Miksi valehtelette lapsille joulupukista?

Mä uskon edelleen joulupukkiin. Mun ei tartte valehdella koska uskon itsekkin.

No en minä sano lapselle myöskään, että tässä jossain vaiheessa sitä kuollaan äiteen kanssa pois ja madot syö etkä nää meitä enää ikinä. Toisaalta saatat sinäkin kuolla koska vaan. Onko valehtelemista kun en kerro tätä elämän perustotuutta?

Omasta lapsuudestani muistan kuinka tärkeäksi tunsin itseni kun sain vanhemmat kiinni joulupukkileikistä. Mutta kaippa teitä maammon marjoja piisaa, joille lapsuustrauma rakentuu vaikka liian pehmeistä tyynyistä...

Tä! Eikse ookkan olemassa?

Auttanee ainakin käyttäytymisen opettelussa, kun pienelle lapselle voi uhata että jos pelleily ei lopu niin joulupukki ei tuo lahjoja tänä jouluna :D Ja tontut tietty stalkkaa joka puolella.

Ja onhan siinä se mielikuvituspuolikin, jotkut uskovat lapsena mm. merenneitojen olemassaoloon, samoin hammaskeijujen.

En itse edes muista missä vaiheessa sain tietää joulupukin olevan kusetusta. Se varmaan sitten tapahtui niin hissukseen, että itse sen jotenkin tajusin. En mitään järkytystä ainakaan tästä paljastuksesta muista.

Pitäähän se vanhempienkin vähän miettiä ja ennakoida, missä vaiheessa paljastaa sen tosiasian lapselleen. Jos lapsi uskoo niin antaa uskoa, kyllä se aikanaan jossain vaiheessa loppuu.

En valehtele, mullekaan ei koskaan valehdeltu. MEillä joulupukki on satuhahmo.

Lapsi tarvitsee satua ja taikaa, älkää nyt hyvät ihmiset viekö niitäkin lapsilta! Tämä on ihan tutkittu juttu. 

En edes tiedä uskooko lapseni joulupukkiin. Joulutonttuun taitaa edelleen uskoa, koska tonttu tuo joulukalenteriyllätyksiä. Lahjat tulee perheeltä ja suvulta, eikä miltään pukilta, niin ei kai siihen tarvitsekaan uskoa :D

Sadut ja ripaus taikaa lapsuudessa ei ole valehtelemista, ellei sitten lapselle nimenomaan jankuta, että joulupukki on olemassa ja tekee kaikki lahjat, vaikka lapsi asiaa epäilisi.

Meillä on lapsille kerrottu, että aattona vierailee joulupukki, joka tuo lahjat. Kaikki tämä on totta. Olen myös ikätasoisesti selittänyt, että joulupukki ja tontut ovat uskon asia. Niihin voi uskoa tai olla uskomatta. Lapsille tämä on hauska vastaus ja he ovat innokkaasti halunneet uskoa vielä kouluiässäkin.

En kerro lapsille muidenkaan satujen raakoja totuuksia. En selitä, että oikeassa elämässä kuninkaat ovat usein riistäneet kansaa ja prinsessat tuhlailleet vaatteisiin, kun tavallinen kansa näkee nälkää. En kerro, että taianomaisen lumisateen jälkeen on vuorossa loskaa ja liikenneonnettomuuksia. En ilmoita, että kun me syömme jouluaterian, saattaa jossain päin maailmaa lapsi kuolla nälkään.

Jossakin vaiheessa lapsi havahtuu siihen, että lapsuuden taika on ohi. Usein ihan huomaamattaan. Näin kävi minullekin, Ei ole tarvinnut selostaa anorektisista prinsessoista tai talousrikoksia tehtailevista prinsseistä, jotka pettävät mennentullen näitä prinsessojaan. Kun lapsi hämmästeli haikaran tuomaa vauvaa, pohdimme yhdessä, mistä ne vauvat oikein tulevatkaan mutta en mennyt heti haikaran nähdessäni julistamaan, että kyllä siinä vanhemmat panee ensin hartaasti ja sitten se vauva kasvaa äidin kohdussa, kunnes se pimpin kautta puserretaan ulos verta, hikeä ja kyyneliä puskien.

Elämässä on paljon asioita, joita ei tarvitse julistaa pienille lapsille, ja se taianomainen lapsuus on tärkeä asia lapsen kehitykselle. Olet siinä oikeassa, että kovin monimutkaisiin valehtelukuvioihin ei kannata ryhtyä ja että epäilevälle lapselle kannattaa tarjota myös totuutta ikätasoisella tavalla. Ei ole oikein kertoa, että kuollut vain nukkuu, mutta ei silti tarvitse kuoleman jokaista yksityiskohtaa tarjota.

Vierailija kirjoitti:

Sadut ja ripaus taikaa lapsuudessa ei ole valehtelemista, ellei sitten lapselle nimenomaan jankuta, että joulupukki on olemassa ja tekee kaikki lahjat, vaikka lapsi asiaa epäilisi.

Meillä on lapsille kerrottu, että aattona vierailee joulupukki, joka tuo lahjat. Kaikki tämä on totta. Olen myös ikätasoisesti selittänyt, että joulupukki ja tontut ovat uskon asia. Niihin voi uskoa tai olla uskomatta. Lapsille tämä on hauska vastaus ja he ovat innokkaasti halunneet uskoa vielä kouluiässäkin.

En kerro lapsille muidenkaan satujen raakoja totuuksia. En selitä, että oikeassa elämässä kuninkaat ovat usein riistäneet kansaa ja prinsessat tuhlailleet vaatteisiin, kun tavallinen kansa näkee nälkää. En kerro, että taianomaisen lumisateen jälkeen on vuorossa loskaa ja liikenneonnettomuuksia. En ilmoita, että kun me syömme jouluaterian, saattaa jossain päin maailmaa lapsi kuolla nälkään.

Jossakin vaiheessa lapsi havahtuu siihen, että lapsuuden taika on ohi. Usein ihan huomaamattaan. Näin kävi minullekin, Ei ole tarvinnut selostaa anorektisista prinsessoista tai talousrikoksia tehtailevista prinsseistä, jotka pettävät mennentullen näitä prinsessojaan. Kun lapsi hämmästeli haikaran tuomaa vauvaa, pohdimme yhdessä, mistä ne vauvat oikein tulevatkaan mutta en mennyt heti haikaran nähdessäni julistamaan, että kyllä siinä vanhemmat panee ensin hartaasti ja sitten se vauva kasvaa äidin kohdussa, kunnes se pimpin kautta puserretaan ulos verta, hikeä ja kyyneliä puskien.

Elämässä on paljon asioita, joita ei tarvitse julistaa pienille lapsille, ja se taianomainen lapsuus on tärkeä asia lapsen kehitykselle. Olet siinä oikeassa, että kovin monimutkaisiin valehtelukuvioihin ei kannata ryhtyä ja että epäilevälle lapselle kannattaa tarjota myös totuutta ikätasoisella tavalla. Ei ole oikein kertoa, että kuollut vain nukkuu, mutta ei silti tarvitse kuoleman jokaista yksityiskohtaa tarjota.

Tuli mielikuva miten ap paasaa näitä juttuja lapselleen, jos vähääkään tulee mitään viittaustakaan haikaran tuomiin vauvoihin tai unelmiin satuprinsseistä ja kuinka haluaisi olla ihana satuprinsessa :'D

Voi jäädä lapsiparka vähän hiljaiseksi.

Meillä joulupukkiusko kuuluu joulun taikaan. Lapset eivät ole asiasta traumatisoituneet ja edelleen muistuttelen teinejä, että ovathan muistaneet kirjoittaa joulupukille ja olla kiltteinä, etteivät jää ilman lahjoja. Meillä joulupukki on totta ja tontut kurkkivat ikkunoista. Aattona mies vetää parran päälleen ja kuopus (huom! nuorimmainen) lähtee tonttuna viemään jouluiloa toisille perheille. Kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti ja elämään saa kuulua ripaus satua.

Uskotaanhan sitä jumalaankin

Uskonto onkin jo ihan eri luokan kusetus. Se vasta pähkähullua puuhaa onkin.

Joulupukki on hyttysen ininää sen rinnalla.

Mun mielestä on vähän eri asia vain olla hieromatta jotain ikäviä totuuksia nälänhädästä ja anorektisista, petetyistä prinsessoista ja suoraan valehdella jostain. 

En mä ehkä tuolle miehelleni kerro jos sen lempikravatti on ruma, mutta tällä perusteella en varmaan voi jättää kertomatta että pussailin pikkujouluissa naapurin Tauno-Perttulin kanssa?