Kädestä suuhun elävät, miten jaksatte?

Meillä tilanne on tilapäinen, ensi vuoden heinäkuusta lähtien tulee liki tonni kuussa lisää rahaa, kun mies saa myös maissa tehdystä työstä eläkkeen (merillä olosta eläke juoksee jo). Autolaina saadaan ensi kesänä maksettua loppuun, sitten on enää asuntolaina, jota lyhennämme 400 e/kk. Aina yhden lainaerän mentyä ajattelen, että enää xx kuukautta, niin helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

No jaa. Asiaa auttaa pienet menot, miehen ja minun vuokra on 440 e ja laskut + matkakortit n. 160 per kk. Siihen vielä ruoka, niin kyllä me alle tonnilla pärjätään ja pakko välillä onkin.

Ja no olen positiivinen. Tiedän, että vuoden päästä olen valmistunut ja mies ainakin kesän käy töissä ja alottaa korkeakouluopinnot pian. Asenne ja positiivisuus auttaa!

Miksi ihmeessä alapeukut? Ihmettelen tosissani. Eikö ole hyvä, että ajattelen tämän olevan ja väliaikaista ja, että pärjätään niin vähällä rahalla ettei tarvi sossurahaa hakea?

UP

Helpottavaa kuulla että meitä on muitakin.

Ja totta, oikea onni tulee kyllä aivan muista asioista kuin rahasta, tätä mieltä toki olen! Enkä haaveile mistään merkkivaatteista tai laukuista, ulkomaanmatkoista tms. Olisi vaan ihanaa se, ettei ruokakaupan kassalla tarvitsisi jännittää meneekö kortti enää läpi ts. onko tilillä rahaa. Tai ynnätä kaikkia menoja ja tuloja, tai miettiä joka ainut päivä raha-asioita.

Kyllä kohtuullinen määrä rahaa toisi helpotusta elämään ja sillä ainakin yksi stressin aihe olisi poissa.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Helpottavaa kuulla että meitä on muitakin.

Ja totta, oikea onni tulee kyllä aivan muista asioista kuin rahasta, tätä mieltä toki olen! Enkä haaveile mistään merkkivaatteista tai laukuista, ulkomaanmatkoista tms. Olisi vaan ihanaa se, ettei ruokakaupan kassalla tarvitsisi jännittää meneekö kortti enää läpi ts. onko tilillä rahaa. Tai ynnätä kaikkia menoja ja tuloja, tai miettiä joka ainut päivä raha-asioita.

Kyllä kohtuullinen määrä rahaa toisi helpotusta elämään ja sillä ainakin yksi stressin aihe olisi poissa.

-ap

Ryhdy käyttämään käteistä, niin tiedät tasan tarkkaan, paljonko lompakossasi milloinkin on rahaa. 

Ehkei ihan kädestä suuhun eletä, mutta sinnepäin. Tilipäivää ennen pitää sniiduilla kovastikin, mutta aina olen saanut kympin pari per kuukausi säästöönkin. Myös duunin bonusjärjestelmä jelppaa joulussa ja kesälomilla, kuten lasten vaatteissa, että saavat jotain luksusta välillä.

Me matkustetaan ilmaisten kuponkien voimin tallinnassa ja ruotsissa toisinaan. Siis niillä joita muut saa, kun ostaa 150 eurolla laivan taxfreesta ja sitten antaa meille, säälistä vissiin.

Mä olen jotenkin tottunut, sisäänajettu tähän systeemiin jo lapsuudesta, että tätä tää on. En mä oikein muusta haaveile.

Itselle on tärkeetä, että lapset saa jotain edes ja sen tyytyväisyyden ja onnen heidän kasvoillaan. Sillä jaksaa pitkään.

Mä riivin rahat kouludiskoihin ja kaverisynttäreille vaikka pulloja ojan pohjista etsimällä, mutta lapsilla on oikeus elää kivaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Pienet menot toimii, kun on kysymys pieni aikaisesta rahattomuudesta. Kun tilanne on krooninen, tulee pakosti välillä suurempiakin menoja. Esim. polikklinikka maksu tai hammaslääkäri. Säästät vaikka rintaliiveihin, niin raha menee apteekkiin. Niin yritän olla aktiivinen ja etsiä ilmaisia huveja ja tekemisiä. niihin vain ei aina saa kavereita. Kaverit käy leffassa ja syömässä joihin itse joutuu sanomaan aina ei.

Katselepa ympärillesi. Voit löytää ihmisen, jonka kanssa voitte olla tekemisissä, katsoa vaikka tv:stä elokuvan yhdessä teetä juoden. Voimia!

Minulla onneksi vain yksi lapsi. Olen tavis duunari yh jonka ex ei osallistu kuin minimielareilla. Ei osta edes lahjaa lapselleen ei jouluna ei synttärinä. Väliinputoaja olen, en saa asumistukea tai no 17e saisin mutta ei makseta.

Joka vuosi olen alkanut heti tammikuussa säästämään, että saan lapselle mieluisat lahjat ja lapsi saa uudet vaatteet. Itse kuljen vanhoissa rytkyissä ja jos jotain pakko saada niin kirpparilta mulle.

Tänä vuonna teini saa iphonen, olen niin iloinen, että pystyin säästämään 😊

Vierailija kirjoitti:

Helpottavaa kuulla että meitä on muitakin.

Ja totta, oikea onni tulee kyllä aivan muista asioista kuin rahasta, tätä mieltä toki olen! Enkä haaveile mistään merkkivaatteista tai laukuista, ulkomaanmatkoista tms. Olisi vaan ihanaa se, ettei ruokakaupan kassalla tarvitsisi jännittää meneekö kortti enää läpi ts. onko tilillä rahaa. Tai ynnätä kaikkia menoja ja tuloja, tai miettiä joka ainut päivä raha-asioita.

Kyllä kohtuullinen määrä rahaa toisi helpotusta elämään ja sillä ainakin yksi stressin aihe olisi poissa.

-ap

Silloin kun itsellä oli tuo tilanne yksi tapa millä helpottui taloudellinen tilanne ja omat hermot oli se että en enään maksanu kortilla. Nostin rahat ja maksoin rahalla. Huomasin siinä samalla että ei tarvinnu jännittää onko tilillä rahaa vai ei ja rahaa meni huomattavasti vähemmän kun olin laskenu etukäteen minkä verran saa mennä ruokaan rahaa. Sitä kummasti oppi suunnittelemaan menonsa toisella tavalla. Eikä tullu heräteostoksia ollenkaan. Toki jokainen hoitaa talouttaan niin kuin parhaakseen näkee. Mutta oli kamalaa miettiä minkä verran tilillä on rahaa jäljellä kun makso kaiken kortilla.

Vierailija kirjoitti:

Palaisin vielä tähän.... 

Sain huimasti alapeukutuksia, joten kaipaisin perusteluja niille. 

Laitamme siis paljon rahaa ystäviin ihan vapaaehtoisesti (toki toiminta on vastavuoroista osin). Kutsumme myös aina niitä, joilla tiedämme olevan huono rahatilanne, emme valikoi muulla perusteella kuin että ovat hyviä tyyppejä, joista pidämme. 

Miksi on arvostetumpaa laittaa raha itseensä esim. säästämisen muodossa? Näin tulkitsen alanuolet. Vai mitä tarkoitatte negatiivisilla mielenilmauksilla?

Ette elä kädestä suuhun vaan tuhlaatte rahat holtittomasti mielenne mukaan. Ja ehkä ihmiset  jotka joutuu laskemaan joka sentin tarkkaan joka kuukausi katsoo kirjoituksesi leuhkimiseksi. Sillä joillakin saattaa tulot olla pienemmät kuin mitä sinä laitat miehesi kanssa lahjoihin. Ollaan tyytyväisiä me joilla on tulot paremmat, mutta ei leveillä niillä.

Vierailija kirjoitti:

Kädestä suuhun eläminen tarkoittaa, ettei jää mitään säästöön. Se ei tarkoita välttämättä tuollaista niukkuutta. 

Olemme mieheni kanssa varsinaisia tuhlareita. Kaikki menee, mitä tulee perheeseen. Meillä on kaksi lastakin. Nytkin olen jo ostanut joululahjolla ainakin tonnilla lapsille ja muulle suvulle. Lisää tulee menemään. Pelkkiin pikkujouluihin ystäville ollaan varattu tonni myös. 

Sitten aina välillä kärvistellään viikko kaurapuurolla tämän elämäntyylin johdosta. Olen tottunut ja luulen, ettei me muututa koskaan. Odotellaan perintöjä. Kumpikin on ainoa lapsi, joten meille on tulossa tosi hyvin massia. Asia ei ole kuitenkaan ajankohtainen, kummankin vanhemmat ovat todella hyväkuntoisia 70-80 välissä olevia pirteitä eläkeläisiä. 

Onko tämä totta?

Vierailija kirjoitti:

Miten jakselette te muut, jotka elätte kädestä suuhun (kuka mistäkin syystä)? Vertaistukea kaipailisin.

Nyt kun joulukin lähestyy pikkuhiljaa. Tarjouksia siellä, tarjouksia täällä, mutta eipä niistä ole iloa kun on lähes pennitön. 

Tuttavat lentävät samaan aikaan matkalle lämpöön. Saattavat pyytää ravintolaan tms. mukaan, on paljon hankalia tilanteita kun rahaa ei ole yhtään käyttää. Kiertelen paljon kirpputorilla ja ostan sieltä myös joululahjoja omille lapsilleni. Juuri nyt ei ole varaa mennä edes sinne.

Miten te muut jaksatte henkisesti?

Keskitän mieleni yhdelle aika-akselille: tulevaisuuden äärimmäinen takaraja on aina kuun lopussa. Sinne kun selviää voi hengähtää yhden päivän ajan.

Olen vakinaisessa työssä, mutta perheessämme ainoa eli pienestä palkasta elää kolme ihmistä + yhden miinusteltu peruspäiväraha (olen niiiiiiiin rikas) + yhden lapsilisä - asuntolaina (tämä on silti vähemmän kuin kolmion vuokra siellä missä asun), ruoat, muut laskut, vaatteet. Kuussa menee se mitä tulee ja välillä vähän enemmän.

Joulu tosiaan pelottaa. En tiedä miten siitä selviän edes likimain kunnialla.

Jaksamisen suhteen tuntuu välillä hullulta. Painan duunia niska limassa ja kaikki raha menee suoraan elämiseen. Samaan pääsisi työttömänäkin. Odotan pelolla miten huono joulukuun tilanne tulee olemaan. Ei niinkään ruokien takia. Perinteiset jouluruoat eivät kustanna älyttömästi kun pitää pään kylmänä. Ne lahjat tässä pelottaa. Miten saada lapselle edes jotain? Tai puolisolle?

Stressitaso on korkealla kun mietin Joulua ja suupieltä vetää väkisin alas.

Elän kolme viikkoa tosi tiukalla budjetilla ja yhden viikon ostan mitä haluan (ruokakaupasta siis). Elän työmarkkinatuella.

Olisko jo aika pikkuhiljaa luopua tuosta joululahjakäytännöstä... Se tulee uskonnosta (kristinuskossa liittyy olettaakseni niihin Beetlehemin tietäjätyyppeihin, jotka toi sahramia sun muuta roinaa Tsiisys beibille...) ja voin vannoa, ettei suurin osa ihmisistä jaa toisilleen lahjoja vain sen uskonnollisessa, symbolisessa merkityksessään. Nykypäivänä joulusta ja lahjoista on tullut niin kaupallistunutta ja markkinatoimijat käyttävät uskontoa ja lahjanantoperinnettä hyväkseen. Ihmiset sekoavat jo marraskuun alussa joulukalentereista, valokrääsästä ja lahjastressistä. Mua ällöttää joulu, vaikka jouluaatto ja siihen kuuluvat, perheeni perinteiset rutiinit ovatkin itselleni merkityksellisiä. Mutta nämä perinteet eivät ole merkityksellisiä niiden joulukoristeiden tai lahjojen takia, vaan perheen yhdessä olon ja hyvän ruuan. Toki tunnelmaa lisää se joulukuusi ja kynttilät, mutta yhdessäolo on ihan ilmaista ja hyvätkin jouluruuat syntyy edullisesti. Ei niitä ruokia tarvitse ostaa miljoonaa eri lajia ja ahmia sitten seuraavat kolme päivää samoja juustoja ja jättikinkkua. Monet jouluruuista ja raaka-aineista on hyvinkin edullisia. Lapset voi ottaa mukaan kokkailuun ja leipomiseen, joka jo itsessään on yhdenlainen ohjelmanumero ja jouluperinne, joka jää lasten mieleen paljon pidemmäksi aikaa kuin joku mitätön lelu, mikä unohtuu muutaman kuukauden päästä.

Paljonko te "käsestä suuhun" -eläjät tienaatte? 

Itse tienaan bruttona 3 tonnia - suunnilleen saman verran mieheni - kuussa eikä todellakaan jää säästöön mitään. 2 lasta tosin on.

Minä elän toimeentulotuella jo kolmatta vuotta. Töissä käyn vain harrastuksena,koska harvoin saan palkkaa enempää kuin tt-tukea. Vielä olisi loppuvuosi jaksettava jonka jälkeen ehkä tilanne paranee muutaman kuukauden sijaisuuden takia. Kokoajan joudun lainaamaan vanhemmilta rahaa ja isä maksaa auton vakuutuksen. Köyhänä on kurja asua keskellä korpea kun kauppaankin on 22km matkaa. Nytkin tuli yllättäen 5pv:n työputki eli 580km työmatkoja joihin bensat ostan isän rahoilla... Blaaah,kyllästyttää.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko te "käsestä suuhun" -eläjät tienaatte? 

Itse tienaan bruttona 3 tonnia - suunnilleen saman verran mieheni - kuussa eikä todellakaan jää säästöön mitään. 2 lasta tosin on.

 

Käteen tulee mulle verojen jälkeen alta 2000 €. Tästä pois sitten laskut ja lyhennykset ja loppumäärällä sinnitellään kuukausi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten jakselette te muut, jotka elätte kädestä suuhun (kuka mistäkin syystä)? Vertaistukea kaipailisin.

Nyt kun joulukin lähestyy pikkuhiljaa. Tarjouksia siellä, tarjouksia täällä, mutta eipä niistä ole iloa kun on lähes pennitön. 

Tuttavat lentävät samaan aikaan matkalle lämpöön. Saattavat pyytää ravintolaan tms. mukaan, on paljon hankalia tilanteita kun rahaa ei ole yhtään käyttää. Kiertelen paljon kirpputorilla ja ostan sieltä myös joululahjoja omille lapsilleni. Juuri nyt ei ole varaa mennä edes sinne.

Miten te muut jaksatte henkisesti?

Keskitän mieleni yhdelle aika-akselille: tulevaisuuden äärimmäinen takaraja on aina kuun lopussa. Sinne kun selviää voi hengähtää yhden päivän ajan.

Olen vakinaisessa työssä, mutta perheessämme ainoa eli pienestä palkasta elää kolme ihmistä + yhden miinusteltu peruspäiväraha (olen niiiiiiiin rikas) + yhden lapsilisä - asuntolaina (tämä on silti vähemmän kuin kolmion vuokra siellä missä asun), ruoat, muut laskut, vaatteet. Kuussa menee se mitä tulee ja välillä vähän enemmän.

Joulu tosiaan pelottaa. En tiedä miten siitä selviän edes likimain kunnialla.

Jaksamisen suhteen tuntuu välillä hullulta. Painan duunia niska limassa ja kaikki raha menee suoraan elämiseen. Samaan pääsisi työttömänäkin. Odotan pelolla miten huono joulukuun tilanne tulee olemaan. Ei niinkään ruokien takia. Perinteiset jouluruoat eivät kustanna älyttömästi kun pitää pään kylmänä. Ne lahjat tässä pelottaa. Miten saada lapselle edes jotain? Tai puolisolle?

Stressitaso on korkealla kun mietin Joulua ja suupieltä vetää väkisin alas.

Tämä kuulostaa niin tutulta. Minustakin tuntuu, että duunia saa painaa minkä ehtii vain elääkseen. Ja kun sitä jatkuu pitkään, alkaa pikkuhiljaa värit kadota elämästä, vaikka tietysti tästä pinnistellään vain eteenpäin. Jospa sovitaan yhdessä, että hymyillään jouluna, vaikka rahatilanne olisi mikä on? 

Ihan varteenotettava vinkki myös käteisen käyttö, voisin kokeilla joskus käytännössä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonko te "käsestä suuhun" -eläjät tienaatte? 

Itse tienaan bruttona 3 tonnia - suunnilleen saman verran mieheni - kuussa eikä todellakaan jää säästöön mitään. 2 lasta tosin on.

 

Käteen tulee mulle verojen jälkeen alta 2000 €. Tästä pois sitten laskut ja lyhennykset ja loppumäärällä sinnitellään kuukausi.

Teillä on kyllä rahankäytössä jotain pahasti vialla. Saitte tuohon kuitenkin vielä lapsilisän + puoliso vähintään työmarkkinatuen (siihen ei puolison tulot enää vaikuta), eli nettotulot on ainakin 2400e (jos "alta 2000e on luokkaa 1900e).

Siitä pois kolmion vuokran määrä (sanoit että asumiskulut on vähemmän kuin se vuokra olisi), max 900e, sähkö, vesi + vakuutukset max 200e, ruoka max 500e ja silti kaikkeen muuhun pitäisi jäädä ainakin 800 euroa! Jo on kumma jos sillä ei kolmihenkinen perhe pärjää. Ilmeisesti teillä on maksussa jotain aiempia tuhlailuja ts. kulutusluottoja, joka taas tarkoittaa sitä että olette tuhlanneet aiemmin enemmän kuin olette tienanneet...

Juuh, kyllä tässä meilläkin on peruna, makaroni ja spagetit tulleet tutuiksi... Vähävaraisia ollaan miehen kanssa. Mies käy töissä, mutta palkasta menee iso siivu ulosottoon. (itse on asiansa aikoinaan kussut ja nyt maksaa siitä, kuten pitääkin). Itsellä kuntoutustuki paperit vetämässä, sossusta saadaan toimeentulotukea muutama satanen.

Ei tilata mitään lehtiä, ei käytetä alkoholia kuin kerran kuussa (muutamat saunalonkerot), tupakkaa mies polttaa, minä en onneksi. Kaikesta mahdollisesta koitettu tinkiä, mistä vaan voi.

Syömme kokoajan samoja ruokia joka kuukausi, ruoat vaan vaihtelee vuoron perään. Eli perunaa, makkarakastiketta/jauhelihakastiketta, spagettia ja jauhelihakastiketta, makaronilaatikkoa, jauhelihalasagnea, hernekeittoa, riisiä ja jauhelihakastiketta, ranskalaisia ja makkaraa. Ei  järin terveellistä, salaattia ja hedelmiä pyrimme myös ostamaan paljon.

Pärjäisimme, jos olisin itsekin töissä. Sairauteni vuoksi en kykene. En varmaan koskaan. (jouduin kerran auto-onnettomuuteen josta nipin napin selvisin, mutta pysyviä vaurioita jäänyt, mm. selkä paskana)

Haaveet monista asioista romuttuivat sillä sekunnilla. Motivaatiota olisi tehdä töitä tai opiskella. Asiat nyt ovat menneet näin, siihen täytyy vaan koittaa tottua.

Joulu ei eroa muista päivistä mitenkään. Aattona syödään varmaan perunaa ja jotain kastiketta. Jos noita joulutorttuja ainakin sais tehtyä. Ehkä pienen kinkunkin ostettua.