Kiitos kaupan liitto, ei sairasajan korvausta

Vierailija

Työskentelen suuressa liikeketjussa, jossa suurella osalla työntekijöistä on osa-aikainen työsopimus. Tämän lisäksi voi tehdä lisätunteja omassa yksikössä tai ketjun muissa yksiköissä. Minulla on pieni työtuntisopimus ja teen viikottain koko ajan noita lisätunteja. En siis voisi tulla toimeen palkalla, joka tulee pelkästä tuntisopimukseni tunneista vaan kun saan viikottain lisätuntien avulla keskimäärin 30 työtuntia, selviän taloudellisesti.

Jokin aika sitten sairastuin flunssaan ja toimitettuani sairastodistukset sairaslomasta, sain tietää, että en saa sairasajan korvausta tunneista, jotka minulla on lisätyötä! Ketju on päättänyt asian kaupan liiton suosituksesta. Lisätyö siis tarkoittaa vuoroja, jotka on otettu vasta sen jälkeen, kun omat, tuntisopimuksessa olevat vuorot on julkaistu työvuorolistoilla. Nämäkin vuorot olen ottanut yleensä jo viikkoja aikaisemmin, eli ei valitettavasti voi ajatella, että pääsisin tahkomaan itselleni rahaa sillä, että otan lisävuoroja aivan kuin tietäisin, että olen tulossa kipeäksi.
Olen aivan mykistynyt siitä, että iso ketju voi päättää, että lisävuorojen tekijät ketjussa eivät ole oikeutettuja sairasajan palkkaan.

Eli se, kun kaikenlaisia työehtojen heikennyksiä puuhataan tietyille aloille niin tässäpä oli nyt makupala sellaisesta.

Kommentit (14)

Vierailija

Toisaalta miksi työnantajan pitää kustantaa sun sairastelu? Ja se sitten siirretään hintoihin, eli miksi mun pitäisi maksaa? En halua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Toisaalta miksi työnantajan pitää kustantaa sun sairastelu? Ja se sitten siirretään hintoihin, eli miksi mun pitäisi maksaa? En halua.

No kumpaa pidät haitallisempana, että työskentelee sairaana, koska muuten ei pärjää taloudellisesti vai sitä, että pysyy sen muutaman päivän poissa tartuttamassa muita.

Nyt puhutaan kuitenkin sellaisesta, joka sairastaa flunssan 1-2 kertaa vuodessa eikä sellaisesta, joka on usein kipeänä ja pitkillä saikuilla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Toisaalta miksi työnantajan pitää kustantaa sun sairastelu? Ja se sitten siirretään hintoihin, eli miksi mun pitäisi maksaa? En halua.

KELAHAN SEN MAKSAA PARIN PVÄN JÄLKEEN.

Miksi YRITYKSEN PITÄÄ SITTEN SAADA SE TYÖNI PANOS? SOVITAAN, ETTÄ MUN TEKEMÄ JAETAAN PUOLIKSI TAI SITTEN SITEN ETTÄ KUN SAAN KYMPIN SAA FIRMAKIN MAKS KYMPIN. LOPUT VALTIOLLE.

MIKSI VALTION PITÄÄ LAITTAA CITYMARKETTIIN ASFALTOITU TIE, TAI KOULUTTAA IHMISÄ, JOTKA SITTEN CITTARIN HYÖTYYN MENEE.

OLET AHNE PASKA, SUNKIN PERSE ON PYYHITTY PIENENÄ JA TARVIIT PYYHKIJÄÄ VIELÄ.

SUN KALTASET TULIS LAITTAA ULOS KAIKISTA YHTEISKUNNAN TUKITOIMISTA, ALKAEN NEUVOLAT. PERUSKOULUT SAIRAALAT KAIKKI KIELTOON SULLE.

YKSITYISETKIN SAIRAALAT SAA TULONSA YHTEISKUNNALTA, MINKÄ VERONKIERTÄVÄT.

SÄ PELLE HALUUT SAIRAALTA PIENPALKKAISELTA RAHAT POIS.

