Miten voin ikinä löytää miestä, kun oon tällainen? :(

Allekirjoitan joka sanasi, Ap. Ihan kuin minä.

N21

Teinihän sinä olet vielä henkisesti, joten älä huoli vaan anna ajan kulua. Et ole vielä valmis seurustelemaan, joten miksi asiaa pitäisi stressata? Sinä et ole kaverisi, sinä olet sinä ja sinä kuljet omaa polkuasi.

Olin nuorena ihan samanlainen kuin sinä, joten ymmärrän sinua hyvin! Nyt kypsempänä (36v.) ei ole mitään ongelmaa missään sosiaalisissa tilanteissa, joten tässä muutama vinkki.

Parhaiten pärjäät, kun vain olet mahdollisimman oma itsesi muiden ihmisten seurassa ja annat ihastustesi nähdä todellisen luonteesi. Voitte puhua ihan normaaleista asioista, ei heti aluksi tarvitse olla tekemässä mitään virallista aloitetta. Usein ihminen menee sukupuolesta riippumatta lukkoon, jos joku vieraus paukauttaa puun takaa, että nyt pitäisi tulla romanttisille treffeille! Tavallisella jutustelulla saa myös selville, mistä toinen pitää ja onko teillä mahdollisesta jotain yhteisiä kiinnostuksenaiheita). Kun vastapuoli tutustuu vähän sinuun ja huomaa, että olet kiva ihminen, voi sitten jossain sopivassa keskustelun käänteessä heittää ehdotuksen, että on joku tapahtuma, leffat tms. (mitä yhteistä harrastetta sattuu löytymään), että huvittaisiko lähteä sinne? Ja ei sen tarvitse olla mikään maailmanloppu, jos toinen sanoo ei, eli loppuelämäsi onni ei ole kiinni siitä hetkestä. Koska usko pois, plenty of fish in the sea, ja on olemassa varmasti kymmenittäin mukavia miehiä, joiden kanssa voisit seurustella. Et vain ole ehtinyt tavata heitä vielä :)

Auttoiko tämä yhtään?

Ei miehellä mitään tekkään.

Mies 29v kirjoitti:

No kyllä jotkut uskaltavat. Itse lähestyin tällä viikolla yhtä naista, joka oli vähäsanainen ja ei juurikaan esittänyt ikinä vastakysymyksiä tms. mutta ajattelin hänen olevan vain epävarma ja ehkä haavoittunut joistakin ikävistä kokemuksista. Lopulta sitten ehdotin että menisimme yhteen paikkaan yhdessä ja hän sanoi että lähtisi kyllä muuten, mutta se hetki ei sovi.

Siinä vaiheessa sitten mietin muutaman sekunnin ja en enää kehdannut olla sinnikkäämpi, vaan jätin kaiken vastuun jatkosta hänelle, koska olin jo osoittanut oman kiinnostuksen niin selvästi. Tietysti voi olla että hän voi häkeltyi ja oli pettynyt kun en ehdottanut jotakin muuta suunnitelmaa tai yhteystietojen vaihtoa, mutta minulla vain raja menee tuossa vaiheessa, että odotan naisen sitten ehdottavan jotakin muuta itse.

 

-Mies 29v + 1v-

Lopeta alentuva suhtautuminen naisiin. Mä olen yleensä hiljainen kun olen rasittunut jostakin ihmisestä tai muutoin en vain jaksa puhua. Mikä "haavoittunut"? Sulla on niin kapea katsantokanta naisiin. Jos joku esim näyttää siltä niin se ei tarkoita että se on sitä.

Mulla sama, mutta olen hyväksynyt sen, että olen aina yksin. Ei kaikille vain ole olemassa sitä onnea. En ole mikään kaunis, en älykäs, en supliikkinainen ja liian tylsä ja hiljainenkin olen. Hyväksyn sen, ettei minua kukaan halua. Sitä paitsi... Olen yläkouluikäisestä asti haaveillut parisuhteesta. Mistä mä enää haaveilisin, jos sellaisen saisin? Toiset löytää onnen, toiset saavat siitä vain haaveilla.

