Missä iässä tajusit olevasi vähemmän kaunis?

Teini-iässä. Pojat alkoi muuten leikkisästi kiusoitella tyttöjä, mutta minä jäin aina täysin huomiotta. Viimeinen varmistus oli lukioiässä, kun minä jäin viimeiseksi tytöksi valittaesas pareja vanhojentanssiin, ja pojat yököttelivät keskenään sitä että kuka joutuu mun kanssa... 

Kuule täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Hyväksy vain itsesi sellaisenaan kuin olet. Sillä sinä ole kuitenkin upea ihminen. Meidän jokaisen tulee  hyväksyä se mitä sieltä peilistä näkyy. Ja lohtuna sinulle ei kukaan voi sanoa että olet ylipainoinen.

Olen aina tiennyt olevani ruma. Siis ihan lapsesta saakka.

Alustavasti jo ala-asteella, kun pojat ei "kiusanneet" niinkuin niitä nättejä tyttöjä, ja monesti poikia kiusoiteltiin minusta tyyliin "ähäkutti, "maija" tykkää susta" ja sitten ne oli ihan nolona. Yläasteella tämä varmistui, kun kavereita piiritettiin ja itse ei saanut mitään huomiota, ja pojat piti tosi nolona jos yritin itse heille jutella / tehdä aloitetta. Kavereille soiteltiin ja pyydettiin "olemaan", mulle ei. Ja niin edelleen. Samaa se on yhä tänäpäivänä 35+; baarissa kavereille tullaan juttelemaan ja tyrkytetään seuraa, minä olen näkymätön. Lohdullista tässä on se, että kun mun iässä monet alkaa puhua kuinka huomaa ikääntymisen kun miehet ei enää katso perään ja kuolaa - no mulle ne ei ole tehneet tuota ikinä, joten mitään en menetä :´D.

Vierailija kirjoitti:

Alustavasti jo ala-asteella, kun pojat ei "kiusanneet" niinkuin niitä nättejä tyttöjä, ja monesti poikia kiusoiteltiin minusta tyyliin "ähäkutti, "maija" tykkää susta" ja sitten ne oli ihan nolona. Yläasteella tämä varmistui, kun kavereita piiritettiin ja itse ei saanut mitään huomiota, ja pojat piti tosi nolona jos yritin itse heille jutella / tehdä aloitetta. Kavereille soiteltiin ja pyydettiin "olemaan", mulle ei. Ja niin edelleen. Samaa se on yhä tänäpäivänä 35+; baarissa kavereille tullaan juttelemaan ja tyrkytetään seuraa, minä olen näkymätön. Lohdullista tässä on se, että kun mun iässä monet alkaa puhua kuinka huomaa ikääntymisen kun miehet ei enää katso perään ja kuolaa - no mulle ne ei ole tehneet tuota ikinä, joten mitään en menetä :´D.

... ja 10 vuoden päästä sulla voi hyvinkin olla kysyntää. Itse olin myös nuorena muiden joukossa ruma ja hyljeksitty, mutta ikä on näköjään tasannut tilejä. En minä kaunistunut ole, mutta ne muut on rumentuneet, joten alankin näyttää ihan tavalliselta ikäisteni seassa. Ja nyt 45 v:nä on kyllä ikäisiltäni ja vähän vanhemmilta miehiltä huomiota paljonkin.

En ollut edes koulussa vielä silloin. Olen ihan pienestä pitäen kuunnellut haukkuja rumuudestani ja lihavuudestani. Ja siinä samalla olisi pitänyt kasvattaa terve itsetunto? Miten ihmeessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alustavasti jo ala-asteella, kun pojat ei "kiusanneet" niinkuin niitä nättejä tyttöjä, ja monesti poikia kiusoiteltiin minusta tyyliin "ähäkutti, "maija" tykkää susta" ja sitten ne oli ihan nolona. Yläasteella tämä varmistui, kun kavereita piiritettiin ja itse ei saanut mitään huomiota, ja pojat piti tosi nolona jos yritin itse heille jutella / tehdä aloitetta. Kavereille soiteltiin ja pyydettiin "olemaan", mulle ei. Ja niin edelleen. Samaa se on yhä tänäpäivänä 35+; baarissa kavereille tullaan juttelemaan ja tyrkytetään seuraa, minä olen näkymätön. Lohdullista tässä on se, että kun mun iässä monet alkaa puhua kuinka huomaa ikääntymisen kun miehet ei enää katso perään ja kuolaa - no mulle ne ei ole tehneet tuota ikinä, joten mitään en menetä :´D.

 

... ja 10 vuoden päästä sulla voi hyvinkin olla kysyntää. Itse olin myös nuorena muiden joukossa ruma ja hyljeksitty, mutta ikä on näköjään tasannut tilejä. En minä kaunistunut ole, mutta ne muut on rumentuneet, joten alankin näyttää ihan tavalliselta ikäisteni seassa. Ja nyt 45 v:nä on kyllä ikäisiltäni ja vähän vanhemmilta miehiltä huomiota paljonkin.

Näin mulle on sanottu koko ikä, ala-asteella kuulin kuinka "kaikki saa yläasteella poikakaverin", teini-iästä sanottiin että kaikki miehet kuolaa teinejä, sitten "odotapas kun meet baariin, siellä pörrää äijiä jokaisen ympärillä", sen jälkeen kerrottiin kuinka opiskelupiireistä (opiskelin alaa jolla noin 85% miehiä) jokainen saa seuraa, sitten uskoteltiin että kunhan lapsenpyöreys lähtee kasvoista niin minustakin tulee joutsen, ja sen jälkeen että odotapas kun täytät 30 niin miehet katsoo jo muitakin kuin niitä malli/missin näköisiä jne jne.

En mene enää tuohon lankaan, kaikille se "tähtihetki" ei tule koskaan. Ja mä muutes näytän nimenomaan "tavalliselta" - varmaan sitten liian, koska olen keskimittainen keskipainoinen keskimääräisen näköinen, jonka kauniin tavoittelijat sivuuttaa ja epätoivoiset ("rumilta ainakin saa") myös.

12-vuotiaana kun siirryin yläasteelle.

Olin 4- tai 5-vuotias kun ekan kerran tajusin etten ole kaunis tai viehättävä/söpö/nätti. 

12-13-vuotiaana kun pojilta alkoi tulla haukkuja ja luokan tanssitunneilla yököteltiin, että kuka joutuu mun pariksi. Yläasteella aloin myös katsella itseäni tarkemmin peilistä ja vertailla itseäni muihin ja tajusin, että mähän oikeasti olen aika ruma muihin verrattuna, ja että kaikki ne pilkkakommentit ovatkin totta.

Vierailija kirjoitti:

Olin 4- tai 5-vuotias kun ekan kerran tajusin etten ole kaunis tai viehättävä/söpö/nätti. 

Mulla sama. Minulla on samanikäinen serkku ja hän oli ja on edelleen kaunis ja lahjakas. Pahinta oli, kun mummolassa käydessä meitä vertailtiin ääneen meidän kuullen "on tuo Minna niin siro, mutta Maijalla on kyllä leveät hartiat" ja oma äiti oli tuossa mukana. Muistan, kun yritin kyyristyä pienemmäksi, mutta sitten tuli moitteita huonosta ryhdistä. Minnahan oli sitten hyväryhtinen :(.

Olen alusta asti tiennyt olevani helevetin rujo ja ruma,siksi luimistelen vain kotinurkissani ja liikkeelle uskallan lähteä vasta öisin . Silloinkin kokokaapuun pukeutuneena ja jääkiekkomaalivahdin naamari päässäni (etteivät lapset pelästyisi) Viime aikoina olen harkinnut niqabin tai burkhan ostoa, siinä menisin täydestä kuin väärä raha. Tosin en tiedä ,herättäisinkö se päällä sitten toisenlaista,muista syistä johtuvaa pelko, mutta:"suo siellä, vetelä täällä" elämähän on kuitenkin pomppimista ja siksakkia 'ojasta allikkoon'...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 4- tai 5-vuotias kun ekan kerran tajusin etten ole kaunis tai viehättävä/söpö/nätti. 

Mulla sama. Minulla on samanikäinen serkku ja hän oli ja on edelleen kaunis ja lahjakas. Pahinta oli, kun mummolassa käydessä meitä vertailtiin ääneen meidän kuullen "on tuo Minna niin siro, mutta Maijalla on kyllä leveät hartiat" ja oma äiti oli tuossa mukana. Muistan, kun yritin kyyristyä pienemmäksi, mutta sitten tuli moitteita huonosta ryhdistä. Minnahan oli sitten hyväryhtinen :(.

 

Mulle joku sukulaismies sanoi ala-asteikäisenä, että näytän Marja Liisa Kirvesniemeltä. Siinä viimeistään karisi luulot itsestä, ja ehkä jotain samankaltaisuutta onkin (ainakin molemmilla melko iso nenä ja pitkulaiset kasvot):

http://is12.snstatic.fi/img/978/1288714564453.jpg

Mutta kuinka moni lapsi haluaisi kuulla olevansa tuon näköinen (ei millään pahalla Marjaa kohtaan, mutta eihän hän mikään tyttöjen kauneusidoli ole ikinä ollut)? Muistan kun isäkin vain jotain naureskeli vieressä, ilmeisesti oli samaa mieltä.

Ala-asteella haukuttiin rumaksi nykyään kauniiksi. pidän itseäni edelleen rumana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 4- tai 5-vuotias kun ekan kerran tajusin etten ole kaunis tai viehättävä/söpö/nätti. 

Mulla sama. Minulla on samanikäinen serkku ja hän oli ja on edelleen kaunis ja lahjakas. Pahinta oli, kun mummolassa käydessä meitä vertailtiin ääneen meidän kuullen "on tuo Minna niin siro, mutta Maijalla on kyllä leveät hartiat" ja oma äiti oli tuossa mukana. Muistan, kun yritin kyyristyä pienemmäksi, mutta sitten tuli moitteita huonosta ryhdistä. Minnahan oli sitten hyväryhtinen :(.

 

Mulla taas oli epäonnekseni erittäin nätti veli. Ja kaikki ihmiset, omasta äidistäni alkaen, aina vertailivat häneen. Veli oli tumma, posliini-ihoinen nappisilmä, äärimmäisen suloinen lapsi. MInä taas olin maantienkellertävähiuksinen, punanaamainen, pallinaamainen räkänokka. Jo pienenä kuulin kommentteja kuten että ei oo kummoisen näköinen likka, tai että ehkä sen joku isona huolii jos siitä kasvaa riuska työihminen. Tiesin jo noin 4-vuotiaana ihmisten kommenteista että ruma olen.

Mä olen ollut nuorena ihan nätti, mutta n. 40-vuotiaana tajusin että se on ohi. En tarkoita että kaikki nelikymppiset olisivat rumia, mutta omalla kohdallani huomasin että missä hyvänsä ryhmäkuvassa olen alkanut olla se kuvan rumin, möykkyisen ja arkisen näköinen nainen.

Minulla oli vertailukohtina kaksi todella söpöä rasavilliveljeä. En pärjännyt heille alkuunkaan, joten totta kai tiesin sen, varmaan jo ennen kuin pystyn muistamaan. Aloin saada kehuja ulkonäöstäni vasta yli 40-vuotiaana, kun nätit naiset alkoivat rupsahtaa.

Mäkin kuvittelin teininä olevani ruma. Kaikki pojat oli kiinnostuneita vain kavereistani ja siskoistani.  He olivat valleita ja kurvikkaita.

Minä tumma muita pidempi ja kurviton lauta.

Teini-iästä selvittyäni tämä ei ole ollut enää mikään ongelma, enkä niin ole kiinnostunut siitä mitä muut minusta ajattelevat, hyvin oon kelvannut tämmösenäkin.

Vierailija kirjoitti:

Teini-iästä selvittyäni tämä ei ole ollut enää mikään ongelma, enkä niin ole kiinnostunut siitä mitä muut minusta ajattelevat, hyvin oon kelvannut tämmösenäkin.

Miksi niin moni olettaa, että kun ihminen tajuaa/tunnustaa olevansa epäviehättävä, niin se olisi hänelle ongelma ja hän välittäisi siitä, mitä muut ajattelevat? (Tai näin ainakin kommenttisi ymmärsin). Tiedän olevani epäviehättävä, voin sanoa sen ääneen, mutta silti se ei ole minulle ongelma enkä juuri välitä siitä mitä muut ulkonäöstäni pitävät. 

Viidennellä luokalla. Muistan kun katson esim neljännen luokan luokkakuvaa, niin voi miten söpö olin silloin. Sitten jokin muuttui ja viidenen luokan kuvassa jo vihasin kaikkea ulkonäössäni. Olen vihannut siitä asti. Täytän tänään 27. Samoin sekin kertonee jotain etten ole koskaan seurustellut.