Älä usko, jos mies väittää, ettei välimatka mitään muuta

Vierailija

Meillä mies lähti tammikuussa toiselle paikkakunnalle töihin entisen työkaverinsa kanssa. Minä jäin lasten kanssa omakotitaloon. Miehen työkaverilla oli avovaimo, ei lapsia. Mieheni väitti, että ei se välimatka mitään muuta ja he käyvät kotona parin viikon välein. Näin olikin aluksi. Sitten työkaveri lakkasi tulemasta kotiin, ja keväällä haki tavarat kotoaan ja jätti avovaimonsa. Olikin löytynyt toinen naisystävä sieltä työpaikkakunnalta. Mutta sitäkään ei kumpikaan herroista paljastanut ennen kesälomia. Miehen työkaveri pistäytyi meillä ohimennen tämän uuden tytön kanssa kesälomallaan. Nyt minulla on se tilanne, että omalla miehellä on nainen siellä työpaikkakunnalla ja ero kai tässä tulee. Sama kaava ollut meilläkin, että kesän jälkeen käynnit kotona harventuneet ja tekosyynä ollut ylityöt ja pimeys. Kohta 3 viikkoa sitten sanoin, että joko hän tulee kotiin viikonlopuksi tai sitten saa viedä tavaransa muuttoautolla sinne. Hän sanoi, että on tutustunut mukavaan naiseen ja viihtyy paremmin siellä kuin kotona nalkutusta kuuntelemassa. Ja siinä tuli samalla syytökset, että en osaa lapsia kasvattaa jne. En edes tiedä, haluanko olla tuollaisen ihmisen kanssa enää. Huomenna tulee kotiin ja tarkoitus on selvittää tätä meidän tilannetta. Ei olisi kannattanut suostua muuttoon työn perässä alun perinkään.

Kommentit (14)

Vierailija

Tässä on tulossa miehellä kohta talvilomakin, aloittaa loman ennen joulua ja menee vasta 4.1. töihin, eli kriisi olisi saatava jotenkin purettua ennen tuota lomaa. En halua lasten joutuvan riidan keskelle koko joulunpyhiksi. Jos ei lapsia olisi, sanoisin miehelle, että pysyköön sen ihanan, uuden naistuttavuutensa luona, kotiin ei ole asiaa. Nyt kun lapset kuitenkin on, niin heillä on ikävä isää ja isällä varmaan kova ikävä lapsia, joten pakko ajatella sitäkin.

-ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Paska tilanne. Mä ehkä sinnittelisin joulun yli ja sitten paiskaisin ukon mäelle.

Miten musta tuntuu, että jos tilanne olisi toisin päin, että nainen asuisi kaukana ja kehuskelisi uudella miestuttavuudella, niin kotiin ei olisi tulemista jouluksi, oli siellä yhteiset lapset tai ei.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pakkaat vaan lapset mukaan snne muuttoautoon ja herra osaava hoitaja hoitaa ne sitten itse.

No se ei ole vaihtoehto, kuolisin ikävään. Olen ollut käytännössä yh tammikuusta alkaen, paitsi kesälomallaan mies oli lastensa kanssa. Toki varmaan omasta mielestään osasi kaiken kasvatukseen liittyvän paljon paremmin ja järjestelmällisemmin. Lapsetkaan eivät kiukutelleet isälleen yhtään niin paljon kuin minulle. Vieraskoreutta! Siksi on viime viikkoina tullut mieleen, että muuttaisiko tuo paljonkaan meidän arkea, jos muuttoauto kaartaisi pihaan.

-ap

Vierailija

Taitaa olla aika yleistä, että mies etsii uuden hoidon, jos entinen rouva on kaukana? Tilaisuus tekee varkaan, niinhän sanonta kuuluu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla aika yleistä, että mies etsii uuden hoidon, jos entinen rouva on kaukana? Tilaisuus tekee varkaan, niinhän sanonta kuuluu.