Ei naisen tarvi mitään kiinnostusta osoittaa. Itse olen aina ollut jääkuningatar, nuorena ujouttani, ja vanhempana koska en ole enää kiinnostunut miehistä, mutta jumalauta kun vielä nelikymppisenäkin vähän väliä tulee ilmi minuun ihastumisia, ja joudun niitä torppaamaan... 

Toki jos ap haluaa jonkun tietyn miehen, niin sitten se olisi hyvä jos tälle pystyisi jotenkin edes silmiin katsomisella, hymyllä tms osoittamaan että kiinnostaa. Mutta vaikka ei pystyisi, niin täysin yksni ei tarvi jäädä, jos on edes keskinkertaisen näköinen, varmasti elämän varrella tulee vonkaajia vastaan vaikka kuinka olisi jäykkä pökkelö ja jääkuningatar.

Tässä yks käytännön vinkki: Pyri taistelemaan ongelmaasi vastaan joka päivä, sen verran, että pelottaa. Kun joka päivä kohtaat edes vähän pelkoasi, niin luulis että asia edistyy. :) Tää on sit vaan höpö höpö elämänneuvo, joten ei ihan hirveen vakavissaan tarvi ottaa, mut luulisin kyl et saattaa hyvinkin toimia. :)

Mies 29v kirjoitti:

No kyllä jotkut uskaltavat. Itse lähestyin tällä viikolla yhtä naista, joka oli vähäsanainen ja ei juurikaan esittänyt ikinä vastakysymyksiä tms. mutta ajattelin hänen olevan vain epävarma ja ehkä haavoittunut joistakin ikävistä kokemuksista. Lopulta sitten ehdotin että menisimme yhteen paikkaan yhdessä ja hän sanoi että lähtisi kyllä muuten, mutta se hetki ei sovi.

Siinä vaiheessa sitten mietin muutaman sekunnin ja en enää kehdannut olla sinnikkäämpi, vaan jätin kaiken vastuun jatkosta hänelle, koska olin jo osoittanut oman kiinnostuksen niin selvästi. Tietysti voi olla että hän voi häkeltyi ja oli pettynyt kun en ehdottanut jotakin muuta suunnitelmaa tai yhteystietojen vaihtoa, mutta minulla vain raja menee tuossa vaiheessa, että odotan naisen sitten ehdottavan jotakin muuta itse.

 

-Mies 29v + 1v-

Onnea vaan, menetit sitten sen naisen. Minusta tuo että sanoi että se ajankohta ei sovi, tarkoittaa että nainen on avoin sille että joskus muulloin ehdotat toista ajankohtaa. Useimmat naiset vielä tänä päivänäkin kokevat aloitteen teon tosi vaikeaksi, ja siksi eivät aidosti kiinnostuneenakaan helposti tee aloitetta. Jos nyt jätät homman tähän, se nainen vaan hiljaa suree itsekseen että pahus, meni ohi sekin kiinnostava mies, mutta ei voi mitään, sellaista elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v kirjoitti:

No kyllä jotkut uskaltavat. Itse lähestyin tällä viikolla yhtä naista, joka oli vähäsanainen ja ei juurikaan esittänyt ikinä vastakysymyksiä tms. mutta ajattelin hänen olevan vain epävarma ja ehkä haavoittunut joistakin ikävistä kokemuksista. Lopulta sitten ehdotin että menisimme yhteen paikkaan yhdessä ja hän sanoi että lähtisi kyllä muuten, mutta se hetki ei sovi.

Siinä vaiheessa sitten mietin muutaman sekunnin ja en enää kehdannut olla sinnikkäämpi, vaan jätin kaiken vastuun jatkosta hänelle, koska olin jo osoittanut oman kiinnostuksen niin selvästi. Tietysti voi olla että hän voi häkeltyi ja oli pettynyt kun en ehdottanut jotakin muuta suunnitelmaa tai yhteystietojen vaihtoa, mutta minulla vain raja menee tuossa vaiheessa, että odotan naisen sitten ehdottavan jotakin muuta itse.

 

-Mies 29v + 1v-

 

Onnea vaan, menetit sitten sen naisen. Minusta tuo että sanoi että se ajankohta ei sovi, tarkoittaa että nainen on avoin sille että joskus muulloin ehdotat toista ajankohtaa. Useimmat naiset vielä tänä päivänäkin kokevat aloitteen teon tosi vaikeaksi, ja siksi eivät aidosti kiinnostuneenakaan helposti tee aloitetta. Jos nyt jätät homman tähän, se nainen vaan hiljaa suree itsekseen että pahus, meni ohi sekin kiinnostava mies, mutta ei voi mitään, sellaista elämä on.

Ehkä se oli kuitenkin pelastus, kun tietää kuka oli kyseessä.

0/10

K.

Vierailija kirjoitti:

En oo ikinä osannut tai voinut osoittaa ihastuksilleni sitä, että oon kiinnostunut hänestä. Hyvä, jos uskallan ees puhua tai käyttäytyä normaalisti sen seurassa. Usein muutun jopa "kylmäksi" ihastusta kohtaan, koska tavallaan pelkään, että kaikki huomaa, että oon ihastunut. En voisi kuvitella, että ikinä uskaltaisin tehdä aloitetta. Pelkään torjuntaa niin paljon. Miten siis kukaan uskaltaisi lähestyä mua, jos en anna mitään kiinnostuksen merkkejä?

Oon ollut nyt muutaman kuukauden ajan ihastunut yhteen tyyppiin. Ja oikeestaan en oo kovin usein näin isosti ihastunut. Ihan itkettää, kun tiiän etten voi sitäkään ikinä saada :( Tavallaan ootan, ettei enää nähtäisi päivittäin, jotta tää ihastuminen menis ohi..

Niin ja oon reilu 20v nainen. Eikö tällaset ois pitäny kokee jo teininä?

Että tällainen purkautuminen :D Miten muut osoittaa kiinnostuksen? Ootko uskaltanut tehä aloitetta?

AP on kuin minä, ja vielä melko samanlaisessa tilanteessakin kuin minä.

Ei voi kuin toivoa, että ihastustaan ei enää näkisi. Vähän outoa tietysti kun miettii, että ihastumisen näkeminen pitäisi olla päivien kohokohta, mutta ainakin itseäni se lähinnä masentaa kun tietää ettei ole mahdollisuuksia, eikä edes uskalla tehdä aloitetta. Ongelmana on sitten myös se, että jos sitä ihastusta ei näe niin huomaan miettiväni häntä, tässä se talvi sitten menee tätä ihastumispaskaa kengän pohjasta raapiessa.

Pitäisi varmaan olla joku AI-kerho, anonyymit ihastujat. Siellä sitten ringissä istuttaisiin ja kovin masentuneena kerrottaisiin kahvikupposet tutisevissa kourissamme toivottomista ihastumisistamme ja siitä miten melkein sorruimme tekemään aloitteen heikkona hetkenä. 

Terveisin Naispelko22

Niin kuin useimmat muutkin naiset. Ainakin tyttöinä suurin osa on ujoja. Jostain nekin silti miehiä löytää. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama, mutta olen hyväksynyt sen, että olen aina yksin. Ei kaikille vain ole olemassa sitä onnea. En ole mikään kaunis, en älykäs, en supliikkinainen ja liian tylsä ja hiljainenkin olen. Hyväksyn sen, ettei minua kukaan halua. Sitä paitsi... Olen yläkouluikäisestä asti haaveillut parisuhteesta. Mistä mä enää haaveilisin, jos sellaisen saisin? Toiset löytää onnen, toiset saavat siitä vain haaveilla.

Sama täällä. Haaveilen kyllä lähes joka päivä, mutta se ei vaan tunnu yhtään realistiselta, että joskus ihan oikeasti olisin parisuhteessa. Harmi sinänsä, mutta taidan olla jotenkin luonnevikainen.

N22

Koska avauksen teki nainen, se on söpöä.

Jos sen olisi tehnyt mies, se olisi säälittävää delttamiehen ulinaa.

Täällä kokeneen, nykyisin jo puumaikäisen, kehäketun näkemyksiä. 

Itse olen ainakin aina pärjännyt hyvin hienovaraisella kiinnostuksen osoittamisella, ei tarvi mennä mihinkään suoriin sanallisiin kiinnostuksen osoituksiin. Esim. tässä pari kk sitten pokasin töistä itseäni 10 vuotta nuoremman ihastuksen. Aloitin ihan niin, että kun se meni työpisteeni ohi kahvia hakemaan, vilkaisin perään. Kun se lopulta huomasi, vähän hymyilin, ja sitten taas ujosti katsomaan omaa näyttöä. Kun mies hymyili takaisin, menin joskus samaan aikaan kahvihuoneeseen ja small talkia firman asioista ja säästä. Mies vaikutti hymyilevän ja katsovan silmiin, joten epäilin olevan ainakin vähän kiinnostunut. Seuraava askel: ohimennen kysyin kun olin lähdössä syömään, että lähtisitkös syömään myös. Mies tuli, ja siellä olikin jo sitten varmaa että kiinnostus on molemminpuolista. Seuraavana perjantaina mies kysyi kaljalle, ja sieltä päädyttiin sänkyyn ja suhteeseen. 

Tämäntyyppisiä mulla on aina jutut ollut, että en minä ole koskaan mennyt kylmiltään paukauttamaan ilmoille että olen ihastunut, vaan vähän vilkuillut, hymyillyt, koko ajan tutkien toisen eleistä että saako eleeni vastausta vai ei. Jos ei saa, jätän väliin - miksi vongata ei-kiinnostunutta? Jos taas saa vastausta, jatkan ja rohkaistun lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama, mutta olen hyväksynyt sen, että olen aina yksin. Ei kaikille vain ole olemassa sitä onnea. En ole mikään kaunis, en älykäs, en supliikkinainen ja liian tylsä ja hiljainenkin olen. Hyväksyn sen, ettei minua kukaan halua. Sitä paitsi... Olen yläkouluikäisestä asti haaveillut parisuhteesta. Mistä mä enää haaveilisin, jos sellaisen saisin? Toiset löytää onnen, toiset saavat siitä vain haaveilla.

Sama täällä. Haaveilen kyllä lähes joka päivä, mutta se ei vaan tunnu yhtään realistiselta, että joskus ihan oikeasti olisin parisuhteessa. Harmi sinänsä, mutta taidan olla jotenkin luonnevikainen.

N22

Heh. Mitäs me luonnevikaiset. :)

Vierailija kirjoitti:

Teinihän sinä olet vielä henkisesti, joten älä huoli vaan anna ajan kulua. Et ole vielä valmis seurustelemaan, joten miksi asiaa pitäisi stressata? Sinä et ole kaverisi, sinä olet sinä ja sinä kuljet omaa polkuasi.

Omasta mielestä olen kyllä valmis seurustelemaan. Haluan jakaa elämäni jonkun kanssa, perustaa perheen muutaman vuoden päästä jne. (viimeistään kolmekymppisenä) Henkisesti en koe enää olevani teini, olen kasvanut viime vuosina paljon. Olen vain ujo mm. näiden ihastumisten suhteen!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei naisen tarvi mitään kiinnostusta osoittaa. Itse olen aina ollut jääkuningatar, nuorena ujouttani, ja vanhempana koska en ole enää kiinnostunut miehistä, mutta jumalauta kun vielä nelikymppisenäkin vähän väliä tulee ilmi minuun ihastumisia, ja joudun niitä torppaamaan... 

 

Toki jos ap haluaa jonkun tietyn miehen, niin sitten se olisi hyvä jos tälle pystyisi jotenkin edes silmiin katsomisella, hymyllä tms osoittamaan että kiinnostaa. Mutta vaikka ei pystyisi, niin täysin yksni ei tarvi jäädä, jos on edes keskinkertaisen näköinen, varmasti elämän varrella tulee vonkaajia vastaan vaikka kuinka olisi jäykkä pökkelö ja jääkuningatar.

Oon yrittänyt ajatella, että "vonkaajia" ei oo vain, koska en ole helposti lähestyttävä. Ehkä en vaan sit oo kiinnostava tai hyvännäköinen. Paitsi humalaisten mielestä. :/

Ap