Ovatko vanhukset yksinkertaisesti tyhmiä? Vai miksi teknologian käyttö on heille niin vaikeaa
Sehän on ihan tieteellinen fakta, että ihmisten ÄÖ nousee kokoajan. Mutta aika mielenkiintoista, että se on ihan kahdessa sukupolvessa tehnyt näin järkyttävän ja selkeän harppauksen. Esim. mammani ei vain osaa käyttää edes perus matkapuhelinta, puhumattakaan älypuhelimesta. Hänellä on ollut se kännykkä jo useamman vuoden, eikä vieläkään osaa muuta kuin vastaanottaa soittoja. Huvittavaa tavallaan, että alle 10 vuoden ikäiset lapset ovat älykkäämpiä kuin nämä vanhukset keskimäärin. Tietysti poikkeuksiakin on, niitä teknologiaguruvanhuksia.
Toisaalta pelottaa hieman ajatella, kuinka itse tulee olemaan samassa asemassa muutaman vuosikymmenen päästä, kun kaikki lapsetkin ylittävät itseni älykkyydessä.
Kommentit (74)
Aika kapea käsitys älykkyydestä ja sen ösämääristä.
Kunnon keittiöpsykogolialla vedetty päätelmä. Hyvä ap, mutta ÄOlla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.
MInä puolestani ihmettelen, miten alhaiseksi on nuorison älykkyys pudonnut, kun eivät osaa vaihtaa vetoketjua, laskea päässä yksinkertaisia yhteenlaskuja (9.90 + 3.20 on monelle mahdoton tehtävä) tai sytyttää tulta hellaan.
Mietippä nyt ihan hetki vaikka sitä, kuinka paljon teknologia on kehittynyt viimeisten 25 vuoden aikana verrattuna sitä edeltäviin pariin vuosisataan vaikka...Tahti on aika huima. Me ollaan tätä menoa siis ihan samoissa vaikeuksissa uusien aparaattien kanssa "vanhana".
T. 32-vuotias
Vierailija kirjoitti:
MInä puolestani ihmettelen, miten alhaiseksi on nuorison älykkyys pudonnut, kun eivät osaa vaihtaa vetoketjua, laskea päässä yksinkertaisia yhteenlaskuja (9.90 + 3.20 on monelle mahdoton tehtävä) tai sytyttää tulta hellaan.
Tulta hellaan?
Eikä osaa edes niittää viikatteella, saati sitten teroittaa sitä. Eikä valjastaa hevosta, eikä kengittää, ei ainakaan pojat.
Ap ei tainnut tulla ajatelleeksi, että älykkyys on tietyllä tavalla toimintaympäristöön sidoksissa. Australialainen alkuasukas tarvitsee aivan toisenlaisia taitoja kuin amerikkalainen Piilaakson asukas.
Epäilen, että aloittaja olisi enemmän kuin hukassa, jos joutuisi tulemaan toimeen useamman kuukauden ilman sähköä, rahaa ja rahalla ostettavia hyödykkeitä.
Kuinkahan kätevästi aloittajalta sujuisi vaikkapa karjanhoito, kehrääminen, silakoitten perkuu, tukin kuorinta, talon rakennus pitkästä tavarasta ja puvun ompelu? Aikanaan melko jokapäiväistä hommaa.
Minua eivät kiinnosta lainkaan nämä kaikenmaailman härpäkkeet. En tarvitse älypuhelinta, ne ovatkin epäergonomisia, ja ranteeni kipeytyy herkästi. Niinpä perinteinen käteen sopiva känny riittää. Minulla on erikseen tietsikka, kamera ja siis se kännykkä. Enempää en elektroniikkaa tarvitse. Joillekin tuntuvat nuo härpäkkeet olevan itseisarvo riippumatta siitä, tarvitseeko niitä oikeasti.
Itse olen tästä hieman eri mieltä. Työskentelen pankissa ja sieltä jos mietin asiakkaiden verkkopankin käyttöä tai puhelimen sovelluksen käyttöä niin yllättävän moni vanhus osaa niitä käyttää. Jopa ne 80+ ja 90+ vanhukset. Sitten on taas näitä viisikymppisiä jotka eivät osaa, koska ovat niin "vanhoja" eivätkä voi oppia. Jos yleistäisin niin oppiminen on kiinni omasta asenteesta JOS ei ole mitään järkevää syytä olla oppimatta, kuten dementia yms. Tarkoitan tällaisia teknisiä peruskäyttöön liittyviä asioita joilla pärjää jokapäiväisessä elämässä.
Oma mummini on tällainen en osaa enkä opi tyyppi, mutta hän nyt vain tykkää tekeytyä tyhmäksi ja avuttomaksi. Sitten taas toisaalta isoisovanhempani olivat hyvin teknisiä eikä mitään ongelmaa, ei myöskään asenteessa.
On se kumma kun nykyajan nuoriso ei osaa käyttää rukkia tai mattopuita. Käskin veljenpojan (15v) terottaa minun kirveen, mutta ei siitä tullut yhtään mitään. (huomioi sarkastinen sävy tässä)
AP ei itse ole mikään penaalin terävin kynä. Se on ihan eri asia käyttää jotain laitetta mikä on tullut tutuksi nuoresta asti. Pyöriihän Youtubessa video, missä noin 10v. tyttö ei tiedä miten lopetetaan puhelu perinteisellä puhelimella.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämän perusteella kohtuullista esittää vanhusten äänioikeuden eväämistä? Jos ei aivot toimi, niin ei ole asiaa äänestämään tärkeissä asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInä puolestani ihmettelen, miten alhaiseksi on nuorison älykkyys pudonnut, kun eivät osaa vaihtaa vetoketjua, laskea päässä yksinkertaisia yhteenlaskuja (9.90 + 3.20 on monelle mahdoton tehtävä) tai sytyttää tulta hellaan.
Tulta hellaan?
Niin, ei takkaan, ei kiukaaseen, ei vuolukiviuuniin, ei fondue-padan alle vaan hellaan, siihen semmoiseen vempaimeen, jonka avulla voi vaikka keittää perunoita. Liesi on liian kaupunkimainen termi.
Ei ole yleensä kysymys älykkyyden, vaan motivaation puutteesta. Ei niitä ihmisiä kiinnosta alkaa opetella moisia nykyajan hömpötyksiä enää. Usein on sisäistä vastustusta koko kiivaita muutoksia vastaan, ja vanhus haluaisi vaan elää loppuelämänsä siihen tyyliin kuin ennenkin. Se niin haluaville suotakoonkin.
Toisaalta on toisenlaisiakin. Äitini esimerkiksi alkoi eläkkeelle päästyään kiinnostua tietokoneista ja laitteista. Hänelle joululahjaksi annettu iPad sen aloitti. Pädi oli sopivan helppo käyttää, että sillä pystyi lukemaan Iltalehden ja muut kiinnostavat sivut, vaikkei ollut ikinä käyttänyt mitään tietokoneita. Pian oppi laskujen maksunkin sillä. Suurin yllätys on kuitenkin ollut, että nyt 70-vuotiaana äiti on ostanut peli-PC:n ja pelaa tietokonepelejä ajan kulukseen :D On ihan innostunut siitä, että miten voi siirtyä ihan toiseen maailmaan pelatessaan ja aika kuluu hyvin. Tällä hetkellä se pelaa Assassin's Creed Syndicatea läpi. Tyypillinen mummo siis :D
Jaa, että älykkyys määräytyy sen mukaan kuinka hyvin osaa käyttä kännykkää? Salli minun nauraa. Ja ap voi tunkea sen ÄÖ:nsä jonnekin mihin aurinko ei paista ;)
Ei ole kysymys älykkyydestä eikä motivaatiostakaan. Vaikeus oppia käyttämään teknisiä laitteita on muistisairauden ensioire.
Oliko jo saunan lämmitys mainittu? Entä pulsaattorikoneen käyttö tai vaikka se kuuluisa villasukan kantapää? Jokainen sukupolvi on oppinut ja tulee oppimaan asioita jotka ovat sille ajalle tyypillisiä, epäilen myös että itselleni tulee jossain vaiheessa eteen asioita joita en tule ikinä oppimaan...
Vierailija kirjoitti:
MInä puolestani ihmettelen, miten alhaiseksi on nuorison älykkyys pudonnut, kun eivät osaa vaihtaa vetoketjua, laskea päässä yksinkertaisia yhteenlaskuja (9.90 + 3.20 on monelle mahdoton tehtävä) tai sytyttää tulta hellaan.
Muuten ihan hyvä, mutta noi kyllä onnistuu perusälykkäältä nykyajan nuorelta. Vetoketjun vaihto on käsityötä joten kokemattomalta siitä tulee ruman näköinen, mutta periaate että lanka sitoo ketjun ja vaatteen yhteen neulan avulla riittää, että homma onnistuu välttävästi. Noi muut nyt onnistuu ihan varmasti.
Et taida olla niin älykäs kun et ole oivaltanut että tässä ei ole kyse älykkyydestä.