Koettakaa jo tajuta, että voimakas uran luominen ja pienet lapset eivät
yksinkertaisesti sovi yhteen! On täyttä puppua, että ihminen pystyy keskittymään moneen merkittävään asiaan yhtä aikaa sellaisella antaumuksella, ettei yksi asia kärsi toisen kustannuksella.
Jos siis haluaa kunnon uran, on viisainta jättää lapset hankkimatta tai luoda ura vasta lasten ollessa isompia. Tai jos haluaa antaa perheelle parhaansa, on parempi laskea rimaa uratavoitteissa.
Vaikka ajankäytöllisesti pystyisi järjestämään aikaa sekä uralle että perheelle, niin väkisin jompi kumpi kärsii.
Valitkaa te, kumpi.
Kommentit (53)
Jos joku sanoo vaikka että "neekerit haisee" ja siitä suututaan, ei ole mitenkään loogista vetää siitä johtopäätöstä että "taisi kolahtaa, taidatte itse olla neekereitä ja haista".
Vähä-älyistä hommaa.
Olen siinä mielessä samaa mieltä kuin ap että _useimmiten_ uran luominen valitettavasti maksaa lapsille esim. sen, että heidät viedään jo 1-vuotiaina hoitoon. Ei aina, mutta useimmiten.
Mutta vertaapa esim. 1-vuotiaana hoitoon vietyä lasta ja vaikka kotona hoidettua 5-vuotiasta lasta koulussa ensimmäisellä luokalla. Kyllä tuon pidempään hoidossa ja muiden ihmisten kanssa aikaa viettäneen lapsen kehitys on usein selvästi edellä pitkään kotihoidossa ollutta lasta.
t. ekaluokan ope
Itse kuulun kaiketi "uraaluoviin", mutta olen pelkkää keskikastia; korkealle en enää edes kuvittele pääseväni. Mutta nykytyöelämä on hirveää; olet käytännössä 24/7 tavoitettavissa ( mm. nyt päivystän kvarttaalin lopun myyntilukuja) On turha kuvitella että 7,5h päivällä edes säilyttäisi työpaikkaansa joten lapset varmasti kärsii ainakin jollakin tasolla läsnäolemattouudesta. Tietokone ja puhelin menee aina edelle tai ainakin keskeyttää illat ja vapaa-ajan. En pääse joulujuhliin tai kevätjuhliin jos kriittinen palaveri sattuu sinä päivänä toiselle puolelle maapalloa ja olen poissa kotoa yön yli lähes viikoittain.
Lasten isä on läsnäolevampi, mutta ei silti korvaa minua äitinä.
Minusta on sulaa hulluutta kuvitella etteikö se vaikuttaisi lapsiin.
niin sitten tämä aihe tosiaan koskee vain aniharvaa. Esim. meidän 1000 hengen työpaikassa vain yhtä naista. Sitten en tosiaan pysty osallistumaan tähän keskusteluun. Eikä todellakaan "kalikka kalahda", en siis ole itse suuryrityksen toimitusjohtaja tai esim. ministeri.
Ap - ei täällä ole porukkaa, joka tajuaisi mitä voimakas uran luominen tarkoittaa. Osa ei edes ymmärrä mitä eroa on töissä käymisellä ja uran luomisella. Osa sitten kuvittelee, että he luovat uraa, kun istuvat jossain ministeriössä ylitarkastajina ja "ylenevät" ikälisäluokissa. Tai ovat jossain yksityisellä sektorilla perusmarkkinointipäällikön tms. pallilla päälle 40-vuotiaina.
urasta.
Tavallinen työnteko on ihan eri juttu, mutta joko älytön rahanahneus tai liika työhön uppoutuminen ei voi olla näkymättä lapsessa, ennemmin tai myöhemmin.
Esim. yksi läheinen tuttavaperhe,jossa molemmat lapset aloittaneet päiväkodin 8kk ikäisenä, koska "ei kellään voi olla varaa maata kotona sillä naurettavalla khtuella" (vaikka tässäkin tapauksessa toinen vanhemmista tienaa yli 4000/kk) ja lapset ovat jatkuvasti hoidossa 6pvä/vko ainakin 9t päivässä. Ylitöistähän maksetaan niin hyivn..
Toinen hyvä esimerkki, jossa ihan loppuunpalaneet mummot ja papat hoitavat lapsenlapsiaan, koska molemmat vanhemmat "joutuvat" työnsä puolesta matkustelemaan. Ovat jopa viikon kerralla matkoilla, iäkkäät mummot hoitavat kodin ja lapset.
Kolmas on tämä tyypillinen tarina, jossa kaks DI:ä hommas hulppean talon, 2 tuliterää autoa ja eli leveästi. Pitihän lapsikin tehdä, sehän kuuluu asiaan. Tietenkään ei voi olla kotona, koska on isot lainat ja niinpä lapsi hoitoon 9kk iässä. Lapsi nyt 4v ja harrastuksia (sellaisia sivistäviä ja kunnollisia) on ainakin kolme. Kotona lapsi on hereillä max tunnin päivässä, jopa viikonloppuisin ollaan milloin missäkin AIKUISISTA mielenkiintoisissa menoissa. Mutta hei, lapsi on osannut jo kauan lukea ja kirjoittaa ja on muutenki tooosi hyvin kehittynyt ja taitava. Ainoa vaan, ettei enää taida osatakaan olla PIENI LAPSI.
Väitättekö oikeasti, että kaikki nuo 3 on ihan ok?
Koita tajuta, että on hyvinkin mahdollista jos uraa luova henkilö ei ole yhtä luuseri kuin sinä ja kumppanisi.
Riittääkö yksi hoitopaikka? Käytättekö paljon isovanhempien apua? Miten korvaatte isovanhemmille menetetyn vapaa-ajan? Kuinka monta tuntia päivässä vietätte lastenne kanssa keskimäärin?
Kumpikin pystyy tekemään pitkähköä päivää, kun toinen lähtee aikaisin töihin ja toinen myöhemmin, niin että jälkimmäinen vie lapsen hoitoon. Se joka meni aikaisin töihin lähtee sieltä aikaisin niin että voi hakea lapsen, ja toinen tekee sitten pitemmälle iltaan.
jolla kyllä on edellytykset hoitaa hyvin sekä työnsä että perhe-elämänsä.
esim. ministeriön ylitarkastajan tai yrityksen markkinointipäällikön työtä.
Niin että älkääs keuliko työpaikoillanne, kyllä av-mamman pitää parempaan pystyä - ellei sitten jättäydy kokonaan yhteiskunnan elätiksi, mikä on tietysti kaikkein suotavinta tällä palstalla.
Riittääkö yksi hoitopaikka? Käytättekö paljon isovanhempien apua? Miten korvaatte isovanhemmille menetetyn vapaa-ajan? Kuinka monta tuntia päivässä vietätte lastenne kanssa keskimäärin?
Meillä on neljä lasta, joista yksi päiväkodissa ja muut koulussa. Isovanhemmat auttavat kerran pari viikossa tai kahdessa, tarvittaessa ja ihan vapaaehtoisesti, eivät halua mitään korvausta. Mies tekee 6-tuntista päivää, joten hän vie ja hakee lapset päiväkodista/koulusta. Lasten kanssa vietämme päivässä minä noin 3 tuntia arkisin, viikonloppuisin jotakuinkin kaiken ajan, mies arkisin n. 5 tuntia. Enpä usko että nuo ajat kauheasti vaihtelevat verrattuna vaikka ihan tavallisiin työssäkäyviin perheisiin joissa molemmat vanhemmat käyvät töissä ihan ilman mitään "uraa"...
Perheelle ei jää tarpeeksi aikaa, pienten lasten isät tekevät tilastojen mukaan eniten ylitöitä jne. Samaan aikaan lapset täällä voivat ennätyksellisen huonosti ja sama koskee lienee vanhempiakin...
Muutama viikko sitten uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan lasten teko hidastaa naisten palkkakehitystä ja urallaan etenemistä.
En tosissaan ymmärrä, että miksi täällä palstalla äidit esittävät jotain ihmenaisia, joilta onnistuu ihan_kaikki maan ja taivaan väliltä. Joillain ehkä riittää aikaa ja paukkuja kaikkeen, mutta tilastojen ja tutkimusten valossa suurin osa kokee jo ihana tavallisen 8-16 työn perheeseen yhditettynä liian raskaaksi.
mutta kyllä se silti täysin mahdollista on. Isoin uhraus meillä on, että jotta aikaa jäisi sekä lapselle että työlle, sitä jää todella vähän ystäville, harrastuksille ja puolisolle.
En siis käytännössä tee mitään muuta vapaa-aikana kuin olen lapsen kanssa.
Aamuisin töihinlähtö klo7:40 ja toinen vanhempi vie toisen lapsen ja toinen toisen (kaksi eri hoitopaikkaa) Minä haen klo17 hirveällä kiireellä ja tulen lasten kanssa kotiin. Mies tulee noin klo18 (1h työmatka/suunta)
Iltaisin olen yleensä noin tunnin puhelimessa ja sitten teen vaihtelevasti 0-3h/ illalla tietokoneella hommia.
Jos/kun olen reissussa tai muuten menee pitkään, lasten isoäiti käy hakemassa hoidosta ja laittaa ruoan; näin tapahtuu vaihtelevasti joskus 2-3pv/vko, joskus voi olla kuukaudenkin rauhallisempaa.
Ja uskon että lapsilla on rankkaa; mutta kai me sitten ollaan vaan tyhmisä ja lahjattomia ( keskijohdossa kumpikin vanhempi)
elävä kotiäiti.
Mä en ole sun kanssa samaa mieltä.
urasta.
Tavallinen työnteko on ihan eri juttu, mutta joko älytön rahanahneus tai liika työhön uppoutuminen ei voi olla näkymättä lapsessa, ennemmin tai myöhemmin.
Esim. yksi läheinen tuttavaperhe,jossa molemmat lapset aloittaneet päiväkodin 8kk ikäisenä, koska "ei kellään voi olla varaa maata kotona sillä naurettavalla khtuella" (vaikka tässäkin tapauksessa toinen vanhemmista tienaa yli 4000/kk) ja lapset ovat jatkuvasti hoidossa 6pvä/vko ainakin 9t päivässä. Ylitöistähän maksetaan niin hyivn..
Näin huonosti palkatuilla ihmisillä ei mitään ministerin tai ylipääjohtajan uraa takuulla ole, ihan taviksia.
Toinen hyvä esimerkki, jossa ihan loppuunpalaneet mummot ja papat hoitavat lapsenlapsiaan, koska molemmat vanhemmat "joutuvat" työnsä puolesta matkustelemaan. Ovat jopa viikon kerralla matkoilla, iäkkäät mummot hoitavat kodin ja lapset.
Matkatöissä on paljonkin ihan taviksia. Onko jollain Siljan tarjoilijalla, raksamiehellä, keikkailevalla hoitoalan ihmisellä tai rekkakuskilla muka "voimakasta uranluontia"?
Kolmas on tämä tyypillinen tarina, jossa kaks DI:ä hommas hulppean talon, 2 tuliterää autoa ja eli leveästi.
kaksi DI:tä? Dippainssi nyt on niin tavallinen ammatti kuin vain voi olla. Missä tässä on se ura?
mitä voimakas uran luominen tarkoittaa. Osa ei edes ymmärrä mitä eroa on töissä käymisellä ja uran luomisella. Osa sitten kuvittelee, että he luovat uraa, kun istuvat jossain ministeriössä ylitarkastajina ja "ylenevät" ikälisäluokissa. Tai ovat jossain yksityisellä sektorilla perusmarkkinointipäällikön tms. pallilla päälle 40-vuotiaina.
Tiedetään sitten mekin.
Eihän tässä ole päätä eikä häntää.
että vanhempien asenteesta ja arvoista on paljon kiinni. Sillä ei niinkään ole merkitystä, että kuka käy töissä, kuka on kotona, kuka luo uraa, kuka hoitaa kotona lapsensa jne.
t. kolmas lto
kiitos vain epäilystä. ;)
ap, jolla on ihana perhe ja hyvä työ