MÄ SIT TAAS HALUUN SULTA HENGEN POIS!

Vierailija

En usko, että Kaupan liitto olisi  noin totaalisesti muuttanut ohjeistustaan sen jälkeen, kun itse olen viimeksi asiaan perehtynyt. Luultavasti kyseessä on ketjuohjeistus tai yksittäisen palkanlaskijan väärä tulkinta. Pääsääntö on se, että sovituista tunneista maksetaan sairausajan palkka, varsinkin jos ne on viikkoja etukäteen jo sovittu. Sen vielä ymmärtäisin, että jos hälytetään lyhyellä varoitusajalla sairastuneen tilalle ja sitten tuuraaja sairastuukin itse, ettei tuuraajalle maksettaisi täyttä sairausajan palkkaa, koska alkuperäistä työvuoroa ei ollut hänelle sovittu. Vaikka oikeastihan tuossakin tapauksessa pitäisi palkka maksaa. Pahimmillaan meidän firmassa maksettiin kolmelle saikuttajalle samasta yhden henkilö työvuorosta palkkaa, eli kolminkertaisesti saikkupalkkaa vaikka itse työtunnit jäi lopulta tekemättä. Ei sekään oikein ole.

Vierailija

Saat sovitut tunnit työsopparisi mukaan korvattuna saikulla, mutta ylimääräiset vuorot maksetaan toteutuman mukaan. Jos ei ole töissä, ei pysty tekemään ylimääräisiä vuoroja. Ihan reilua ja tasapuolista kaikille.

Vierailija

7, olen siis nyt nähnyt ketjun ohjeistuksen, jossa ketju ilmoitti että lähde on Kaupan liiton suositus. En ole googlaamalla löytänyt itse tuollaista suositusta. Ketjun kanta on tällä hetkellä se, että maksetaan vain niistä, jotka on alkuperäisessä työvuorolistassa ilmoitettu tunneiksi. Ja kyse ei ole mistään "palkanlaskijan tulkinnasta".

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Saat sovitut tunnit työsopparisi mukaan korvattuna saikulla, mutta ylimääräiset vuorot maksetaan toteutuman mukaan. Jos ei ole töissä, ei pysty tekemään ylimääräisiä vuoroja. Ihan reilua ja tasapuolista kaikille.

IAN REILUA.... TYÖNANTAJALLE!

Tekee nolla-sopparain, ei tartte maksaa saikkuja!

laillistako? ei ole, selkeä työehtojen loukkaus. Kuka puuttuu, liitto???

'Eli annetaan nolla-soppari, sitten teetetään kuitenkin 40 tuntista viikkoa.

Mutta auta armias jos ole pvä kipee, yllättäen et saa mitään..

TÄMÄ SOTII PK-YRITTÄJIÄ JA REHELLISIÄ YRITTÄJIÄ VASTAAN!

ISOT KETJUT POLKEE PALKKOJA JA PIENET KIVIJALAT KUOLEE.

VALTIO  HERÄTYS, LIITOT MIKÄ ONGELMA LAKOT PÄÄLLE?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Saat sovitut tunnit työsopparisi mukaan korvattuna saikulla, mutta ylimääräiset vuorot maksetaan toteutuman mukaan. Jos ei ole töissä, ei pysty tekemään ylimääräisiä vuoroja. Ihan reilua ja tasapuolista kaikille.

Mikä tässä tarkalleen on reilua?

Kun en voi solmia ketjun kanssa 30-tuntista työsopimusta, teen lisävuoroja sen verran, että voin tienata vastaavasti kuin sellainen, jolla on tuo 30-tuntinen työsopimus. Sillä erolla, että en saa ajat sitten sovituista työvuoroista sairasajan korvausta, koska ne ovat lisävuoroja kun taas se, jolla on 30-tuntinen sopimus, saa sairasajan korvauksen normaalisti. ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti 10, jos minulla olisi nollasopimus, en saisi palkkaa ollenkaan, reilua?

ap

Siis sairasajan palkkaa tarkoitin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat