tekis niin hirveesti mieli muuttaa elämänsä

Mietin usein, että se elämä mikä mulla lapsettomana olis olis sellaista mitä haluan. Yritän tehdä kompromisseja että edes osittain saan tehdä mitä itse haluan ja yritän väkisin nauttia nykyisyydestä. Se arki vaan on niin ankeaa ja ainaista. Ruuanlaitto ja läksyt, patistelut ja hoputtamiset, aina... tosin musta tuntuu, että sekä minä että lapsi ollaan jotenkin neurologisesti erilaisia eikä sovelluta oikein hyvin yhteiskuntaan.
Sellaisessa alkukantaisessa laumassa elämä sujuis varmaan hyvin meilläkin, toki tiedostan sellaisen elämän raadollisuuden. Eli jos ei tarvitsisi siivota ja pysyä aikatauluissa ja sopia kaiken maailman menoja etukäteen.