Siirtymävaiheissa 4-vuotias karkaa ja nauraa. Miten toimia?

Vierailija

Kun pitäisi lähteä kotoa tai mennä nukkumaan tai syömään, 4-vuotias juoksee karkuun ja nauraa, vaikka häntä komentaa. Miten tilanteessa kuuluisi toimia ja miten saisi pidettyä oman maltin?

Useimmiten se menee jotenkin näin: komennamme että tule tänne - hän ei tule - otamme hänet kiinni - hän vaan nauraa - sanomme että ei saa karata - hän lyö - sanomme ettei saa lyödä, sitten talutamme tai kannamme hänet (ei kovin nätisti) sinne mihin ollaan menossa - hän pahoittaa mielensä - lopuksi torumme että ei saa karata eikä lyödä ja että täytyy totella.

En tiedä millä tuon karkailun saisi loppumaan. Se loppuu aina siihen että kaikilla on paha mieli :(

Sivut

Kommentit (27)

Vierailija

Lasta pitää valmistella noihin siirtymätilanteisiin niin että hänellä on mahdollisuus saada edellinen projekti valmiiksi. Kerrot ennen lähtöä, että kohta pitää lähteä ja nyt pitää leikki saada sellaiseen kohtaan, että sen voi keskeyttää. Lapselle voi myös tarjota apua, esim. "saatko itse laitettua lelut pois vai haluatko että laitetaan yhdessä", "saatko itse puettua vai autanko sinua pukemaan". Lapsi saa näin valita, pystyykö hän itse suoriutumaan tehtävistä vai tarvitseeko apua. 

Kaikenlaisiin kieltoihin pitää tuon ikäisellä tarvittaessa yhdistää fyysinen estäminen. Jos kiellät lasta lyömästä, niin ei siinä pelkkä lässyttäminen auta, vaan sinun on tarvittaessa otettava häntä lujasti kädestä kiinni ja estää lyöminen. Sama juttu karkailun kanssa - lapsesta on tarvittaessa pidettävä lujasti kiinni, ettei hän pääse karkaamaan. Tässä yhteydessä lasta saattaa sattua, mikä ei johdu siitä että olisit jotenkin väkivaltainen, vaan siitä, että lapsi panee väkisellä hanttiin. Tämä on ihan ok ja voit sanoa lapselle, että hän vain satuttaa itseään jos yrittää väkisellä taistella sinua vastaan.

Teillä menee tuo homma pieleen käsittääkseni sen vuoksi, että teillä ei ole minkäänlaista uskottavuutta ja lapsi tietää sen, ettei teitä tarvitse totella. Kun pistätte lapsen tottelemaan, niin koko kuvio helpottuu. 

Vierailija

Minä vaan raakasti  kannan lapsen sinne minne ollaan menossa, jos ei kerran hyvällä lähde. Minusta lapsi vaan testaa rajoja, ja rajathan tuolla lailla tosiaan löytyykin näppärästi, kun kello tikittää seinällä ja töihinkin pitäisi ehtiä ja nelivuotias rääkyy äksänä lattialla että hänhän ei lähde minnekään. 

En ole ajatellut, että tämä on ongelma. Tämä on vaan lapsen kasvattamista. Paha mieli minullakin, toki, kun sitä toivoisi että lapsen aamu alkaa hyvin. Mut kun hyvä ei tehoa niin sitten mennään näin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää valmistella noihin siirtymätilanteisiin niin että hänellä on mahdollisuus saada edellinen projekti valmiiksi. Kerrot ennen lähtöä, että kohta pitää lähteä ja nyt pitää leikki saada sellaiseen kohtaan, että sen voi keskeyttää. Lapselle voi myös tarjota apua, esim. "saatko itse laitettua lelut pois vai haluatko että laitetaan yhdessä", "saatko itse puettua vai autanko sinua pukemaan". Lapsi saa näin valita, pystyykö hän itse suoriutumaan tehtävistä vai tarvitseeko apua. 

Kaikenlaisiin kieltoihin pitää tuon ikäisellä tarvittaessa yhdistää fyysinen estäminen. Jos kiellät lasta lyömästä, niin ei siinä pelkkä lässyttäminen auta, vaan sinun on tarvittaessa otettava häntä lujasti kädestä kiinni ja estää lyöminen. Sama juttu karkailun kanssa - lapsesta on tarvittaessa pidettävä lujasti kiinni, ettei hän pääse karkaamaan. Tässä yhteydessä lasta saattaa sattua, mikä ei johdu siitä että olisit jotenkin väkivaltainen, vaan siitä, että lapsi panee väkisellä hanttiin. Tämä on ihan ok ja voit sanoa lapselle, että hän vain satuttaa itseään jos yrittää väkisellä taistella sinua vastaan.

Teillä menee tuo homma pieleen käsittääkseni sen vuoksi, että teillä ei ole minkäänlaista uskottavuutta ja lapsi tietää sen, ettei teitä tarvitse totella. Kun pistätte lapsen tottelemaan, niin koko kuvio helpottuu. 

En ole ap, mutta meidänkin neljä vuotias tekee tuota karkuun juoksemista joskus.
Kerron ainakin puoli tuntia ennen lähtöä, että kohta aletaan joutumaan, että älä levitä enää uutta leikkiä.
Seuraavaksi menen lapsen kaveriksi siivoamaan, ja sen jälkeen pyydän käymään vessassa ja muistutan, että ollaan kohta lähdössä. Vessan jälkeen lapsi tulee eteiseen, näkee että olen katsellut ulkovaatteet jo valmiiksi, ja sitten lapsi joko tulee reippaasti pukemaan, tai alkaa juoksemaan ravia ympäri taloa. Kesken pukemisenkin saattaa koittaa lähteä juoksemaan.
En neuvottele lapsen kanssa, vaan jos ei pue itse niin puen hänelle vaatteet vaikka väkisin ja mitään sanomatta alan pukea nuorempaa lasta, joka on kiltisti vuoroaan jo odotellut.

Pointtini oli siis se, että aina ei auta vaikka kuinka olisi oikein menetellyt. Lapset nyt saavat toisinaan päähänpiston toimia aivan toisin kuin pitäisi.

Vierailija

Meillä sanotaan aina muutamaa minuuttia ennen siirtymistä esim. että "kohta mennään iltapalalle" ja sitten kanssa mennään. Tai jos joku pikkuhomma on lapsilla kesken niin sanomme että heti kun se on valmis, mennään iltapalalle.

Lyömisen estämmekin aina kun ehdimme ja kiinni otamme ennen karkaamista aina kun ehdimme saada kiinni.

Minusta ongelma siis ei ole noissa asioissa joita ehdotit. En ymmärrä yhtään tuon 4-vuotiaan ajatuksenjuoksua siinä, ettei hän ikinä opi yhdistämään karkaamista siihen että tulee paha mieli. Yhdistääkö hän sitten vaan sen pahan mielen siihen asiaan mitä täytyy tehdä ja siksi haluaa aina karata?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää valmistella noihin siirtymätilanteisiin niin että hänellä on mahdollisuus saada edellinen projekti valmiiksi. Kerrot ennen lähtöä, että kohta pitää lähteä ja nyt pitää leikki saada sellaiseen kohtaan, että sen voi keskeyttää. Lapselle voi myös tarjota apua, esim. "saatko itse laitettua lelut pois vai haluatko että laitetaan yhdessä", "saatko itse puettua vai autanko sinua pukemaan". Lapsi saa näin valita, pystyykö hän itse suoriutumaan tehtävistä vai tarvitseeko apua. 

Kaikenlaisiin kieltoihin pitää tuon ikäisellä tarvittaessa yhdistää fyysinen estäminen. Jos kiellät lasta lyömästä, niin ei siinä pelkkä lässyttäminen auta, vaan sinun on tarvittaessa otettava häntä lujasti kädestä kiinni ja estää lyöminen. Sama juttu karkailun kanssa - lapsesta on tarvittaessa pidettävä lujasti kiinni, ettei hän pääse karkaamaan. Tässä yhteydessä lasta saattaa sattua, mikä ei johdu siitä että olisit jotenkin väkivaltainen, vaan siitä, että lapsi panee väkisellä hanttiin. Tämä on ihan ok ja voit sanoa lapselle, että hän vain satuttaa itseään jos yrittää väkisellä taistella sinua vastaan.

Teillä menee tuo homma pieleen käsittääkseni sen vuoksi, että teillä ei ole minkäänlaista uskottavuutta ja lapsi tietää sen, ettei teitä tarvitse totella. Kun pistätte lapsen tottelemaan, niin koko kuvio helpottuu. 

En ole ap, mutta meidänkin neljä vuotias tekee tuota karkuun juoksemista joskus.
Kerron ainakin puoli tuntia ennen lähtöä, että kohta aletaan joutumaan, että älä levitä enää uutta leikkiä.
Seuraavaksi menen lapsen kaveriksi siivoamaan, ja sen jälkeen pyydän käymään vessassa ja muistutan, että ollaan kohta lähdössä. Vessan jälkeen lapsi tulee eteiseen, näkee että olen katsellut ulkovaatteet jo valmiiksi, ja sitten lapsi joko tulee reippaasti pukemaan, tai alkaa juoksemaan ravia ympäri taloa. Kesken pukemisenkin saattaa koittaa lähteä juoksemaan.
En neuvottele lapsen kanssa, vaan jos ei pue itse niin puen hänelle vaatteet vaikka väkisin ja mitään sanomatta alan pukea nuorempaa lasta, joka on kiltisti vuoroaan jo odotellut.

Pointtini oli siis se, että aina ei auta vaikka kuinka olisi oikein menetellyt. Lapset nyt saavat toisinaan päähänpiston toimia aivan toisin kuin pitäisi.

Juu näin mekin tehdään että jos ei sitten itse pue niin me aikuiset puetaan. Ja mulle riittäisi että keksisin ratkaisun edes toiseen näistä ongelmista, eli joko saisi lapsen lopettamaan karkailun, tai oppisi itse rauhalliseksi siinä tilanteessa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Kun pitäisi lähteä kotoa tai mennä nukkumaan tai syömään, 4-vuotias juoksee karkuun ja nauraa, vaikka häntä komentaa. Miten tilanteessa kuuluisi toimia ja miten saisi pidettyä oman maltin?

Useimmiten se menee jotenkin näin: komennamme että tule tänne - hän ei tule - otamme hänet kiinni - hän vaan nauraa - sanomme että ei saa karata - hän lyö - sanomme ettei saa lyödä, sitten talutamme tai kannamme hänet (ei kovin nätisti) sinne mihin ollaan menossa - hän pahoittaa mielensä - lopuksi torumme että ei saa karata eikä lyödä ja että täytyy totella.

En tiedä millä tuon karkailun saisi loppumaan. Se loppuu aina siihen että kaikilla on paha mieli :(

Miksi kohtelet ja puhuttelet neljavuotiasta niinkuin han olisi kaksivuotias? Tottakai lapsi kayttaytyy kuin vauva kun vanhemmat hanta sellaisena kohtelevat.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun pitäisi lähteä kotoa tai mennä nukkumaan tai syömään, 4-vuotias juoksee karkuun ja nauraa, vaikka häntä komentaa. Miten tilanteessa kuuluisi toimia ja miten saisi pidettyä oman maltin?

Useimmiten se menee jotenkin näin: komennamme että tule tänne - hän ei tule - otamme hänet kiinni - hän vaan nauraa - sanomme että ei saa karata - hän lyö - sanomme ettei saa lyödä, sitten talutamme tai kannamme hänet (ei kovin nätisti) sinne mihin ollaan menossa - hän pahoittaa mielensä - lopuksi torumme että ei saa karata eikä lyödä ja että täytyy totella.

En tiedä millä tuon karkailun saisi loppumaan. Se loppuu aina siihen että kaikilla on paha mieli :(

Miksi kohtelet ja puhuttelet neljavuotiasta niinkuin han olisi kaksivuotias? Tottakai lapsi kayttaytyy kuin vauva kun vanhemmat hanta sellaisena kohtelevat.

Miten niin kohtelen ja puhuttelen kuin kaksivuotiasta? Ja miten sinä tekisit? Vai tulitko vaan huutelemaan?

Vierailija

Jos lapsi haluaa karata, niin anna karata. Sano lapselle että aha, sinä et halua lähteä hoitoon vaan juosta omille teillesi. Avaa ovi ja totea, että ole hyvä, ovi on auki, lähde menemään tai pue tarhavaatteet ja lähdetään hoitoon. Jos päätät karata, niin toivottavasti pärjäät. Ja sen jälkeen sanot lapselle heippa ja lähdet taaksesi katsomatta. Sille sydäntäsärkevästi rääkyvälle lapselle sanot, että päätit tämän ihan itse, olisit voinut valita hoitoonlähdön.

Jotkut ipanat tarvitsevat katkeran hylkäämiskokemuksen tajutakseen, että vanhempi on tosissaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun pitäisi lähteä kotoa tai mennä nukkumaan tai syömään, 4-vuotias juoksee karkuun ja nauraa, vaikka häntä komentaa. Miten tilanteessa kuuluisi toimia ja miten saisi pidettyä oman maltin?

Useimmiten se menee jotenkin näin: komennamme että tule tänne - hän ei tule - otamme hänet kiinni - hän vaan nauraa - sanomme että ei saa karata - hän lyö - sanomme ettei saa lyödä, sitten talutamme tai kannamme hänet (ei kovin nätisti) sinne mihin ollaan menossa - hän pahoittaa mielensä - lopuksi torumme että ei saa karata eikä lyödä ja että täytyy totella.

En tiedä millä tuon karkailun saisi loppumaan. Se loppuu aina siihen että kaikilla on paha mieli :(

Miksi kohtelet ja puhuttelet neljavuotiasta niinkuin han olisi kaksivuotias? Tottakai lapsi kayttaytyy kuin vauva kun vanhemmat hanta sellaisena kohtelevat.

En ole ap, mutta voitko kertoa konkreettisesti, miten ap toimii tuossa väärin? Mua häiritsee tämän ja vastaavanlaisten aloitusten vastauksissa monesti se, että haukutaan vain aloittajan vanhemmuutta ja neuvot ovat luokkaa "ota vain lapsi väkisin kiinni", vaikka aloittaja on juuri kertonut tekevänsä niin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ipanat tarvitsevat katkeran hylkäämiskokemuksen tajutakseen, että vanhempi on tosissaan.

Hylkäämiskokemukset ovat haitallisia lapsille!

Käy aina sääliksi ne lapset, joille tätä tehdään. Heistä kasvaa varmemmin epävarmoja aikuisia, joilta puuttuu elämästään perusturvallisuus.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Jotkut ipanat tarvitsevat katkeran hylkäämiskokemuksen tajutakseen, että vanhempi on tosissaan.

Hylkäämiskokemukset ovat haitallisia lapsille!

Käy aina sääliksi ne lapset, joille tätä tehdään. Heistä kasvaa varmemmin epävarmoja aikuisia, joilta puuttuu elämästään perusturvallisuus.

Ehei. Heistä kasvaa lapsia, jotka tajuavat menneensä liian pitkälle. Perusturvallisuuden menetys on pieni hinta siitä, että lapsi oppii asioiden priorisoinnin.

Vierailija

Voisit kokeilla olla antamatta niin paljon huomiota. En tiedä toimiiko se, mutta omalla lapselleni toimin näin, jos joku temppuilu meinaa jäädä tavaksi.

Kun lapsi karkaa, ennakoi ja ota mahd nopeasti kiinni (mahdollisimman vähän hauskaa jahtausta lapselle), kiinni napatessa sanot vaikka " nyt on lähdön aika" etkä oo huomaavinas jos nauraa. Ota vaikka reippaasti kädestä kiinni ja taluta sinne minne ootte menossa.

Älä siis anna "huonoa huomiota" äläkä päästä tilannetta neuvotteluun ja lyömiseen.

Näin siis tekisin, jos ap:n keino ei toimi.

Vierailija

"Perusturvallisuuden menetys on pieni hinta --"

Jaha joku välkkyä linjoilla. Perusturvallisuuden menetys ei ole pieni hinta mistään. Se vaikuttaa kaikkeen, siihen miten ihminen kokee itsensä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voisit kokeilla olla antamatta niin paljon huomiota. En tiedä toimiiko se, mutta omalla lapselleni toimin näin, jos joku temppuilu meinaa jäädä tavaksi.

Kun lapsi karkaa, ennakoi ja ota mahd nopeasti kiinni (mahdollisimman vähän hauskaa jahtausta lapselle), kiinni napatessa sanot vaikka " nyt on lähdön aika" etkä oo huomaavinas jos nauraa. Ota vaikka reippaasti kädestä kiinni ja taluta sinne minne ootte menossa.

Älä siis anna "huonoa huomiota" äläkä päästä tilannetta neuvotteluun ja lyömiseen.

Näin siis tekisin, jos ap:n keino ei toimi.

Kiitos, tätä aion koittaa! :)
-ap

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat