Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Millaisia omakohtaisia kokemuksia teillä on vuoroasumisesta?

Vierailija

Mitkä olivat teillä tärkeimmät perusteet vuoroasumiselle eron jälkeen? Miten hoidatte käytännön asiat? Minkä ikäisiä lapset olivat vuoroasumisen alkaessa ja nyt, ja miten he ovat mielestänne sopeutuneet eroon ja asumisjärjestelyyn? Mitä etuja tai haittoja mielestänne vuoroasumisessa on verrattuna ns. perinteiseen malliin, jossa lapset asuvat äidillä ja tapaavat isää harvemmin (tai päin vastoin, mikä on tosin harvinaista)?

Haluan nyt kuulla kokemuksia nimenomaan niiltä, joilla itsellään on tai on ollut vuoroasuminen käytössä. Eli omakohtaisia kokemuksia kiitos, ei ulkopuolisia asenteita.

Kommentit (6)

Vierailija

Meillä on vuoden kokemus, lapset iältään nyt 6-10 v. Järjestelyn alkaessa siis 5-9 v.

Tärkeinpänä perusteena oli mahdollisimman läheisen, luonnollisen ja arkista huolenpitoa sisältävän suhteen säilyminen lasten ja molempien vanhempien välillä. On lasten etu, ettei kumpikaan vanhempi kutistu leffakaveriksi, vaan lapsilla on aidosti kaksi huolenpitäjää. Edellytyksenä tälle on tietenkin, että molemmat ovat tolkun ihmisiä eivätkä luista velvollisuuksistaan. Järjestely on myös vanhemmille tasa-arvoinen, koska kumpikaan ei menetä lapsiaan suurimmaksi osaksi aikaa (kuten esim. joka toinen viikonloppu -systeemissä selkeästi on).

Monesti vuoroasumista kritisoidaan jatkuvana "muuttamisena". Mutta jos otetaan laskin käteen ja lasketaan, niin esim. joka toinen viikonloppu etävanhempaa tapaava lapsi joutuu "muuttamaan" aivan yhtä usein kuukausitasolla kuin vuoroviikkolainenkin. Eli 2 krt isälle, 2 krt äidille. Tässä on oikeastaan erona vain se, mennäänkö toiselle vanhemmalle kylään vai kotiin. Henkkoht tarjoan lapsilleni mieluummin kaksi Kotia kun yhden Kodin ja yhden kyläpaikan.

Meillä on lasten kodit noin 2 km päässä toisistaan. Koulu, päiväkoti, kaverit ja harratukset pysyvät samoina joka viikko. Itselleni tämä on erittäin tärkeää. Myös isovanhemmat ovat tasapuolisesti läsnä, äidin puolen isovanhemmat toki enemmän äitiviikolla ja isän puolen isäviikolla. Mutta välillä isovanhempia tavataan myös ristiin. Meillä on selkeä työnjako niin, että kumpikin vanhemmista on vastuussa lasten asioista omalla viikollaan.Säännöt ja rajat ovat vanhemmilla melko samanlaiset, mikä helpottaa arkea. Jos toisella olisi totaalisen erilainen elämäntyyli, se varmasti vaikeuttaisi asioita. Toisaalta on myös täysin luonnollista, että äiti saattaa ajatella tai toimia jossakin eri tavalla kuin isä, kun kerran kaksi erillistä ihmistä ollaan. Se ei ole vaarallista, kun perusasiat ovat kunnossa. Sävyeroja saa olla ja vanhempi saa tuoda lasten hoitoon ja kasvatukseen oman persoonallisuutensa.

Ainoa kielteinen puoli järjestelyssä on pienimmän (6v) lapsen ajoittainen toisen vanhemman ikävä. Mutta varmasti ikävää olisi myös muissa tapaamismalleissa, joten en pidä ikävän syynä vain vuoroasumista. Kaiken kaikkiaan koen tämän järjestelyn parhaaksi eron jälkeen, koska lapsi saa siinä pitää molemmat vanhempansa tasapuolisesti ja nimenomaan arkivanhempina.

Vierailija

Meillä kuusi vuotta sitten erotessamme oli 9-11 -vuotiaat tyttäret. Systeeminä viikkoperiaate. Myimme yhteisen asunnon ja muutimme suhteellisen lähekkäin (n. 3 km välimatkaa). Lasten koulu säilyi siis samana ja näin ollen kaveripiirikin. 

Onhan tämä jossain määrin repaleista ollut lasten kannalta. Nykyään yrittäisin muita järjestelyjä, ainakin pidempiä periodeja aina kerrallaan, esim. kaksi viikkoa. Tuntuu usein, että vasta ehtivät asettua, kun jo "muutto" edessä. Samoin, jos itselle sattuu kiireinen työviikko juuri tyttöjen viikolle, niin ehdin nähdä yksinkertaisesti liian vähän heitä. 

