Miten oppia arvostamaan itseään

Vierailija

Pitäisi osata itse arvostaa itseään jotta voisi ansaita muiden arvostuksen. Minua ei ole kukaan koskaan arvostanut saati rakastanut.

Lapsena olin pettymys, aina vääränlainen, liian lihava, ruma, syrjitty, koulukiusattu. Luin kuitenkin hyvän koulutuksen itselleni ja sain hyvän ammatin. Töissä päädyin syrjityksi, olin aina se ensimmäinen joka sai yt-neuvotteluissa kenkää.

Olen yrittänyt miellyttää, sairastanut kiltin tytön syndroomaa liiallisuuksiin asti, pistänyt muiden tarpeita omieni edelle hankkiakseni hyväksyntää. Ystävyyssuhteita olen saanut hankittua, mutta ne ovat usein olleet sellaisia, joissa minulla on ollut jonkinlainen hyötyarvo näille niinsanotuille ystävilleni.

Pitkässä parisuhteessani minua petettiin alusta loppuun niin paljon, että vaikka olimme avoliittossa, voi loppujen lopuksi miettiä olinko minä oikeasti se "toinen nainen" - minua ei ainakaan kohdeltu siten kuin ensimmäistä naista kuuluisi. Eron jälkeen jokainen yritys seurustella on päätynyt äkkiseltään miehen häipyessä ilman selityksiä, välillä hyvinkin kylmästi.

Väkisin mietin, miten minun tulisi itse toimia toisin, jotta historia ei toistaisi itseään. Onko elämäni sitä, että sallin itseni tulla jatkossakin kohdelluksi kuin pohjasakkaa, koska siihen olen tottunut enkä osaa muuta odottaa. Onko minussa jokin perustavaalaatua oleva vika, jota en tyhmänä itse tajua, joka oikeuttaa muut kohtelemaan minua näin huonosti?

Vai onko kyse vain siitä, että en arvosta itseäni tarpeeksi? Ja jos oppisin tuon taidon, kaikki muuttuisi kuin taikatempun tavoin ja yhtäkkiä minua kohdeltaisiinkin hyvin?

Kommentit (9)

Vierailija

Olen tullut siihen tulokseen, että olen jostain (minulle tuntemattomaksi jääneestä) syystä ollut aina arvoton muille. Toki aiemmin oli huono itsetunto ja olen ollut ovimatto vuosikausia muille, mutta kyllä minä tiedän monia naisia, joilla on heikko itsevarmuus ja silti löytäneet hyviä ystäviä ja heitä arvostavia ja rakastavia miehiä.

Olen ihmissuhteisiin pettymiseni jälkeen oppinut arvostamaan itseäni enkä enää siedä lainkaan epäkunnioittavaa tai hyväksikäyttävää käytöstä ystäviltä tai miehiltä. Tulos? Jään vain yksin, koska minä tai seurani eivät ole kellekään yksinään arvokkaita ilman minusta saatua hyötyä. Että sinänsä kummeksuttaa se oletus mistä paljon puhutaan, että itsearvostus, itsevarmuus ja rajojen asettaminen tekisi aina yksilön arvokkaaksi ja haluttavaksi. Ei se osalla vaan toimi.

Vierailija

Lisäyksenä 1, olen useaan otteeseen ottanut esille täälläkin sen, että miten omaa itsetuntoa voisi vielä parantaa, koska uskon sen olevan ainakin iso tekijä siinä miksi olen ollut aina altavastaajana ihmissuhteissa. Tällöin paikalle on laukannut aina useampikin nainen, jonka mukaan heillä on sairaalloisen huono itsetunto ja silti se ensimmäinen mies osoittautui hyvin kohtelevaksi, luotettavaksi ja rakastavaksi. Kuinka moinen sitten onnistuu muilla naisilla, jos kerta huono itsetunto olisi syy siihen ettei kelpaa muille?

Vierailija

Olen mies vähän samantyyppisellä taustalla. Yksi vaihtoehto tällaisessa kuviossa joskus on, että itse hakeutuu toistuvasti sellaiseen sosiaaliseen, työ-, tai muuhun suhteeseen, jossa näin käy. Terveellä itsetunnolla varustetut ihmiset osaavat kiertää ja varoa näitä tilanteita, mutta itselle siitä on muodostunut niin tuttu asetelma, että siihen suorastaan hakeutuu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen mies vähän samantyyppisellä taustalla. Yksi vaihtoehto tällaisessa kuviossa joskus on, että itse hakeutuu toistuvasti sellaiseen sosiaaliseen, työ-, tai muuhun suhteeseen, jossa näin käy. Terveellä itsetunnolla varustetut ihmiset osaavat kiertää ja varoa näitä tilanteita, mutta itselle siitä on muodostunut niin tuttu asetelma, että siihen suorastaan hakeutuu.

Miten se on hakeutumista kun koko elämänsä läpi kohtaa samoja tilanteita ja samalla tavalla kohtelevia ihmisiä?

Vierailija

Itsensä arvostaminen lähtee siitä, kun opettelee sanomaan "ei". Niin kauan, kun sallit käyttää itseäsi hyväksi ja olla muiden kynnysmattona, ei arvistuksesi nouse itsesi eikä edes muiden silmissä.

t. Kokemusta on

Vierailija

Ap vastaa. Kiitos teille hyvistä kommenteista. Olen opetellut sanomaan ei. Useimmiten seurauksena on ollut totaalinen hylätyksi tuleminen, kun minusta ei ole enää ollut hyötyä.

Kenties tiedostamattani hakeudun tilanteisiin ja suhteisiin, jossa seuraani lyöttäytyvät henkilöt vain saadakseen minusta jostain, ei minun itseni vuoksi. Miksi joku toimii näin?
Väkisin tästä seuraa se olo, eikö minussa itsessäni ole mitään arvokasta. Ja juu juu, itseään pitäisi arvostaa saadakseen arvostusta. Kehä pyörii eikä nyt kohdallani oikeaan suuntaan.

Muuttaisinko erakoksi metsään? Tuskin olisin siellä sen onnellisempi, pettymyksiä vaan kohtaisin harvemmin. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa. Kiitos teille hyvistä kommenteista. Olen opetellut sanomaan ei. Useimmiten seurauksena on ollut totaalinen hylätyksi tuleminen, kun minusta ei ole enää ollut hyötyä.

Kenties tiedostamattani hakeudun tilanteisiin ja suhteisiin, jossa seuraani lyöttäytyvät henkilöt vain saadakseen minusta jostain, ei minun itseni vuoksi. Miksi joku toimii näin?
Väkisin tästä seuraa se olo, eikö minussa itsessäni ole mitään arvokasta. Ja juu juu, itseään pitäisi arvostaa saadakseen arvostusta. Kehä pyörii eikä nyt kohdallani oikeaan suuntaan.

Muuttaisinko erakoksi metsään? Tuskin olisin siellä sen onnellisempi, pettymyksiä vaan kohtaisin harvemmin. 

 

Ei kannata murehtia sellaisten ihmisten menetystä, jotka ovat käyttäneet sinua vain hyväksi. Jos heissä on ollut todellisia ystäviä, he palaavat elämääsi myöhemmin, kun selviävät uuden tilanteen aiheuttamasta hämmennyksestä. Kun osaat sanoa "ei", eivät uudet ihmiset, joihin tutustut, edes oleta sinun olevan käytettävissä. Mulla meni pari vuotta, kun sosiaalinen elämä oli aika hiljaista. Sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa muuttua aktiivisemmaksi. Nykyisin olen tyytyväinen itseeni ja elämääni enkä enää kaipaakaan jatkuvaa yhteydenpitoa muihin ihmisiin. Muutama hyvä tyyppi riittää. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa. Kiitos teille hyvistä kommenteista. Olen opetellut sanomaan ei. Useimmiten seurauksena on ollut totaalinen hylätyksi tuleminen, kun minusta ei ole enää ollut hyötyä.

Kenties tiedostamattani hakeudun tilanteisiin ja suhteisiin, jossa seuraani lyöttäytyvät henkilöt vain saadakseen minusta jostain, ei minun itseni vuoksi. Miksi joku toimii näin?
Väkisin tästä seuraa se olo, eikö minussa itsessäni ole mitään arvokasta. Ja juu juu, itseään pitäisi arvostaa saadakseen arvostusta. Kehä pyörii eikä nyt kohdallani oikeaan suuntaan.

Muuttaisinko erakoksi metsään? Tuskin olisin siellä sen onnellisempi, pettymyksiä vaan kohtaisin harvemmin. 

 

Juuri näin. Ja sama arvottomuus ilmenee siinä, että uusia ihmissuhteita ei ole syntynyt, koska en ole muille mielistelevä, alistuva ja kokonaisuudessaan enää sellainen, josta saisi hyötyä. Jotenkin niin surullista miten merkityksetön ja arvoton on muille :'/

Vierailija

Millaisia ihmisiä te ette arvosta, vaan mieluummin käytätte hyväksi, pidätte itseenne nähden alempina tai sellaisina, joille ei ole väliä onko luotettava ja rehellinen?

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat