. 

Myöskään negailu ei välttämättä ole merkki siitä, etteikö olisi onnellinen. Itselläni on esimerkiksi taipumusta olla ajoittain hyvinkin pessimistinen ja rasittava valittaja (yritän kyllä itse kontrolloida tätä ominaisuutta, mutta ko. asioita tulee ilmaistua huomaamattakin), mutta se ei taas tarkoita kuitenkaan sitä ettenkö olisi onnellinen tai ainakin osittain elämääni tyytyväinen. 

AP

Monet keskittyvät aivan liikaa siihen, mitä elämästä puuttuu, sen sijaan että olisivat onnellisia ja tyytyväisiä siihen mitä on. Elämä on koko ajan jotenkin kesken. Sitten kun minulla on sitä tai tätä, sitten kun olen lomalla, lapset ovat isompia, mies saa paremman työn, sitten olen onnellinen ja elämä on parempaa. Voi olla, mutta se vie huomion ja ilon siitä, miten hyvin asiat ovat nyt.

Ja jatkuva negatiivisista asioista puhuminen ja niiden ajatteleminen tuo elämään kielteistä energiaa. Sitä tulee myös levitettyä ympäristöön valittamalla ja kiinnittämällä huomio jatkuvasti pelkkiin epäkohtiin. Jos itse huomaa pienetkin hyvät asiat ja keskittyy niihin, tulee samalla myös viestitettyä positiivisuutta muille.

Pitkälti joo, kyllä. Eräs työkaverini on sellainen, että lasi on aina puolityhjä. Sää kun on paska, siitä mainitaan, hyvästä ei mainita, kaikkeen mistä voi marista, tartutaan ja minusta oikein mässäillään. Me työkaverit olemme saaneet koko joulukuun kuulla, miten tästä tulee kamala joulu, kun ei ole lunta ja plaaplaaplaa. Nyt kun sitä vähän tuli, hän tuhahteli ja puhahteli, että sulaahan tuollainen märkä paska heti. Nyt taitaa olla ilonpäivä, kun se sulaa tosiaan.

Hänellä on kaikki perusasiat kunnossa, kaikki asiat hyvin, mutta silti ei mikään.

Vierailija kirjoitti:

Pitkälti joo, kyllä. Eräs työkaverini on sellainen, että lasi on aina puolityhjä. Sää kun on paska, siitä mainitaan, hyvästä ei mainita, kaikkeen mistä voi marista, tartutaan ja minusta oikein mässäillään. Me työkaverit olemme saaneet koko joulukuun kuulla, miten tästä tulee kamala joulu, kun ei ole lunta ja plaaplaaplaa. Nyt kun sitä vähän tuli, hän tuhahteli ja puhahteli, että sulaahan tuollainen märkä paska heti. Nyt taitaa olla ilonpäivä, kun se sulaa tosiaan.

Hänellä on kaikki perusasiat kunnossa, kaikki asiat hyvin, mutta silti ei mikään.

Mutta hän voi silti olla onnellinen sisäisesti. Itse olen tuon tapainen, mutta tuo narina nyt on vaan sellainen tapa ja rooli, nautin siitä melodramaattisuudesta. Oikeasti en ole kuitenkaan onneton eikä ne asiat joista narisen oikeasti edes haittaa minua. Puhunpa vaan lämpimikseni.

Hyvä kysymys. Ei minusta ole, en voi "päättää" olla onnellinen, jos en sitä ole. Ei onnellisuus ole tahdosta kiinni.

Mutta toki onnellisuutta voi YRITTÄÄ lisätä sillä, että tietoisesti pyrkii etsimään asioista hyviä puolia. Se saattaa onnistua, jos on terve ja normaalissa elämäntilanteessa. Masentuneelta se ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. 

Asenne ei auta, jos on rahaton.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta kyllä se kummasta rauhoittaa ja helpottaa elämää.

Tästä asiasta on helppo viisastella, mutta todellisuus on aika karua, ei siis tarua.

Itseni työttömyys ja rahattomuus (putosin liittoon kuulumattomana peruspäivärahalle hyviltä it-alan palkoilta, mitään säästöjä ei ollut) taas opetti onnellisuutta. Alkuun toki ahdisti ihan kauheasti, mutta jossain vaiheessa totesin, että kaikki murehtiminen on pakko jättää että kestän, ja keskittyä nykyhetkeen. Opin nauttimaan tosi pienistä asioista kuten siitä että kun ulkona tuuli ulvoi ja satoi, niin mulla oli kuitenkin katto pään päällä. Silti, vaikka se olikin huonolla alueella olevan kunnan yksiön katto. Opin nauttimaan jokaisesta yksinkertaisestakin ruoasta jonka sain syödä ja tyydyttää nälkäni. Ja mikä tärkeintä, opin olemaan enää murehtimatta seuraavia hetkiä, luottamaan että aina jotenkin pärjään, keskittymään siihen mikä nyt on.

Vierailija kirjoitti:

Pitkälti joo, kyllä. Eräs työkaverini on sellainen, että lasi on aina puolityhjä. Sää kun on paska, siitä mainitaan, hyvästä ei mainita, kaikkeen mistä voi marista, tartutaan ja minusta oikein mässäillään. Me työkaverit olemme saaneet koko joulukuun kuulla, miten tästä tulee kamala joulu, kun ei ole lunta ja plaaplaaplaa. Nyt kun sitä vähän tuli, hän tuhahteli ja puhahteli, että sulaahan tuollainen märkä paska heti. Nyt taitaa olla ilonpäivä, kun se sulaa tosiaan.

Hänellä on kaikki perusasiat kunnossa, kaikki asiat hyvin, mutta silti ei mikään.

Mistä sinä tiedät onko hän onnellinen vai ei? Ei pidä sekoittaa negatiivissävytteistä keskustelutyyliä onnellisuuteen tai onnettomuuteen, joillakin nyt vain on sellainen tapa puhua. Tämä on kaiken lisäksi hyvin tyypillistä tietyille alueille Suomessa, esim. Kainuussa ei tulisi kuuloonkaan kehua mitään, varsinkaan itseään, vaan ihmisyyden mittari on nöyryys ja kritiikki.

Älä ota työkaverin puhetta itseesi. Jos oma onnellisuutesi hänen takiaan jotenkin järkkyy, niin eipä ollut kovin lujaa tekoa alunperinkään.

Mun mielestä se elämä jota elämäksi voidaan laskea on se läsnä ollut ajanjakso ja jolloin ihminen ei "pilaa" muitten elämää. Demantikot ja alzit ei elä vaan ovat pelkästään elossa ja samoin masentuneet. Ne on pelkästään vaan elossa. Sitten on se ryhmä jotka ovat hyvin onnettomia ja jotka levittävät sitä ympäristöön. Ne tuhoavat muita ja syyllistyvät siten elämän raskaampaan rikokseen. Näillä kun olisi se ymmärrys että vapaaehtoisesti poistuisivat tästä elämästä asiat voisivat korjaantua. Niitten takia moni tekee itsemurhan. 

Se niin riippuu...

Jos jäät työttömäksi ja talous kusee, kämppä menee alta ym. niin ei mulle ainakaan myydä "Ota tämä uuden alkuna. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu"-asennetta nykyaikana, ennen oli toisin. Silti ei saa luovuttaa.

Aina pitää varautua pahimpaan, mutta odottaa huonompaa. Ja tämä on pelkkää elämässä selviytymisen logiikkaa, ei mikään onnellisuuden tunne.

Onnea on elämän tasapaino. Se, ettei joka päivä tarvitse taistella elämän perusasioista seviytyäksesi seuraavaan, saa minut ainakin tuntemaan onnellisuuden tunnetta. Extraonni on sitten joku lottovoitto tm. yllättävä. Silloin ollaan onnekkaita, eli onni potkaisee.