Lue keskustelun säännöt.
Aioin tappaa itseni edellisyönä...
29.11.2015 |
Olen ajanut itseni tilanteeseen, josta ei ole enää ulospääsyä.
Reilu vuosi sitten olin onnellisesti yhdessä mieheni kanssa. Oma talo ja lapset. Yhdessä nuorista asti.
Sitten tapahtui jotain, joka muutti kaiken. Firman juhlissa yksi asia johti toiseen ja päädyin suutelemaan työkaverin kanssa. Maanantai meni töissä punastellen ja anteeksipyydellen. Olimmehan molemmat varattuja ja meillä on järjetön ikäerokin.
Päivät kuluivat.. Minä vain en unohtanut. Mitään salaista suutelua työmaalla ja kosketuksia ohimennen ei koskaan tapahtunut. Mies oli ihana. Osasi sanoa juuri ne oikeat sanat. Juttelimme paljon.
Mies löi jarrut pohjaan ja olisi halunnut lopettaa. Kuitenkin tilanne jatkui...Ei siis mitään sänkyjuttuja koko aikana. Ihania suudelmia ja semmoista hullua huumaa. Taannuin viisitoistavuotiaaksi.
Lopulta tilanne ajautui siihen että minun oli pakko vaihtaa työpaikkaa. Oletin että tilanne menee kuin kaikki aina vakuuttivat;"Poissa silmistä, poissa mielestä". Mutta tilanne vaan paheni. Aamulla ensimmäiseksi ajattelin tuota miestä, illalla viimeiseksi. Ajoitin lenkkini niin, että voisin nähdä hänet kun hän lähtee töistä. Oma mies ei enää kiinnosta seksuaalisesti. Kaikki ajatukseni on jatkuvasti tuon toisen miehen luona.
Olen itkenyt enemmän kuin elämäni aikana koskaan ennen. Yksin. En voi kertoa tästä koskaan kenellekään. Tätä on jatkunut nyt vuoden
Selvää on,että miehellä ei ole tunteita ja hän ei aio erota koskaan mutta viikonloppu oli se, joka katkaisi kamelin selän. Minulla oli jo avaimet taskussa ja olin lähdössä ajamaan itseni kuoliaaksi.
Tätä tilannetta ei voi korjata.
Huoraksi haukkumisenne ei tunnu miltään. Piti vain saada oksennettua tämä ulos.
Kommentit (38)
Kyllä pitäisi itselläkin hälytyskellot soida, jos vieras mies on omia lapsia tärkeämpi. Mietipä ap jos lapsesi kuolisi, miltä tuntuisi? Miettisitkö vaan sitä työkaveria että pääsispä sen kanssa muhinoimaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina voit aloittaa alusta ja nyt kestävälle pohjalle. Hakeudu terapiaan, arvon lastesi parhaaksi, hanki koulutus ja työ. Hanki elämä. Kovasti töitä edessä.
Terapia poissuljettu vaihtoehto. En voi kertoa tästä koskaan kenellekään. Minulla on koulutus ja työ.
Mikään ei tunnu miltään. Oikeasti. Kyyneleet tulee aina kun olen yksin. Miehen ja lasten aikana en voi itkeä. Itken pitkillä lenkeillä. Juoksen itseni näännyksiin ja itken. Koskaan en ole tuntenut näin ketään kohtaan. En koskaan. Tilanne on saatanan sairas ja totaalisen mahdoton.-ap
Tämä on kuin omalta näppikseltäni, vaikka minulla ei ollutkaan työkaveri se ei-toivottu ihastus. Tulkitsin niin, että olin avioliitossani ollut niin pitkään onneton (vaikken sitä kovin avoimesti esiintuonutkaan mukavuussyistä - lapset, laina jne.), että olin kypsää kauraa kun tilaisuus tuli. Minä myös aion tappaa itseni ensi lokakuussa, koska silloin henkivakuutusrahat maksetaan lapsille vaikka tappaisinkin itseni. Toivon tietenkin myös, että tämän määräajan kuluessa muutan mieleni itsemurhan suhteen, saa nähdä. Onnetontahan tämä elämä on joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina voit aloittaa alusta ja nyt kestävälle pohjalle. Hakeudu terapiaan, arvon lastesi parhaaksi, hanki koulutus ja työ. Hanki elämä. Kovasti töitä edessä.
Terapia poissuljettu vaihtoehto. En voi kertoa tästä koskaan kenellekään. Minulla on koulutus ja työ.
Mikään ei tunnu miltään. Oikeasti. Kyyneleet tulee aina kun olen yksin. Miehen ja lasten aikana en voi itkeä. Itken pitkillä lenkeillä. Juoksen itseni näännyksiin ja itken. Koskaan en ole tuntenut näin ketään kohtaan. En koskaan. Tilanne on saatanan sairas ja totaalisen mahdoton.-ap
Siis mitä ihmettä? Terapiaa sinä todellakin tarvitset, eikä mikään ammatti ole sellainen joka sen hakemisen jotenkin estää.
Esim. Lääkäriliitolla on omat palvelunsa, ja olit sitten vaikka psykologi tai toimistusjohtaja sen terapian tarkoitus on nimenomaan puhua puolueettomalle ammattilaiselle, ilman tuomioita ja todellakin turvallisesti.
Miehet ovat täyskusipaskaääliöitä kaikki. Sen kun ymmärtää on naisen elämä helppoa.
Kannattaiskohan miettiä, mistä tuo tunne kumpuaa? Jospa kyse on jostain muusta tunteesta, jonka tuo ihastus laukaisi? Lapsuuden trauman läpikäyntiä, onko isä hylännyt ja epätoivoinen rakkaus edustaa sitä? Tai jokin muu tyytymättömyys nykytilaan, ikäkriisi...? Niin vaikealta kuin se nyt tuntuu uskoa, niin kyllä tuo ajallaan laantuu ja menee ohi. Sitten olet kiitollinen, että et tehnty itsellesi (ja myös lapsillesi välillisesti) jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
23, kiitos ymmärryksestä! Millainen tilanteesi on? Kuinka kauan jatkunut ja miten alkoi? Onko mies ilmoittanut ettei jutustanne tule mitään?
Tiedän, ettei tämä pääty hyvin ja tulen maksamaan vielä katkeran hinban hairahduksestani.
Tänään viimeksi mietin, miten tuo mies tälläkin hetkelöä siemailee saunakaljaa vaimonsa kainalossa autuaan tietämättömänä siitä että jokainen sekunti minulle on tuskaa ja oli todella lähellä etten hypännyt autonrattiin ja painanut kaasua täysillä päin kalliota. Olisi loppunut kerralla tämä tuska.-ap
Kyllä kiima ajaa toiset hulluiksi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaiskohan miettiä, mistä tuo tunne kumpuaa? Jospa kyse on jostain muusta tunteesta, jonka tuo ihastus laukaisi? Lapsuuden trauman läpikäyntiä, onko isä hylännyt ja epätoivoinen rakkaus edustaa sitä? Tai jokin muu tyytymättömyys nykytilaan, ikäkriisi...? Niin vaikealta kuin se nyt tuntuu uskoa, niin kyllä tuo ajallaan laantuu ja menee ohi. Sitten olet kiitollinen, että et tehnty itsellesi (ja myös lapsillesi välillisesti) jotain.
Mikä se on se aika??! Ihan oikeasti. Mieheni kanssa sängyssä ollessani silmieni edessä on vain yksi kuva. Oman miehen kosketus ei tunnu...miltään. Olen miettinyt pääni tyhjäksi. Ajattelen, että nyt olen viisas ja järkevä mutta sitten tuo mies tulee vaikka kaupassa sattumalta vastaan, vatsanpohjassa tuntuu ja ne kaikki ajatukset tulee mieleen. Tunnen sen tuoksun nenässäni ja tunnen parransängen pistelyn. -ap
Työpaikan vaihto! Poissa silmistä poissa mielestä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan vaihto! Poissa silmistä poissa mielestä!
Voisitko nyt herranen aika edes lukea ketjun ennenkuin kommentoit!!
Oletko Leevi Lestaperseen jälkeläisten siittämä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pää on muutenkin sekaisin kuin Haminan kaupunki. Haluan kokea tunteet aitoina vaikka ne niin saatanan raastavia onkin. En ala lääkkeitä rouskimalla niiä tukahduttamaan.
Siitä olen kyllä muutaman kirjoittajan kanssa samaa mieltä että tervettä tämä ei ole.
Voi kun en olisi koskaan törmännyt tähän mieheen.
Vuosien varrella on ollut tokikin miehiä ystävinä ja joskus joku, johon on voinut vähän ihastuakin muttei KOSKAAN ennen tälläistä. Mies pyörii mielessäni joka ikinen päivä. -ap
Olet sairaudentunnoton.
Kyllä se tosiaan ohi menee. Itselläni meni n. 1,5 vuodessa. Oli myös tiedossa alusta asti ettei siitä mitään tulisi. Tulkitsin kuitenkin niin, että avioliittoni oli karilla jo ennen kuin tämä ihastus tapahtui, jälkimmäinen oli pelkkä oire pahasta olosta, joka löysi purkautumistien. Eli erosin ihan siksi, että avioliitto oli tosiaan lässähtänyt totaalisesti eikä tuntunut hyvältä enää juuri ikinä. Tiesin siis kyllä koko ajan, etten tuota uutta ihastusta saisi "omakseni", mutta eihän se halu olisi niin voimakas ollut jos avioliitto olisi ollut kunnossa.
Olen aina ollut aika intohimoinen ihminen, jota ei tunteet ole pelottaneet. Siksi ahdistus siitä, etten enää saa ikinä toimivaa parisuhdetta, tuntui eron jälkeen niin pahalta, että otin tosiaan ison henkivakuutuksen ja ajattelin, että jos vielä vuoden jälkeen ahdistaa yhtä paljon, hyppään junan alle. Mieliala rauhoittui eikä enää oikeastaan ahdista yhtään. Saa nähdä muuttuuko tunne kun määräaika alkaa häämöttää. :)
Mulle ei tullut mieleen jonkun aiemman kirjoittajan ehdottama lapsuuden trauma, eli isäni kyllä hylkäsi minut ja äitini lapsena ollessani, ja isä oli minulle hyvin rakas. Ehkä siitäkin on voinut syntyä kaipaus turvalliseen suhteeseen, jossa toisen rakkauteen voisi luottaa aivan kuin tämä olisi vanhempi eikä tasa-arvoinen kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reginan Naisten unelmien -tasoinen vedätys. Katsotaan, kauanko vielä jaksaa jatkaa.
Yleensä oikeasti itsemurhaa hautovat toimivat eivätkä jaarittele kuin sinä.
Oot nolo ja surkea tapaus 😑
RAKAS aloittaja! Sinulla on lupa tarvita ja saada tukea sekä apua itsesi ulkopuolelta, muilta ihmisiltä! Jos pohdit jopa elämäsi lopettamista tai toivot kuolemaa, olet vaarassa menettää myös sen hyvän, jota ehkä sittenkin saattaisit saada tässä ainutlaatuisessa elämässäsi - ja vaikka juuri nyt et näin jaksaisi ajatellakaan, ei se tarkoita, etteikö sinullekin voisi käydä hyvin.
Nimittäin masennuksen ja toivottomuuden keskellä salakavalasti oma ihmisarvo unohtuu, vaikka todellisuudessa sinunkaan arvosi ihmisenä ei ole vähentynyt lainkaan: Sinä, juuri sinä, olet ARVOKAS, RAKAS ja AINUTLAATUINEN ihminen! Ja tätä tosiasiaa ei muuta mikään, mitä sinulle on tehty tai sanottu, eikä myöskään pärjäämisesi tai pärjäämättömyytesi elämässä! Tämä on sinun ihmisarvosi peruskallio - siihen sinulla on lupa luottaa. Sydämestäni toivon, että tiellesi tulee ihmisiä, jotka vahvistavat sinussa sitä, että todellakin olet arvokas, rakas ihminen, jolla on toivoa ja jonka on mahdollista löytää vielä monenlaista hyvää elämässä. Nämä linkit voivat varmasti tukea sinua:
Ensimmäinen on kriisi- ja neuvontapuhelin esim. mielenterveyden asioissa. Toinen on toivoa antava keskusteluohjelma masennuksesta toipumisesta,mukana mm. kokenut psykiatri Leena Korhonen. Alin linkki on lyhyt, mutta rohkaiseva ja koskettavakin video siitä, että synkimmässäkin tilanteessa olevalle on sittenkin toivoa ja rakkautta :)
*Valtakunnallinen kriisipuhelin: puh. 01019 5202
*Keskustelu masennuksesta toipumisesta: http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-046-w.MP4
*Rohkaiseva video: http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
Pää on muutenkin sekaisin kuin Haminan kaupunki. Haluan kokea tunteet aitoina vaikka ne niin saatanan raastavia onkin. En ala lääkkeitä rouskimalla niiä tukahduttamaan.
Siitä olen kyllä muutaman kirjoittajan kanssa samaa mieltä että tervettä tämä ei ole.
Voi kun en olisi koskaan törmännyt tähän mieheen.
Vuosien varrella on ollut tokikin miehiä ystävinä ja joskus joku, johon on voinut vähän ihastuakin muttei KOSKAAN ennen tälläistä. Mies pyörii mielessäni joka ikinen päivä. -ap