Pää hajoo - eksä pyörii mielessä

Vierailija

Todella vaikea myöntää tätä edes itselleni, mutta neljän vuoden takainen eksäni pyörii ihan luvattoman paljon mielessäni. Eikä auta vaikka tietoisesti koetan olla ajattelematta, koska sitten hän tulee uniini.

En tiedä edes miksi näin. Eroomme ei liity mitään dramaattista, pikemminkin tuntuu että kaikki jäi kesken.

Tekisi ihan älyttömän paljon mieli ottaa yhteyttä, mutta mitä voisin sanoa? En edes tahdo suhdetta hänen kanssaan mutta jonkinlainen kaipuu on suuri.

Nähtiin sattumalta jokin aika sitten. Se sellainen sähköinen jännite meidän väliltä ei ollut kadonnut mihinkään.

Muilla samaa?

Kommentit (1)

Vierailija

Luulenpa vain, että itselläni tulee olemaan ainakin jollakin tavalla samanlainen tunne, vaikka erosta olisi pitkäkin aika. Aion pitää jonkinlaista yhteyttä, vaikka harvoinkin tapahtuvaa, eksääni loppuelämäni. Kuitenkin muistutan koko ajan itseäni siitä, että yhteinen tulevaisuus on tietyistä asioista johtuen mahdoton, joten mitään suhteen uudelleen lämmittelyä en tavoittele. Meilläkään erossa ei ole erityistä dramatiikkaa ja tuntuu toisaalta myös, että kaikki jäi kesken.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat