Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko ketään joka olisi tyytyväinen sinkkuuteen?
15.12.2015 |
Nyt on tullut oltua jo pitemmän aikaa vapaaehtoisesti sinkku enkä aktiivisesti etsi kumppania. Tämä asia ei kuitenkaan tyydytä muita vaan hoetaan koko ajan, että kyllä se sinäkin vielä jonkun löydät ja yritetään saada sokkotreffeille lähteen. Tällä hetkellä tuntuu, että elämä on just hyvä näin vapaalla jalalla enkä kaipaa suhdesotkuja. Olen muutenkin luonteeltani itsenäinen ja menevä nainen, mutta yhden illan hoidot tai seurustelu ei vain nappaa juuri nyt. Miksi se tuntuu olevan joillekin ongelma, että viihtyy sinkkuna ja heti aletaan etsiä ongelmia ja syitä yksin ololle. Olen tyytyväinen näin. Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia.
Kommentit (42)
Itse sinkkuna viihtyvänä en voi ymmärtää niitä, kun eron tultua pitää heti löytää joku uusi. Suhteita tulee ja menee. Elämä paljon helpompaa sinkkuna itellä. Työn vastapainoksi kaipaa omaa aikaa ja hiljaisuutta kotiin tullessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti sinkku! Olen nyt eron jälkeen yksin neljättä vuotta, enkä todellakaan etsi ketään. Ärsyttää just tuo, kun kysellään että onko LÖYTYNYT ketään. Ihan kuin ei voisi elää tyytyväisenä edes etsimättä ketään. Olen kyllä valmis uuteen parisuhteeseen, mutta vain ja ainoastaan jos rakastun ihan kunnolla. Ja se tyyppi pitää löytyä sattumalta, ei kiinnosta alkaa tietoisesti etsimään. Oikeastaan toivon, ettei ketään tulisikaan vastaan, elämä on niin mukavaa ja hauskaa sinkkuna. Mulla on aktiivinen sosiaalinen elämä, mutta saan itse valita mitä teen ja kenen kanssa. Mulla on myös kiva vakkari panokaveri, joten seksiäkin saan halutessani. Ihan parasta!
Joidenkin mielestä ihmisessä täytyy olla jtn vikaa, jos sinkkuna viihtyy.
Minä olen ollut sinkku koko ikäni lukuun ottamatta kahta nuorena ollutta noin vuoden seurustelusuhdetta, joiden aikana totesin että ei, parisuhteet ei ole mun juttu. Olen nyt 41-vuotias ja oikein tyytyväinen vanhapiika/sinkku. Olen vaan aika erakkoluonne, en kaipaa arkeeni toista ihmistä, itse asiassa sellainen ahdistaisi minua. Seksiäkään en kaipaa niin paljoa että viitsisin nähdä vaivaa sitä hakea, hoidan omin käsin ja se riittää mulle.
Olen huomannut, että tämmöisen ajattelun takana on yleensä jonkun sortin katkeroituminen koska suhteet eivät ole olleet sitä mitä olisi odottanut, toinen pettää, valehtelee, jättää tai roikkuu toisen uuvuksiin. Sitten vannotaan sinkkuutta, koska ei ole hajuakaan siitä mitä se on kun löytyy se jonka kanssa onkin oikeasti hyvä olla, jakaa ajatuksia ja nukkua vierekkäin. Uskon, että jokainen silti sisimmässään kaipaa sellaista, mutta päättää silti olla itseriittoinen, koska niin on helpompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut sinkku koko ikäni. En pidä siitä, että aamulla herätessäni paikalla on joku muukin. Jos joku on käymässä luonani, huomaan aina ennen pitkää ajattelevani, että onpa kivaa, kun täällä yleensä olen vain minä. Ja vieraisillakin tulee väistämättä se tunne, että pian olisi jo aika saada olla omissa oloissani. Siinäpä taitavat olla syyt siihen, että parisuhdetta ei ole eikä tule. Minulla on tämmöinen luonne.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tämmöisen ajattelun takana on yleensä jonkun sortin katkeroituminen koska suhteet eivät ole olleet sitä mitä olisi odottanut, toinen pettää, valehtelee, jättää tai roikkuu toisen uuvuksiin. Sitten vannotaan sinkkuutta, koska ei ole hajuakaan siitä mitä se on kun löytyy se jonka kanssa onkin oikeasti hyvä olla, jakaa ajatuksia ja nukkua vierekkäin. Uskon, että jokainen silti sisimmässään kaipaa sellaista, mutta päättää silti olla itseriittoinen, koska niin on helpompi.
Ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla. Ne suhteet itse asiassa oli sinänsä ihan hyviä, ainoa ongelma oli se että minä en tykännyt siitä läheisyydestä enkä toisen läsnäolosta arjessani. Kaipasin omaa tilaa ja rauhaa ja huomasin aina olevani tyytyväisempi kun miesystävä lähti omaan kotiinsa, silti vaikkei siinä ihmisessä ollut yhtään mitään vikaa. Kyllä me ihmiset vaan taidetaan olla niin erilaisia, että oikeasti ihan jokainen EI kaipaa parisuhdetta, silti vaikka varmasti enemmistö kaipaakin.
t. 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että kukaan aivan aidosti viihtyy ilman sitä rakkainta ja tärkeintä henkilöä tässä elämässä. Lapsi ei aja samaa asiaa, tarkoitan tasavertaista aikuissuhdetta.
Kyseessä lienee defenssi, joka tietysti on hyödyllinen kuten defenssien tehtävä on. Uskotellaan ja itsekin toki uskotaan siihen, että yksin on parempi. Mutta jos tässä valheessa ikään kuin viihtyy, niin mitä kukaan siihen on sanomaan.
Pahempi se on, että masentuu totuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin mielestä ihmisessä täytyy olla jtn vikaa, jos sinkkuna viihtyy.
Joo, ihmettelen vaan että mikä se semmoinen VIKA sitten on? Sitäkö, että poikkeaa enemmistön normeista? Missä se on määritelty että siinä on jotain huonoa tai ei-toivottavaa, paitsi joidenkin juoruämmien päässä? Jos joku ihminen jota muut sanoo vialliseksi, on itse tyytyväinen elämäänsä ja elää normaalin tuottavasti, esim. elättää itsensä työllään eikä loisi muiden kustannuksella, niin mikä on peruste sille että kykseessä on VIKA eikä vain neutraali yksilöllinen ominaisuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tämmöisen ajattelun takana on yleensä jonkun sortin katkeroituminen koska suhteet eivät ole olleet sitä mitä olisi odottanut, toinen pettää, valehtelee, jättää tai roikkuu toisen uuvuksiin. Sitten vannotaan sinkkuutta, koska ei ole hajuakaan siitä mitä se on kun löytyy se jonka kanssa onkin oikeasti hyvä olla, jakaa ajatuksia ja nukkua vierekkäin. Uskon, että jokainen silti sisimmässään kaipaa sellaista, mutta päättää silti olla itseriittoinen, koska niin on helpompi.
Ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla. Ne suhteet itse asiassa oli sinänsä ihan hyviä, ainoa ongelma oli se että minä en tykännyt siitä läheisyydestä enkä toisen läsnäolosta arjessani. Kaipasin omaa tilaa ja rauhaa ja huomasin aina olevani tyytyväisempi kun miesystävä lähti omaan kotiinsa, silti vaikkei siinä ihmisessä ollut yhtään mitään vikaa. Kyllä me ihmiset vaan taidetaan olla niin erilaisia, että oikeasti ihan jokainen EI kaipaa parisuhdetta, silti vaikka varmasti enemmistö kaipaakin.
t. 5
Veikö se mies jalkoja sulta koskaan missään vaiheessa, vai oliko se vaan "ihan ok, ei mitään vikaa"?
27 vuotta (eli koko elämäni) sinkkuna olleena täytyy sanoa että ei, en ole tyytyväinen. Haluaisin edes kerran kokea miltä tuntuu olla rakastettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tämmöisen ajattelun takana on yleensä jonkun sortin katkeroituminen koska suhteet eivät ole olleet sitä mitä olisi odottanut, toinen pettää, valehtelee, jättää tai roikkuu toisen uuvuksiin. Sitten vannotaan sinkkuutta, koska ei ole hajuakaan siitä mitä se on kun löytyy se jonka kanssa onkin oikeasti hyvä olla, jakaa ajatuksia ja nukkua vierekkäin. Uskon, että jokainen silti sisimmässään kaipaa sellaista, mutta päättää silti olla itseriittoinen, koska niin on helpompi.
Ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla. Ne suhteet itse asiassa oli sinänsä ihan hyviä, ainoa ongelma oli se että minä en tykännyt siitä läheisyydestä enkä toisen läsnäolosta arjessani. Kaipasin omaa tilaa ja rauhaa ja huomasin aina olevani tyytyväisempi kun miesystävä lähti omaan kotiinsa, silti vaikkei siinä ihmisessä ollut yhtään mitään vikaa. Kyllä me ihmiset vaan taidetaan olla niin erilaisia, että oikeasti ihan jokainen EI kaipaa parisuhdetta, silti vaikka varmasti enemmistö kaipaakin.
t. 5
Veikö se mies jalkoja sulta koskaan missään vaiheessa, vai oliko se vaan "ihan ok, ei mitään vikaa"?
Ei mulla ole koskaan ollut mitään sellaista jalat alta -fiilistä keneenkään, en itse asiassa ole koskaan ihastunut. Ilmeisesti en vaan ole senkään luonteinen. Nuo molemmat suhteeni alkoivat niin että mies ihastui minuun, alkoi jutella ja tehdä tuttavuutta, ja minä totesin että ihan mukavan oloinen mies, joten miksipä ei. Toisen suhteen aikana jo aloin tajuta että ei taida parisuhteet, eikä muutkaan ihmissuhteet, olla ollenkaan mun juttu, että olen sitä tyytyväisempi mitä enemmän saan olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tämmöisen ajattelun takana on yleensä jonkun sortin katkeroituminen koska suhteet eivät ole olleet sitä mitä olisi odottanut, toinen pettää, valehtelee, jättää tai roikkuu toisen uuvuksiin. Sitten vannotaan sinkkuutta, koska ei ole hajuakaan siitä mitä se on kun löytyy se jonka kanssa onkin oikeasti hyvä olla, jakaa ajatuksia ja nukkua vierekkäin. Uskon, että jokainen silti sisimmässään kaipaa sellaista, mutta päättää silti olla itseriittoinen, koska niin on helpompi.
Tämä on juuri sitä syiden etsimistä. Ei pidä paikkaansa. Edeltävälle rakkaudelle en ole katkera, kummallakin työ vei elämän eri suuntiin. Edelleen muistelemme toisiamme lämmöllä, kun aina välillä kohdataan. Eikä erot ole jääneet vaivaamaan. Uusi rakkaus tulee joskus kohdalle, jos on tullakseen. Sitä en kiellä. t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löytyyhän tähänkin ketjuun jo niitä jotka tietävät että sinkulla on defenssit päällä, ei ole onnellinen, me tiedetään. On se kumma kun sitä omaa muottia on pakko tunkee kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ollut kohta vuoden ja nyt alan tajuaman, että on parempi olla sinkkuna kuin huonossa suhteessa.
Mä olen parisuhteessa nyt kahdeksatta vuotta ja edelleen ajattelen näin. En pysty samaistumaan ihmisiin jotka haluavat löytää väkisin parisuhteen ja alkaa muodostamaan sitä vaikka vastapuoli ei nyt ihan täysin yhteen kolahtaisikaan. Ennen tätä suhdetta viihdyin sinkkuna ihan hyvin. Tottakai on ihanaa jos löytyy se sielunkumppanin kaltainen jostakin, mutta jos on vähänkään nirso sen suhteen minkä määrittää sielunkumppanuudeksi niin aikamoinen tuurihan se on jos sellainen jostakin löytyy, joten ei kannata märehtiä jos ei koskaan tarpeeksi samankaltaiseen ihmiseen törmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tämmöisen ajattelun takana on yleensä jonkun sortin katkeroituminen koska suhteet eivät ole olleet sitä mitä olisi odottanut, toinen pettää, valehtelee, jättää tai roikkuu toisen uuvuksiin. Sitten vannotaan sinkkuutta, koska ei ole hajuakaan siitä mitä se on kun löytyy se jonka kanssa onkin oikeasti hyvä olla, jakaa ajatuksia ja nukkua vierekkäin. Uskon, että jokainen silti sisimmässään kaipaa sellaista, mutta päättää silti olla itseriittoinen, koska niin on helpompi.
Ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla. Ne suhteet itse asiassa oli sinänsä ihan hyviä, ainoa ongelma oli se että minä en tykännyt siitä läheisyydestä enkä toisen läsnäolosta arjessani. Kaipasin omaa tilaa ja rauhaa ja huomasin aina olevani tyytyväisempi kun miesystävä lähti omaan kotiinsa, silti vaikkei siinä ihmisessä ollut yhtään mitään vikaa. Kyllä me ihmiset vaan taidetaan olla niin erilaisia, että oikeasti ihan jokainen EI kaipaa parisuhdetta, silti vaikka varmasti enemmistö kaipaakin.
t. 5
Veikö se mies jalkoja sulta koskaan missään vaiheessa, vai oliko se vaan "ihan ok, ei mitään vikaa"?
Ei mulla ole koskaan ollut mitään sellaista jalat alta -fiilistä keneenkään, en itse asiassa ole koskaan ihastunut. Ilmeisesti en vaan ole senkään luonteinen. Nuo molemmat suhteeni alkoivat niin että mies ihastui minuun, alkoi jutella ja tehdä tuttavuutta, ja minä totesin että ihan mukavan oloinen mies, joten miksipä ei. Toisen suhteen aikana jo aloin tajuta että ei taida parisuhteet, eikä muutkaan ihmissuhteet, olla ollenkaan mun juttu, että olen sitä tyytyväisempi mitä enemmän saan olla yksin.
Semmosta ihmistä ei edes kaipaa viereen jonka kohdalla sitä yhteenkuuluvuudentunnetta ja sidettä ei muodostu. Toinen on ihan kiva ja kunnollinen, mutta helpotus lyö kun toinen poistuu ovesta, luonnollisesti koska kiintymystä ei synny.
Vierailija kirjoitti:
Löytyyhän tähänkin ketjuun jo niitä jotka tietävät että sinkulla on defenssit päällä, ei ole onnellinen, me tiedetään. On se kumma kun sitä omaa muottia on pakko tunkee kaikille!
Varmasti sama tyyppi, joka toitottaa veloille, että naisessa on pakko olla jotain vikaa, jos ei halua lapsia. Tai että siihen on pakko olla joku syy, hyväksikäyttö lapsena, narsismi, tai joku muu. Koska kukaan ei OIKEASTI voi haluta elää sinkkuna tai lapsettomana!
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tämmöisen ajattelun takana on yleensä jonkun sortin katkeroituminen koska suhteet eivät ole olleet sitä mitä olisi odottanut, toinen pettää, valehtelee, jättää tai roikkuu toisen uuvuksiin. Sitten vannotaan sinkkuutta, koska ei ole hajuakaan siitä mitä se on kun löytyy se jonka kanssa onkin oikeasti hyvä olla, jakaa ajatuksia ja nukkua vierekkäin. Uskon, että jokainen silti sisimmässään kaipaa sellaista, mutta päättää silti olla itseriittoinen, koska niin on helpompi.
Miten sinkkuudet yleensä yhdistetään yksinäisyyteen? Mulakin on ollut sängyssä enemmän vipinää, mitä oli aikoinaan parisuhteen aikaan. Mulla on ollut sinkkuna "oikeasti hyvä olla, jakaa ajatuksia ja nukkua vierekkäin. "
Inhoan treffeillä käymistä ja uusiin ihmisiin tutustuminen romanttisessa mielessä on ehkä epämukavinta ikinä. Olen kyllä yrittänyt parikin kertaa, mutta turhauduin vaan heti ja totesin että parempi lopettaa ajoissa ettei toiselle osapuolelle tule paha mieli. En ole ollut ihastunut kehenkään teini-iän jälkeen, joten seurusteluhaluttomuuteni voi toki johtua siitäkin.
En itse tee asiasta numeroa, mutta muut ihmiset kyllä senkin edestä. Monet sukulaiset luulevat minun olevan lesbo, koska en ole ikinä tuonut "miestä näytille". Seksistä tykkään kyllä ja siksi minulla onkin vakipano :D
Alue: Aihe vapaa
Minä olen ollut kohta vuoden ja nyt alan tajuaman, että on parempi olla sinkkuna kuin huonossa suhteessa. Mie etsin nuorempana aika epätoivoisesti puolisoa ja tartuin sit siihen, joka mulle antoi mahdollisuuden miettimättä seuraamuksia, et onko tää mulle edes sopiva kumppani.