Kivaa että äitini auttaa, mutta... taidan kohta tarvita pitkän tauon taas.

Hankala myös. Niin erilainen arvomaailma. Ok välit kun ei liian tiivistä yhteydenpitoa.

Minulla on ollut hankala suhde äitiini. Hän on mestarimarttyyri, joka luotti vinoiluun ja vähättelyyn kannustamisen sijasta, jonka kanssa ei saanut ikinä mitään asioita selvitettyä, koska "hän ei halua riidellä" ja joka kyttäsi kaikki tekemiseni ja nuuski kaikki asiani, kirjeitä ja ja päiväkirjoja myöten. 

Omille lapsilleni olen pyrkinyt olemaan toisenlainen äiti.

Olen myös vähän ikävässä välikädessä, koska lapset kyselevät, miksi en esim.  soittele äidille tiheästi. En haluaisi sotkea lasten suhdetta mummoonsa. Toisaalta onhan se epäreilua, kun en voi puolustautua. 

Hankalaa. Myös minä kadehdin perheitä, joissa aikuisten lasten välit äitiinsä ovat kivat eikä aina sitä kestämistä ja sietämistä.

Mulla menee hermo äitiini jo ajatuksestakin. Olen ryhtynyt "harrastelijanäyttelijäksi": aina kun tapaamme, yritän mennä johonkin muun ihmisen rooliin, etten omaa itseäni ja sydäntäni enempää satuttaisi mitä tähän asti on satuttanut.

Suosittelen kokeilemaan jotain tollaista. Ihan selviytymiskeinoksi. Itse en vaan enää jaksa kinata ja yritän mahdoll. luontevasti myönnellä äidille, kuinka oikeassa hän onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut hankala suhde äitiini. Hän on mestarimarttyyri, joka luotti vinoiluun ja vähättelyyn kannustamisen sijasta, jonka kanssa ei saanut ikinä mitään asioita selvitettyä, koska "hän ei halua riidellä" ja joka kyttäsi kaikki tekemiseni ja nuuski kaikki asiani, kirjeitä ja ja päiväkirjoja myöten. 

Omille lapsilleni olen pyrkinyt olemaan toisenlainen äiti.

Olen myös vähän ikävässä välikädessä, koska lapset kyselevät, miksi en esim.  soittele äidille tiheästi. En haluaisi sotkea lasten suhdetta mummoonsa. Toisaalta onhan se epäreilua, kun en voi puolustautua. 

Tämä kuulostaa niiiiiiiiiin tutulta. T. Ap

Kuulostaa ihan mun äidiltä. Kaiken voisin tehdä paremmin, jos nyt vähän yrittäisin edes.

Mä olen ollut nyt vuoden paussilla äidistäni. Mulla yksinkertaisesti meni kuppi nurin, kun teinille oli jatkanut arvosteluamme ja häntäkin oli alkanut mitätöimään kesälomareissun aikana. Ei sitten, kun ei kelvata. Lapsi oli henkisesti rikki, kun tuli sieltä kotiin. Se nyhjötti mussa kiinni lähes kaksi päivää, siis 14 vuotias lapsi! Itkusteli ja jutusteli, syötiin peiton alla jäätelöä ja höpsyynnyttiin kotona. Sain sen voimiintumaan.

Ja sitten soitin äidille, että nyt riittää. Ei maailma kaadu siihen, että tomaatit on väärinpäin leikattuja: "nyt sä pilasit kaiken! eihän näitä enää voi syödä!" ja oli heittänyt tomaatin puolikkaat roskiin. ne olisi pitänyt leikata pitkittäin eikä poikittain kuten meillä neiti tykkää esteettisistä syistä. Vain yksi esimerkki.

Se perässä naputtaminen oli ollut jatkuvaa ja perusteellista. Myös se leikkimielinen kiusottelu... joka on siis ilkeetä ja kokoinaisvaltaista. Mä olen tuon käynyt itse kaikella tapaa läpi pentuna, enkä halua enää lapsiani sille kohtelulle altistaa.

Pelkään toisinaan, että mä käyttäydyn samalla lailla kuin äitini. Tekee mieli huomauttaa tuosta ja tuosta ja sitten vedän henkeä, että asiat on just hyvin. 

Joudun jouluna tapaamaan äitini lähes puoleentoista vuoteen. Tapanina veljelläni ruokailu. Se menee näin, hyvää joulua ja hommat jatkuu kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Minulla on hankala suhde äitiini, vaikka olemme kumpikin kilttejä ja hyväätarkoittavia ihmisiä. Olemme valitettavasti myös hyvin erilaisia, ja ihan siksi emme mekään "sovi saman katon alle" (hyvin muotoiltu, ap!).

Itse olen äärimmäisen introvertti, äitini taas puhelias ekstrovertti. Tulen suoraan sanoen hulluksi siitä jatkuvasta höpötyksestä, jonka ylitse en kuule omia ajatuksiani. Jo pari tuntia sitä saa vereni kiehumaan. Lisäharmia tulee sitten siitä, että äiti huomaa että en ole rentoutunut hänen seurassaan ja ottaa sen itseensä. Hän varmasti haluaisi suhteemme olevan läheisempi ja kovasti yrittää saada sitä tapahtumaan. Itse olen luopunut toivosta ja tehnyt surutyöni asiassa jo kauan sitten. Meistä ei vain tule riittävän samankaltaisia, jotta meidän olisi hyvä olla yhdessä pidempiä aikoja - ei vaikka kuinka olemme äiti ja tytär.

Valitettavasti vanhempiensa/lastensa persoonallisuutta ei voi valita mielensä mukaan. Ja kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen ja nauttia olostaan, vaikka kuinka haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut hankala suhde äitiini. Hän on mestarimarttyyri, joka luotti vinoiluun ja vähättelyyn kannustamisen sijasta, jonka kanssa ei saanut ikinä mitään asioita selvitettyä, koska "hän ei halua riidellä" ja joka kyttäsi kaikki tekemiseni ja nuuski kaikki asiani, kirjeitä ja ja päiväkirjoja myöten. 

Omille lapsilleni olen pyrkinyt olemaan toisenlainen äiti.

 

Tämä kuulostaa niiiiiiiiiin tutulta. T. Ap

Ollaankohan me kaikki kolme sisaruksia? :D Kuulostaa niin meiän mutsilta! Paitsi tuo päiväkirjojen lukeminen. Yksityisyyttä äiti kyllä kunnioitti, mutta tuo vähättely, marttyyrius ja "ei nyt puhuta tästä" kuulostaa niin tutulta!

Rakastan äitiäni, mutta jaksan häntä vain pari päivää kerrallaan. Asuu melkein 400km päässä, joten se helpottaa. Äiti on ihan hirvee perfektionisti ja siksi joulutkin on karmeeta huutoa ja itkua, kun kaikki ei ole just niinkun hän on suunnitellut. Auttaa pitäs, mutta usein autan "väärin" ja sitten itkee, kun kukaan ei halua (=uskalla) auttaa. Mennään tänä vuonna vain aatoksi äidille ja karataan heti joulupäivänä reissuun.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen äärimmäisen introvertti, äitini taas puhelias ekstrovertti. Tulen suoraan sanoen hulluksi siitä jatkuvasta höpötyksestä, jonka ylitse en kuule omia ajatuksiani. Jo pari tuntia sitä saa vereni kiehumaan.

Samoin! t.7

Ugh

Miten olette ajatelleet äitinne vanhuusajan? En kestä äitiäni ja hänen puheitaan yhtään. Nyt jo ahdistun joulusta, koska olemme aattona samassa talossa noin kolme tuntia. Hän ehtii haukkua hiukseni, ihoni, ja tarjottavat ruoat on liian kalliita ja monimutkaisia. Lapseni kuitenkin ovat hänen mielestään liian innoissaan ja soitamme vääriä joululauluja. Voisin sanoa vastaan, mutta en halua. Yksinäinen, elämäänsä katkeroitunut äitini ei tarvitse lyttäämistä, mutta lyttää kyllä minut ja lapseni.

Mitä jos joskus joudun hoitamaan hänen sairasteluasioitaan joka päivä, jatkuvasti? Ei hänen kielensä lopeta ennen viimeistä pihausta.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan mun äidiltä. Kaiken voisin tehdä paremmin, jos nyt vähän yrittäisin edes.

Mä olen ollut nyt vuoden paussilla äidistäni. Mulla yksinkertaisesti meni kuppi nurin, kun teinille oli jatkanut arvosteluamme ja häntäkin oli alkanut mitätöimään kesälomareissun aikana. Ei sitten, kun ei kelvata. Lapsi oli henkisesti rikki, kun tuli sieltä kotiin. Se nyhjötti mussa kiinni lähes kaksi päivää, siis 14 vuotias lapsi! Itkusteli ja jutusteli, syötiin peiton alla jäätelöä ja höpsyynnyttiin kotona. Sain sen voimiintumaan.

Ja sitten soitin äidille, että nyt riittää. Ei maailma kaadu siihen, että tomaatit on väärinpäin leikattuja: "nyt sä pilasit kaiken! eihän näitä enää voi syödä!" ja oli heittänyt tomaatin puolikkaat roskiin. ne olisi pitänyt leikata pitkittäin eikä poikittain kuten meillä neiti tykkää esteettisistä syistä. Vain yksi esimerkki.

Se perässä naputtaminen oli ollut jatkuvaa ja perusteellista. Myös se leikkimielinen kiusottelu... joka on siis ilkeetä ja kokoinaisvaltaista. Mä olen tuon käynyt itse kaikella tapaa läpi pentuna, enkä halua enää lapsiani sille kohtelulle altistaa.

Pelkään toisinaan, että mä käyttäydyn samalla lailla kuin äitini. Tekee mieli huomauttaa tuosta ja tuosta ja sitten vedän henkeä, että asiat on just hyvin. 

Joudun jouluna tapaamaan äitini lähes puoleentoista vuoteen. Tapanina veljelläni ruokailu. Se menee näin, hyvää joulua ja hommat jatkuu kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Opin joskus ekalla luokalla leipomaan ja laityamaan rupkaa, 12-vuotiaana jo tein koko perheelle rupkia tarvittaessa. Kehuja harvemmin, sanomista riitti jos ei ollit siivottu jälket ruuanlaitosta.

Isompana olinkin sit jo esim. pessyt pyykkiä ja ripustanut (väärin.....) pyykit kuivumaan, laittanut ruokaa koko perheelle, siivonnut jäljet ja katannut pludän, mutta tiskirätin olin jättänyt myttyyn enkä laittanut nätisti hanan päälle roikkumaan, niin kiitokset jäi taas sanomatta..... jos hän alkaa kohdella lapsiani samoin kun kasvavat, saa jäädä pitkälle tauollr. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miten olette ajatelleet äitinne vanhuusajan? En kestä äitiäni ja hänen puheitaan yhtään. Nyt jo ahdistun joulusta, koska olemme aattona samassa talossa noin kolme tuntia. Hän ehtii haukkua hiukseni, ihoni, ja tarjottavat ruoat on liian kalliita ja monimutkaisia. Lapseni kuitenkin ovat hänen mielestään liian innoissaan ja soitamme vääriä joululauluja. Voisin sanoa vastaan, mutta en halua. Yksinäinen, elämäänsä katkeroitunut äitini ei tarvitse lyttäämistä, mutta lyttää kyllä minut ja lapseni.

Mitä jos joskus joudun hoitamaan hänen sairasteluasioitaan joka päivä, jatkuvasti? Ei hänen kielensä lopeta ennen viimeistä pihausta.

Noh, meillä äitee on 87, täysin terve,  tätä menoa todennäköisesti kuoppaa meidät lapset ja tulee vielä perunkirjoitukseen yrittämään osille. Toivottavasti lapsiparkani tajuavat pitää puolensa. 

t. #3 tai jotain sinnepäin

Vierailija kirjoitti:

Miten olette ajatelleet äitinne vanhuusajan? En kestä äitiäni ja hänen puheitaan yhtään. Nyt jo ahdistun joulusta, koska olemme aattona samassa talossa noin kolme tuntia. Hän ehtii haukkua hiukseni, ihoni, ja tarjottavat ruoat on liian kalliita ja monimutkaisia. Lapseni kuitenkin ovat hänen mielestään liian innoissaan ja soitamme vääriä joululauluja. Voisin sanoa vastaan, mutta en halua. Yksinäinen, elämäänsä katkeroitunut äitini ei tarvitse lyttäämistä, mutta lyttää kyllä minut ja lapseni.

Mitä jos joskus joudun hoitamaan hänen sairasteluasioitaan joka päivä, jatkuvasti? Ei hänen kielensä lopeta ennen viimeistä pihausta.

Jos äiti todella viitsii alkaa käyttäytyä noin joulun aikaan perheen kesken, vedä hänet sivummalle ja kerro, että tuollaista ei kenenkään tarvitse sietää etenkään jouluna perheen kesken. Että joko hän lopettaa tai joulun vietto yhdessä päättyy siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette ajatelleet äitinne vanhuusajan? En kestä äitiäni ja hänen puheitaan yhtään. Nyt jo ahdistun joulusta, koska olemme aattona samassa talossa noin kolme tuntia. Hän ehtii haukkua hiukseni, ihoni, ja tarjottavat ruoat on liian kalliita ja monimutkaisia. Lapseni kuitenkin ovat hänen mielestään liian innoissaan ja soitamme vääriä joululauluja. Voisin sanoa vastaan, mutta en halua. Yksinäinen, elämäänsä katkeroitunut äitini ei tarvitse lyttäämistä, mutta lyttää kyllä minut ja lapseni.

Mitä jos joskus joudun hoitamaan hänen sairasteluasioitaan joka päivä, jatkuvasti? Ei hänen kielensä lopeta ennen viimeistä pihausta.

 

 

Jos äiti todella viitsii alkaa käyttäytyä noin joulun aikaan perheen kesken, vedä hänet sivummalle ja kerro, että tuollaista ei kenenkään tarvitse sietää etenkään jouluna perheen kesken. Että joko hän lopettaa tai joulun vietto yhdessä päättyy siihen. 

Mmmm, ja jos tämä äuti on kuin minun äitini saa marttyyrilta luulla loppuikänsä miten äiti ei voi olla oma itsensä lastensa seurassa ja äiti tekee aina väärin ja voi ku ei hän mitään tarkoittanut ja nyt se lapsi herkkyydellään pilasi kaikkien joulun.

Up

Äitini on periaatteessa ihana. Ei arvostele, mitätöi tms. mitä muut kuvailleet. Lapsen saamisen jälkeen tuppaantuu silti jotenkin liikaa meidän elämään. Asuu eri paikkakunnalla, silti onnistuu tulemaan kutsumatta kylään. Ja jotenkin mieheni jää aina huomaamatta. Tuntuu ettei tiedosta vieläkään että olen aikuinen ja minulla on oma perhe, eikä hän enää kuulu ydinperheeseen. Anoppi on helpompi tässä mielessä. Mieheni on perheensä kuopus, anoppi on oppinsa saanut jo isosiskojen kanssa. Ei koskaan tule kylään jos ei erikseen kysytä, ei syyllistä jos ei itse ehditä käymään, ei automaattisesti oleta että joulu ollaan yhdessä, huomioi meidät perheenä jne.