Tytöt ovat kuosissa kyllä ainakin tässä vaiheessa eli tuskin mitään kauheita on tapahtunut. Olemme hillittyjä ja järkeviä ihmisiä ex-mieheni kanssa. Riidat riidellään kahden kesken, ei tyttöjen aikana. Kummastakin vanhemmasta puhutaan lähtökohtaisesti hyvää tai vähintään neutraalisti. 

Askarruttaako sinua jokin erityinen yksityiskohta, jota voisin valaista? 

Vierailija

Onhan se lapsille rankkaa, ei sitä varmaan kukaan voi kieltää. Lisäksi etenkin pienille (alle kouluikäisille) lapsille jatkuva muuttaminen voi olla stressi, kun ei oikein hahmota sitä aikaa, että koska taas seuraavan kerran vaihtaa paikkaa. Ei tavallaan ehdi koskaan asettua kummankaan luokse kunnolla.

Toisaalta eron sattuessa on pakko valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Jos lapsen suhde molempiin vanhempiin on läheinen, eikä kummallakaan vanhemmalla ole estettä viikottaiselle "yksinhuoltajuudelle" (vuorotyö, alkoholiongelma, mt-ongelma, työ jossa paljon reissaamista jne.) niin kyllä mä näkisin vuoroviikkoasumisen ehkä vähiten huonona ratkaisuna. Tosin ihan pienille se on liian rankkaa. Ajattelisin, että n. 5v -> alkaa olla jo ok. Vuoroviikkoasumisessa saa kuitenkin olla tasavertaisesti molempien vanhempien kanssa, kun tuossa "joka toinen viikonloppu isällä"- mallissa lasten ja isien välit valitettavasti etääntyy aika reippaasti.

Tietysti vuoroviikkoasuminen on vanhemmillekin rankkaa: vapaaviikolla on ikävä lapsia ja toisaalta mahdollisuus elää ns. sinkkuelämää (tai "nuoren parin elämää" esim. uuden puolison kanssa), kun taas lapsiviikoilla elämä on pyörii täysin lasten ehdoilla. Välillä voi olla vaikeaa sopeutua näiden kahden roolin välille. Myös omat menot tulee osata järjestellä - mitä, jos lapsiviikolla onkin esim. firman pikkujoulut tai ystävän tuparit, laittaako lasten kanssa vietettävän viikonlopun omien menojen edelle, vai laittaako lapset hoitoon ja lähtee omille juoksuille?

Vierailija

Nro 2 jatkaa: 

Tässä on käynyt siten (lienee tavallista), että kumpikin yrittää olla omalla viikolla ns. täydellinen vanhempi. Tämä vääristää lasten käsitystä elämästä. Kummassakin päässä ollaan prinsessoja, joita hemmotellaan kaikin tavoin. 

Havahduin tähän vuosi sitten, kun olin töiden jälkeen lasillisella ystäväni kanssa ja hätäilin, että minun on lähdettävä kotiin laittamaan ruokaa, koska tytöt tulevat tänään. Tytöt kuitenkin jo 14- ja 16- vuotiaat olivat silloin. Ystävä sanoi, että eivätkö tuon ikäiset ihan itse voi ruokaa siellä laittaa vaikka sinullekin. Tajusin, että kohtelen ei-ikätasoisesti monissa jutussa. Palvelen ja passaan viimeisen päälle, kun ovat minulla ja samoin tekee isä viikollaan. 

Vierailija

Nro 3 kommentoi, että pienen lapsen voi olla vaikea hahmottaa aikaa, jolloin mennään taas toiselle vanhemmalle. Eikö tämä päde kaikkiin tapaamisjärjestelyihin? Ja uskon kyllä, että nimenomaan aikaa hahmottamattoman lapsen on vaikea saada kiinni arjen muutoksista. 

Itse olen huomannut, että nimenomaan hyvin selkeä viikko/viikko rytmi tasapainottaa arkea ja antaa lapsille pysyvyyden tunnetta, koska heidän ei tarvitse arpoa, kenen luona pitikään olla ja milloin. Vaihto on perjantai-iltana ja sillä selvä. Meillä tuli kesälomalla muutoksia viikkorytmiin, ja se tuntui streessaavan lapsia. Heille piti kerrata moneen otteeseen, minä päivänä ollaan missäkin. Eli mielestäni selkeys auttaa lapsia tässä tilanteessa, myös 6-vuotias on oppinut hahmottamaan viikon kulkua.

2

Vierailija

Anteeksi sekaannus, olen siis nro 1 ja kommentoin viestiä nro 2.

t. se joka äsken väitti olevansa nro 2  :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat