Onko taiteellisesti lahjakas ihminen fiksu?
Voidaanko olettaa, että on? Jos osaa esim piirtää ja maalata?
Kommentit (20)
Eivät taiteellisuus ja fiksuus korreloi mitenkään keskenään. Sama kun kysyisit onko vasenkätiset fiksuja.
Lahjakkaat ovat yleensä myös fiksuja.
Mitä ny kukakin fiksulla tarkoittaa.
Hyv olis enste määritellä se, ap.
Näkisin taiteellisen lahjakkuuden kyllä yhdenlaisena älykkyyden muotona. Se onko ihminen sitten sen lisäksi myös muilla tavoilla älykäs, esimerkiksi matemaattisesti tai sosiaalisesti, on varmaan eri asia ja vähän yksilöllistä. Itse arvostan kyllä taiteellista lahjakkuutta ja pidän sitä merkkinä älykkyydestä. Jos mietitään vaikka oikeasti hyvää runoutta ja kirjallisuutta, kyllä siinä vaaditaan jo ajattelutaitoa, psykologista silmää, syvällisyyttä ja paljon paljon poikkeuksellisia ominaisuuksia että osaa tuottaa hienon tekstin joka välittää jotain myös lukijalle. Monesti taiteellinen osaaminen korreloi myös pitkäjänteisen työnteon ja vaivannäön kanssa, esimerkiksi musikaalisen osaamisen kehittäminen. Kyllä se jotakin ihmisestä kertoo jos soittaa viulua sinfoniaorkesterissa.
Ei ole.
Asiaa voi miettiä siltä kannalta, että onko myös liikunnallisesti lahjakas ihminen fiksu ja muistaa lämmöllä Nykäsen Mattia.
Monet idiots savant osaavat piirtää ja maalata hyvin, mutta eivät ole fiksuja.
Vierailija kirjoitti:
Eivät taiteellisuus ja fiksuus korreloi mitenkään keskenään. Sama kun kysyisit onko vasenkätiset fiksuja.
Sinulta ei kannata kenenkään kysyä neuvoa jos haluaa saada fiksuja vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Lahjakkaat ovat yleensä myös fiksuja.
Niin, tarkoitat varmasti oikeasti lahjakkaita jotka ovatkin. Nykyisin kaikki ovat lahjakkaita jotka onnistuvat tekemään jotakin.
Mä oon sitä mieltä, että jokaisessa ihmisessä on jotakin älykkyyttä. Älykkyyttä on niin monenlaista ja eri tilanteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Asiaa voi miettiä siltä kannalta, että onko myös liikunnallisesti lahjakas ihminen fiksu ja muistaa lämmöllä Nykäsen Mattia.
No eikä voi miettiä. Liikunta ja taide ovat aivan eri asioita ja vaatii ihan eri ominaisuuksia ihmiseltä.. Taiteellinen osaaminen yleensä korreloi kyllä älykkyyden ja sivistyksen kanssa. Uskon että mielummin keskustelisin mistä tahansa maailman asioista jonkun kirjailijan, sellistin tai kuvataiteilijan kuin Teemu selänteen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eivät taiteellisuus ja fiksuus korreloi mitenkään keskenään. Sama kun kysyisit onko vasenkätiset fiksuja.
Totta kai ne korreloivat. Luuletko ihan tosissasi, että joku heikkolahjainen ääliö olisi hyvä kirjailija, muusikko tai kuvataiteilija? No ei todellakaan ole.
Ainakaan taiteellisesti lahjattomat eivät useinkaan myöskään älyllä loista.
Mulle kun sateli vain ja ainoastaan alanuolta niin kovinpa te ajattelette vain mustavalkoisesti asioita. Ainakaan muutamalla täällä olevalla ei ole kovinkaan hyvät älynlahjat, kun eivät osaa ajatella älykkyyttä monimuotoisesti.
Se hieman riippuu. Yks nainen osas runoilla ja kirjoittaa. Oli hyvä puhumaan tunteista ja elämästä ylipäätään. Hän oli fiksu. Unelmien nainen jos osaisi kommunikoida paremmin asioista.
On ainakin helppo sanoa, että taiteellisesti lahjakas ihminen ei hyvin suurella todennäköisyydellä puhu jostain laitaoikeistolaisesta foliohattuteoriasta.
Että varmasti on fiksu muutoinkin.
Voi olla. Riippuu henkilöstä. Hahmotuskykyä voi olla. Mutta kuka vaan voi maalata, piirtää tai aloittaa sen. Ei ole ikärajaa. Tai ajatella, kirjoittaa, muotoilla.
Mielestäni fiksu ihminen osaa keskustella melkein mistä vaan siten että tuo keskusteluun omia näkökantojaan joilla on faktapohjaista taustaa. Tämä edellyttää että on lukenut paljon.
Ei voi tehdä sellaista oletusta. Voi olla, tai voi olla olematta.