Missä iässä tajusit olevasi vähemmän kaunis?

Ala-asteella kaveri sanoi: "Vaikka sä et ole kaunis, sulla on hyvä sydän." Sitä ennen en ollut juurikaan edes ajatellut ulkonäköäni. Olihan mulla rumat isot silmälasit ja maantienharmaa polkkatukka liian lyhyellä otsiksella, mutta ei lapsena ole niin ulkonäkökeskeinen. Pojat eivät muutenkaan olleet koulussa kiinnostuneita kun olin niin ujo ja nykyään huomaa baarissa, että kavereita lähestytään, mua ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-iästä selvittyäni tämä ei ole ollut enää mikään ongelma, enkä niin ole kiinnostunut siitä mitä muut minusta ajattelevat, hyvin oon kelvannut tämmösenäkin.

Miksi niin moni olettaa, että kun ihminen tajuaa/tunnustaa olevansa epäviehättävä, niin se olisi hänelle ongelma ja hän välittäisi siitä, mitä muut ajattelevat? (Tai näin ainakin kommenttisi ymmärsin). Tiedän olevani epäviehättävä, voin sanoa sen ääneen, mutta silti se ei ole minulle ongelma enkä juuri välitä siitä mitä muut ulkonäöstäni pitävät. 

Hieno kirjoitus.

Minulla on nätti ystävä, jonka itsetunto on kiinni miesten huomiossa. Hän ei torju yhtäkään miestä, ei edes kuolaavaa (ei kuvaannollisesti) vanhaa ukkoa, joka tulee pussailemaan. Hänellä täytyy olla lapsuudessaan  kiintymyshäiriö tai vastaava, koska käyttäytyy noin.

Tarhassa opin kotona, että olin lihava. Se oli äidin ilmeilystä päätellen jotain kauhistuttavaa. Muistan katselleeni ympärilleni tarhan pihalla ja miettineeni, että tajuavatkohan muut täällä, että olen jollain tavalla saastainen ja kelvoton. (Nyttemmin tarhakuvia katsellessani näytän mielestäni kyllä normaalipainoiselta.)

8-vuotiaana en enää halunnut laittaa kenkiä jalkaan kumartumalla keskellä huonetta, koska muut näkisivät ison takamukseni. Kumarruin aina seinän vieressä.

Painosta tuli sellainen mörkö, että ahdistuin pahasti jos edes yritin ajatella asiaa. Sen myötä minusta tuli oikeastikin ylipainoinen 10-vuotiaana, koska ruokavalion huomioiminen olisi tarkoittanut painon ajattelemista.

Kotona tarjolla oli yksinomaan mikroruokaa ja limppua margariinilla.

Up

Vierailija kirjoitti:

8-vuotiaana en enää halunnut laittaa kenkiä jalkaan kumartumalla keskellä huonetta, koska muut näkisivät ison takamukseni. Kumarruin aina seinän vieressä.

Minä en vieläkään, 38 -vuotiaana kumarru niin että ihmiset näkevät ison takamukseni :)

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut koko aikuisikäni olevani "persoonallisen" näköinen, mutta mielestäni olen aika tavallinen. Kun parikymppisenä keskustelin kauniiden kavereideni kanssa siitä, mikä on kenenkin ulkonäössä kaunein piirre, sain kuulla että mulla se on kulmakarvat... eivät sitten muuta keksineet.

Nyt nelikymppisenä ulkonäön alamäen alettua en jaksa ottaa siitä mitään stressiä. Kun en ole perustanut itseluottamustani ulkoisille piirteilleni, ikääntymisen tuomat muutokset eivät mieltäni järkytä. Toki pidän itsestäni edelleenkin huolta, kuten tähänkin asti.

Mitä muuten tarkoittaa, jos sanotaan persoonallisen kauniiksi? Onko silloin jotenkin rujon kaunis?

Ala-asteella. Kun murrosikä alkoi ja niitä kauneimpia tyttöjä alettiin härmätä. Yläasteella sai jo kuulla olevansa läski ja lauta, en tosin ollut ainut, mutta kyllähän se jäljet jätti. Kotona isoveli sanoi myös läskiksi, joten ei paljon sukulaisten kommentit kauniista silmistä yms lämmittäneet.

Kun kävi ensimmäisiä kertoja baarissa, olin oikein hämmentynyt siitä huomion määrästä. Sitten tajusin, että yhdeksi illaksi saa seuraa melkein kuka vaan.

Yhdessä vaiheessa värjäsin ruskeat hiukset blondiksi ja laihduin surkean ruokavalion takia. Huvitti, kun joskus samalla luokalla ollut poika tuli juttelemaan baarissa ja kehumaan "muodonmuutosta". Olin ollut opiskeluaikana häneen ihastunut, mutta kysyseiselle pojalle olin näkymätön.

Nykyään huomaa, että ihan sama mitä positiivista ulkonäöstä kuulee, niin vaikea sitä on uskoa. Huono itsetunto vaikuttaa niin paljon mun arkeen, että se jo oli yksi syy hakeutua terapiaan. Kovasti oon koittanut löytää esimerkiksi mieleistä liikuntaharrastusta, jos sillä ois vaikutusta asiaan :)

Joo, se on todella paha vikatikki jos rumahkona naisena luulee baarissa miehiltä tulevan huomion kertovan siitä, että olisi miesten mielestä nätti. En tiedä yhtäkään naista, rumat mukaanlukien joka saisi olla rauhassa baareissa, ihan älytöntä se suosio vaikka minkä näköisenä sinne menisi :/

Vierailija kirjoitti:

Joo, se on todella paha vikatikki jos rumahkona naisena luulee baarissa miehiltä tulevan huomion kertovan siitä, että olisi miesten mielestä nätti. En tiedä yhtäkään naista, rumat mukaanlukien joka saisi olla rauhassa baareissa, ihan älytöntä se suosio vaikka minkä näköisenä sinne menisi :/

Minä kyllä saan olla rauhassa. Ajattelen olevani niin keskinkertaisen näköinen, ettei ketään nappaa. En ole niin rumakaan, että kuviteltaisiin että innostuisin siitäkin, jos joku mies pieraiseekin päin ja että multa saisi helposti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, se on todella paha vikatikki jos rumahkona naisena luulee baarissa miehiltä tulevan huomion kertovan siitä, että olisi miesten mielestä nätti. En tiedä yhtäkään naista, rumat mukaanlukien joka saisi olla rauhassa baareissa, ihan älytöntä se suosio vaikka minkä näköisenä sinne menisi :/

Minä kyllä saan olla rauhassa. Ajattelen olevani niin keskinkertaisen näköinen, ettei ketään nappaa. En ole niin rumakaan, että kuviteltaisiin että innostuisin siitäkin, jos joku mies pieraiseekin päin ja että multa saisi helposti.

Minä olen rumahko nainen (jo se etten ole suhteessakaan koskaan ollut todistaa tämän) ja silti joka kerralla tulee 1-5 hyvännäköistä miestä iskemään ja haluaa tutustua.

Hämmentää ja ahdistaa miten pitkälle miehet menevät rumien naisten nöyryyttämisessä :(

Ylipäänsä naisena en tiedä omaa kauneudentasoaan kuin siitä kuinka komea mies haluaa SUHTEEN.

Irtoseksiin kelpaat kaikille ja miehet pystyvät tapailemaankin kuvottavan rumina pitämiään naisia.

Ala-asteella kuulin ensimmäiset naljailut jostain ulkonäköni piirteistä, mutta kun olin muutenkin kiusattu kaikesta mahdollisesta, annoin haukkujen mennä toisesta korvasta ulos. Yläasteella joku tuntematon rinnakkaisluokan poika sitten kerran ahdisti minut nurkkaan kun opettajia ei ollut mailla eikä halmeilla ja antoi ryöpytä päälleni sellaisen haukku-oksennuksen ulkonäöstäni ja uhkasi vielä väkivallalla.

Tuo ei onneksi toistunut, mutta kun muut luokkakaverit alkoivat seurustelemaan tai muuten vain hengailemaan poikien kanssa, tajusin viimeistään tuolloin että jokin tässä naamataulussa on vialla. Lukiossakin pojat välttelivät pari- ja ryhmätöitä kanssani ja yksikin jopa otti mieluummin poissaolomerkinnän kun kysyi minulta missä tunti on. :D

AMK:ssa biletettiin isohkolla tyttöporukalla ja muut kyllä saivat tanssilattialla huomiota ja jopa juomia tarjottiin, itse sain jorata ihan rauhassa. Sikäli en ymmärrä noita kommentteja, että rumakin saa aina baarissa iskuyrityksiä, joopa joo!

Nykyään olen työelämässä ja työkaverit ovat onneksi järkeviä aikuisia ihmisiä eikä miespuoliset sentään kieltäydy työtehtävistä kanssani. Mutta se on kyllä huomattavissa, että miehet ovat edelleen hitusen ystävällisempiä kauniimmille kollegoilleni.

Ihan varmaan jostain 3-4-vuotiaasta, yksi tuttu tyttö oli tosi söpö, ja hän oli minua pienenpikin, tuntis itseni tosi hontteloksi, eikä pikkulapsena ollut mitään söpöjä vaatteita kuten nykyään. Ei mua koskaan ole rumaksi kukaan sanonut, enkä olekaan, ihan vaan tavis. Silmälaseja on joskus haukuttu, mutta se nyt ei taas liity mun ulkonäköön mitenkään, silmälasit on vaan silmälasit.