Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat, hoitoapu yms, miksi lasten näkökulma aiheeseen sivutetaan aina?
03.12.2015 |
Mikä on lasten oikeus isovanhempiin?
Itse olen jo pienestä asti saanut tutustua molempiin isovanhempiini. Jouluna käytiin joka vuosi molempien luona syömässä joulupäivällistä tai juomassa joulukahvit. Äitienpäivää tai isänpäivää vietetiin joka toinen vuosi jompien kumpien isovanhempien luona. Toiset isovanhemmat asuivat hieman kauempana, mutta pari kertaa lapsuuteni aikana mummo kävi meillä sitten vaikkapa pitkän viikonlopun vahtimassa jos vanhemmat lähtivät käymään ulkomailla. Saatoimme myös itse käydä vaikkapa yökylässä mummolassa.
Toinen mummola oli lähempänä ja siellä kävimme melkein joka viikko, joko lauantaina tai sunnuntaina kyläilemässä. Joskus isovanhemmat kävivät lapsuudessani kotonamme siivoamassa tai muutoin auttamassa yhden päivän. Nämä isovanhemmat ovat edelleen elossa, nyt heidän lapsensa ja (aikuiset) lapsenlapsensa käyvät siellä auttamassa monta kertaa viikossa, alkavat molemmat olla jo hieman heikkokuntoisia.
Omat vanhempani ovat myös isovanhemmiksi tulleita, molemmat vielä työelämässä mutta ovat kiinteästi ensimmäisen lapsenlapsen kanssa tekemissä melkein joka viikko ja välillä vielä useamminkin. Vanhempani nauttivat selvästi suuresti isovanhemuudesta ja lapsi ajastaan isovanhempien kanssa.
Minusta olisi todella surullista jos en olisi saanut tuntea kaikkia isovanhempiani ollenkaan. Olen kuullut isovanhemmiltani vaikka minkämoisia tarinoita ja oppinut mm suvaitsevaisuutta. Nyt jo edesmennyt toinen mummoni on aina ollut minulle suorastaan idoli, koska hän oli niin humaani ja lämmin ihminen. Ymmärrän myös itseäni huomattavasti paremmin kun olen saanut tutustua muihinkin sukupolviin, koen enemmän kuuluvani siihen jatkumoon kuin ydinperheeseeni jossa kukaan ei ole kovin samankaltainen kuin minä, sen sijaan elossa olevalla mummollani taas on todella samanlainen temperamentti kuin minulla. Uskon myös että meistä lapsenlapsista on ollut paljon vilpitöntä iloa isovanhemmilleni. En usko että kukaan on tuntenut itseään tässä kuviossa mitenkään hyväksikäytetyksi. Jokainen on vuorollaan ollut auttaja tai autettava. Jos en olisi koskaan voinut tutustua isovanhempiini niin se olisi ollut minulle hyvin suuri menetys, minulla kuitenkin oli 4 elossa olevaa isovanhempaa siihen asti kun aloitin koulunkäynnin. Kaikista lämpimimmät lapsuudenmuistoni liittyvät isovanhempiini.
Kommentit (37)
Minulla ei ollut läheisiä suhteita isovanhempiin. Tulivat kerran vuodessa synttäreille ja oli pääsääntöisesti siinä näkemiset. Asuivat kyllä lähellä, joten mahdollisuudet olisi ollut ja olivat vielä nuoria. Kuuntelin lapsena haikeana kavereiden juttuja siitä, mitä kaikkea olivat tehneet isovanhempien kanssa. Meillä kun olivat suoraan sanoneet, että jokainen hoitaa omat lapsensa ja heillä on omat elämänsä elettävänä.
Oma äitini jaksoi aina paasata, kuinka hän auttaa kun häntä ei autettu. Mutta toisin kävi, ehkä kerran vuodessa pyytää lapsia kylään. Käydään muuten perheenä kyläilemässä, mutta ei silloin keskity yhtään lapsiin. Käynnit vähentyneet meidän osalta, koska itse ei viitsi ajaa meille, mutta meidän pitää ajaa sinne. (Matkaa noin 20km).