Viittaus Karalahteen? Kautta historian on syntynyt lapsia, joiden isät on "komennuksella" kaukana kotoa. Suomessahan asuu Lapissa saksalaisten jälkeläisiä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt ei ole sen miehen mielipidettä ollenkaan. Parisuhteeseen ja sitä koskeviin päätöksiin tarvitaan kaksi.

It takes two to tango? Jos ei itsekään oikein tiedä, mihin edetä, niin toinenhan siinä vielä sekoittaa. Tulee mieleen eroni teinirakkaudesta. Asuttiin vuosi yhdessä, kun hänellä alkoi valitus, ettei tiedä, ollaanko sopivat toisillemme. Asuttiin kuitenkin yhä saman katon alla ja ei oltu suhteessa, kunnes toinen halusikin yrittää uudelleen ja vakuutti, että nyt hän kokee meidän olevan luotuja toisillemme. Hän ylisti, ettei ole rakastanut koskaan ketään sillä tavalla. Mentiin kihloihin ja kun hän lähti kesällä Keski-Eurooppaan, kaikki oli hyvin. Paitsi sitten kun hän soitti sieltä ja sanoi, että "haluaa vapauttaa minut", kun ei ollutkaan varma, olenko minä oikea ihminen hänelle !

Vierailija

Tietty syy oli välimatka mikään muu se ei voi olla, ei esim se että heidän suhde ei vain ollut hyvä, toimiva ja nainen ei ollut se mitä haluaa. Syy on välimatka, niinkai sitten.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tietty syy oli välimatka mikään muu se ei voi olla, ei esim se että heidän suhde ei vain ollut hyvä, toimiva ja nainen ei ollut se mitä haluaa. Syy on välimatka, niinkai sitten.

Välimatka nyt yleensä etäännyttää. Jos kaikki on aiemmin ollut hyvin ja nyt mies tavannut toisen, niin kai se etäisyys on aika merkittävä tekijä. Näin kuvittelisin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietty syy oli välimatka mikään muu se ei voi olla, ei esim se että heidän suhde ei vain ollut hyvä, toimiva ja nainen ei ollut se mitä haluaa. Syy on välimatka, niinkai sitten.

Välimatka nyt yleensä etäännyttää. Jos kaikki on aiemmin ollut hyvin ja nyt mies tavannut toisen, niin kai se etäisyys on aika merkittävä tekijä. Näin kuvittelisin.

Eihän välimatka yksinään kaikkia aja pettämään, mutta jos kaksi työkaverusta lähtee toiselle paikkakunnalle töihin ja molemmat tapaa uudet naiset, niin minä itse olettaisin, että sillä välimatkalla on väliä. Minun mieheni oli normaali perheenisä täällä kotioloissa vuosia, sitten jäi työttömäksi ja kun sai työtarjouksen muualta, lähti sinne. Hänestä se oli hyvä juttu, siis se työmahdollisuus, ja minä lupasin, että saa tehdä kuten parhaaksi näkee. Asuntolaina ei lyhene itsestään, ja minä maksoin suurimman osan laskuista, kun mies oli työttömänä. Mutta tällä kokemuksella tajuan, että olisi pitänyt vaatia talon myyntiä ja koko perheen muuttoa sinne, vaikka minulle ei ollut työtä, ja lapset olisivat joutuneet vaihtamaan koulua ja hoitopaikkaa.
-ap

Vierailija

Meidän koulussa oli opettaja,
jonka mies lähti työkomennukselle ulkomaille. Niillä oli myös lapsia ja koiria. Se miespä ei tullutkaan takaisin. Opettaja joutui hermolomalle, kun oli oppilaille itkenyt, ettei enää jaksa.

Vierailija

Ap:lle voimia! Miehesi on käyttäytynyt sinua kohtaan tosi loukkaavasti.
Jos ei siedä enää perhe-elämää, niin anna mennä. Hänellä on kai joku uusi
teini-ikä menossa työttömyyden ja rahattomuuden jälkeen, ja tuntee elävänsä taas.

Jos mies ei suostu siihen, että menette perheterapiaan ja jatkossa perhe elää samalla paikkakunnalla, niin suhde on loppu.
 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat