En jaksa edes selittää mutta olen jollain tapaa todella sairas mieleltäni. Sitten alan ihastuksen huumassani "vainota" näitä miehiä. Haluaisin vain rakkautta mutta tunteeni tuntuvat olevat 1000x intensiivisempiä kuin normaaleilla ihmisillä.

🍺🔪🔫🚬💔

  • ylös 21
  • alas 4

Sivut

Kommentit (30)

Vierailija

Mulla vähän samaa. No, en ala "vainota", tyydyn vaan haaveilemaan. Olen aina ollut se jonka ohi katsotaan, jolle ei puhuta, ja jota koulussa kiusattiin, opin ettei kukaan voi kohdella minua niin kuin ihmistä, että en ole ihminen. Nyt jos joku mies vaikka ystävällisesti juttelee kanssani, jotenkin "leimaannun" häneen, mietin että tässä täytyy olla jotain, koska hän puhuu minulle, jolle ei koskaan puhuta, jota kukaan ei koskaan huomaa. Alan kehittää jotain kiintymystä häneen. Säälittävää, tiedän.

  • ylös 63
  • alas 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samaa. No, en ala "vainota", tyydyn vaan haaveilemaan. Olen aina ollut se jonka ohi katsotaan, jolle ei puhuta, ja jota koulussa kiusattiin, opin ettei kukaan voi kohdella minua niin kuin ihmistä, että en ole ihminen. Nyt jos joku mies vaikka ystävällisesti juttelee kanssani, jotenkin "leimaannun" häneen, mietin että tässä täytyy olla jotain, koska hän puhuu minulle, jolle ei koskaan puhuta, jota kukaan ei koskaan huomaa. Alan kehittää jotain kiintymystä häneen. Säälittävää, tiedän.

Surullista :(

  • ylös 20
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samaa. No, en ala "vainota", tyydyn vaan haaveilemaan. Olen aina ollut se jonka ohi katsotaan, jolle ei puhuta, ja jota koulussa kiusattiin, opin ettei kukaan voi kohdella minua niin kuin ihmistä, että en ole ihminen. Nyt jos joku mies vaikka ystävällisesti juttelee kanssani, jotenkin "leimaannun" häneen, mietin että tässä täytyy olla jotain, koska hän puhuu minulle, jolle ei koskaan puhuta, jota kukaan ei koskaan huomaa. Alan kehittää jotain kiintymystä häneen. Säälittävää, tiedän.

Sama. Pidän miesten ystävällisyyttä minua kohtaan vieläkin niin omituisena, että reaktioni on sekoitus ylläolevaa sekä hämmennystä, että mikä miehessä on vialla kun puhuu minulle sellaisella tavalla.

  • ylös 37
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samaa. No, en ala "vainota", tyydyn vaan haaveilemaan. Olen aina ollut se jonka ohi katsotaan, jolle ei puhuta, ja jota koulussa kiusattiin, opin ettei kukaan voi kohdella minua niin kuin ihmistä, että en ole ihminen. Nyt jos joku mies vaikka ystävällisesti juttelee kanssani, jotenkin "leimaannun" häneen, mietin että tässä täytyy olla jotain, koska hän puhuu minulle, jolle ei koskaan puhuta, jota kukaan ei koskaan huomaa. Alan kehittää jotain kiintymystä häneen. Säälittävää, tiedän.

Surullista :(

Sitäkin, kyllä. Toisaalta näen siinä yhden hyvän puolen: osaan siis kiintyä ihmisiin. Koska joskus olen ajatellut että olen niin pilalla etten osaa. t. 2

  • ylös 15
  • alas 0
Vierailija

Sama!

Mulla tähän liittyi myös nuorena melko holtiton käytös, sellainen että lähdin helposti kenen tahansa mukaan vaikka baarista koska kuvittelin että se oikeesti tykkää musta ja että meillä voi olla yhteinen tulevaisuus jne. Siis ihan random vasta tavattu kundi, joka vähän jututti ja sai mut uskomaan että olen kaunis ja hyvää seuraa jne niin uskoin heti.

Huono itsetunto, isä tai oikeestaan molemmat vanhemmat jätti oman onneni nojaan 12-vuotiaana, ketään ei kiinnostanut missä meen ja kenen kanssa. Ja sit kun 16-vuotiaana eksyy baariin ja siellä onkin paljon porukkaa joiden mielestä oon mielenkiintoinen ja mun kanssa voi viettää aikaa.. Helposti sitä vietiin silloin.

Sittemmin olen kasvattanut itsetunnon.

  • ylös 37
  • alas 0
Vierailija

Mulla vähän samaa. Sillä erotuksella että olen aina saanut miehiltä huomiota. Mulla on melkein aina joku kehen olen ihastunut. Varattu tai vapaa. En tee mitään aloitetta, hymyilen vain ja olen mukava oma itseni :)

Vierailija

Mun yksi kaveri on tämmönen. Pienessä kylässä kasvettiin ja koskaan ei pojat oikein kummemmin huomioinu. Lukiossa molemmat löydettiin poikaystävät itsellemme. Tämä kaveri sitten muutti muualle opiskelemaan ja huomasikin että maailmassa on paljon miehiä jotka voivat kiinnostua hänestä. Opiskelijabileissä jatkuvasti nuohosi muiden misten kanssa.

Eipä mennyt kauaa kun jätti poikaystävänsä. Tämä kaverini on ollut aina vähän sellainen ettö jos joku poika on hänelle puhunut niin ihan heti hän on ollut ihan varma että poika on ihastunut. Kaikki aina katselivat häntä "silleen" yms. Vähän ehkö surullista,..

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Sama!

Mulla tähän liittyi myös nuorena melko holtiton käytös, sellainen että lähdin helposti kenen tahansa mukaan vaikka baarista koska kuvittelin että se oikeesti tykkää musta ja että meillä voi olla yhteinen tulevaisuus jne. Siis ihan random vasta tavattu kundi, joka vähän jututti ja sai mut uskomaan että olen kaunis ja hyvää seuraa jne niin uskoin heti.

Huono itsetunto, isä tai oikeestaan molemmat vanhemmat jätti oman onneni nojaan 12-vuotiaana, ketään ei kiinnostanut missä meen ja kenen kanssa. Ja sit kun 16-vuotiaana eksyy baariin ja siellä onkin paljon porukkaa joiden mielestä oon mielenkiintoinen ja mun kanssa voi viettää aikaa.. Helposti sitä vietiin silloin.

Sittemmin olen kasvattanut itsetunnon.

Minulla samaa taustaa, mutta ei itsetunto ole tähän vaikuttanut. Huomio kelpaa aina ihan täysillä ja ihastun helposti, mutta koskaan ei yksikään mies ole saanut aikaan turvallisuudentunnetta tai muutakaan syvällisempää tunnetta.

Vierailija

Mullakin sama juttu. Viimeksi olen kehittänyt ihastumisentunnetta samassa bussissa kulkevaan työtuttuun, joka moikkailee joka aamu (viereen ei kyllä tule), vaikka hänellä ei varsinaisesti olisi aihetta huomioida minua asemistamme johtuen...

Vierailija

Mulla ei isä koskaan antanut huomiota, niin nykyään joka viikonloppu baarissa menen hakemaan miehiltä huomiota ja yleensä päädyn sänkyyn heidän kanssaan.

  • ylös 12
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla ei isä koskaan antanut huomiota, niin nykyään joka viikonloppu baarissa menen hakemaan miehiltä huomiota ja yleensä päädyn sänkyyn heidän kanssaan.

Tuttua tavallaan. Onko sinullakin niin, että se hetkeksi saatu huomio tuntuu siinä hetkellä maailman ihanimmalta, mutta se tunne kestää vain hetken? Lopulta on aina yhtä tyhjä olo mitä aiemminkin, kun koskaan ei saa niiltä miehiltä sitä lopullista hyväksyntää.

  • ylös 17
  • alas 0
Vierailija

Tunnistan tosi hyvin tuon mitä viesti 2 kirjoitti. Minä menin naimisiinkin sen ensimmäisen pojan kanssa, joka osoitti kiinnostuksensa minuun lukiossa. Siihen mennessä olin aina ollut se porukan omituinen epäsuosittu tyttö, jonka ohi katsotaan.

Yhä edelleen jos joku mies tai poika vaikka ruokakaupassa katsoo minuun, läikähtää samantien päässäni sellainen ihastuksen ja toisaalta häpeän tunne, kun olen yhtäaikaa vakuuttunut siitä että se toinen on kiinnostunut minusta ja että ei tietenkään ole kiinnostunut minusta, typerys.

Tällainen tuntuu tosi säälittävältä ja surulliselta, niin kuin olisin tosi vietävissä. Mietin vaan että se joku toinen on mahdollisesti ihastunut minuun, kun taas sillä ei ole niin väliä mitä minä itse ajattelen. Varmaankin tämä juontuu siitä että lapsesta asti jouduin sivuuttamaan omat ajatukseni ja tarpeeni enkä vieläkään osaa oikein toimia muulla tavalla. Sitten vielä huono itsetunto, huono itsetuntemus ja kokemattomuus tuohon päälle, niin johan on kumma olo kun joku huomaa olemassaoloni. Siinähän täytyy olla jotain!

  • ylös 27
  • alas 0
Vierailija

Ihan  normaalia, jos on elänyt koko ikänsä ilman isältään saamaa huomiota ja muutenkin jos itsetunto on huono.

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Pakko tässä alkaa nyt pohtimaan omaakin isäsuhdettani...Olen siis pitkään kaapissa olleen homomiehen aikuinen tytär.

Olen aina saanut riittävästi huomiota isältäni ja tuntenut olevani kaunis. En ole oikeasti mikään kaunotar, mutta miehet ihastuvat minuun helposti. Jostain syystä kiinnyn kuitenkin aina etäisiin tai lähes saavuttamattomissa oleviin miehiin. Sitoutumiskammoisuutta? Kohteliaisuudet ja huomio saavat minut lähinnä kavahtamaan ja perääntymään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samaa. No, en ala "vainota", tyydyn vaan haaveilemaan. Olen aina ollut se jonka ohi katsotaan, jolle ei puhuta, ja jota koulussa kiusattiin, opin ettei kukaan voi kohdella minua niin kuin ihmistä, että en ole ihminen. Nyt jos joku mies vaikka ystävällisesti juttelee kanssani, jotenkin "leimaannun" häneen, mietin että tässä täytyy olla jotain, koska hän puhuu minulle, jolle ei koskaan puhuta, jota kukaan ei koskaan huomaa. Alan kehittää jotain kiintymystä häneen. Säälittävää, tiedän.

Piti hieraista silmiäni tätä lukiessani, aivan prikulleen kuin olisin itse kirjoittanut.

n21v

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla