Vihaan nykyaikaa, synnyin väärään aikaan!
Oikeasti tuntuu siltä, että olen syntynyt täysin väärään aikaan. Olen parikymppinen nuori nainen enkä koe mitään samankaltaisuutta muiden ihmisten kanssa. Kaikki ovat vain jossain Facebookissa ja Instagramissa. Vapaa-aikakin kulutetaan kuvien ottamiseen sen sijaan että nautittaisiin ruoasta, maisemista, illanvietosta. Minä tykkäisin oikeasti vain nauttia ihmisten seurasta, mutta kaikki vaan keskittyvät katselemaan älypuhelintaan ja päivittämään uusia päivityksiä ja kuvia nettiin. Raivostuttaa tämä nykyinen sosiaalinen media! Toivon niin, että olisin syntynyt vuosikymmeniä sitten ja voinut elää suurimman osan aikuiselämästäni ilman nykyistä somea.
Kommentit (48)
80-luvulla 80-luku ei tuntunut kovin ihmeelliseltä:
"Me mentäis tanssiin -konkareita
tehtäis keikkaa -humppaveikot
juodaan viinaa -mentiin putkaan
mitä jäljelle jää
Me mentäis baariin -se on kiinni
mennään Krouviin -antaa vetää
mennään ulos -siellon kylmä
mitä enää nyt tehdä vois"
-Ratsia vuonna 1980
Mutta näin jälkeen päin on pakko todeta, että meininki oli aika lutusta täällä lintukodossa.
Lapset vietti päivänsä ULKONA leikkien. Nyt kun kävelen tuolla meidänkin lähiössä on pihat ja leikkipaikat tyhjiä ja sisältä asunnoista kumottaa konsolipelin valohehku.
Oma teini-ikä meni kahviloissa, kaduilla ja kavereiden luona. Nyt teini istuu hiljaa sohvalla naama kiinni älylaitteessa. Oli punkkareita, fiftareita, modeja... nyt likimain joka teini pukeutuu samalla tavalla ja kuuntelee samaa musiikkia. Missä kapina tai edes ne teini-iän typeryydet?
Suurin näkyvä muutos 80-luvusta ovat kaikkialla katukuvassa kulkevat androidit, jotka tuijottavat tiukasti kämmenellään loistelevaa valosuunnikasta. Vain ihan pienet lapset juoksentelevat näiden robottien seassa vielä elossa ja herättävät niissä ärtymystä.
Eihän nykypäivän nuoria miehiä edes kiinnosta panna livenä. Näin olen kuullut ja testot on tippumaan päin. Oli juhannukset mukavia aikoja nukkua teltassa lämpimän tytön vartalon kanssa. Se oli romantiikkaa se.
mies50v
Minusta on vähän järkkyäkin, kun tutut päivittävät niin henkilökohtaisia asioita kuin mitä päivittävät, siis someen. Luen niitä silti, koska olen utelias.
Näyttelijä Oona Airolakin sanoi syntyneensä väärälle aikakaudelle. En osaa määrittää itselle sopivaa vuosikymmentä, mutta hyvin pärjättiin ilman nettiäkin. Toisaalta onhan tässä isoja mahdollisuuksia olla yhteydessä sellaisiin ihmisiin, joita ei koskaan muuten tapaisi, ja reaaliaikaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin halunnut syntyä joskus 50-60-luvulla. Tiedostan kyllä naisen rajallisen päätäntävallan (jota ei käytännössä ollut) ja todennäköisesti olisinkin ollut kapinallinen vanhapiika, vähän niin kuin nykyään. Mutta rakastan ulkoilmaa, ruumiillista maataloustyötä sekä kylien yhteisöllisyyttä. Nyt olen eristetty ja istun lähes kaiken vapaa-ajan AV:lla. Toisaalta nykyelämää on helpotettu aikamoisesti, mutta haluaisin kokea eri aikakausia. Teleportti ja aikakone olisivat hienoimmat keksinnöt ikinä.
N21
Rakastat ulkoilmaa ja ruumiillista maataloustyötä.
Mene mansikanpoimijaksi ensi kesänä
90 -luvulle asti Suomi oli Neuvostokommunismin ahdistelema maa.
Hetken ilmapiiri helpottui 90-luvulla, ilmapiiri oli vapaa ja oli toivoa tulevasta, Nokia toi vaurautta miljarditolkulla.
Minä en ainakaan olisi halunnut syntyä tänne ja nyt huomaan,että lapsillakin on paljon ongelmia ja kärsimystä. Niin vääryyttä täynnä tämä maailma. Käyn töissä kuin robotti,kaiken vapaa ajan ja viikonloput nukun. Siinä minun elämä.
Ihan samaa mietin. Vituttaa olla nykyajan ihminen. Tuntuu että kaikki oli paremmin ennen kännyköiden ja tietokoneiden keksimistä. Lisäksi ihmisistä yritetään ottaa kaikki irti mielenterveys mukaan lukien. Ei mitään yhteisöllisyyttä ainakaan täälläpäin pääkaupunkiseutua. Yksilökeskeistä ja kylmää elämää. Hyppäisin pyörästä, jos en olisi lapsia tehnyt. Ehkä sitten kun ovat aikuisia, mutta en kai heitä halua silloinkaan yksin jättää tänne kärsimään.
Nykyajan ilmiöistä ehdoton suosikkini ovat ihmiset, jotka menevät konserttiin ja katselevat sitten koko keikan sitten siltä pikkiriikkiseltä näytöltä tapahtumaa kuvatessaan :D