Appivanhemmat haluavat nähdä lapsia, mutta niin, että olemme mukana, koska haluavat parhaat palat päältä, eli eivät halua auttaa vaipanvaihdoissa yms. Enää ei ole vaippaikäisiä eikä vessakäynneissä tarvitse auttaa, mutta haluavat kuitenkin näin, jos joku vaikka kaatuu yms. Jaksavat kyllä valittaa, kun ei tehdä miehen kanssa mitään kahdestaan. Mies ei suostu tuntemattomia palkata kotiin ja sukulaiset ei auta, valittaa vaan. Asuvat lähellä, anoppi 60v ja appiukko 56v. Oma äitini 52v ja isäni 53v joten iässtä ei ole kenelläkään kiiinni.
Isoisovanhempien näkemisestä nauttivat suuresti. Selkeästi jo ihan pienenä pitävät tärkeänä sukulaissuhteita. Haluaisivat nähdä useammin, mutta isoisovanhemmat asuvat valitettavasti melko kaukana. Heiltä en edes pyytäisi lastenhoitoapua iän takia, vaan tottakai olemme aina mukana.
Kuten jo aiemmin kommentoitiin niin en usko, että tällä menolla on kovinkaan suurta intoa hoitaa vanhempia, kun sitä apua myöhemmin tarvitsevat. Onhan minullakin oma elämä ja omat harrastukset.
Toisilla on onneksi ihania vanhempia, jotka haluavat nähdä lapsenlapsiaan eivätkä käy siinä mitään valtataistelua siitä, kuka saa omaa aikaa ja hoitaa omat asiansa. On tuttuja joilla isovanhemmat hakevat lapsia arki-iltoina, jotta vanhemmat pääsevät yhdessä lenkille tai kauppaan ja ottavat satunnaisesti viikonloppuina yökylään. Ihan pyytämättä. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän vielä lisäisin, että tuntui lapsena ja edelleen pahalta nämä "olen omat lapseni hoitanut". Miksi lasten hoitaminen on niin paha ja vastenmielinen juttu? Mitä vikaa lapsessa (itsessä) on ettei haluta viettää aikaa? Miksei voi ottaa niin, että kiva viettää aikaa lastenlasten kanssa? Tarvitseeko välttämättä ottaa kotiin, jos siellä kokee hoitamiseksi. Voisiko vaikka välillä viedä eläinpuistoon, metsäretkelle tai mikä nyt itselle on mieleistä, ettei olisi niin "hoitamista". Myöskin vain ihan pienet lapset vaativat varsinaista hoitamista, isommille riittää ruoka.
-22
Jotkut lapset asuvat melkein mummolassaan: http://www.vauva.fi/keskustelu/2441832/lapset_asuvat_mummolassa
Itse olen saanut viettää aikaa isovanhempien kanssa ja odotin samaa myös omalta äidilläni joka asuu lähellä mutta toisin kävi. Äitini ei halua lapsiani kylään eikä halua tulla tänne mun luokse niitä hoitamaan. Todella ikävää
Vierailija kirjoitti:
Itse olen saanut viettää aikaa isovanhempien kanssa ja odotin samaa myös omalta äidilläni joka asuu lähellä mutta toisin kävi. Äitini ei halua lapsiani kylään eikä halua tulla tänne mun luokse niitä hoitamaan. Todella ikävää
Sen verran lisään että äitini ei ole edes vanha ja on hyvässä kunnossa eli nekään ei ole syynä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on hyvät ja läheiset välit lapsiini. Onneksi he asuvat lähellä, joten tapaamme usein. Siksi onkin aika luontevaa olla paljon tekemisissä lapsenlapsenkin kanssa. Hänestä on paljon iloa meille isovanhemmille, ja jos en ole nähnyt häntä pitkään aikaan (viikkoon) tulee hirveä ikävä. Haluamme olla kiinteästi tekemisessä lapsen kanssa ja tuntuu tärkeältä auttaa sekä silloin kun vanhemmilla on työ/opiskelukiireitä ja -menoja että silloin, kun he haluvat tehdä jotain kaksin. Koen itseni tärkeäksi ja arvokkaaksi mummina.
Mutta meillä on niin läheiset välit tyttären kanssa, että tosi helppo sanoa, jos on eri mieltä jostain tai ei voi ottaa lasta hoitoon omien töiden tai vaikka väsymyksen takia. On ihana seurata, miten hyviksi vanhemmiksi tyttäreni miehensä kanssa on kasvanut ja otan tyttäreni hyvästä äitiydestä pienen palan kunniaa itsellenikin.
Minulle oma perhe on ollut aina tärkeä, mutta osaan laittaa rajat omalle jaksamiselleni.
Vierailija kirjoitti:
Hei olisi vielä kiva kuulla niiden kokemuksia joilla ei ole koskaan ollut hyvää suhdetta isovanhempiin!
Olen kateellinen siskopuolelleni, joka sai tutustua ja luoda hyvät suhteet isämme vanhempiin. Itse en heihin päässyt edes tutustumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini ja isäni(+hänen naisystävänsä) ovat todella läheiset 2v lapselleni. Joka viikko käymme heillä kylässä yhdessä tai he vierailevat meidän kotonamme. Ketään ei ole pakotettu tähän järjestelyyn ja mielestäni vanhempani ovat hyvin iloisia ja tyytyväisiä tähän.
Lapseni isän puolen sukua sen sijaan ei kovinkaan paljon kiinnosta. Olen itse soitellut heille, koska he eivät koskaan soita ja kysy kuulumisia. Koittanut kysellä heitä kylään. En tosiaankaan ala tuputtaa lastani kenellekkään joten kun heille sopii, saavat he lasta tavata. Muutaman kerran (viimeksi 3kk sitten) on mieheni lapsen kanssa kyläillyt vanhemmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Tähän vielä lisäisin, että tuntui lapsena ja edelleen pahalta nämä "olen omat lapseni hoitanut". Miksi lasten hoitaminen on niin paha ja vastenmielinen juttu? Mitä vikaa lapsessa (itsessä) on ettei haluta viettää aikaa? Miksei voi ottaa niin, että kiva viettää aikaa lastenlasten kanssa? Tarvitseeko välttämättä ottaa kotiin, jos siellä kokee hoitamiseksi. Voisiko vaikka välillä viedä eläinpuistoon, metsäretkelle tai mikä nyt itselle on mieleistä, ettei olisi niin "hoitamista". Myöskin vain ihan pienet lapset vaativat varsinaista hoitamista, isommille riittää ruoka.
-22
Niinpä! Isompien lapsien kanssa voi käydä vaikka marjametsässä, konsertissa tai elokuvissa. Voi harrastaa yhdessä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei olisi vielä kiva kuulla niiden kokemuksia joilla ei ole koskaan ollut hyvää suhdetta isovanhempiin!
Olen kateellinen siskopuolelleni, joka sai tutustua ja luoda hyvät suhteet isämme vanhempiin. Itse en heihin päässyt edes tutustumaan.
Olen pahoillani puolestasi <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan tätä keskustelua. Itsekkään isovanhemmat tuntuvat jyräävän. Aikuiset vaan tappelevat, mutta ketään ei kiinnosta lapsen näkökulma.
Oma äitini todennäköisesti on se itsekäs isovanhempi siinä vaiheessa kun itse saan lapsia. Itse olin useinkin mummolassa hoidossa ja mummoista on hyvät muistikuvat. Samaa en voi omasta äidistä sanoa. Ja tuskinpa häntä tulee omat mahdolliset lapseni aikanaan kiinnostamaan koska en ole hänen suosikkilapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko, että nykyajan isovanhempien enemmistöä rasitetaan liikaa. Ihmiset ovat nykyään vain itsekkäämpiä ja haluavat käyttää aikansa itseensä, harrastuksiin, matkusteluun, kaikenkarvaisiin rientoihin jne. Se näkyy läpi koko yhteiskunnan. Perhe on vain välttämätön paha. Lisäksi ET-lehti on tehnyt hartiavoimin työtä tukeakseen tätä kehitystä.
Normaalit perheet auttavat toisiaan puolin ja toisin.
Outo kommentti, mikä ihme saa ihmisen lisääntymään, jos haluaa olla lapsien tuomasta rasitteista vapaa. Lisääntyminen kun on 100%:sti vapaaehtoista ja ihan oma arvovalinta, niistä poliitikkojen höpinöistä huolimatta.
Suurin osa vanhemmista sietää vaikka kuinka paljon paskaa niiltä isovanhemmilta lapsensa tähden.
Ihan pienenä oli ihan kiva käydä isovanhempien luona, mutta vähän vanhempana siitä tuli helvettiä. Ei siellä ollut mitään tekemistä. Se oli tietysti aikaa ennen kännyköitä.
Hei olisi vielä kiva kuulla niiden kokemuksia joilla ei ole koskaan ollut hyvää suhdetta isovanhempiin!