Miten parinvalintakriteerisi ovat muuttuneet aiempien kokemusten myötä?

Että tuntisin oloni onnelliseksi ja turvalliseksi miehen seurassa, mies ei kokisi tarpeekseen muuttaa minua vaan hyväksyisi virheineen ja omine piirteineen. Ilmeisesti mahdoton kriteeri.

Ei enää ikinä vain ammattikoulun käynyttä, Armeija-orientoitunutta, uutisista piittaamatonta, lyhyttä väkivaltaan taipuvaista miestä. 

Entisten jännittävien, komeiden ja villien renttujen sijaan olen todennut, että paras mies onkin se "värittömin" kukkanen, jonka olen aina tuntenut, ihan siinä lähellä. Hoitanut aina työnsä, laskunsa, kotinsa ja lapsensa hyvin, muttei nyt varsinaisesti Dressmanin mainokselta näytä.

Tällaisen miehen tajusin ottaa omakseni, kun kummallakin oli ero takana. Ensimmäine kriteeri oli lapsirakkaus, eikä pitkä tukka, iloiset juomalaulut ja härski katse.

Nuorempana viehätyin vähän rikkinäisistä taiteilijasieluista, nykyisin en sellaista enää huolisi. En jaksa sitä, että miehen ongelmat (joille ei itse edes yritä oikeasti tehdä mitään), menevät suhteessa kaiken edelle.

Miehen ei tarvitse olla rikas eikä komea, mutta on tultava toimeen itsensä kanssa ja kyettävä olemaan ja selviämään yksinkin. En enää odota miehen muuttuvan, ja siksi haluan että mies hyväksyy myös minut sellaisena kuin olen.

Onneksi löysin tällaisen miehen kaikkien aiempien kokemusten jälkeen kun tajusin muuttaa kaavaani.

Siten, että jos tämä ihmissuhde menee mönkään, niin enää en pariudu. En jaksa sitä, että minulta vaaditaan yli-inhimillisiä suorituksia enkä sitä, että minun kiinnostuksenkohteillani ei ole mitään merkitystä, enkä sitä että suusta päästetään vaan yleistä hyminää suurina totuuksina.

Kun tulin tarpeeksi monta kertaa pahojen poikien ja jännämiesten panemaksi ja jättämäksi niin vihdoin tyydyin kohtalooni ja otin ujon ja hyvätuloisen diplomi-insinöörin joka tuo leivän pöytään on hyvä isäpuoli lapsilleni ja antaa minulle matkustusrahaa kun käydään tyttöjen kanssa ulkomailla pitämässä hauskaa.

T: Juoksut on juostu

Miehen täytyy osata keskustella sekä näyttää tunteita. Tarvitsen läheisen suhteen.

Enkä ottaisi miestä, joka saa minut tuntemaan itseni riittämättömäksi. Pitää itseään täydellisenä. Hänen asiansa menevät kaiken edelle. 

En myöskään ottaisi sellaista miestä, mistä jo kirjoitettiin, joka on rikkinäinen eikä hae apua. Sellainen minulla on ystävänä, koska annoin pakit hänen ongelmiensa syvetessä. Kumppaniksi tarvitsen jonkun tasapainoisen.

Siten, etten vaadi enää juurikaan ulkoisia ominaisuuksia mutta tiettyjä henkisiä ominaisuuksia sitäkin enemmän.

En huoli enää lompakolla loisijaa, sellaista halutonta tai kyvytöntä työllistymään. Varsinkin jos on vielä tuhlari luonne eikä osaa elää vaatimattomasti silloin kun rahaa ei ole paljon. Myös mielenterveyden ongelmista kärsivät ovat toisinaan raskaita. Vaikka omien sanojensa mukaan olisi ns. "lääkitys kohdillaan" niin kuitenkin tulee päiviä ettei oikein tiedä mistä nyt tuulee ja miksi. Huonoitsetuntoisten kanssa en vaan jaksa pidemmän päälle. 

Edellisten kommentoijien kuvaukset kaiken maailman viheltäjistä kuvaavat hyvin myös minun aiempia miessuhteitani. Kun sitten viimein löysin täyspäisen miehen, jonka kanssa elimme perheenä lapsinemme täysin tasapainoista ja harmonista perhe-elämää ja parisuhdetta. Ja kun tämä ko mies eräs kaunis päivä ilmoitti, ettei rakasta minua enää, että kaikki on loppu, ilman mitään selitystä, niin en enää lähde mihinkään pariutumissysteemiin.

Se kaikkein tasapainoisinkin mies voi todella yllättää ikävästi. Juuri silloin, kun suhteessa ei todellakaan ollut mitään vikaa (mistä minä olisin ollut tietoinen). Rakastan tuota pazkiaista edelleen, hän oli se, joka särki sydämeni. Se kunnollisin mies ikinä.

Aloittaja... fiksusti tehty.

Mä oon tollanen "sitten kun löydän oman jutun" tyyppi.

Etsin ja kokeilen... mutta sillä erotuksella, että en todellakaan siipeile.

Mullakin on ollut loisiva poikaystävä.  Eikä ne ole edes olleet itsensä etsijöitä...

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja... fiksusti tehty.

 

Mä oon tollanen "sitten kun löydän oman jutun" tyyppi.

Etsin ja kokeilen... mutta sillä erotuksella, että en todellakaan siipeile.

Mullakin on ollut loisiva poikaystävä.  Eikä ne ole edes olleet itsensä etsijöitä...

 

Ah, taisinpa ilmaista asiaa jokseenkin huonosti. Tarkoitin siis, että mies oli sellainen, joka ei lukion jälkeen tehnyt tai edes etsinyt lainkaan töitä. Käytti tuota "sitten kun löydän jotain mikä kiinnostaa" vastauksena siihen, miksei ole edes hakenut tai kokeillut mitään työhön viittaavaa. Ei minulla mitään sitä vastaan olisi ollut, jos olisi yrittänyt ja kenties erehtynytkin ammattiaan etsiessään, mutta kun odotti vain, että se "oma juttu" maagisesti tipahtaa syliin ja riuhtaisee sohvalta ansiotyöhön ilman mitään haku- tai kokeiluvaihetta... Ap

Aika hyviä vastauksia.

Täyspäinen ja tasapainoinen. Omillaan toimeentuleva. Kiltti ja kunnollinen. Älykäs

Sellainen on minulla

Taas meidät komeat miehet stereotypisoidaan huonoiksi miehiksi.

Mikään ei ole muuttunut itselläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja... fiksusti tehty.

 

Mä oon tollanen "sitten kun löydän oman jutun" tyyppi.

Etsin ja kokeilen... mutta sillä erotuksella, että en todellakaan siipeile.

Mullakin on ollut loisiva poikaystävä.  Eikä ne ole edes olleet itsensä etsijöitä...

 

Ah, taisinpa ilmaista asiaa jokseenkin huonosti. Tarkoitin siis, että mies oli sellainen, joka ei lukion jälkeen tehnyt tai edes etsinyt lainkaan töitä. Käytti tuota "sitten kun löydän jotain mikä kiinnostaa" vastauksena siihen, miksei ole edes hakenut tai kokeillut mitään työhön viittaavaa. Ei minulla mitään sitä vastaan olisi ollut, jos olisi yrittänyt ja kenties erehtynytkin ammattiaan etsiessään, mutta kun odotti vain, että se "oma juttu" maagisesti tipahtaa syliin ja riuhtaisee sohvalta ansiotyöhön ilman mitään haku- tai kokeiluvaihetta... Ap

Jaa että rahaa pitäis heilua tienaamassa... Harmi. T. maailmaan vittuuntunut sossutuilla elelijä

Mistä joka ei ole itetutkiskelun taitoa eikä taitoa puhua tunteista. Enkä.mietsö joka pelkään kertoa tunteistaan ja olla näyttämättä niitä (terveellä tavalla). Miestä joka rakastaa minua enemmän kuin minä häntä. Rasittavaa mielistelyä. Ny minulla on empaattinen älykäs mies jolla on muna kertoa mielipiteensä ja elämä on nyt paljon mielenkiintoisempaa. Takana 4 1,v-4v suhdetta.. Mä en ole koskaan minkään kusipäiden kanssa ollut lähinnä joku ollut jäykkä tai tylsä tms..

En enää huoli miestä, joka tietää miten asiat tehdään oikein. Tästä seuraa perfektionismis ja kriittisyyttä ja nalkuttamista.

Halusin ja sain miehen, jolle minä riitän sellaisena kuin olen.

 Nuorena pidetään hauskaa panomiesten/naisten kanssa, vanhempana halutaan vastuullinen (työssäkäyvä) ja perhekeskeinen puoliso.

Kaksi avioliittoa ja rima on noussut nousemistaan. Veikkaanpa, että jos tämä nykyinen joskus karille karahtaisi, en enää ottaisi vaivoikseni yhtäkään miestä - vaikka ihania ovatkin, niin en enää lähtisi asumaan yhdenkään kanssa. Omat jääkaapit, omat menot, omat rahat ja omat kotityöt. Se, joka saman katoon alle enää päätyisi, olisi ihmemiesluokkaa.

Koulutuksen palvominen oli ihan turhaa. Nuorempana ajattelin, että miehen pitää olla koulutettu, koska olen sitä itsekin. Sittemmin tajusin, että koulutetuissa on typeryksiä ja matalemmin koulutetuissa fiksuja tyyppejä. Tottakai monilla koulutetuilla on parempi yleissivistys (jota arvostan), mutta ei se mitenkään automaattista ole ja aina kannattaa tutustua ensin. Lisäksi monet matalemmin koulutetut on käytännöllisempiä ja pikkujutut hoituu helpommin kuten vaikka terassin rakentaminen, auton pikkufiksaukset jne. Sitten niillä on enemmän duunarikavereita, joilta saa neuvoja ja apua tarvittaessa.