Miten voin ikinä löytää miestä, kun oon tällainen? :(

Vierailija kirjoitti:

AP on kuin minä, ja vielä melko samanlaisessa tilanteessakin kuin minä.

Ei voi kuin toivoa, että ihastustaan ei enää näkisi. Vähän outoa tietysti kun miettii, että ihastumisen näkeminen pitäisi olla päivien kohokohta, mutta ainakin itseäni se lähinnä masentaa kun tietää ettei ole mahdollisuuksia, eikä edes uskalla tehdä aloitetta. Ongelmana on sitten myös se, että jos sitä ihastusta ei näe niin huomaan miettiväni häntä, tässä se talvi sitten menee tätä ihastumispaskaa kengän pohjasta raapiessa.

Pitäisi varmaan olla joku AI-kerho, anonyymit ihastujat. Siellä sitten ringissä istuttaisiin ja kovin masentuneena kerrottaisiin kahvikupposet tutisevissa kourissamme toivottomista ihastumisistamme ja siitä miten melkein sorruimme tekemään aloitteen heikkona hetkenä. 

Terveisin Naispelko22

Oon kyllä huomannut, että joinakin päivinä se ihastuksen näkeminen vaan ärsyttää. Joinakin päivinä se on taas ihanaa. Mietin kyllä häntä päivittäin, välillä vaan samassa tilassa oleminen tuntuu pahalta. Mä luulin jo, että mä oon ihan outo!

Haha tuo kerho, ihana  täällä kaiken vuodatuksen välissä :D

Ap

Vierailija kirjoitti:

Täällä kokeneen, nykyisin jo puumaikäisen, kehäketun näkemyksiä. 

 

Itse olen ainakin aina pärjännyt hyvin hienovaraisella kiinnostuksen osoittamisella, ei tarvi mennä mihinkään suoriin sanallisiin kiinnostuksen osoituksiin. Esim. tässä pari kk sitten pokasin töistä itseäni 10 vuotta nuoremman ihastuksen. Aloitin ihan niin, että kun se meni työpisteeni ohi kahvia hakemaan, vilkaisin perään. Kun se lopulta huomasi, vähän hymyilin, ja sitten taas ujosti katsomaan omaa näyttöä. Kun mies hymyili takaisin, menin joskus samaan aikaan kahvihuoneeseen ja small talkia firman asioista ja säästä. Mies vaikutti hymyilevän ja katsovan silmiin, joten epäilin olevan ainakin vähän kiinnostunut. Seuraava askel: ohimennen kysyin kun olin lähdössä syömään, että lähtisitkös syömään myös. Mies tuli, ja siellä olikin jo sitten varmaa että kiinnostus on molemminpuolista. Seuraavana perjantaina mies kysyi kaljalle, ja sieltä päädyttiin sänkyyn ja suhteeseen. 

 

Tämäntyyppisiä mulla on aina jutut ollut, että en minä ole koskaan mennyt kylmiltään paukauttamaan ilmoille että olen ihastunut, vaan vähän vilkuillut, hymyillyt, koko ajan tutkien toisen eleistä että saako eleeni vastausta vai ei. Jos ei saa, jätän väliin - miksi vongata ei-kiinnostunutta? Jos taas saa vastausta, jatkan ja rohkaistun lisää.

Voi kun osaisin itsekin! Yritän kyllä välillä hymyillä, mutta kun perusilmeeseen se ei kuulu, niin helposti "unohtuu". Kuulostipa oudolta, hankala selittää. Lisäksi tää mun ihastuskin antaa ristiriitaisia singaaleja; välillä tervehtii hymyillen ja jää juttelee, välillä taas ei (aina kyllä tervehtii). En tiiä, onko siihen sit vaikuttanut oma käyttäytymiseni. Monta kertaa oon jälkeenpäin miettinyt, että ois pitänyt hymyillä ja sanoo sitä ja tota..huoh :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei naisen tarvi mitään kiinnostusta osoittaa. Itse olen aina ollut jääkuningatar, nuorena ujouttani, ja vanhempana koska en ole enää kiinnostunut miehistä, mutta jumalauta kun vielä nelikymppisenäkin vähän väliä tulee ilmi minuun ihastumisia, ja joudun niitä torppaamaan... 

 

Toki jos ap haluaa jonkun tietyn miehen, niin sitten se olisi hyvä jos tälle pystyisi jotenkin edes silmiin katsomisella, hymyllä tms osoittamaan että kiinnostaa. Mutta vaikka ei pystyisi, niin täysin yksni ei tarvi jäädä, jos on edes keskinkertaisen näköinen, varmasti elämän varrella tulee vonkaajia vastaan vaikka kuinka olisi jäykkä pökkelö ja jääkuningatar.

 

Oon yrittänyt ajatella, että "vonkaajia" ei oo vain, koska en ole helposti lähestyttävä. Ehkä en vaan sit oo kiinnostava tai hyvännäköinen. Paitsi humalaisten mielestä. :/

Ap

Se on sun iässä vielä vaikeaa, miehillä ei ole vielä itsevarmuutta. Itseänikään ei sun iässä lähestynyt kuin ulkomaalaismiehet. Vasta kolmenkympin paikkeilla on alkanut tulla suomalaisilta ihan selvin päin lähestymisiä enemmän. Baareissa humalaisilta niitä toki sai nuorempanakin, eikä sekään välttämättä ole huono tapa tutustua. Pari pitkää hyvää suhdetta sain niinkin aikoinaan, että yökerhosta petiin tarkoituksena olla vain 1 yö yhdessä, mutta mies jatkoikin soittelua...

Minun "mies" olis kiinnostunut juuri sinunlaisesta epävarmasta tötöstä. Tänne vaan, ollaan juuri rakennettu hienot talot sun muut puitteet, eli minua ei tarvita enää raksa-hommiin, eli ei mihinkään, vaan nyt olis just sulle paikka avoinna kun valmista tuli. Mites ois? Kiinnostaisko tällanen tapaus? Omasta mielestään ois joka tytön unelma :3

Salaperäistä että kaikki viestini on poistettu tästä ketjusta...

-Mies 29v + 1v-

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena ihan samanlainen kuin sinä, joten ymmärrän sinua hyvin! Nyt kypsempänä (36v.) ei ole mitään ongelmaa missään sosiaalisissa tilanteissa, joten tässä muutama vinkki.

 

Parhaiten pärjäät, kun vain olet mahdollisimman oma itsesi muiden ihmisten seurassa ja annat ihastustesi nähdä todellisen luonteesi. Voitte puhua ihan normaaleista asioista, ei heti aluksi tarvitse olla tekemässä mitään virallista aloitetta. Usein ihminen menee sukupuolesta riippumatta lukkoon, jos joku vieraus paukauttaa puun takaa, että nyt pitäisi tulla romanttisille treffeille! Tavallisella jutustelulla saa myös selville, mistä toinen pitää ja onko teillä mahdollisesta jotain yhteisiä kiinnostuksenaiheita). Kun vastapuoli tutustuu vähän sinuun ja huomaa, että olet kiva ihminen, voi sitten jossain sopivassa keskustelun käänteessä heittää ehdotuksen, että on joku tapahtuma, leffat tms. (mitä yhteistä harrastetta sattuu löytymään), että huvittaisiko lähteä sinne? Ja ei sen tarvitse olla mikään maailmanloppu, jos toinen sanoo ei, eli loppuelämäsi onni ei ole kiinni siitä hetkestä. Koska usko pois, plenty of fish in the sea, ja on olemassa varmasti kymmenittäin mukavia miehiä, joiden kanssa voisit seurustella. Et vain ole ehtinyt tavata heitä vielä :)

 

Auttoiko tämä yhtään?

Jatkan vielä tähän edellisen viestini perään teille nuorille naisille, jotka koette olevanne jumissa ujoutenne kanssa ja tuntuu, ettei ikinä saa toivomaansa parisuhdetta... Ei se niin mene :) Jokainen on nuorena jollain tasolla epävarma, toiset enemmän, toiset vähemmän. Ei kukaan ole syntynyt tähän maailmaan täydellisten sosiaalisten lahjojen kanssa, vaan niitä pystyy kyllä opettelemaan! Niin minäkin tein aikoinani, eli kuten joku jo kirjoitti, niin itseään vaan haastamaan joka päivä ottamalla osaa sosiaalisiin tilanteisiin. Ja kyllähän se omalle epämukavuusalueelle meneminen tuntuu hankalalta, mutta pikku hiljaa homma alkaa sujua koko ajan luontevammin. Se, että on sinut itsensä kanssa, on paljon viehättävämpää kuin mikään mikään fyysiseen ulkonäköön liittyvä asia, ja me kaikki voimme opettelemalla päästä siihen mielentilaan.

Vierailija kirjoitti:

En oo ikinä osannut tai voinut osoittaa ihastuksilleni sitä, että oon kiinnostunut hänestä. Hyvä, jos uskallan ees puhua tai käyttäytyä normaalisti sen seurassa. Usein muutun jopa "kylmäksi" ihastusta kohtaan, koska tavallaan pelkään, että kaikki huomaa, että oon ihastunut. En voisi kuvitella, että ikinä uskaltaisin tehdä aloitetta. Pelkään torjuntaa niin paljon. Miten siis kukaan uskaltaisi lähestyä mua, jos en anna mitään kiinnostuksen merkkejä?

Oon ollut nyt muutaman kuukauden ajan ihastunut yhteen tyyppiin. Ja oikeestaan en oo kovin usein näin isosti ihastunut. Ihan itkettää, kun tiiän etten voi sitäkään ikinä saada :( Tavallaan ootan, ettei enää nähtäisi päivittäin, jotta tää ihastuminen menis ohi..

Niin ja oon reilu 20v nainen. Eikö tällaset ois pitäny kokee jo teininä?

Että tällainen purkautuminen :D Miten muut osoittaa kiinnostuksen? Ootko uskaltanut tehä aloitetta?

AP, onko sinulla muuten vaikeuksia tai ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä? Arkailetko vaikkapa muitakin ikäisiäsi miehiä? Miltä tuntuvat ryhmätilanteet? Esiintyminen?

Jos sinulla on sosiaalisia estoja tai pelkoja enemmänkin, kannattaisiko lähteä purkamaan ensin niitä?

Itsellänikin oli ikäisenäsi ongelmana lähestyä ihastuksiani, mutta sosiaalisista tilanteista kertynyt kokemus ja mm. ryhmätyötilanteiden aristelun ja esiintymispelon voittaminen auttoi kummasti kehittymään myös muissa kanssakäymisen muodoissa.

Kyllä se aloitteiden teko vielä nykypäivänä onkin miesten harteilla. Miehelle rohkea kontaktin teko on jo puoli onnistumista.

Vierailija kirjoitti:

 

AP, onko sinulla muuten vaikeuksia tai ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä? Arkailetko vaikkapa muitakin ikäisiäsi miehiä? Miltä tuntuvat ryhmätilanteet? Esiintyminen?

Jos sinulla on sosiaalisia estoja tai pelkoja enemmänkin, kannattaisiko lähteä purkamaan ensin niitä?

Itsellänikin oli ikäisenäsi ongelmana lähestyä ihastuksiani, mutta sosiaalisista tilanteista kertynyt kokemus ja mm. ryhmätyötilanteiden aristelun ja esiintymispelon voittaminen auttoi kummasti kehittymään myös muissa kanssakäymisen muodoissa.

Olen kyllä muutenkin vähän ujo. En oo mikään maailman sosiaalisin ihminen, mutta viime vuosina oon rohkaistunut paljon. Pieniä vaikeuksia sosiaalisissa tilainteissa, ja ystävien saaminen ei oo kovin helppoa. Esiintymisjännitystä on, mutta viime aikoina on helpottanut paljon (ja opiskelen alalle, johon kuuluu esiintymistä).

Nuo mun sosiaaliset ongelmat tuntuu liittyvän omiin epävarmuuksiin (kelläpä ei). Epävarmuutta aiheuttaa esim ihastus, uudet ihmiset, epämukava olo tiellä jne. Voin siis jutella aika rennosti miehille, joista en oo kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

En oo ikinä osannut tai voinut osoittaa ihastuksilleni sitä, että oon kiinnostunut hänestä. Hyvä, jos uskallan ees puhua tai käyttäytyä normaalisti sen seurassa. Usein muutun jopa "kylmäksi" ihastusta kohtaan, koska tavallaan pelkään, että kaikki huomaa, että oon ihastunut. En voisi kuvitella, että ikinä uskaltaisin tehdä aloitetta. Pelkään torjuntaa niin paljon. Miten siis kukaan uskaltaisi lähestyä mua, jos en anna mitään kiinnostuksen merkkejä?

Oon ollut nyt muutaman kuukauden ajan ihastunut yhteen tyyppiin. Ja oikeestaan en oo kovin usein näin isosti ihastunut. Ihan itkettää, kun tiiän etten voi sitäkään ikinä saada :( Tavallaan ootan, ettei enää nähtäisi päivittäin, jotta tää ihastuminen menis ohi..

Niin ja oon reilu 20v nainen. Eikö tällaset ois pitäny kokee jo teininä?

Että tällainen purkautuminen :D Miten muut osoittaa kiinnostuksen? Ootko uskaltanut tehä aloitetta?

Yhdyn sinuun vaikka olen mies :)

Mä olen juuri tuollainen. En ikinä päätynyt yhteen yhdenkään ihastuksen kanssa tuosta syystä. Kaikki jäivät kaukoihastuksiksi eivätkä kohteet ikinä saaneet tietää mun tunteita. Menin naimisiin miehen kanssa, jonka tapasin netin kautta. Opittiin tuntemaan toisemme ensin kirjoittelemalla ja sitten tavattuamme tosielämässä oli helppo jatkaa juttua siitä, kun molemmat pitivät toisistaan. En ole koskaan tuntenut samanlaista tunteiden roihua häntä kohtaan, kuin mitä koin niitä ihastuksiani kohtaan, mutta olen erittäin onnellinen hänen kanssaan ja koen, että meidät on tarkoitettu toisillemme. Nyt ajattelen, että aikaisemmat ihastumisen tunteeni olivat vähän lapsellisia. Vähän kuin olisin ollut rakastunut johonkin julkkikseen ja tunteet olivat niin voimakkaita, koska kohteet olivat "saavuttamattomia".

Siksi monet käy baarissa kun parin drinksun jälkeen uskaltaa tehdä sen aloitteen.