Onko sinua kasvatettu häpeällä?

Kyllä. Mulla ihan hyvät välit nyt vanhempiin mutta luultavasti tietynlainen katkeruus pysyy mulla heitä kohtaan koko lopun elämän. Mun vanhemmille ois ollut parempi vaihtoehto leikkinukke kuin elävä ja tunteva lapsi. He häpesivät ihan kaikkea, kuten alle 9:n koulunumeroita, jos tuli pienikin virhe musiikkiesityksessä, jos sanoi jotain heidän mielestä väärin tai huonosti ihmisten ilmoilla, jos ei voittanut maastojuoksuissa, jos ei tehnyt maalia pelissä, jos itki muiden ihmisten nähden... Lisäksi kotona ei saanut olla teini-ikäisenä surullinen tai epävarma, itkut ja sydänsurut piti hoitaa yksin huoneessaan. Äitiä hävetti niin perkeleesti kun mulla alkoi menkat tai kun poikakaveri jätti tai koulussa kiusattiin. Tärkeintä oli, niinkuin joku muukin tässä keskustelussa mainitsi, se mitä muut ihmiset ajattelevat. Auta armias jos naapuri tai sukulainen olisi kuullut että sain kasin kemiankokeesta tai nyrjäytin nilkkani juoksukisoissa tms. Todella surullista miten lasta kohtaan vanhemmat käyttäytyy (taitaa olla aika yleistä omassa ikäluokassa nämä kokemukset, itse olen -83 syntynyt). Luoja varjelkoon mua siltä että tekisin samoja virheitä omien lasten kanssa. Voi kun osaisinkin heille näyttää että miten heitä rakastan. Ja että saisin jollain tavalla opetettua, että kotiin ja äidin syliin voi aina tulla vaikka olisi tullut miten mokailtua.

... Niin ja siis vaikuttaa tällainen kasvatus kyllä näin aikuisenakin. Oon ihan järjettömän kipailuhenkinen (ajatuksena, että jos en kaikessa voita, oon ihan paska), pettymysten sietokyky on tasan nolla, aggressiivisuus, tunteissa ylireagointi, järjetön epävarmuus ja itsensä piiskaaminen joka asiassa. Lapsille osaan olla rennompi, mutta teen sen täysin tietoisesti etten toista vanhempieni virheitä. Lapset ovat onnellisia, tai siltä ainakin vaikuttavat <3 Se missä mulla vielä on harjoiteltavaa on se, etten haukkuisi itseäni heidän kuullen. Se on joskus hankalaa kun olet koko lapsuuden ja nuoruuden saanut kokea että olet paska lapsi ja ihminen, jos jossain epäonnistut tai "tuotat häpeää".

Itse olen saanut kyseistä häpeämisen kulttuuria niskaani mummoltani, joka oli siis aktiivisesti mukana minun ja sisarustemme kasvatuksessa yh-äitini tukena isäni kuoltua. Olen esikoinen ja samaistuin täysin siihen, mitä joku muukin esikko tuossa aikaisemmin kirjoitti. Piti näyttää esimerkkiä, olla vastuullinen, avulias ja kaikinpuolin täydellinen pikku piika ilman mitään vikoja tai puutteita. Vahdin esimerkiksi pikkusisaruksiani tyyliin 10-vuotiaana kun äitini ja mummoni kävivät kaupassa, ja taaperoikäinen pikkuveljeni oli repinyt vaipan pois päältään ja kakannut vaalealle matolle. Sain kauheat huudot siitä, että en ollut osannut edes sitä ennakoida!

Kehityin myös kovin varhain, mikä oli mummolle kauhistus. Kuukautiseni alkoivat minun ollessa 11-vuotias, ja muistan kuulleeni mummoni toteavan äidilleni, että Noniih, aikaisin sekin tyttö nyt sitten naiseutensa aloittaa, se on kyllä ihan kamalaa tuollainen, kai sen perään täytyy alkaa katsomaan, kun typeryydellä voi olla sitten niitä seurauksia (viittasi siihen että voisin tulla raskaaksi). Myös kun rintani ja lantioni leveni, sain kuulla eräissä sukujuhlissa moitteita siitä, että olin mennyt serkkupoikieni eteen "lantiota ketkutteleen ja pyllyä pyöritteleen". Aivan sairasta siis. Ja sitten sairastuinkin anoreksiaan, jotta saisin nuo muiden vihaamat ja syntiset muodot hävitettyä. Ja sitä anoreksiaa sitten vasta hävettiinkin..'

Veljeni muistaa lapsuudestaan sen, kuinka mummo oli yllättänyt hänet saunan takaa pissalta. Mummo oli sähäissyt hänelle vain, että Peset sitten kätesi kunnolla mäntysuovalla, kun koskit SIIHEN tuollalailla, hyihyi.

On kasvatettu häpeällä, varsinkin kohoani on käsketty häpeämään ja kaikkea tyttöjen juttuja ja naisellisuutta.

vaikuttaa niin että häpeän edelleen kehoani, en kyennyt harrastamaan erästä tanssia jossa oli naisellisia liikkeitä, kaikki sellainen jossa korostetaan naisellisuutta ja aistillisuutta nolottaa ja hävettää. Vaikuttaa pukeutumiseen ja meikkaamiseen. isä opetti että lutkat meikkaa ja ja meikatun silmät ovat kuin persereiät- naama on likainen ja sotkettu.Ja vain rikkaat ja porvarit pukeutuu hienosti. Lisäksi minulle opetettiin että minulla on pattipolvet yms yms

Btw, ei ollut uskovainen koti vaan kommunistinen.

Minusta tuli alisuorittaja häpeällä kasvattamisen ansioista. Sillä ei saada Suomea nousuun.

On kasvatettu häpeällä ja vielä aikuisenakin äiti ja isoäiti koettavat saada häpeämään. Tiedostan kyllä että molemmilla ongelmia oman itsensä kanssa. Ei voi normaalisti puhua tuntemattomien ihmisten läsnä ollessa vaan täytyy kuiskata. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu myös olla mahdollisimman huomaamaton.

Minulle vielä naureskellaan, mutta esim serkkuja pidetään parempina ihmisinä.

Kasvattajan omalla häpeällä siis kasvatettu.

Kiitos ap tästä ketjusta! Tajusin, että minun täytyy työstää häpestä eroon pääsemistä.

Muistan, että äiti aina sanoi, että saa hävetä silmät päästään milloin mistäkin. Kaikkein eniten työtä on teettänyt häneltä omaksumani uskomus, että kaikenlainen tunne-elämä ja varsinkin sydänsurujen poteminen on noloa ts. tyhmien ja heikkojen hommia, joihin ei lähde mukaan, jos on tarpeeksi älykäs. Kaiken kaikkiaan häpeä kaventaa elämää, koska häpeän välttäminen vaatii oman itsen jatkuvaa kontrollointia ja arviointia.

"Häpeisit edes vähäsen."

Lähinnä siten, että äiti jaksoi jatkuvasti jankuttaa kuinka pitäisi hävetä. Kysyin jotta miksi. Kun ei saanut parempaa vastausta aikaiseksi kuin "koska nyt vaan pitää" mahdollisuuksien mukaan suljin korvat ja ajattelin että hän on tuossa asiassa harvinaisen typerä.

Onneksi ei ollut mitään uskontoja tai ongelmaisia vanhoja sukulaisia mukana sopassa niin pääsi kuitenkin aika vähällä. Korviensulkemistekniikat tuli tutuiksi ja siitä on ollut myöhemminkin hyötyä.

Kyllä. Se näkyy niin että häpeän aivan normaaleja asioita ja ihmettelen miksi muut eivät häpeä. Tunne on läsnä paljon. Terapia, ajatustyö ja etäisyyden ottaminen on auttanut.

Vierailija kirjoitti:

On kasvatettu häpeällä ja vielä aikuisenakin äiti ja isoäiti koettavat saada häpeämään. Tiedostan kyllä että molemmilla ongelmia oman itsensä kanssa. Ei voi normaalisti puhua tuntemattomien ihmisten läsnä ollessa vaan täytyy kuiskata. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu myös olla mahdollisimman huomaamaton.

Meillä oli kanssa tuo että tuntemattomien seurassa ja julkisella paikalla piti olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton. Annettiin ihmisten ohitella jonossa ja hyvä ettei kävellä yli. Iäkäs äitini harrastaa edelleen tuota kuiskailua. Vastaan "kuiskaamalla" äänekkäästi takaisin. Onneksi olen itse älynnyt tuon älyttömyyden, ja olen osannut opettaa omat lapseni siihen, että myös julkisella paikalla saa puhua ja nauraa ihan normaalisti.

ylös

Kyllä on kasvatettu. Puhuttiin herroista, kun joku oli parempaa sakkia ja itseä vähäteltiin. Äidin sanontoja "mitä naapuritkin ajattelee", "ei ruukata niin tehdä" ym.

Teini iässä äidin asenne ärsytti todella. Äiti häpesi eniten itseään. Päätin elää toisin. Ei vaikuta nykyisin minuun tai lasten kasvatukseen mitenkään. Käytöstavat on lapsille ohjattu, mutta hävetä ei ole tarvinnut. 

ylös

Jollain tasolla kyllä. Vanhempani olivat ihan hyviä, mutta ne on todella avoimia ihmisiä ja kertoo aivan kaiken puolitutuille. Myös ne teiniromanssit ja muut.

Minkälaista se on?

Terve häpeä on hyvä juttu. Useat nykylapset, opettajien  kertomana, eivät osaa hävetä  esim törkeää käytöstään toista kohtaan tai aiheutettua vahinkoa.  

Ei. En ole koskaan hävennyt naiseutta tai seksuaalisuutta. Painosta on toki kuullut sanomista, mutta vasta aikuisiällä olen kokenut, että yritetään saada häpeämään itseään.